Kunnon läskiä

Ennen vanhaan sai kunnon läskiä ja siitä sai tehtyä läskisoosia.Kaikki hyvä ja ravitseva
ruoka yritetään ihmisiltä viedä.Kaikki viherpiipertäjät puhuvat putaan ruuan puolesta.
Eikö suomalainen läski ole sitä lähituotettua kunnon lihaa kun se vielä kotona tapetaan
siis sika ja siitä saadaan heti ruokaa vaikka kuinka paljon.Verilättyjä,kunnon lihasoppaa
johon kaikki sisuskalut ja tietenkin lihaa lisäksi ja siis kunnon perunaa.Kyljykset
ei ole mitään muuta kun roiskeläppiä ellei niissä ole 3-5 sentin kerron läskiä ja ehdot-
tomasti nahka kiinni johan suu vetää nauruun kun sellaisia grillaa kesäiltana.Ja makkarat
mitä rasvaisempi sen paremman makuisia.Mutta kun ei saa sitä rasvaista kaupoista
muuta kun erikois tilauksesta.Olen sitä harrastanut monia kertoja mutta kauppias täytyy
tuntea ja sitten tilata.
1506152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 150

Vanhimmat

Suomalainen sika vain on jalostettu ja kasvatettu mahdollisimman vähärasvaiseksi. Taitaa olla niin, että aitoa läskiä ei muuten saa, kuin kääntymällä kasvattajan puoleen, joka harrastaa suoramyyntiä.
Tai ostaa oma possu takapihalle kasvamaan, puolessa vuodessa se on aika jölli.

Äänestä

  • ei sikaa ole jalostettu,se vain tapetaan 79kg eli vasta kun se painaa oikeaan sikaan verrattuna puolet.tunnen monia jotka ottaa porsaan 79kg kilosena ja kasvattaa sen 140kg-160kg silloin se on täysikasvuinen ja on silavaa.hölmöläisten hommaa tappaa keskenkasvuinen porsas.läski on terveellisempää kun markariini ei ole keinotekoisia kovettimia ym säilöntä aineita.silavaa leivälle ei markariineja.sydän ym sairaudet häviää silavaa syöden,ja mikä on maukkaampaa kuin kastaa paistiastiaan ruisleipää tai vaaleaa leipää oikein suussa sulaa nam

    Äänestä

  • Amen Herralle! kirjoitti:

    http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
    on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.

    Ja sinulle suosittelen LÄÄKKEIDEN syömistä.

    Äänestä

  • mikko sika on nyt mallorkalla.varjossa se istuu palmun alla.viimevuonna mein kuuseen ja kaatui tuvan lattialle.painan nyt noin 93kg en siis mikään pikkusika.nyt mikkosika nauttii aamu konjakit ja sitten krillattua oikeaa sikaa jossa on silavaa 5cm paksulta,oikein siinä suu napsaa ja on hyvää.

    Äänestä

  • Amen Herralle! kirjoitti:

    http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
    on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.

    ihmiset syö myös toisiaan.onhan maapallolla ihmislihan syöjiä.eivätkä tiedä maailman luomisesta mitään.ihminen tappaa varmasti kun ruoka loppuu ja muuta syötävää ei ole kuin lajitovereita.näin on ollut ja tulee olemaan maailman tappiin asti.on kuulemma kuin kanan tai kalkkunan liha yhtä hyvää

    Äänestä

  • tunge ne porkkanat.! kirjoitti:

    Ja sinulle suosittelen LÄÄKKEIDEN syömistä.

    Eipä ole kovin asiallista sinultakaan. Ei se oikeuta haukkumaan ketään sairaaksi kehottamalla tätä syömään lääkkeitä. Noh, hyvähän se on ahukkua ihmisiä nimimerkin takana. Jos tulisit omalla nimelläsi ja naamallasi esiin niin et varmasti uskaltaisi laittaa noin idioottimaista tekstiä tänne.

    Itse olen jättänyt lihatuotteet pois ja kas kummaa ruokalaskuni pieneni aika paljon. Proteiinina luomukananmunat.

    Mieheni syö edelleen lihaa, mutta asia ei kutita persettäni. Enhän minä voi muuttaa toisten mielipiteitä vaan ihmisten itse muuttaa sitä jos on muuttaakseen.

    Äänestä

  • pikku nöf kirjoitti:

    ei sikaa ole jalostettu,se vain tapetaan 79kg eli vasta kun se painaa oikeaan sikaan verrattuna puolet.tunnen monia jotka ottaa porsaan 79kg kilosena ja kasvattaa sen 140kg-160kg silloin se on täysikasvuinen ja on silavaa.hölmöläisten hommaa tappaa keskenkasvuinen porsas.läski on terveellisempää kun markariini ei ole keinotekoisia kovettimia ym säilöntä aineita.silavaa leivälle ei markariineja.sydän ym sairaudet häviää silavaa syöden,ja mikä on maukkaampaa kuin kastaa paistiastiaan ruisleipää tai vaaleaa leipää oikein suussa sulaa nam

    jataastämäapukoulupellesaavapaastitrollatapötköpaskaansailmanmitäänrajoituksiaterveisetvaanylläpidollevitunidiootit.

    Äänestä

  • GamerGirl91 kirjoitti:

    Eipä ole kovin asiallista sinultakaan. Ei se oikeuta haukkumaan ketään sairaaksi kehottamalla tätä syömään lääkkeitä. Noh, hyvähän se on ahukkua ihmisiä nimimerkin takana. Jos tulisit omalla nimelläsi ja naamallasi esiin niin et varmasti uskaltaisi laittaa noin idioottimaista tekstiä tänne.

    Itse olen jättänyt lihatuotteet pois ja kas kummaa ruokalaskuni pieneni aika paljon. Proteiinina luomukananmunat.

    Mieheni syö edelleen lihaa, mutta asia ei kutita persettäni. Enhän minä voi muuttaa toisten mielipiteitä vaan ihmisten itse muuttaa sitä jos on muuttaakseen.

    yritäkään vaikuttaa tietoisesti miehesi valintoihin, ennustan suhteellenne lyhyttä ikää. Luovu vegaaniaatteistasi ja palaa juurillesi, niin avioliittosi kestää.

    Äänestä

  • Vaikka et kirjoitti:

    yritäkään vaikuttaa tietoisesti miehesi valintoihin, ennustan suhteellenne lyhyttä ikää. Luovu vegaaniaatteistasi ja palaa juurillesi, niin avioliittosi kestää.

    Me molemmat syötiin lihaa, mies ja minä. Liitto ei kestänyt silti. Tai kesti se 30 vuotta ja loppui sitten.

    Äänestä

  • Amen Herralle! kirjoitti:

    http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
    on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.

    ihminen on lihan syöjä,ihmisellä on saallistus vietti,nuorena jo käytiin jänis jahdissa ym,nykyajan ihminen ei vaan tunnusta sitä tosi asiaa ollaan vaan niin viherpiiperöä,maailmasta jos loppuis sähkö ym,jouduttais omillaan toimeen tulemaan yhteydet poikki,niin siinä vaiheessa alkais metsästys vietti palaamaa,ihmisen aivotkin kehittyivät aikanaan kun löysivät tulen ja söivät kypsää lihaa,

    Äänestä

  • GamerGirl91 kirjoitti:

    Eipä ole kovin asiallista sinultakaan. Ei se oikeuta haukkumaan ketään sairaaksi kehottamalla tätä syömään lääkkeitä. Noh, hyvähän se on ahukkua ihmisiä nimimerkin takana. Jos tulisit omalla nimelläsi ja naamallasi esiin niin et varmasti uskaltaisi laittaa noin idioottimaista tekstiä tänne.

    Itse olen jättänyt lihatuotteet pois ja kas kummaa ruokalaskuni pieneni aika paljon. Proteiinina luomukananmunat.

    Mieheni syö edelleen lihaa, mutta asia ei kutita persettäni. Enhän minä voi muuttaa toisten mielipiteitä vaan ihmisten itse muuttaa sitä jos on muuttaakseen.

    Onkos se Gamer Girl oikea nimi?

    Äänestä

  • kannibaali kirjoitti:

    ihmiset syö myös toisiaan.onhan maapallolla ihmislihan syöjiä.eivätkä tiedä maailman luomisesta mitään.ihminen tappaa varmasti kun ruoka loppuu ja muuta syötävää ei ole kuin lajitovereita.näin on ollut ja tulee olemaan maailman tappiin asti.on kuulemma kuin kanan tai kalkkunan liha yhtä hyvää

    Niin; Mikäköhän tabu siinä on että ihmstä ei saa syödä?
    Ottaen huomioon kuitenkin sen että ihmistä ei varta vasten tapeta lihansa takia.
    Eihän ruumiilla ole kuolemansa jälkeen mitään virkaa ihmiselleen jotenka hyvin sopisi hyötykäyttöön!
    Itse mielelläni kokeilisin ihmislihaa joka olisi luomua eikä lihanmakua olisi turmeltu millään keinotekoisilla myrkkyrokotuksilla tai antiobiitteilla.

    Äänestä

  • Amen Herralle! kirjoitti:

    http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
    on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.

    Mitenkähän eläinten kävisi jollei niitä käytettäisi ravinnoksi,kohta olisi maapallo piukassa eläimiä.On totta että,Jumala ei ole meitä luonut tappamaan toisia,siis tappamaan toisia ihmisiä,eikä tekemään pahaa toinen toisillemme.Tosiasia on se että liha on meille ravinnoksi,ja on jokaisen oma asia syökö vai ei.Kyllä kunnon Läskisoosi on hyvää ja puolukkahllo ja perunat mukaan ,ja voi vitsit että on hyvää ja nälkä pysyy poissa

    Äänestä

  • sätmän nm. Jos joku saa jostain porsaan ilman korvamerkkiä kasvatukseen,pitää tuntea porsitus sikalan omistaja jolta pimeä kauppa onnistuu. Kasvatus pitää tapahtua jossain korvessa ettei EU-tarkastajat tule paikalle,jos tulevat jää possu syömättä tai jos niile kelpaa jälkikäteen maksut,niin se sika tulee maksamaan paljon. Eräs sonnin lihan tuottaja piti ilman merkkejä eläimiä niin niistä teki eläinlääkäri raatoja jotka haettiin kuormaautolla kait kaatopaikan lihamonttuun minne lemmikitkin joutuu jos otat lopetuksen ja hautauksen.

    Äänestä

  • Amen Herralle! kirjoitti:

    http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
    on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.

    Lapsi myös leikkii mieluummin kuin tekee töitä. Jumala ei siis ole luonut meitä tekemään töitä. Lähdenkin tästä sossuun...

    Äänestä

  • tunge ne porkkanat.! kirjoitti:

    Ja sinulle suosittelen LÄÄKKEIDEN syömistä.

    Itse syön melko usein Luomu-porkkanoita ja syön aamuin illoin kahta eri lääkettä erääseen sairauteen.

    Äänestä

  • Amen Herralle! kirjoitti:

    http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
    on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.

    Ei suinkaan se mikä menee suusta sisään tee ihmistä yhtään sen pahemmaksi, mutta varo päästämästä mitä tahansa suustasi tai sydämestäsi ulos. Kiitos Herralle kasviksista, mutta kiitos myös kulmahampaista, joilla voin reväistä kunnon suupalan suuhuni niin usein kun lihaa pöytääni saan.

    Äänestä

  • ei takuuta kirjoitti:

    Me molemmat syötiin lihaa, mies ja minä. Liitto ei kestänyt silti. Tai kesti se 30 vuotta ja loppui sitten.

    Laitat jorman pöydälle ja leikkaat siivuja, liha on täysin paikallista ja tuoretta. Se on "once in a lifetime" ruokaa, sen jälkeen täytyy tyytyä jälleen tavalliseen lihaan.

    Suosittelenkin ettet haaskaa tuota ruokaa launtai yön kännipalaksi, vaan teet siitä kunnon juhla-aterian koko perheelle.

    Äänestä

  • Amen Herralle! kirjoitti:

    http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
    on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.

    Parempi ne elukat on syyä tapettuna ko elävältä. Ja sitä paitsi aivot tarttee myös kovaa rasvaa, mistä ne muuten pääosin koostuukin. Ruuasta saa nauttia. Elukan lihan syänti ei oo syntiä. Liika hiilihytraattitankkaus sen sijaan pilaa elimistön ja tuo sokeritauit, reiät hampaisiin ja muuta kivaa.

    Äänestä

  • Toimiihan tämäkin kirjoitti:

    Laitat jorman pöydälle ja leikkaat siivuja, liha on täysin paikallista ja tuoretta. Se on "once in a lifetime" ruokaa, sen jälkeen täytyy tyytyä jälleen tavalliseen lihaan.

    Suosittelenkin ettet haaskaa tuota ruokaa launtai yön kännipalaksi, vaan teet siitä kunnon juhla-aterian koko perheelle.

    Jos vaimolla on isot rinnat niin niistähän saa juotavat, ja jos lapsia on jopa yli varojen siunaantunut, niin heistä saa hyvät lihat myös.

    Äänestä

  • Amen Herralle! kirjoitti:

    http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
    on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.

    Parhaat lihat olen tainnut täältä suomi24 palstoilta löytää...

    Itse kokeilin kerran puoli vuotta kasvissyöntiä. Paino putosi jonkin verran, mutta sitten vain jotenkin jäi kun tuli kesä ja grillikausi. Suosittelen silti kokeilemaan tuota kasvissyöntiä, jos haluaa.

    Äänestä

  • flesh4fantasy kirjoitti:

    Niin; Mikäköhän tabu siinä on että ihmstä ei saa syödä?
    Ottaen huomioon kuitenkin sen että ihmistä ei varta vasten tapeta lihansa takia.
    Eihän ruumiilla ole kuolemansa jälkeen mitään virkaa ihmiselleen jotenka hyvin sopisi hyötykäyttöön!
    Itse mielelläni kokeilisin ihmislihaa joka olisi luomua eikä lihanmakua olisi turmeltu millään keinotekoisilla myrkkyrokotuksilla tai antiobiitteilla.

    Yleensä vain kuolleet ihmiset ovat sairaita, joten se siitä lihan laadukkuudesta.

    Terveiden ihmisten lihaksi muuttaminen taas on täysin väärin, ja jos ihmislihasta (onnettomuuksien ja muiden ennenaikaisten kuolemien uhrit) tulee myytävä tuote jossa liikkuu rahaa, niin siitä syntyy aivan uusia ongelmia joissa joidenkin köyhien ihmisten ihmiselämä on halvempaa kuin heidän ruumiinsa lihan hinnoissa.

    Äänestä

  • tarviilihaa kirjoitti:

    ihminen on lihan syöjä,ihmisellä on saallistus vietti,nuorena jo käytiin jänis jahdissa ym,nykyajan ihminen ei vaan tunnusta sitä tosi asiaa ollaan vaan niin viherpiiperöä,maailmasta jos loppuis sähkö ym,jouduttais omillaan toimeen tulemaan yhteydet poikki,niin siinä vaiheessa alkais metsästys vietti palaamaa,ihmisen aivotkin kehittyivät aikanaan kun löysivät tulen ja söivät kypsää lihaa,

    Suurimmallle osalle ihmisistä tuo sähkötön alkeiselämä ei olisi saavutus vaan päinvastoin kovin tylsää ja haasteetonta elämää, kehitys ei ole mitään ihmisen heikkoutta, se on vahvuutta ja viisautta nousta metsäläistä paremmaksi.

    Luuletko että insinöörit jotka suunnittelevat ja kehittävät uusia huipputekniikan laitteita, olisivat kovinkaan ihmeissään saati innoissaan haulikon, jäniksen ja nuotion välisestä yhtälöstä?

    Äänestä

  • Amen Herralle! kirjoitti:

    http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
    on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.

    Kerro se myös niille eläimille jotka tappavat tai syövät ihmisiä.

    Äänestä

  • GamerGirl91 kirjoitti:

    Eipä ole kovin asiallista sinultakaan. Ei se oikeuta haukkumaan ketään sairaaksi kehottamalla tätä syömään lääkkeitä. Noh, hyvähän se on ahukkua ihmisiä nimimerkin takana. Jos tulisit omalla nimelläsi ja naamallasi esiin niin et varmasti uskaltaisi laittaa noin idioottimaista tekstiä tänne.

