Gambialainen mies ja luottamusongelma

Olin vuosi sitten Gambiassa ja tapasin erään miehen. Sen jälkeen olemme jutelleet lähes joka päivä. Olemme molemmat 18-vuotiaita. Nyt sitten on jo jonkun aikaa ollut rakkautta molemmin puolin. Mies on tulossa tänne Suomeen. Hän on nyt päässyt Italiaan ja passin saatuaan tulee Suomeen.
Nyt jo jonkun aikaa minulla on kuitenkin ollut sellainen tunne, että entä jos miehellä on toinen/toisia Gambiassa/Italiassa. Ei ole mitään syytä, että pitäisi epäillä. Mies ei ole kertaakaan pyytänyt rahaa ja olen myös tehnyt selväksi ettei rahaa tippuisi vaikka pyytäisikin. Myös sen olen tehnyt selväksi etten halua naimisiin tai lapsia vielä vuosiin. Kun vielä lukee netistä juttuja gambialaisista miehistä, joista varmaan 99% on negatiivisia, niin ei kyllä helpota oloa.
Miten voisin jotenkin selvittää miehen taustoja? Ja miten todennäköistä edes olisi, että miehellä olisi noin nuorena vaimo Gambiassa? Hän on sanonut, että on tulossa tänne minun sekä perheensä vuoksi eli lähettäisi rahaa perheelleen sitten.
261065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Misä ne Italias niit passeja jakelee?

Äänestä
  • En tiedä jos olen oikein ymmärtänyt niin jotkut paperit (documents) hän on jo saanut, mutta passia pitää vielä odottaa

    Äänestä

  • epätoivoinen kirjoitti:

    En tiedä jos olen oikein ymmärtänyt niin jotkut paperit (documents) hän on jo saanut, mutta passia pitää vielä odottaa

    No niinkuin varmaan arvaat, ei se mies täältä mitään töitä löydä kun ei täällä ole töitä suomalaisillekaan. Eli se perheelle lähetettävä raha pitää tulla sinulta. Mikä onkaan palkkasi?

    Äänestä

Provosi on tosi epätoivoinen tosiaan. Tuollainen maahantulo ei taida olla ihan laillista ja kysyy myös hieman rahaa.

Äänestä

Onko miehellä hyvä työpaikka täällä odottamassa, vai mistä hän aikoo täällä saada rahaa itsensä elättämiseksi ja perheelleen lähetettäväksi? Entä asunto?
Vaimosta en tiedä, mutta et varmastikaan ole ainoa länsimainen turistinainen, johon poika on tarrautunut. Tekin varmaan tapasitte siten, että sinä matkustit turistina Gambiaan ja poika alkoi pörrätä ympärilläsi. En voi uskoa, että sattuisit olemaan ensimmäinen tai viimeinen laatuasi.

Äänestä
  • Tyyppi suunnittelee suurta Suomen kiertomatkaa eli turistinaisen luota toisen luo.

    Äänestä

Pohjois-afrikasta ja afrikasta tulee paljon laittomasti italiaan porukkaa...mutta viisumi pitäs olla jos tulee eurooppaan laillisesti...joku tossa nyt mättää....

Äänestä
  • Viisumin on vissiin siellä juuri saanut. Ja täällä kuulemma asuu hänen joku kaveri, jonka luona voisi asua. Työpaikkaa ei ole odottamassa ja mies on sanonut että hänelle kelpaisi mikä vain siivoustyö vaikka olen sanonut, että työllisyystilanne täällä on huono.

    Äänestä

  • Mies Italiassa ilman passia anomassa viisumia Suomeen ?

    Äänestä

  • LOL100 kirjoitti:

    Mies Italiassa ilman passia anomassa viisumia Suomeen ?

    Jos miehellä ei ole passia, niin ei saa viisumiakaan. Jos on mennyt Italiaan laittomasti, niin ei saa passia sieltä, eikä viisumiakaan. Aika lapsellista haaveilla Suomeen tulosta.

    Äänestä

jos kaveri jo Suomessa, siis he tietävät tien Suomeen

Äänestä

"Nyt jo jonkun aikaa minulla on kuitenkin ollut sellainen tunne, että entä jos miehellä on toinen/toisia Gambiassa/Italiassa. Ei ole mitään syytä, että pitäisi epäillä."

Nuppineuloilla on merkattu koko Euroopan kartta. Ei ole mitään syytä olla epäilemättä. Älä ole tyhmä!

