Hyvistä työntekijöistä pidetään kiinni

kynsin ja hampain.

Mikä on hyvä työntekijä? Sellainen, joka tuo yritykseen enemmän rahaa kuin kuluttaa. He, jotka saavat irtisanomislapun, ovat yritykselle pelkkä menoerä.

Hyvän työntekijän tunnusmerkkejä:
- osaava
- nopea
- ahkera
- tarkka
- täsmällinen
- nöyrä
- kuuliainen
- joustava

Oletko SINÄ yksi heistä? (typerä kysymys näin työttömyyspalstalla)
20531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Irtisanottu on voinut olla tehokas työntekijä, mutta ei syystä tai toisesta ole sopinut porukkaan. Näin mulle kävi, mutta ei harmita ollenkaan, että sain kenkää töistä. Se paikka ei ollut mua varten. Oli todella lähellä, että olisin saanut uuden työpaikan, mutta en tullut valituksi. Harmitti ihan niiden rekryihmisten puolesta, koska olisivat saaneet minusta työpaikalleen erittäin ahkeran ja tunnollisen työntekijän. Näin ollen kilpailija nappasi minut ja hyvä niin.

Äänestä

Tuo on ajatusrakennelma, jolla yrität uskotella itsellesi, ettet muka voisi jäädä työttömäksi.

Äänestä

se että, ei varasta, ei kuulu näihin hyvien työntekiöiden ominaisuus listaan tiedän ainakin yhden tyypin jolla hyvä työ CV ja varastelee, se on vähän anti-intuativistä miks näin, mutta isoissa yrityksissä on ihan normaalia että työntekiät varastelevat tavaraa näin olen lukenut ja siksi ne ostaa vara juttuja varastamisen varalle, se on sitä joustavuutta. itse en kyllä varastaisi se on vastoin moraali koodiani ja kun saan yrityksen pystyyn niin en kyllä palkkaa varkaita

Äänestä

suurissa yrityksissä kuuluu luontaisetuihin ne tarvikkeet mitä on tarjolla. Minulle on kertynyt hanska varasto loppu iäksi on monenlaista nahkahanskaa eritöihin, oikein yllätyin itsekin miten monta laatikollista on kerääntynyt kun pois jäin. Eräälle ystävälleni ole antanut niistä vähän, mutta muut ei saa vaikka olisi antaakin.Ja muitakin suojalaitteita osina on kotiin kannettu.Oikein pomon luvalla.

Äänestä

Voi voi, olen nähnyt muutaman kerran, kun osaava ja pätevä saa lähteä, kun johtajana on henkilö, joka haluaa kontrolloida kaikkea. Mutta joku muu on ymmärtänyt tällaisen henkilön päälle ja palkannut pätevän työttömän...) Nämä henkilöt ovat selvinneet takaisin työelämään.

Työpaikoilla on valtapeliä ja työkaverin selkään puukottamista näinä YT-aikoina. Kynsin ja hampain pidetään kirjaimellisesti omasta paikasta kiinni.

Äänestä

Oikeassa olet. Mä tein joka työpaikassa kaikki päin persettä, sen takiahan, mä työttömänä olenkin. Ei näin paskaa ja sekundaa kukaan täyspäinen työnantaja huoli töihin ;D

Äänestä
  • OTTAKAA oppia UKRAINASTA ja valta vaihtuu eli se eliitti joka isolla kauhalla otti
    itelleen niin kävi näin . Näissä kautta historian on se paska että entisen eliitin
    tilalle uusi eliitti ja kansa köyhtyy!!!
    Apinalaumasta on ihmiskunnan kaikki käytös ja tavat valitettavasti! Pomo simppannssi
    on sun pomo ja piste ja uskonto ja ilmastonmuutos ja propaganta ja aivopesu ja vaikka
    mitä; pääastia on että pelkäät ja olet syntinen.
    Katsos sinä maan matonen niin ajatteli aikoinaan herra tärkäytteinen upeasti vaaleassa
    puvussaan ja herran nimi oli Darwin. Engelsmanni kertoi totuuden ja se on sinulle
    vaikea paikka myöntää!

    Äänestä

Ainahan orjuuttajat ovat noita tunnusmerkkejä orjissa arvostanut. Sitä parempaa hintaa orjista on maksettu, mitä parempia nuo tunnusmerkit ovat.

Nauti orjuudestasi ja ole hyvin nöyrä, kuuliainen, joustava, nopea, ahkera.. niille sinun ylemmillesi. Ja tee niille oikein paljon voittoa. Mee vielä vaikka nuolee niiden hanuria.

Äänestä

Itse ainakin yritän joka työpaikassa parhaani mukaan olla tuottamatta firmalle voittoa, ei työntekijä hyödy ahkeruudesta millään tavoin..

Äänestä
  • Joo, kyllä se kaikilla noi tunnusmerkit alkaa laskemaan, kun työnantajille mikään ei riitä. Käyttävät vain hyviä nöyriä työntekijöitä hyväksi. Ainahan hyviä ihmisiä rangaistaan, läpi historian. Nöyriä on aina käytetty vain oman edun tavoitteluun ja lopulta palkaksi saa potkut persuuksille. Ei ikinä kannata ajatella että joku ajattelisi sinun etua.

    Äänestä

Kuvailit juuri täydellisen työntekijän. Aivosi ovat kuitenkin niin surkastuneet, ettet pysty käsittämään hyvän ja täydellisen eroa.

Hyvä työntekijä on sellainen joka tekee hommansa hyvin ja ajoissa. Joustavuutta vaaditaan joskus kaikilta mutta kenenkään ei todellakaan tarvitse joustaa mielinmäärin, sanoi pomo mitä tahansa.

Äänestä

Tuosta listasta puuttuu yksi asia ja se olennaisin. Eli:

- halpa.

Äänestä
  • Lisäksi pitäis olla työnantajalle ilmainen

    Äänestä

Lista oli puutteellinen:

Hyvän työntekijän tunnusmerkkejä:
- osaava
- nopea
- ahkera
- tarkka
- täsmällinen
- nöyrä
- kuuliainen
- joustava
- ILMAINEN, tai vähintään puoli-ilmainen!

Äänestä
  • Hyvä työnantajan tunnusmerkkejä:
    - Ei vaadi tuloksekasta työntekoa
    - Ei vaadi aikatauluissa pysymistä
    - Sallii 1/2 h kahvitauot joka tasatunti
    - Ei vaadi työajan noudattamista
    - Järjestää täydellisen ilmaisen terveydenhuollon
    - Sallii ja maksaa ns. rokulipäivät
    - Maksaa kaksinkertaisen palkan ns. Pekkaspäiviltä
    - Maksaa ainakin 50% yli TES:n taulukon
    - Järjestää kaikille kevyttä istumatyötä sisällä
    - Järjestää ns. saunailtoja kerran-kaksi kuussa
    - Maksaa 2min "ylityöstä" 3h palkan + 100%
    - Ei maksa itselleen palkkaa
    - Toimistonurkka konepajan puolella - ei tarvitse "komeaa konttoria"
    - Likaisen ja raskaan työn tekee itse oppiakseen mitä työ on
    - Pesee ja paikkaa työvaatteet ihan itse
    - Erottaa liittoihin kuulumattomat tai muut vast. pomon nuoleskelijat
    - Ei anna itsellen mitään luontoisetua, puhelimenkin oltava oma

    Eipä se työnantajana oloemine tuo vaikeampaa ole.

    Äänestä

Joo, tein ilmaiseksi 12 tuntisia päiviä ja eipä musta pidettu kiinni vaan käytettiin vaa ilmaisena orjana. Ahkera ei kannata olla ellei saa kunnon palkkaa.

Äänestä

"Hyvistä työntekijöistä pidetään kiinni"

Eikös se että joku pitää sinusta kiinni ole useimmiten haitta työnteolle. Ja jos se on haitta työnteolle niin miten ihmeessä se silti pystyisi olemaan hyvä työntekijä?

Esim jos joku roikkuu paidan helmassa on vaikeaa olla huippuhyvä muurari. Jos minä olisin urakkatyötä tekevä muurari ja työnantaja tai joku roikkuisi minusta kiinni siinä lastin ja tiilien kanssa ähellettäessä niin kyllä siinä voi SAAT..a ja PER.... ja painu jo VIT.... siitä - varmaan tulisi sanottua.

Ja sitten saisi potkut kun oli suustaan niin räävitön sitä työnantajaa kohtaan.

Äänestä
  • juu ei urakkamuurarit halua että heistä pidetään kiinni kun on muuraus meneillään.

    Äänestä

Valjailla kiinni pylvääseen ja työpäivän jälkeen häkkiin takaisin. Joo, ei. Aika paljon on varmasti johtajastakin myös kiinni saako se hommia toimimaan. Ihminen nyt kuitenikin on ohjailtavissa noin niin kuin yleensä.

Äänestä

tietää niuvaniemeläiset tämän jo

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hyvät pärjäävät kirjoitti:

kynsin ja hampain.

Mikä on hyvä työntekijä? Sellainen, joka tuo yritykseen enemmän rahaa kuin kuluttaa. He, jotka saavat irtisanomislapun, ovat yritykselle pelkkä menoerä.

Hyvän työntekijän tunnusmerkkejä:
- osaava
- nopea
- ahkera
- tarkka
- täsmällinen
- nöyrä
- kuuliainen
- joustava

Oletko SINÄ yksi heistä? (typerä kysymys näin työttömyyspalstalla)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu