Tuntuu ahdistavalta, kun aamulla herättyäni olen todella lyhytpinnainen...
Tänä aamuna herättyäni huomasin lasten kaivaneen yläkaapista pahvilaatikon joka oli täynnä erinäistä elektroniikkatavaraa ja tottakai ne oli levitelty. Lisäksi huomasin, että minulla olisi ollut hammaslääkärille aika ja tottakai se oli mennyt ohi.
Paiskoin osan tavaroista sitten lopullisesti rikki, enkä kohtauksen aikana ajatellut selkeästi.
sen ymmärsin jotenkin, että pidin huolen lasten turvallisuudesta, ettei heihin osuisi mitään.
Vaimoani osui kuitenkin joku rikkoontuneesta tavarasta sinkoutuva osa jalkaan...
En tahdo olla tällainen.
Minulla on ollut ennenkin vaikeaa hillitä itseäni tällaisissa tilanteissa, mutta on ollut hyviä kausia, jolloin olen pustynyt tyynnyttämään itseni ennen kuin alan rähjätä.
Käytökseni vaikuttaa suhteeseemme ja tottakai lapsetkin pelkäävät.
Mistä voi löytää apua, kun tk tuntuu olevan aina täynnä eikä aikoja saa :/

Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.miessakit.fi/fi/toimintamuodot/lyomaton_linja
Myös täältä saat apua: http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/vakivaltatyo/jussi-tyo2/