    Itse olen jättänyt lihatuotteet pois ja kas kummaa ruokalaskuni pieneni aika paljon. Proteiinina luomukananmunat.

    Mieheni syö edelleen lihaa, mutta asia ei kutita persettäni. Enhän minä voi muuttaa toisten mielipiteitä vaan ihmisten itse muuttaa sitä jos on muuttaakseen.

    On se nyt jumalauta että noin rupee hiekka pimpissä rahisemaan. Ei sitä tarvii tulla tuputtaa tarinaa Jeesuksesta ja haukkumaan ihmisten elämäntapoja. Siinäpähän Jeesustelee mutta ei tarvii muita arvostella. Ihan oikeutettu palaute oli kyllä.

    Äänestä

  • pikku nöf kirjoitti:

    ei sikaa ole jalostettu,se vain tapetaan 79kg eli vasta kun se painaa oikeaan sikaan verrattuna puolet.tunnen monia jotka ottaa porsaan 79kg kilosena ja kasvattaa sen 140kg-160kg silloin se on täysikasvuinen ja on silavaa.hölmöläisten hommaa tappaa keskenkasvuinen porsas.läski on terveellisempää kun markariini ei ole keinotekoisia kovettimia ym säilöntä aineita.silavaa leivälle ei markariineja.sydän ym sairaudet häviää silavaa syöden,ja mikä on maukkaampaa kuin kastaa paistiastiaan ruisleipää tai vaaleaa leipää oikein suussa sulaa nam

    Tuossapa olisikin mielenkiintoinen ajatus. Eli sian pitää olla se iso jytikkä, ennenkuin sen teurastaa. kerroppa vielä, kauanko kestää sian kasvaa aikuiseksi, nythän ne teurastetaan syksyllä, kun keväällä syntyvät.
    Toinen asia on, että varmastikin kauppahalleista lihatiskiltä löytyy kaikenlaista lihaa, ja jos ei löydy, niin tilaa.
    Ihminen on sekasyöjä, ja ihminen tarvitsee lihaa B 12 vitamiinin valmistamiseen. Jos ei käytä mitään lihatuotetta, ihmiselle tulee B 12 vitamiinin puutteen takia siihen liittyvä raudanpuutosanemia, ja tulee sydänsairauksia ja henki lähtee.
    Ei sekään ole luonnollista että syö pilleripurkista erinäisiä vitamiineja ja rautaa, ja sitten mesoaa toisille, ei saa lihaa syödä. Nämä kommentit muihin viesteihin.
    Kaikki, kenellä vaan maata on, kasvattamaan se oma sikapossunsa.

    Äänestä

  • Amen Herralle! kirjoitti:

    http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
    on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.

    Nyt olet VÄÄRÄLLÄ palstalla. Täällä puhutaan RUUASTA, ei USKONNON HARJOITTAMISESTA.

    Siksi toiseksi, jo alkukantaiset ihmiset tappoivat riistaa syödäkseen.

    Tapa tai tule SYÖDYKSI itse.

    Äänestä

  • Ljiihaa kirjoitti:

    Parhaat lihat olen tainnut täältä suomi24 palstoilta löytää...

    Ljiihaa. Joo, eräskin pikkupoika tuumas, kun nainen ajoi pyörällä ohi; KATO MIKÄ KINKKU :)

    Äänestä

Näin on asiat hoidettu tässä maassa---kaikkian täällä on mennyt näiden ahneuden takia pieleen. Katsopaahan Euroopan lihakauppoja, löytyy valinnan varaa. Täällä on uutta hevosenliha, jauheliha täytt...pask... Sitteen mutuaisille pitää ollöa rituaaliteurastusta ja eläimiä kidutetaan.Oma kasvattaja ei saa käyttää tainnutukseen kirvestä---mutiaisille pitää vedellä puukolla kurkkupoikki ja sadistista touhua. Kaikki tämä sallitaan näille muuttaja kuninkaille . Omakansa jonottaa leipää----eipä näy yhtään eriväristä. Teollisuus tekee rahaa, parhaat lihat myydään pois maasta ja saadaan vientituet.

Äänestä
  • Eihän tuota enää saa kunnon possupaistiakaan aikaseksi.
    Liha on pakattu valmiiksi rasioihin, lieneekin "rasioitu" mausteetkin mukaan.
    (lue sopimaton kinneke liha) joka antaa p,skan maun koko paistille.
    "Irtolihaakin" toki on kaupoista saatavana, mutta kun sitä pyytää lihatiskiltä,
    lähtee myyjä ovet paukkuen etsimään sitä varastoista.
    Minä en osta yleensä rasioissa olevaa lihaa, koska siinä saa samalla
    sopimatontakin tavaraa.
    En siis usko tuottajien tekemiä pakkauksia asiakkaan parhaaksi, mutta uskon
    heidän yrittävän myydä kaikki sopimaton mm lihaa oman tilinsä lihottamiseksi.
    "ahneilla on p,skanen loppu" saa pitää paikkansa.

    Äänestä

  • vääri kirveen hamarapuolella otsaan ja puukolla kurkku auki ja verivalutetaan koussikkaan ja ämpäriin.härkimellä vatkataan että veri ei hyydy.siitä saa mahtavat veriletut.lettutaikinaan lisätään verta ja pannulle nam nam

    Äänestä

  • verilettua nam kirjoitti:

    vääri kirveen hamarapuolella otsaan ja puukolla kurkku auki ja verivalutetaan koussikkaan ja ämpäriin.härkimellä vatkataan että veri ei hyydy.siitä saa mahtavat veriletut.lettutaikinaan lisätään verta ja pannulle nam nam

    Älkää käyttäkö verta!

    Kakarana koulussa sai vielä kunnon veripalttua paksun siivun. Sitäkään ei saa enää mistään ja itse en osaa tehdä.

    Äänestä

Haluatte siis suonet tukkoon. Eiköhän se onnistu ihan ilman silavaakin.

Äänestä
  • Haluat siis nälän vatsaan?

    Äänestä

  • Sianläskillä ei saa suonia tukkoon, se on pehmeää, luonnollista rasvaa. "hohohooo" onnistuu tukkimaan suonensa 10 kertaa paremmin kovetetuilla kasvisrasvoilla. :)
    Voi "hohohooo" olet "virallisten ravitsemussuositusten" uhri. Se taho kun on kimpassa elintarvike- ja lääketeollisuuden kanssa.

    Äänestä

  • Kulinaristikokki kirjoitti:

    Sianläskillä ei saa suonia tukkoon, se on pehmeää, luonnollista rasvaa. "hohohooo" onnistuu tukkimaan suonensa 10 kertaa paremmin kovetetuilla kasvisrasvoilla. :)
    Voi "hohohooo" olet "virallisten ravitsemussuositusten" uhri. Se taho kun on kimpassa elintarvike- ja lääketeollisuuden kanssa.

    Ja sinä taas salaliittoteorioiden uhri.

    Kärpässienetkin ovat luonnollisia, ovatko ne terveellisiä? Ei, joten terveellisyyttä ei voi mitenkään mitata luonnollisuudella.

    Ja haluaisin tietää mihin perustat väitteen että sianläskillä ei saa suonia tukkoon, mutta kovetetuilla kasvirasvoilla saa?

    Äänestä

Juu itse kyllä teen vähintää kerran kuukaudessa läskisoosia se kun vaan on niin hyvää...sen eteen kannattaa riskeerata terveydenkin uhalla =))

Äänestä

Nykymakkarat ovat puhistettujen jauhojen ja Kemiran valmistamien e-koodiaineiden seoksia joissa saattaa olla lisäaineina pieniä jäämiä oikean kanannahan kaltaista aromia. Siat on ruokittu oeltettavimmin gm-soijalla, antipiooteilla, hormooneilla ja lääkkeillä.
90-luvulla oli serkuilla naapurissa sika. Sitä ruokittiin kakella kotitalousjätteellä. ihan valkokaulustyöläisiä olivat he naapurimme, mutta mukava haju oli kuitenkin aina sen läävän ääressä kun kävi seisomassa siinä. Äiti siellä kun oli viereisestä maatalosta kotoisin niin halus kai että on jotain muistoja lapsuuensa ajoista.

Äänestä
  • Hoi pallopää, sait jo trollauspalstasi, niinkö läski olet, ettet sinne mahdu?

    Äänestä

  • Näkyy! kirjoitti:

    Hoi pallopää, sait jo trollauspalstasi, niinkö läski olet, ettet sinne mahdu?

    Olen 171,5 s pitkä mies joka painaa 72 kiloa. En katsoisi itseäni lihavoituneeksi

    Äänestä

  • sdfgdsrg kirjoitti:

    Olen 171,5 s pitkä mies joka painaa 72 kiloa. En katsoisi itseäni lihavoituneeksi

    Pätkä

    Äänestä

Karppaamisessa voisi toimiakin, koska siinä lajissa tarvitaan rasvaa että ylimääräinen rasva lähtee.

Kuitenkin tuo peruna aika paha hiilihydraattilähde että ei yllättäisi jos olisi jossain vaiheessa laaki ja vainaa tuolla ruokavaliolla.

Äänestä

Nykyäänkin saa kunnon läskiä "herkkukaupoista". Kierrät vaan marketit kaukaa, kun lähdet lihaostoksille.

Äänestä
  • Virossa on vielä vanhanaikaisempia sikoja paremmalla silavakerroksella. Ne ei vaan siellä osaa paistaa pekonia kunnolla.
    Suomen siat ovat piloille jalostettuja.

    Äänestä

  • poik kirjoitti:

    Virossa on vielä vanhanaikaisempia sikoja paremmalla silavakerroksella. Ne ei vaan siellä osaa paistaa pekonia kunnolla.
    Suomen siat ovat piloille jalostettuja.

    Ei siat ole pilalle jalostettuja vaan niille syötettävä rehu on jalostettua ja huonoa. Sikahan on kaikki ruokainen kuten ihminenkin.
    Tosi on, että ennenvanhaista kiinteä valkorasvaista sianlihaa ei enää saa. Nykyliha vaan kiehuu irtoliemessä pannulla, kun sitä yrittää paistaa.

    Äänestä

Meillä tytöntytöltä (8v)kun kysyn mitä ruuaksi haluaisit vastaus on , että tee sitä mummun läskisoosia. PS Kelepaa sitte lämmitettynäki.

Äänestä

Hyvin on kauppiaat saaneet ihmiset pauloihinsa, osta tätä... se on vähä rasvaista... se on tervettä...
Paskat sanon minä. Kyllä se on ihmisestä kiinni lihooko vai ei. Sillä ei ole väliä mitä suuhunsa laittaa. Miettikää mitä ennen vanhaan syötiin.
Meillä ei syödä mitään kevyt tuotteita koska niissä ei ole makua ja lapset ei muutenkaan niitä halua, on kuulema pahaa ja emme todellakaan ole lihava perhe, soisin jopa muutaman kilon lapsilleni lisää kun ovat niin laihoja kun liikkuvat niin paljon.
Ja mitä läskiin tulee, meidän viikottainen herkkumme: valurautapannussa paistettua possun läskiä rapeeksi ja rasvassa dippaillaan tummaa leipää. Tämän ovat lapset itse halunneet "mäkkärin" sijasta.

Äänestä
  • Jaa teillä tuo vapaa kasvatus kukkii. Annetaan lasten päättää, mitä syödään, missä asioidaan ja milloin vaatteita ostellaan. Sitten vielä myönnät asian. Kiitti nauruista.

    Äänestä

  • " Paskat sanon minä. Kyllä se on ihmisestä kiinni lihooko vai ei. Sillä ei ole väliä mitä suuhunsa laittaa. Miettikää mitä ennen vanhaan syötiin. "
    Isoisäni oli sekatyömies ja eli hyvin läskisoosilla ja läskillä päällystetyllä eväsleivällä. Kuoli sitten saappaat jalassa sydänkohtaukseen 53 vuotiaana.

    Äänestä

  • Vautsi kirjoitti:

    Jaa teillä tuo vapaa kasvatus kukkii. Annetaan lasten päättää, mitä syödään, missä asioidaan ja milloin vaatteita ostellaan. Sitten vielä myönnät asian. Kiitti nauruista.

    ja miten vapaa kasvatus liittyy siihen jos joidenkin tenavat ei haluu mäkkiin? mä en kans ole sen käyttäjä, kerran pieraset ja taas on nälkä. kunnon kotiruoka on parempaa... ootkos siel töis???
    ja mis tos kerrottiin vaatteista? täytyy munkin ostaa tollanen pannu :)

    Äänestä

Ne on laitettuna makkaraan tai jauhelihaan nykyään.

Äänestä

Oletko kokeillut tehdä läskisoosin pekonista?Muistuttaa aika lailla aitoaläskisoosia!

Äänestä

Meitä kansalaisia viedään kuin "peltiämpäriä" ;

Mitä kaupat laittaa tarjoukseen sitä haetaan ,ko halavalla saadaan -
lähes jokakodissa on samaa tarjolla mitä TV -kokit kokkaa.
Itselläni ei jauhelihaa kulu on niin sulamatonta..
ja vatsakivut kertoo omaa kieltään.

Kelloja käännetään 10 pv päästä..

Äänestä
  • Sinähän sen tiedät, mitä jokaisen kodissa on tarjolla.

    Äänestä

Läskiä lotinaa!

vastahanka.fi/laskia-lotinaa-lardo-darnad/‎

Äänestä

Osta elävä sika, keihäs perseestä läpi ja sitten vaan nuotion päälle pyörittelemään koko kärisevää läskikasaa.

Itse olen vain satunnainen lihansyöjä ja syön mieluummin kasviksia, lihasta tuleva olo on ainakin minun kehossaani raskas ja hengästyttävä. Se olo ei ole sen pienen makueron arvoista, ilman lihaakin voi kokkailla hyvää.

Suosittelenkin siirtymään kasviksiin.

Äänestä
  • Ehkä kasviksilla pärjääkin joku toimistojyrsijä jonka ei tarvi päivittäin siirrellä klemmaria painavampia esineitä.

    Äänestä

Ennen syötiin läskisoossia.

No...niistä ajoista sydänkuolemat on vähentyneet 80%:a.

Äänestä
  • Ja pidentynyt elinikä räjähtänyt käsiin. Vanhuksia ei pystytä enää hoitamaan. Siinä sitä dilemmaa. Olisi vaan annettu kansan syödä läskisoosia.

    Äänestä

  • Myös tupakointi on vähentynyt aika paljon niistä ajoista ku isä kuoli 5-kymppisenä saappaat jalkassa kesken ojankaivun. 60-luvulla oli vielä hengissä aika paljon sovankäynyttä ja monesti aika raskaasti tupakoivaa kansaa

    Äänestä

  • Ja verenpainetauti yleistyi 50-luvulla.

    Äänestä

Käy lukemassa iltasanomat Pohjois-Pohjanmaalla on metsässä sulle sitä läskiä vaikka kuinka paljon

Äänestä

HEips!

Mellunmäen K-Supermarket MASI metroaseman vieressä oli ainakin eilen porsaankyljyksiä makusilavalla.(6,95kg). Niissä oli ainakin yli sentin paksuinen silavareunus, Hyviä olivat.
PS. Kutsuimme sitä silavaa vihannesreunukseksi, joten se muuttui terveysruoaksi

Äänestä

Eihän kukaan noin huonoa ruokaa syö kuin läskisoosia kun on parempaakin ratjolla ja parempi tulee kun ottaa siitä lihasta sen läskin pois ja maustaa sen paremmin ja se siitä.

Äänestä

www.perinneruoka.suntuubi.com

Äänestä

meinaatko vetää läskisoosia ja istua kotona koneella?
no sen olet näkönenkin kahden vuoden päästä.
aikoinaan kun läskisoosia syötiin tehtiin RASKASTA ruumiillista työtä ja se rasva (energia) paloi pois!
kaikki on suhteellista!
sen minkä syöt niin kuluta pois muuten muutut valaaksi :)

Äänestä

Täällä läski,missä soosi?? ;D

Äänestä
  • täälä soosi. terve läski!

    Äänestä

Hyvää läskisoosi aineksia saa:
Liedon Lihakaupasta!!!
T: Jussi

Äänestä

Suomalainen sika on todellakin jalostettu niin sporttiseksi että sitä voisi kuvata sanoilla jaloilla kulkeva nakkimakkara! Ennenvanhaan teurastamot tekivät sianihrasta laardia, joka on eräs parhaista paistorasvoista, esim perunoita paistettaessa. Nykyisesta siasta ei sitä ihraa enää saada joten laardi, jota edelleen saa mm tanskasta on meiltä kadonnut tyystin. Siat syötettiin ennen ruokajätteellä eli laskilla, nykyisin keinorehuilla. Meille uskotellaan että ns. rypsipossu olisi jotenkin terveellisempi, kittiä kanssa! Hyvässä sianlihassa tulee olla vähintäin tuuman kerros silavaa. Tällä hetkellä parasta osaa siasta on ainoastaan niska, jota virheellisesti Kassleriksikin nimitetään. Kassler on jo käsitelty possun niska, eli lievästi savustettu. Kiittäkäämme Pekka Puskaa että joudumme syömään muka terveellistä paskaa!

Äänestä

no ei muuta ku ostaa pari sikaa kasvamaan, parin sian elättämänine aikuseksi nii paljoa maksa, siatha syö mitä tahansa..

Äänestä
  • oletko tietoinen että sika maistuu sille millä syötät jos syötät kalalla niin se maistuu kalalle

    Äänestä

Vihersieraimet syökööt ratamonsa! Ilmankos ovat kiukkuisia muiden komentelijoita. Yks tuttu alkoi harrastaa sitälajia, laihtui ja persoonakin muuttui. Tuli merkillinen ja kiukkuinen ylinero, Lihavana oli leppoisa ja huumorintajuinen velikulta. Varokaa näitä äärimmäisiä kasvisanarkisteja!

Äänestä
  • Syökää niin paljon sitä läskisoosia, että pääsemme teistä läskipossuista eroon, kiitos.

    Äänestä

Täälläkö ne kaikki Suomen siat röhkii!

Äänestä
  • laita peukku jos näin on!!!

    Äänestä

  • Vaikka kaikki ei sovi nahkoihinsa eivätkä mahdu enää edes maanrakoon.

    Äänestä

Maatilatorilta Iitistä saa ainakin juuri sellaista sikaa/sian osaa mitä haluaa. Heillä on 10km päässä oma maatila missä siat kasvatetaan luonnonmuaisesti, ja heillä on oma teurastamo kaupan lähipiirissä ja kaikkea löytyy. Ja maukasta on!
Hinnat toki on pilvissä, mutta muutaman kerran vuodessa kun herkuttelee, ei se tunnu missään. Ja mitä tulee suonien tukkeutumiseen, niin ei se laatu vaan se määrä. Isäni on elänyt yli 80 vuotiaaksi vaikka syö joka päivä voita ja läskiä kohtuudella. Eikä hänellä ole minkäänlaisia sydän eikä verisuoni tai muitakaan sairauksia!

Äänestä

Vehnäjauho-lisäaine-vesimössöä, jossa lihaa on 0,8%. Äitien laittamaa. :)

Äänestä

Ei paljon epäterveellisempää ruokaa voi olla. Lihaa ei pitäisi syödä ollenkaan.

Äänestä
  • Lihaa voi syödä turvallisesti yhden pihvin verran viikossa.

    Äänestä

  • maineensa veroinen kirjoitti:

    Lihaa voi syödä turvallisesti yhden pihvin verran viikossa.

    ja höpö höpö lihaa ja kalaa kanaa kaikkea pitää syödä
    syön sinut jos et usko!

    Äänestä

  • Millä se liha pitäisi korvata? Karkilla ja gm-soijalla? Hohohohoho. Lihalla se nälkä lähtee, ja pottuilla sekä ruisleivällä. Läskiä, munnaa, tankkimaitoa ja kirnuvoita vielä päälle.
    Kasvisnärpsijöitä sen sijaan vaan aina kalvaa se ärsy pikkunälkä jota sitten jollain hippi-tofuilla ja rahkoilla paikata koitetaan..

    Äänestä

Kyllä totta turiset' . Ennen käytettiin kaikki ja Luista keitettiin hyvää Lihalientä . Suolet . omatekoiseen Makkaraan pestiin . muistan kun Mummoni teki lopuista saippuaa !. Nyt ei pekonissakaan yhtään rasvaa . täytyy öljyä lisäta paistamiseen .. Hallista saa vielä kunnon Läskistä lihaa . Joskus voi nauttia Kunon lihasta !!

Äänestä

Ennen vanhaan kans kulutettiin, nyt läski muuttuisi vaan entistä enemmän läskiksi. Hyi hitto, ONNEKS ei tartte enään nähdäkään läskisoosia toivottavasti ikinä.

Äänestä
  • Ennen vanhaan 2000-luvulla vielä luultiin, että syöty läski muuttuu läskiksi ihmiskehossa. onneksi nykyisin tiedetään paremmin.

    Äänestä

  • Pelko pois kirjoitti:

    Ennen vanhaan 2000-luvulla vielä luultiin, että syöty läski muuttuu läskiksi ihmiskehossa. onneksi nykyisin tiedetään paremmin.

    Syöty ylimäärä läskiä muuttuu läskiksi, pitää yhä paikkansa. Ja läskissä on kuitenkin aika lailla energiaa...

    Pätee siis kaiken ruuan kanssa.

    Äänestä

vain äsken kus`tun pil`lun huulia siitä saat aromit ja suolan.

Äänestä
  • Kyllä sitä meillä tehdään aina silloin tällöin

    1kg kunnon sianlihaa
    riihikuivatusta rukiista ruisjauhot
    2kpl keltasipulia ja mustapippuri kokonainen
    suolaa
    vettä
    Leikataan sianliha noin1½ cm paksuiseksi siivuksi ja ruskistetaan paistinpanulla molemmin puolin ruskeaksi.
    Otetaan lihanpalat pois pannusta ja laitetaan rasvanjoukkoon 3 ruokl. ruisjauhoja jotka ruskistetaan ja viimeiseksi silputtu keltasipuli ruskistumaan.
    Sitten lämmitetty vesi ja sekoitetaan kastike taiseksi ja viimesi laitetaan ruskistetut lihasiivut joukkoo,pippuri ja suola,annetaan hautua noin 3-4 h noin 150 c välillä sekottaen.

    Sitten naatitaan keitetyt kuoriperunat,etikkapunajuuri,suolakurkku,ruisleipä ja kirnupiimä tai kotikalja.
    Ruokailun jälkeen parintunnin päiväunet.

    Äänestä

Kunnon lihasoppa aineksia ei tahdo löytää ja se ydinluukin on poistettu valmiiksi pakatuista lihoista. Onneksi keittojuurekset saa vielä ostaa tuoreina, eikä hakea pakastealtaasta niitä mauttomia pikkupusseja. Sitäkin ihmettelen, että maustamaton liha on kalliimpaa, kuin marinoitu sotkuliha. Ostan yleensä vain marinoimatonta, jonka saan itse maustaa mieltymyksiensä mukaiseksi.

Äänestä

Läskiä ja läskisoosia ei tarvita enään. Ennen vanhaan mettätyömiehet sitä tarvitsi kun pokasahalla puita kaato.

Äänestä

>>Ennen vanhaan sai kunnon läskiä ja siitä sai tehtyä läskisoosia.Kaikki hyvä ja ravitseva>> Olen 100%:sti kanssasi samaa mieltä. Vielä 1950-luvulla possun kasvatettaessa oli kunnia-asia, että siassa oli läskiä puukonterän pituuden vahvuudelta. Sellaisesta läskistä kun vuoleskeli pannuun läskikäristyksen niin jopa tovin nälkäistä puhutteli. - Nykyään ei tahdo saada kuin nälkiinnytettyä, velttoa ja vetistä stressipossua.

Äänestä

En ole varma, miltä vuosikymmeneltä olette teoreemanne vähärasvaisesta lihasta pykänneet, mutta nykyäänhän et oikeasti löydä rasvatonta sianlihaa. Kaikki on ns. viljasikaa, -possua, vilajkanaa tai muulla nimikkeellä olevaa viljalla kasvatettua paskaa.
Talma peittää suupielet ja kielen, kokeile syödä vaikka kylmänä ja uuppaa maittilaa päälle, hoksit kyllä mistä puhun.
Ihan oikeasti tein joulun alla kyselyn lihafirmoille ja kysyin ei-viljakinkkua, sanottiin, että nykyään on suositumpaa ruokkia eläimet siten, että liha marmoroituu rasvalla ja on siten maukkaampaa(!), hyi helkuta ja yäk!
Ja sen kyselyn tulos: mikään firma ei enää tarjonnut muuta kuin vilajkinkkua ja -lihaa. Siis sitä ei markkinoilla muunlaisena ole.

Ennenhän maksettiin siitä, mitä rasvattomamman lihan kasvattaja sai, nykyään rasvattomuus on vale.
Meitä hämätään ns. viljalihalla . Moni samaistaa sanan terveelliseen, vaikka kyse on ruokinnan kautta rasvaisemmasta kuin vuosikymmen sitten.

Aloittaja saa kyllä näkyvän ja näkymättömän rasvan kaupasta , osta sianniskaa vaan:) Saisipa edes vielä kerran eläissään rasvattoman joulukinkun.

Äänestä
  • Joo kyllä näin on,että nykyinen "sianliha" on sitä täyttä itteään verattuna vielä -70 luvulla kotona kasvatettuun sikaa.Vanha mummoni keitteli karjakeittiön padassa syksyisin pellolta kerättyjä pikkuperunoita,sekä lanttuja siolle ja lehmille sitten joukon laitetiin sekä kaura että ohrajauhoja. Liha oli lihaa ja maito maitoa,kanamunat kananmunia.

    Äänestä

Itseäni rasvan maku etoo. Syön kyllä vähissä määrin sianlihaa mutta kalaruuat maistuu paremmin. En tunne ruokaa kohtaan mitään intohimoa, syön monipuolisesti ja säännöllisesti, minulle tärkeintä on pitää nälkä kurissa ja pysyä suht terveenä.
Ei sitä ennenkään läskisoosia joka päivä syöty, tai muutakaan lihaa, juurekset ja viljat oli ruokavalion perustana.

Äänestä

Ihan pikku vinkki: Hakaniemen hallissa on lihamyyälä nimeltä Reinin Liha, jolta saa erittäin hyvää lihaa ja kaikkia ruhon osia,esim. härän kieltä. Jos kaipaa aitoa lihaa ja vanhanajan hallitunnelmaa,niin suosittelen ehdottomasti käyntiä Hakaniemen hallissa,siellä myydään myös tuoretta leipää ja 2.kerroksessa on paljon pikkupuutiikkeja ja rauhallinen kahvila.

Äänestä

Kyllä siansiivustakin saa kunnon soossit, tiristä vaan kunnolla rasvat pannulla ja sitten ruskistus, suolaa ja muhimaan kunnolla vaikka pari tuntia ja nami nami

Äänestä
  • Ihraa se laardivatkuli tarviikin pysyäkseen sekopäänä.

    Äänestä

Missä asut?

Kaikissa kaupungeissa, joissa olen asunut on K- ja S-markettien hyllyillä porsaan lapaa, kylkeä ja etuselkää. Makkaraa voi tehdä itsekin. Sehän on se "oikea" vanhan ajan tapa tehdä asiat. Eli ei muuta kuin keittelemään lihoja ja suolaamaan oman maun mukaan.

Äänestä

Lissee läskii.lissee läskii ilmivalkeaa!-Hmm.-Jotta päästään tuosta eläkepommista,syrjätymisestä,nuorisotyöttömyydestä ja tyhjäpäisestä politiikastakin.

Äänestä

Lissee läskii.lissee läskii ilmivalkeaa!-Hmm.-Jotta päästään tuosta eläkepommista,syrjätymisestä,nuorisotyöttömyydestä ja tyhjäpäisestä politiikastakin.

Äänestä

Kerrankin joku puhuu Asiaa, ei parempaa löydykään kuin mitä äskeinen kertoi. Stanan ravitsemus terapeutit ja ruohonsyöjät saavat Painua Vttuun mun puolestani soittamasta suutaan kun kerran Eivät Ymmärrä eivätkä Tiedä Mistään Mittään

Äänestä

Kyllä se vaan on komiaa kun itte kasvatetaan kunnon kokoinen naski jouluksi, siitä saadaan kinkut ym. Saadaan kunnon ruskeeta kärysoosia kera läskin, hyvää on perunamuusin ja puolukkahillon kanssa. Myös veri otetaan talteen, sitä sitte vuoronperään pihalla vispataan ja heitetään välillä lunta sekaan, että saadaan nopeesti jäähdytettyä ja ettei mee klimpeille. Tehdään verilättyjä,-palttua ja-makkaraa. Kaikki mahdollinen sorkkia myöten otetaan talteen :). Ja parasta on että sika maistuu sialle eikä kalarehulle. Ruokitaan kunnolla viljalla ja ns. "possunruolla"! Pidetään hyvänä ja kunnon karsinassa, ei oo stressilihaa :).
Annetaan kaikkien kukkien kukkia, jokainen tavallaan ja tyylillään. Mukavaa kevään odotusta kaikille :)

Äänestä

Syökää paskaa sadistit www.sikatehtaat.fi.

Äänestä
  • Ime porkkanaa hippi.hahahahahah

    Äänestä

Kannattaa opetella kasvissyöjäksi koska kohta ei saa punaista lihaa enää mistään,kiitos ituhippien.
Saiskin kasvattaa sikaa kotona ja lahdata sen ite.Mut jos sika tapetaan muualla kuin teurastamossa,siitä tulee ongelmajätettä.Aika jännää.

Äänestä

Ruoka pitää olla terveellistä. Mun puolesta kaikki pizza sonnat ja hampurilais sonnat ja muut sonta ruuat sais lailla kieltää. Läski ja väärä rasva tekee ihmisestä läskin ja läski on rumaa!!!!!!!
Naudanliha ja kana ruuat ja salaattia paljon ja hedelmiä ja ite maustaa ruoka. Se on sitä oikeaa!!
Ja helvetti nuo grillimakkarat mitä ne on, ei ainakaan ruokaa ja sontaa!!!

Äänestä

No en kaipaa läskisiä ruokia mutta silti osaan tehdä hyvää keittoruokaa.

Äänestä

Läskisoosia syötiin minun mummolassa jokapäivä kello yhdeksän aikaan ja siinä kellui parinsentin rasva, lihapalat oli erikseen toisessa kipossa yhden aikaan oli tirrisoppa siitä tähteeksi jääneestä soosista eikä mitään porkkanoita ollut siinä . Mummo sekä ukko elivät yli 90 vuotiaaksi. Paistiakin saviruukussa ja varmasti läskiä riitti,entä ne makoiset rapeat nahkat. Kumpikin oli normipainoiset mieluiten hoikkia,eivätkä lääkäreitä tarvinneet.

Äänestä

Ja tirripaistia,siinä kun sopivasti suolaa ja kastaa
riihitetystä jauhoista tehtyä ruisleipää niin jopa
on ihme jos ei jorma ala souvattelemaan.Eipä
taida nykyajan uusavuttomat kunnon läskisoossia
osata tehhäkään.

Äänestä
  • Etkä osaa sinäkään, senkun nälissäs louskutat turpaas.

    Äänestä

  • Raikas Raili kirjoitti:

    Etkä osaa sinäkään, senkun nälissäs louskutat turpaas.

    Railikin ihmeissään ,kun läskillä saatu spermaa lemmenpesään lorahtaa desinverran

    Äänestä

Naapurini otti kesäporsaan jonka sai sikalasta jossa kasvatetaan ammattimaisesti sikoja teurastamolle.
Hän syötti sille viljaa kermaa ymm.. runsaasti ravintoo. Ajatuksena lihottaa siasta vanhanajan runsasläskinen jouluporsas kinkkuineen,jne..

Oli kuitenkin pettymys kun ei sika lihonutkaan eikä läskiä kertynt erityisemmin.

Myöhemmin selvis että nämä sikalan teusatamolle kasvattamat siat on jalostettu sellaisiksi ettei niihin läskiä kerrykkään, se on omanlaisesnsa rotu. Eikä siis perinteinen paksuläskinen Suomi-sika..

No kaupasta olen kyllä löytänyt viljaporsaan kylkisiivua jossa on jonkinverran läskiä mukana. Niitä pannulla kun käristelee ja tekee ruskeenkastikkeen, siihen sipulia ja vähän kermaa, läskit sekaan ja antaa hautua tovin. Kuoripäällä keitetyt kokoperunat niin avot..

Äänestä

Väiskiltä sai kunnon lihaa ja sitten kaatui neukkula kun ei Iivanaa ja Tatvjuskaa kiinnostanut enää tehdä panssarivaunuja varastoon/pihalle maustekeiton voimalla kun näkivät Väiskin lihat laittomalla antennilla jolla näkyi Suomen kanavia.

Äänestä

Se tehotuotanto, tehoviljely, tehomaatalous...

Äänestä

tokmannilta.....

Äänestä
  • Sieltä nyt ei saa kuin purkkilihaa..

    Äänestä

Mitä ravitsevaa läskissä on? Ei mitään muuta kuin energiaa, jota saadaan kulutukseen nähden muutenkin aivan liikaa, eikä juuri mitään ravintoaineita.

Mikset puhu sianihran hyvästä mausta, kun sitä kerran tarkoitat?

Äänestä

Syökää sikaa,syökää sikaa!

Mielummin syön sikaa kuin nautaa tai kotkotinta,jotka ovat kuivia kuin kengänpohjaj.
Sika on jo itsessään rasvasta ekäi tartte lisätä 100grammaa voita enää,kuten näihin kahteen muuhun.

Olet mitä syöt---siis mielummin sika kun VIHANNES!
Jättäkää ne rehut eläimille--ÄLKÄÄ TAPPAKO NIITÄ NÄLKÄÄN.

Kyllä sen huomaa noista" vihanneksista " nuo kommenttien tasot--aivot ei saa tarpeeksi niille tärkeää proteiinia kuten lihasta.ÄÖ on sama kuin vihanneksella!

Äänestä
  • Minä taas syön mieluiten nautaa, lammasta, siipikarjaa tai riistaa. Tehokasvatettu sika maistuu sianpaskalle.

    Äänestä

  • Sika pahaa kirjoitti:

    Minä taas syön mieluiten nautaa, lammasta, siipikarjaa tai riistaa. Tehokasvatettu sika maistuu sianpaskalle.

    Luujauhosika ei ole kovin hyvää verrattuna viljasikaan.

    Äänestä

Läskissä ei ole mitään hyvää ja ravitsevaa, se on pelkkää rasvaa. Muutenkin nämä "vanhanajan" ruuat ei ole mitään terveellisiä eikä ravitsevia, miksi silloin ihmiset kuolivat jo n. 60 vuotiaana, jos se ruoka oli niin ravitsevaa ja terveellistä. Samoin oli paljon puutostiloja, esim. riisitautia lapsilla.

Äänestä
  • Minähän laista ruokaa sinunkin esivanhempasi ovat syöneet ,kun sinun sukusi täällä hilluu.

    Äänestä

Oikea liha on varattu eliitille. Taviksille on suojakaasuun pakatut ja suolavedellä turvotetut jätelihat altaassa, jotka nekin ovat roimasti ylihinnoiteltu. Kunnon lihaa saa enää kasvattamalla itse tai maksamalla kovan hinnan.

Äänestä

Jos kaipaa läskiä ja riippunutta lihaa, niin suosittelen sitä naista jolle Turun Ike lähetteli niitä tekstareita..

Äänestä

Tehotuotettu liha on huonoa ja epäterveellistä. Tehotuotanto aiheuttaa eläimille kärsimystä; ne elävät ahtaissa olosuhteissa stressaantuneina, ja niitä usein myös potkitaan ja hakataan. Eläimille ei myöskään syötetä lajinmukaista ravintoa, ellei kyseessä ole sitten luomukarja.

Osta sika, kasvata se takapihallasi, ja tapa/teurasta se. Jos pystyt!! Helppohan se on kaupan tiskiltä hakea se jauhelihapaketti, mutta jos teurastamoissa olisi lasiseinät ja ne sijaitsisivat asutusalueilla, harva söisi enää lihaa. Joku ne eläimet tappaa, ja jossakin ne eläimet kärsivät.

Herätkää todellisuuteen, ja ajattelemaan myös muuta kuin omaa napaanne.
Itsenne, eläinten ja luonnon vuoksi.

P.S. Aikuinen ihminen ei tarvitse lihaa, joten turha valehdella itsellesi: aiheutat eläimille täysin turhaa kärsimystä.

Äänestä

Ei lihaa tarvitse joka päivä edes syödä ja silloinkin kannattaa syödä kalaa ja kanaa, punaista lihaa harvemmin. Ihan hyvää lihaa saa vaikka prismasta tai s-marketista.

Äänestä
  • HYVÄNTEKIJÄIS " BONUKSET JA S- KAUPASTA JOPA 5%".

    Äänestä

Niin se meilläkin tapio-setä söi suolaläskiä ja punaista voita leivällä joka päivä. Silloin tällöin poltti nortin mutta viinaa ei juonut. Ja eli 96-vuotiaaksi.

Äänestä
  • Ulkomailla kun käy niin huomaa, kuinka paljon siellä lehmästä, härästä, siasta yms. käytetään lihaa. Siellä osataan maustaa, grillata ja ties mitä ja kaiken kukkuraksi liha siellä edullista. Suomessa ei paljon muuta nähdä kuin jouluna kinkkua, joka sekin melkein rasvaton, ja makkaraa, jossa lihapitoisuus se 10-15% ja hintaa kyllä löytyy kaikesta lihasta Suomessa ihan tolkuton määrä. Esim. rimpsuluut, joskus 90-luvulla niitä sai parilla markalla kilo, nyt lahemmäs 10€/kg. Eihän tuo hinta olisikaan niin kova, jos siinä olisi edes lihaa se 75% ainakin, mutta kun lihaa noissa on yleensä se about 20%, loput luuta. Noita tekisi yhä mieli kesäisin grillata, muttei nykyhinnoilla

    Äänestä

  • fkdgmdflgfdälml kirjoitti:

    Ulkomailla kun käy niin huomaa, kuinka paljon siellä lehmästä, härästä, siasta yms. käytetään lihaa. Siellä osataan maustaa, grillata ja ties mitä ja kaiken kukkuraksi liha siellä edullista. Suomessa ei paljon muuta nähdä kuin jouluna kinkkua, joka sekin melkein rasvaton, ja makkaraa, jossa lihapitoisuus se 10-15% ja hintaa kyllä löytyy kaikesta lihasta Suomessa ihan tolkuton määrä. Esim. rimpsuluut, joskus 90-luvulla niitä sai parilla markalla kilo, nyt lahemmäs 10€/kg. Eihän tuo hinta olisikaan niin kova, jos siinä olisi edes lihaa se 75% ainakin, mutta kun lihaa noissa on yleensä se about 20%, loput luuta. Noita tekisi yhä mieli kesäisin grillata, muttei nykyhinnoilla

    Kylki tosiaan on nykyään törkyhintaista, kuten kaikki muukin syömäkelpoinen liha. Kylkiriviä ei ole pienintäkään järkeä ostaa nykyhinnoilla koska siinä ei tosiaankaan ole sitä syötävää kuin nimeksi.

    Äänestä

  • Se katsos karppasi ja pysy tietysti ihan järkevissä mitoissakin?

    Äänestä

  • fkdgmdflgfdälml kirjoitti:

    Ulkomailla kun käy niin huomaa, kuinka paljon siellä lehmästä, härästä, siasta yms. käytetään lihaa. Siellä osataan maustaa, grillata ja ties mitä ja kaiken kukkuraksi liha siellä edullista. Suomessa ei paljon muuta nähdä kuin jouluna kinkkua, joka sekin melkein rasvaton, ja makkaraa, jossa lihapitoisuus se 10-15% ja hintaa kyllä löytyy kaikesta lihasta Suomessa ihan tolkuton määrä. Esim. rimpsuluut, joskus 90-luvulla niitä sai parilla markalla kilo, nyt lahemmäs 10€/kg. Eihän tuo hinta olisikaan niin kova, jos siinä olisi edes lihaa se 75% ainakin, mutta kun lihaa noissa on yleensä se about 20%, loput luuta. Noita tekisi yhä mieli kesäisin grillata, muttei nykyhinnoilla

    2 markkaa 90 luvulla ja 10 euroa 2014 eivät ole verrattavissa.

    Jos ajattelet että euro oli 5,9 markkaa ja 10 euroa siis 59 markkaa, niin eipä nuo luvut silti tarkoita yhtikäs mitään, on ollut inflaatioita ja palkkojen muutoksia ja velkojen muutoksia ja miljoona muuta asiaa.

    Uskaltaisin väittää että tavallaan kaiken hinta 90 luvulla ja 2014 on pysynyt täysin samana ja riippuu myös ostajasta miten hänen oma elämäntilanteensa on muuttunut.

    Äänestä

  • Vertailua kirjoitti:

    Ennen €kua maksoi kahvikuppi1mk,kun tuli €ku hinnaksi tuli 1€ ja vielä viitsit väitää ettei hinnat nousset.

    Äänestä

  • Vain niin kirjoitti:

    Ennen €kua maksoi kahvikuppi1mk,kun tuli €ku hinnaksi tuli 1€ ja vielä viitsit väitää ettei hinnat nousset.

    Tavallaan eivät ole nousseet. Keskiluokka myöskin on vähentynyt.

    Esimerkiksi 60 luvun keskiluokka jota oli suurinosa väestöstä, on sama asia kun tämän päivän vain harvat ylimmästä rikkaasta keskiluokasta.

    Riippuu miten hintoja lasketaan ja kenen näkökulmasta lasketaan.

    Kahvi ei ole siis kalliimpaa eikä halvempaa, suurinosa meistä kahvin ostajista emme vain ole enää samassa asemassa kuin ennen.

    Ostaja sen tuotteen hinnan arvon määrittää.

    Jos sinulla ja minulla ei ole rahaa ostaa samaa kuin ennen, niin turha siitä on tuotteen hintoja ruveta vertailemaan, meidän ostajien oma asema on selvästikkin mennyt alaspäin ties mihin luokkaan.

    Äänestä

Joo ei ne niitä teurasjätteitä suinpäin ihmisten syötäväksi laita, mutta lapioivat aina sieltä jäteastiasta jonkin verran talteen jos joku hullu niitä kyselee...
Laitappa osoite niin lähetän sulle ensi jouluna kinkusta pellille valuneet rasvat, sitä tuleekin aina useampi litra. Sitä kun viinilasista kynttilän valossa siemailet niin aika jännästi katoaa se rasvan himo, ainakin vähäksi aikaa... lopullisestihan se katoaa vasta sydänkohtaukseen.

Äänestä

Kunnon lihaa voi kysellä myös tuottajilta suoraan. Monilta tiloilta laitetaan eläimiä lihataloille ja otetaan itselle tuottajapalautuksena lihat. Tietää mitä saa. Joillakin tuottajilla on myös oma kauppa, josta myydään lihaa sellaisenaan tai jalostettuna. Etsikää lähiruokaa.

Äänestä

Turussa Mestarialvi kaupasta saa melkein mitä tahansa lihaa, läskiäkin jos on tarvis!

Äänestä

Kunnon läskiä ja lihaa myydään hakaniemen kauppahallissa, helsingissä.

Äänestä
  • myös ainakin Helsingin venäläisistä kaupoista voi kysyä oikein läskistä lihaa. Olen nähnyt Tallinna marketissa Kolmannella linjalla, semmoinen kimpale jossa suurin osa rasvaa, ja Kalinkassa voi olla Itiksessä ja muualla.
    Se on jotenkin "(Ja naada) ootsen zirnaja mjaasa"... jos on venäläinen.
    Turisti ei kai saa tuoda Venäjältä Eu:iin muuta ruokaa kuin säilykkeitä ja matkaeväänsä?

    Äänestä

Läskisoosit ja yleensä vanhanajan ruuat olivat paikallaan senajan arkielämässä. Monesti raskas fyysinen työ, esimm.. savottamiehet metsätöissä.

Silloin ihmiset teki raskasta työtä joka kulutti energiaa, ihmiset olivat pikemminkin laihoja kuin ylipainoisia kuten nykyään.

Korkeintaan isontalon isännät olivat vatsakkaita ja lihavia, koska rengit ja piiat tekivät työt hänenkin puolsestaan.

Nykyään elämä on monilla paljon helpompaa ja raskaat työt tekee koneet.

Näinollen ei nämä läskisoosit ole aivan parasta ruokaa nykyimiselle, paitsi ihan makunautintona kohtuudella..

Äänestä

Totta ! Karkkia. Sipsejä. Kebabbia. Pitsaa. Hampurilaisia.

Niitä ei Tukkijätkät syöneet...

Ja kaikki huuhdellaan alas Coka Colalla !

Äänestä

Meidän lähikaupasta saa possun patapaloja, tuoreen vaaleanpunaisia, hiukan marmorikuvioisia ilman suolavesiä tai muita täyteaineita, puoli kiloa 5 eurolla. Tuoksu oli mahtava, aito 70-lukulainen kun niitä kärytti pannulla. Kyllä kelpaa herkutella, vaikka vain kerran kuussa. Suomea tämä ei ole, mutta siellä onkin S ja K mafiat jotka myy säilykemuonaa ja tosikalliilla (pitäähän ne isot ostospalatsit rakentaa ja rahoittaa, milläs muulla).

Äänestä

Lapsena ollessa naapurin emäntä kutsui leikkijöitä sisälle "rasvakakkua" ottamaan. Musta rautapata just uunista otettuna hellan reunalla johon kastettiin kotona tehtyä ruisleipää. Ai että mikä makuelämys. Rasvanen sianliha ruskettuneena siinnä rasvassa lillui. Ikäni tämän maun muista. Kyllä vieläkin läskisoosi on "poikaa".

Äänestä

Olen samaa mieltä.

Äänestä

Nii ih Läskiä ruettiin siitä syystä syrjimään, kun lihavia ihmisiä alettiin sanoo läskeiksi.
Kuitenkin on sanottava, että kyllä läski on parasta mitä siassa on ja edullisinta. Ei se läski lihota vaan se lihottaa kuin paljon sitä syö. MInä olen kaupassa sanonut, että läskiä saa olla jos ostan tiskiltä. Myyjät tuo sitä sian niskaa, se on sitä mitä ne sanoo Kasleriksi. Mun mielestä aika edullistakin se on alle kympin kilo.
MInä olen pitänyt sitä lasi vuoassa kannellisessa noin 150 c uunissa, vain vettä lisättynä ja sipulia ja mustapippuria. Vettä pitää lisätä ainakin niin paljon, että lihat peittyy. Paisto aika 3-4 tuntia. Sitten vain kun on valmis niin ulos tai parvekkeelle hyytymään. En todellakaan tiedä paremmin laitettua lihaa kuin näin laitetu liha on.
Läskiä ostaisin vaan sitäpä ei nykyisin saa ihan helpolla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hyvä on aina hyvää kirjoitti:

Ennen vanhaan sai kunnon läskiä ja siitä sai tehtyä läskisoosia.Kaikki hyvä ja ravitseva
ruoka yritetään ihmisiltä viedä.Kaikki viherpiipertäjät puhuvat putaan ruuan puolesta.
Eikö suomalainen läski ole sitä lähituotettua kunnon lihaa kun se vielä kotona tapetaan
siis sika ja siitä saadaan heti ruokaa vaikka kuinka paljon.Verilättyjä,kunnon lihasoppaa
johon kaikki sisuskalut ja tietenkin lihaa lisäksi ja siis kunnon perunaa.Kyljykset
ei ole mitään muuta kun roiskeläppiä ellei niissä ole 3-5 sentin kerron läskiä ja ehdot-
tomasti nahka kiinni johan suu vetää nauruun kun sellaisia grillaa kesäiltana.Ja makkarat
mitä rasvaisempi sen paremman makuisia.Mutta kun ei saa sitä rasvaista kaupoista
muuta kun erikois tilauksesta.Olen sitä harrastanut monia kertoja mutta kauppias täytyy
tuntea ja sitten tilata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu