Yksinkertaisen oman kappaleen teko!

Olen ihan aloittelija kaikissa musiikkiasioissa (soittaminen ja laulaminen) ja lisäksi erilainen oppija, eli opin ja ymmärrän hitaasti. Haluaisin tehdä omia yksinkertaisia kappaleita (siksi koska minulla on vaikeuksia valmiiden kappaleiden kanssa etenkin aika-arvojen kohdalla, en osaa laskea tahtia samalla kun soitan tai etenkin kun laulan).

Mitkä ovat ne oleelliset periaatteet, joita pitäisi noudattaa? Osaan soittaa pianolla hieman (Aaronin pianokoulu 1 tasolla, mutta teorissa samat asiat eivät ole vielä hallinnassa). Esim. säestyssointujen muodostumisperiaatteita en vielä ymmärrä, perusmuodossa olevia sointuja muistan jonkin verran. Siksi C-duuri on turvallinen valinta (ja sitähän voin transponoida sähköpianolla).

Eli kuvitellaan, että käytössä on vain C-duuri tai a-molli ja tahtilajina vaikka 4/4 ja haluan tehdä kappaleen siten, että soitan melodiaa oikealla ja säestän vasemmalla. Mitkä ovat oleellisimmat asiat melodiassa, vai saanko muodostaa sen vapaasti? Pitääkö joidenkin tiettyjen sävelien esiintyä tavallista useammin? Ja sitten haluan jonkin hyvin yksinkertaisen säestyksen vasemmalle kädelle. Kuinka muodostan sen? Käytänkö soinnuissa esiintyviä säveliä vai mitä? Eli siis jotain yksinkertaistettua harmoniaa haen.

Kiitoksia jos joku ymmärsi ja kiitoksia vielä enemmän, jos malttoi vastata ymmärrettävällä tavalla!!!
264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Saat kysymyksiisi parhaiten vastaukset hankkimalla yksinkertaisen kappaleen pianonuotit. Vasurilla matalat ja oikealla korkeammat äänet. Periaatteessa musiikki ei poikkea kirjoittamisesta. Kun aakkoset on opeteltu, mielikuvitus on rajana, mutta kaikki ei kuulosta hyvältä. Kannattaa kuunnella paljon ja yrittää kehittää korvaa soittamalla melodioita korvakuulolta.

Äänestä

Lähde vaikka pyörittämään vasurilla kiertoa C, am, F, G ja oikealla kokeile erilaisia melodiakulkuja päälle. "Turvalliset" aloitussävelet on c, e ja g. Siitä sitte vaan.

Kaikenlaisia sääntöjä on olemassa, mutta soita vaan, mikä kuulostaa hyvältä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Outojenotustenkerho kirjoitti:

Olen ihan aloittelija kaikissa musiikkiasioissa (soittaminen ja laulaminen) ja lisäksi erilainen oppija, eli opin ja ymmärrän hitaasti. Haluaisin tehdä omia yksinkertaisia kappaleita (siksi koska minulla on vaikeuksia valmiiden kappaleiden kanssa etenkin aika-arvojen kohdalla, en osaa laskea tahtia samalla kun soitan tai etenkin kun laulan).

Mitkä ovat ne oleelliset periaatteet, joita pitäisi noudattaa? Osaan soittaa pianolla hieman (Aaronin pianokoulu 1 tasolla, mutta teorissa samat asiat eivät ole vielä hallinnassa). Esim. säestyssointujen muodostumisperiaatteita en vielä ymmärrä, perusmuodossa olevia sointuja muistan jonkin verran. Siksi C-duuri on turvallinen valinta (ja sitähän voin transponoida sähköpianolla).

Eli kuvitellaan, että käytössä on vain C-duuri tai a-molli ja tahtilajina vaikka 4/4 ja haluan tehdä kappaleen siten, että soitan melodiaa oikealla ja säestän vasemmalla. Mitkä ovat oleellisimmat asiat melodiassa, vai saanko muodostaa sen vapaasti? Pitääkö joidenkin tiettyjen sävelien esiintyä tavallista useammin? Ja sitten haluan jonkin hyvin yksinkertaisen säestyksen vasemmalle kädelle. Kuinka muodostan sen? Käytänkö soinnuissa esiintyviä säveliä vai mitä? Eli siis jotain yksinkertaistettua harmoniaa haen.

Kiitoksia jos joku ymmärsi ja kiitoksia vielä enemmän, jos malttoi vastata ymmärrettävällä tavalla!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu