Opiskelu + paniikkihäiriö

Paniikkihäiriö ei parane itsekseen, tarvitset ammattiapua. Hakeudu koulusi opiskelijaterveydenhuoltoon ja kerro siellä avoimesti ongelmistasi. Saat asiantuntevan avun ja tuen.
Mielestäni sinun olisi hyvä pitää välivuosi opiskeluissa. Palaat sitten jatkamaan opinnot loppuun, kun olet kuntoutunut ja selvinnyt pahimman yli. Puhu myös koulusi kuraattorin kanssa, hän auttaa asioiden käytännön järjestelyissä.

Paniikkihäiriö voi parantua ihan itsekseen. Paniikkihäiriön hoidossa elämäntavoilla on suuri merkitys. Esim. kahvin sisältämä kofeiini voi laukaista paniikkikohtauksia. Itsekin paniikkihäiriötä sairastaneena neuvon, että koitat itse tehdä sairautesi eteen jotakin. "Pillerin kouraan" - hoitaminen on niin tavattoman naiivia nykymaailmassa.

Paniikkihäiriötä sairastavan ihmisenhän pitäisi pyrkiä pois stressistä, ja yrittää saavuttaa jonkilainen tasapainotila itsensä kanssa. Asiaa kannattaa tutkia ottamalla selvää, mitkä asiat stressaa myös huomaamattasi. Positiivinen ajattelu vaikeistakin asioista auttaa.

Liikunta, terveellinen ruoka, riittävä uni ja hygienian edistäminen kuuluu myös kaikkien sairauksien perushoitoon, myös paniikkihäiriöön.

http://www.youtube.com/watch?v=kMHSwoNXGLY

Olen ammattiapua hakenut ja käynyt keskustelemassa eri ihmisten kanssa, kuten sanoin olen käyttäny jo kaikki mahdolliset keinot paitsi lääkityksen mikä ei tule kuuloonkaan. Myöskään koulun lykkääminen ei ole vaihtoehto. Tiedän kyllä että stressiä pitäisi vähentää ja koulu on asia mikä minua eniten stressaa mutta ei se sillä parane että pitäisin välivuoden ja stressaisin koko vuoden vain sitä että täytyy parantua ja päästä takaisin kouluun ( tunnen itseni).. :D Kaipaisin vaan tällä hetkellä ns. selvitymistarinoita. Olisi kiva kuulla opiskelijoita joilla on paniikkihäiriö ja mitä keinoja olette ottaneet käyttöön jotta selviätte joka päiväisestä kamppailusta.

Ei muutaku bentsoja pyytämään lääkärilt niin jaksat sen koulun loppuu käydä.

Yleensähän tuosta keskusteluavusta ei olekkaan paljon hyötyä. Lääkkeethän ne mieleen vaikuttaa. Miksei lääkitys tule kuulonkaan? Minusta tuollainen lääkevastaisuus on aivan järjetöntä. Onko se parempi sitten olla syrjäytynyt, kun olla syömättä lääkkeitä. Nyt käyt pyytymäs niitä lääkkeitä niin saat elämäs kuntoo.

Täällä myös taistellaan ilman lääkkeitä amiksessa. Eka vuos kohta pulkassa. Stressiä on ja ties mitä muita vaivoja kun kehokin reistaa. Erilaisista lihasten jännitystiloista olen alkanut kärsiä tässä reilun vuoden aikana. Eteen päin pakko vaan porskuttaa. Lääkkeitä olen kokeillut paljon. Ainakin 5 erilaista SSRI-lääkettä ja diapameja. Mikään ei auttanut minun ongelmiin. Diapamit rauhoitti ja väsytti eivätkä nekään vieneet ahdistavia ajatuksia pois mielestä. Nyt olen ollut kaksi vuotta ollut täysin ilman lääkkeitä. Kärsin sos.tilanteiden pelosta, paniikkikohtauksista ja masennuksesta. Arki sujuu vaihtelevasti. Välillä on pakko vähentää taakkaa että jaksan käydä koulua.

Saan kohtauksia jatkuvasti mutta tulee myös päiviä ettei niitä ole. Meditointi on auttanut minua. Sitä suosittelen sinullekin. Kannattaa kysyä opinto-ohjaajalta noista mahdollisuuksista kuinka voisit suorittaa opintoja. Voit kertoa hänelle tilanteesta jos pystyt, sillä hänen on helpompi kartoittaa tilannetta ja sinulle voidaan laatia henk.kohtainen opetussuunnitelma. Liikunta auttaa myös ja pitää mielen virkeänä. Kävelykin riittää mainiosti. Olen hyväksynyt kohtaukseni enkä häpeä niitä enään. Minä jännitin ja jännitin ja yritin kaikin mahdollisin keinoin estää kohtauksia syntymästä. Yritin hallita tilanteet ja miettiä kaikenlaisia keinoja. Silti kohtaukset vain tuli kun olivat tullakseen. Meditointi auttaa kun sitä oppii ymmärtämään itseään paremmin ja jopa hallitsemaan mieltänsä. En enään säntäile paniikissa karkuun muita ihmisiä kohtauksen saatuani vaan kestän sen.

Olen käynyt kohta kuusi vuotta keskustelemassa enkä ole saanut sieltä suurempaa apua. Kunnon terapiaan en ole päässyt vaan semmoisen sairaanhoitajan juttusilla olen käynyt. Toki siitä on paljon hyötyä kun on jokin ihminen jolle voi avautua ja kertoa kaikki. Sitten tämä henkilö voi tukea ja ainakin yrittää auttaa sinua. Ei tarvitse olla yksin ongelmien kanssa.

Minulla on myös kokemusta opintojen keskeyttämisestä. Eräässä vaiheessa oli henk.kohtainen elämä aika solmussa ja sitten nämä kaikki ongelmat vielä. Mielenkiinto opintoihin hävisi enkä jaksanut mennä kouluun. Olin aluksi pois päivän pari silloin tällöin, sitten viikon ja lopulta kuukauden. Kun oli ollut viikonkin pois niin kynnys kouluun menemisestä kasvoi valtavaksi. Ajattelin että olin pahasti jäljessä, mietin mitä opettajat kyselee tai luokkalaiset. Näihin aikohin söin lääkkeitä, mutta ne eivät auttaneet tarpeeksi. Ala alkoi tuntua epäkiinnostavalta. Siitä sitten jäin vuoden sairaslomalle.



Vuoden päästä yritin mennä jatkamaan koulun loppuun, mutta väsähdin muutaman kuukauden päästä. Nyt ei ollut omaa luokkaa ja tuttuja luokkalaisia. Jouduin ryhmätöihin vieraiden oppilaiden kanssa ja sekös se jännitti.
Sairaslomalla vointini jopa huononi kun ei ollut päiväohjelmaa eikä kavereita. Koulussa sentään näki ihmisiä ja tuli joidenkin kanssa juteltua jne.

Nykyisin menen vain tilanteisiin vaikka kuinka jännittäisi ja haukoisin henkeä. Mitä nopeammin menet sitä parempi sillä aivosi alkaa sitten työstämään sitä tilannetta joka on edessäsi etkä kerkeä liikaa miettiä asioita tai paisutella niitä. En pyri perfektionismiin enään vaikka yritän parhaani.