Äänestä

Se 1% mikä jää jäljelle, on niitä jotka eivät vielä ole kohdanneet karua totuutta, tunteneet gambialaisensa vasta alle vuoden, ainakin alle 2 vuotta eivätkä siis oikein tunne heitä vielä. Näin luulisin, itse jaksoin (tosin kamerunilaisen) kanssa olla positiivinen muutaman vuoden kunnes tuli vastaan se, mitä olikin tehnyt jo pitempään. Eikä ollut pelkkää monen naisen pyöritystä se...

Äänestä
  • No, eikö siellä Gambiassa kannatakin käydä vaan lomalla pitämässä hauskaa. Päiväunelmat on unelmia. Itse en ole viehättynyt heistä.

    Äänestä

Höpö höpö. Provokirjoitus. Gambiasta tullut ja kaikkea. Joopa joo.

Äänestä

Parhaiten selvität miehen taustoja kysymällä mieheltä itseltään ja matkustamalla Gambiaan tapaamaan perhettä.

Kysy oleskeluluvasta, onko hän pakolaisstatuksella vai onko sukulaisten turistiviisumi. Älä turhaan kiusaa itseäsi turhalla epäluuloisuudella, kaikki salaisuudet tulevat julki aikanaan. Gambia on todella pieni maa ja melkein kaikki tuntevat kaikki. Salaisuuksien pitäminen on melko hankalaa, jos esim. vietät perheen luona 4 kk.

Gambialaiset naiset ovat kalliita ja harvoin 18 vuotiaalla pennulla on vara heihin, jos ei ole varakkaasta perheestä. Naimisiin meno maksaa, naisten vaatteet ja hiukset maksaa, eläminen maksaa. Sen jälkeen kun pojalla on työpaikka Euroopassa, rahaa taskussa ja oleskelupa, niin gambialaiset naiset alkavat kiinnostua hänestä. Eivät gambialaiset naiset ole kiinnostuneita köyhistä pojista, varsinkaan rastapäistä.

Jokaisesta maasta löytyy mätiä omenia ja timantteja. Vasta kokeilemalla selviää kumpi on kyseessä.Kaikkea hyvää teille, nauttikaa nuoruudesta ja rakkaudesta, älkääkä välittäkö muiden puheista :)

Äänestä
  • Niinhän se on, että gambinaiset ovat todella kalliita, mutta kun gambimies nai suomalaisen, niin siinä tapauksessa yleensä maksaja on nainen. Tiedän pareja, jotka avioituneet gambien kanssa ja maksaneet koko helahoidon, miehiltä ei tullut sentin senttiä, voi voi sanon minä.

    Äänestä

Ei välttämättä aina noin mene. Omassa suhteessa ja monessa muussa eletään tasa-arvoisesti, maksetaan 50-50 kulut.

Sitten kun kyseessä on hyötysuhde esim. nuori gambimies ja vanhempi suomalaisnainen, niin silloin kyllä maksaja on yleensä nainen. Minusta tälläiset suhteet ei ole parisuhteita vaan jotain ihan muuta...

Äänestä
  • BambiKepappikin vasta Sankari oli ! niin se olelupa lähti vege alle vuodessa ja nyt karkoituspäätös/maahantulo kielto prosessi.. Katki on koulut ja rahat ; Kukakohan epätoivoinen elättää nyt Stadin päässä kuulemma oikein lähihoitsu :o) .Ei tsänssejä enään SF- paitsi jos avioeron ottaa itse... 14v tyttöön sekaantuja sai mitä tilas ja kunnolla nokillensa . Story loppui hänellepäin ikävästi , vaimo vei voiton ;

    ps. toivottavasti uus elättäjä tunnistaa

    Äänestä

  • Millähän rahalla mies, joka tienaa n. 40 e kuukaudessa ja auttaa vanhempiaan, maksaisi edes puolia hääkuluista. Turistisesongin aikana on puoli vuotta töitä ja sen jälkeen työtön. Tällaisia tapauksia tiedän useampia ihan todellisesta elämästä, siellä kahdeksan kuukautta asuneena.
    Ehkä gambialaisen vaimo voisi valaista asiaa.

    Äänestä

Rahapulan vuoksi gambipojat ovatkin innokkaampia naimaan länkkärin kuin paikallisen tytön. Jos kuitenkin on todellista rakkautta rahat häihin järjestyvät esim. pojan rikkaammilta sukulaisilta. Melkein jokaisella tuntemallani perheellä on Euroopassa sukulaisia, jotka auttavat tosi tilanteessa.

Ikävämpi tilanne on jos koko suku on köyhää ja eikä yhtään sukulaista Euroopassa. Sitten käy sääliksi tälläisen tapauksen nainutta naista. Vaimosta tulee todennäköisesti koko suvun ainoa tulonlähde, pankki.

Äänestä

Ei 18-vuotiaalla ole vielä vaimoa Gambiassa, todella harvinaista olisi.

Lisäksi jos hän on ilman passia Italiassa se tarkoittaa sitä, että hän on matkustanut sinne rajan yli laittomasti ja perillä ollessaan hakenut turvapaikkaa. Muuten hän ei voisi ilman passia maassa oleskella tai ainakaan tulla Suomeen.

Äänestä

Enpä usko että olisi vaimoa Gambiassa, jos todellakin 18. Aika nuori kaveri. Ihan mahikset kotoutua hyvinkin. Minkälaisesta perheestä? Moni tulee tosin Eurooppaan suurin toivein ja odotuksin, että raha vain virtaisi ja sitä rataa. Realiteetit kehiin heti kun tapaatte, poika kouluun ja töihin, valistat että naisia kyllä riittää jos sille tielle ryhtyy, mutta siitä ei jää kuin luu käteen...

Äänestä

Varmasi kannattaakin uskoa että olisi 18! Varsinkin jos aloittaja ensin kertonut oman ikänsä :D

Vaikka kuinka nuorelta näyttäisi, niin...

Ja moni muukin asia tässä tarinassa herättää epäilyjä.

Äänestä
  • En olisi ihan varma tuosta miehen iästä, usein se vaihtelee tilanteen mukaan, eli minkä ikäistä naista liehittelevät. Kokemusta on, mies luuli minua nuoremmaksi, arveli että 32v, ja sanoi omaksi iäkseen 28v. Todellisuudessa olen 42v ja mies 22v. Tämä on vain yksi esimerkki, mutta tiedän monia muitakin tapauksia, joissa sikäläiset miehet puhuvat palturia iästään. Jopa niin, että vasta avioitumistilanteessa paljastuu oikea ikä. Olen ollut todistajana sellaisissa häissä.
    Ja tuo, että päässsyt Italiaan ilman passia ja sieltä muka saisi passin, tuohon en usko ollenkaan.

    Äänestä

  • feikkiä kirjoitti:

    En olisi ihan varma tuosta miehen iästä, usein se vaihtelee tilanteen mukaan, eli minkä ikäistä naista liehittelevät. Kokemusta on, mies luuli minua nuoremmaksi, arveli että 32v, ja sanoi omaksi iäkseen 28v. Todellisuudessa olen 42v ja mies 22v. Tämä on vain yksi esimerkki, mutta tiedän monia muitakin tapauksia, joissa sikäläiset miehet puhuvat palturia iästään. Jopa niin, että vasta avioitumistilanteessa paljastuu oikea ikä. Olen ollut todistajana sellaisissa häissä.
    Ja tuo, että päässsyt Italiaan ilman passia ja sieltä muka saisi passin, tuohon en usko ollenkaan.

    Joko epätoivoinen on saanut gambialaisen Suomeen, olisi mukava kuulla miten asiat ovat hoituneet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


epätoivoinen kirjoitti:

Olin vuosi sitten Gambiassa ja tapasin erään miehen. Sen jälkeen olemme jutelleet lähes joka päivä. Olemme molemmat 18-vuotiaita. Nyt sitten on jo jonkun aikaa ollut rakkautta molemmin puolin. Mies on tulossa tänne Suomeen. Hän on nyt päässyt Italiaan ja passin saatuaan tulee Suomeen.
Nyt jo jonkun aikaa minulla on kuitenkin ollut sellainen tunne, että entä jos miehellä on toinen/toisia Gambiassa/Italiassa. Ei ole mitään syytä, että pitäisi epäillä. Mies ei ole kertaakaan pyytänyt rahaa ja olen myös tehnyt selväksi ettei rahaa tippuisi vaikka pyytäisikin. Myös sen olen tehnyt selväksi etten halua naimisiin tai lapsia vielä vuosiin. Kun vielä lukee netistä juttuja gambialaisista miehistä, joista varmaan 99% on negatiivisia, niin ei kyllä helpota oloa.
Miten voisin jotenkin selvittää miehen taustoja? Ja miten todennäköistä edes olisi, että miehellä olisi noin nuorena vaimo Gambiassa? Hän on sanonut, että on tulossa tänne minun sekä perheensä vuoksi eli lähettäisi rahaa perheelleen sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu