Ennen vanhaan sai kunnon läskiä ja siitä sai tehtyä läskisoosia.Kaikki hyvä ja ravitseva
ruoka yritetään ihmisiltä viedä.Kaikki viherpiipertäjät puhuvat putaan ruuan puolesta.
Eikö suomalainen läski ole sitä lähituotettua kunnon lihaa kun se vielä kotona tapetaan
siis sika ja siitä saadaan heti ruokaa vaikka kuinka paljon.Verilättyjä,kunnon lihasoppaa
johon kaikki sisuskalut ja tietenkin lihaa lisäksi ja siis kunnon perunaa.Kyljykset
ei ole mitään muuta kun roiskeläppiä ellei niissä ole 3-5 sentin kerron läskiä ja ehdot-
tomasti nahka kiinni johan suu vetää nauruun kun sellaisia grillaa kesäiltana.Ja makkarat
mitä rasvaisempi sen paremman makuisia.Mutta kun ei saa sitä rasvaista kaupoista
muuta kun erikois tilauksesta.Olen sitä harrastanut monia kertoja mutta kauppias täytyy
tuntea ja sitten tilata.
Kunnon läskiä
150
5472
Vastaukset
- sätmän
Suomalainen sika vain on jalostettu ja kasvatettu mahdollisimman vähärasvaiseksi. Taitaa olla niin, että aitoa läskiä ei muuten saa, kuin kääntymällä kasvattajan puoleen, joka harrastaa suoramyyntiä.
Tai ostaa oma possu takapihalle kasvamaan, puolessa vuodessa se on aika jölli.- Amen Herralle!
http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle. - pikku nöf
ei sikaa ole jalostettu,se vain tapetaan 79kg eli vasta kun se painaa oikeaan sikaan verrattuna puolet.tunnen monia jotka ottaa porsaan 79kg kilosena ja kasvattaa sen 140kg-160kg silloin se on täysikasvuinen ja on silavaa.hölmöläisten hommaa tappaa keskenkasvuinen porsas.läski on terveellisempää kun markariini ei ole keinotekoisia kovettimia ym säilöntä aineita.silavaa leivälle ei markariineja.sydän ym sairaudet häviää silavaa syöden,ja mikä on maukkaampaa kuin kastaa paistiastiaan ruisleipää tai vaaleaa leipää oikein suussa sulaa nam
- tunge ne porkkanat.!
Amen Herralle! kirjoitti:
http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.Ja sinulle suosittelen LÄÄKKEIDEN syömistä.
- mikko sika mallorkal
mikko sika on nyt mallorkalla.varjossa se istuu palmun alla.viimevuonna mein kuuseen ja kaatui tuvan lattialle.painan nyt noin 93kg en siis mikään pikkusika.nyt mikkosika nauttii aamu konjakit ja sitten krillattua oikeaa sikaa jossa on silavaa 5cm paksulta,oikein siinä suu napsaa ja on hyvää.
- kannibaali
Amen Herralle! kirjoitti:
http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.ihmiset syö myös toisiaan.onhan maapallolla ihmislihan syöjiä.eivätkä tiedä maailman luomisesta mitään.ihminen tappaa varmasti kun ruoka loppuu ja muuta syötävää ei ole kuin lajitovereita.näin on ollut ja tulee olemaan maailman tappiin asti.on kuulemma kuin kanan tai kalkkunan liha yhtä hyvää
- GamerGirl91
tunge ne porkkanat.! kirjoitti:
Ja sinulle suosittelen LÄÄKKEIDEN syömistä.
Eipä ole kovin asiallista sinultakaan. Ei se oikeuta haukkumaan ketään sairaaksi kehottamalla tätä syömään lääkkeitä. Noh, hyvähän se on ahukkua ihmisiä nimimerkin takana. Jos tulisit omalla nimelläsi ja naamallasi esiin niin et varmasti uskaltaisi laittaa noin idioottimaista tekstiä tänne.
Itse olen jättänyt lihatuotteet pois ja kas kummaa ruokalaskuni pieneni aika paljon. Proteiinina luomukananmunat.
Mieheni syö edelleen lihaa, mutta asia ei kutita persettäni. Enhän minä voi muuttaa toisten mielipiteitä vaan ihmisten itse muuttaa sitä jos on muuttaakseen. - kaikpötköönvaan
pikku nöf kirjoitti:
ei sikaa ole jalostettu,se vain tapetaan 79kg eli vasta kun se painaa oikeaan sikaan verrattuna puolet.tunnen monia jotka ottaa porsaan 79kg kilosena ja kasvattaa sen 140kg-160kg silloin se on täysikasvuinen ja on silavaa.hölmöläisten hommaa tappaa keskenkasvuinen porsas.läski on terveellisempää kun markariini ei ole keinotekoisia kovettimia ym säilöntä aineita.silavaa leivälle ei markariineja.sydän ym sairaudet häviää silavaa syöden,ja mikä on maukkaampaa kuin kastaa paistiastiaan ruisleipää tai vaaleaa leipää oikein suussa sulaa nam
jataastämäapukoulupellesaavapaastitrollatapötköpaskaansailmanmitäänrajoituksiaterveisetvaanylläpidollevitunidiootit.
- Vaikka et
GamerGirl91 kirjoitti:
Eipä ole kovin asiallista sinultakaan. Ei se oikeuta haukkumaan ketään sairaaksi kehottamalla tätä syömään lääkkeitä. Noh, hyvähän se on ahukkua ihmisiä nimimerkin takana. Jos tulisit omalla nimelläsi ja naamallasi esiin niin et varmasti uskaltaisi laittaa noin idioottimaista tekstiä tänne.
Itse olen jättänyt lihatuotteet pois ja kas kummaa ruokalaskuni pieneni aika paljon. Proteiinina luomukananmunat.
Mieheni syö edelleen lihaa, mutta asia ei kutita persettäni. Enhän minä voi muuttaa toisten mielipiteitä vaan ihmisten itse muuttaa sitä jos on muuttaakseen.yritäkään vaikuttaa tietoisesti miehesi valintoihin, ennustan suhteellenne lyhyttä ikää. Luovu vegaaniaatteistasi ja palaa juurillesi, niin avioliittosi kestää.
- ei takuuta
Vaikka et kirjoitti:
yritäkään vaikuttaa tietoisesti miehesi valintoihin, ennustan suhteellenne lyhyttä ikää. Luovu vegaaniaatteistasi ja palaa juurillesi, niin avioliittosi kestää.
Me molemmat syötiin lihaa, mies ja minä. Liitto ei kestänyt silti. Tai kesti se 30 vuotta ja loppui sitten.
- tarviilihaa
Amen Herralle! kirjoitti:
http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.ihminen on lihan syöjä,ihmisellä on saallistus vietti,nuorena jo käytiin jänis jahdissa ym,nykyajan ihminen ei vaan tunnusta sitä tosi asiaa ollaan vaan niin viherpiiperöä,maailmasta jos loppuis sähkö ym,jouduttais omillaan toimeen tulemaan yhteydet poikki,niin siinä vaiheessa alkais metsästys vietti palaamaa,ihmisen aivotkin kehittyivät aikanaan kun löysivät tulen ja söivät kypsää lihaa,
- 9+15
GamerGirl91 kirjoitti:
Eipä ole kovin asiallista sinultakaan. Ei se oikeuta haukkumaan ketään sairaaksi kehottamalla tätä syömään lääkkeitä. Noh, hyvähän se on ahukkua ihmisiä nimimerkin takana. Jos tulisit omalla nimelläsi ja naamallasi esiin niin et varmasti uskaltaisi laittaa noin idioottimaista tekstiä tänne.
Itse olen jättänyt lihatuotteet pois ja kas kummaa ruokalaskuni pieneni aika paljon. Proteiinina luomukananmunat.
Mieheni syö edelleen lihaa, mutta asia ei kutita persettäni. Enhän minä voi muuttaa toisten mielipiteitä vaan ihmisten itse muuttaa sitä jos on muuttaakseen.Onkos se Gamer Girl oikea nimi?
- flesh4fantasy
kannibaali kirjoitti:
ihmiset syö myös toisiaan.onhan maapallolla ihmislihan syöjiä.eivätkä tiedä maailman luomisesta mitään.ihminen tappaa varmasti kun ruoka loppuu ja muuta syötävää ei ole kuin lajitovereita.näin on ollut ja tulee olemaan maailman tappiin asti.on kuulemma kuin kanan tai kalkkunan liha yhtä hyvää
Niin; Mikäköhän tabu siinä on että ihmstä ei saa syödä?
Ottaen huomioon kuitenkin sen että ihmistä ei varta vasten tapeta lihansa takia.
Eihän ruumiilla ole kuolemansa jälkeen mitään virkaa ihmiselleen jotenka hyvin sopisi hyötykäyttöön!
Itse mielelläni kokeilisin ihmislihaa joka olisi luomua eikä lihanmakua olisi turmeltu millään keinotekoisilla myrkkyrokotuksilla tai antiobiitteilla. - mummu 64
Amen Herralle! kirjoitti:
http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.Mitenkähän eläinten kävisi jollei niitä käytettäisi ravinnoksi,kohta olisi maapallo piukassa eläimiä.On totta että,Jumala ei ole meitä luonut tappamaan toisia,siis tappamaan toisia ihmisiä,eikä tekemään pahaa toinen toisillemme.Tosiasia on se että liha on meille ravinnoksi,ja on jokaisen oma asia syökö vai ei.Kyllä kunnon Läskisoosi on hyvää ja puolukkahllo ja perunat mukaan ,ja voi vitsit että on hyvää ja nälkä pysyy poissa
- Theo1
sätmän nm. Jos joku saa jostain porsaan ilman korvamerkkiä kasvatukseen,pitää tuntea porsitus sikalan omistaja jolta pimeä kauppa onnistuu. Kasvatus pitää tapahtua jossain korvessa ettei EU-tarkastajat tule paikalle,jos tulevat jää possu syömättä tai jos niile kelpaa jälkikäteen maksut,niin se sika tulee maksamaan paljon. Eräs sonnin lihan tuottaja piti ilman merkkejä eläimiä niin niistä teki eläinlääkäri raatoja jotka haettiin kuormaautolla kait kaatopaikan lihamonttuun minne lemmikitkin joutuu jos otat lopetuksen ja hautauksen.
- Trololo
Amen Herralle! kirjoitti:
http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.Lapsi myös leikkii mieluummin kuin tekee töitä. Jumala ei siis ole luonut meitä tekemään töitä. Lähdenkin tästä sossuun...
tunge ne porkkanat.! kirjoitti:
Ja sinulle suosittelen LÄÄKKEIDEN syömistä.
Itse syön melko usein Luomu-porkkanoita ja syön aamuin illoin kahta eri lääkettä erääseen sairauteen.
- Liha=ravinto + maku
Amen Herralle! kirjoitti:
http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.Ei suinkaan se mikä menee suusta sisään tee ihmistä yhtään sen pahemmaksi, mutta varo päästämästä mitä tahansa suustasi tai sydämestäsi ulos. Kiitos Herralle kasviksista, mutta kiitos myös kulmahampaista, joilla voin reväistä kunnon suupalan suuhuni niin usein kun lihaa pöytääni saan.
- Toimiihan tämäkin
ei takuuta kirjoitti:
Me molemmat syötiin lihaa, mies ja minä. Liitto ei kestänyt silti. Tai kesti se 30 vuotta ja loppui sitten.
Laitat jorman pöydälle ja leikkaat siivuja, liha on täysin paikallista ja tuoretta. Se on "once in a lifetime" ruokaa, sen jälkeen täytyy tyytyä jälleen tavalliseen lihaan.
Suosittelenkin ettet haaskaa tuota ruokaa launtai yön kännipalaksi, vaan teet siitä kunnon juhla-aterian koko perheelle. - asdfds
Amen Herralle! kirjoitti:
http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.Parempi ne elukat on syyä tapettuna ko elävältä. Ja sitä paitsi aivot tarttee myös kovaa rasvaa, mistä ne muuten pääosin koostuukin. Ruuasta saa nauttia. Elukan lihan syänti ei oo syntiä. Liika hiilihytraattitankkaus sen sijaan pilaa elimistön ja tuo sokeritauit, reiät hampaisiin ja muuta kivaa.
- Lisukkeet
Toimiihan tämäkin kirjoitti:
Laitat jorman pöydälle ja leikkaat siivuja, liha on täysin paikallista ja tuoretta. Se on "once in a lifetime" ruokaa, sen jälkeen täytyy tyytyä jälleen tavalliseen lihaan.
Suosittelenkin ettet haaskaa tuota ruokaa launtai yön kännipalaksi, vaan teet siitä kunnon juhla-aterian koko perheelle.Jos vaimolla on isot rinnat niin niistähän saa juotavat, ja jos lapsia on jopa yli varojen siunaantunut, niin heistä saa hyvät lihat myös.
- Ljiihaa
Amen Herralle! kirjoitti:
http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.Parhaat lihat olen tainnut täältä suomi24 palstoilta löytää...
- dfsdsf
Amen Herralle! kirjoitti:
http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.Itse kokeilin kerran puoli vuotta kasvissyöntiä. Paino putosi jonkin verran, mutta sitten vain jotenkin jäi kun tuli kesä ja grillikausi. Suosittelen silti kokeilemaan tuota kasvissyöntiä, jos haluaa.
- Ei ole tabu
flesh4fantasy kirjoitti:
Niin; Mikäköhän tabu siinä on että ihmstä ei saa syödä?
Ottaen huomioon kuitenkin sen että ihmistä ei varta vasten tapeta lihansa takia.
Eihän ruumiilla ole kuolemansa jälkeen mitään virkaa ihmiselleen jotenka hyvin sopisi hyötykäyttöön!
Itse mielelläni kokeilisin ihmislihaa joka olisi luomua eikä lihanmakua olisi turmeltu millään keinotekoisilla myrkkyrokotuksilla tai antiobiitteilla.Yleensä vain kuolleet ihmiset ovat sairaita, joten se siitä lihan laadukkuudesta.
Terveiden ihmisten lihaksi muuttaminen taas on täysin väärin, ja jos ihmislihasta (onnettomuuksien ja muiden ennenaikaisten kuolemien uhrit) tulee myytävä tuote jossa liikkuu rahaa, niin siitä syntyy aivan uusia ongelmia joissa joidenkin köyhien ihmisten ihmiselämä on halvempaa kuin heidän ruumiinsa lihan hinnoissa. - Kehityksen suunta
tarviilihaa kirjoitti:
ihminen on lihan syöjä,ihmisellä on saallistus vietti,nuorena jo käytiin jänis jahdissa ym,nykyajan ihminen ei vaan tunnusta sitä tosi asiaa ollaan vaan niin viherpiiperöä,maailmasta jos loppuis sähkö ym,jouduttais omillaan toimeen tulemaan yhteydet poikki,niin siinä vaiheessa alkais metsästys vietti palaamaa,ihmisen aivotkin kehittyivät aikanaan kun löysivät tulen ja söivät kypsää lihaa,
Suurimmallle osalle ihmisistä tuo sähkötön alkeiselämä ei olisi saavutus vaan päinvastoin kovin tylsää ja haasteetonta elämää, kehitys ei ole mitään ihmisen heikkoutta, se on vahvuutta ja viisautta nousta metsäläistä paremmaksi.
Luuletko että insinöörit jotka suunnittelevat ja kehittävät uusia huipputekniikan laitteita, olisivat kovinkaan ihmeissään saati innoissaan haulikon, jäniksen ja nuotion välisestä yhtälöstä? - landlord
Amen Herralle! kirjoitti:
http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.Kerro se myös niille eläimille jotka tappavat tai syövät ihmisiä.
- Kikki69
GamerGirl91 kirjoitti:
Eipä ole kovin asiallista sinultakaan. Ei se oikeuta haukkumaan ketään sairaaksi kehottamalla tätä syömään lääkkeitä. Noh, hyvähän se on ahukkua ihmisiä nimimerkin takana. Jos tulisit omalla nimelläsi ja naamallasi esiin niin et varmasti uskaltaisi laittaa noin idioottimaista tekstiä tänne.
Itse olen jättänyt lihatuotteet pois ja kas kummaa ruokalaskuni pieneni aika paljon. Proteiinina luomukananmunat.
Mieheni syö edelleen lihaa, mutta asia ei kutita persettäni. Enhän minä voi muuttaa toisten mielipiteitä vaan ihmisten itse muuttaa sitä jos on muuttaakseen.On se nyt jumalauta että noin rupee hiekka pimpissä rahisemaan. Ei sitä tarvii tulla tuputtaa tarinaa Jeesuksesta ja haukkumaan ihmisten elämäntapoja. Siinäpähän Jeesustelee mutta ei tarvii muita arvostella. Ihan oikeutettu palaute oli kyllä.
- mummapumma54
pikku nöf kirjoitti:
ei sikaa ole jalostettu,se vain tapetaan 79kg eli vasta kun se painaa oikeaan sikaan verrattuna puolet.tunnen monia jotka ottaa porsaan 79kg kilosena ja kasvattaa sen 140kg-160kg silloin se on täysikasvuinen ja on silavaa.hölmöläisten hommaa tappaa keskenkasvuinen porsas.läski on terveellisempää kun markariini ei ole keinotekoisia kovettimia ym säilöntä aineita.silavaa leivälle ei markariineja.sydän ym sairaudet häviää silavaa syöden,ja mikä on maukkaampaa kuin kastaa paistiastiaan ruisleipää tai vaaleaa leipää oikein suussa sulaa nam
Tuossapa olisikin mielenkiintoinen ajatus. Eli sian pitää olla se iso jytikkä, ennenkuin sen teurastaa. kerroppa vielä, kauanko kestää sian kasvaa aikuiseksi, nythän ne teurastetaan syksyllä, kun keväällä syntyvät.
Toinen asia on, että varmastikin kauppahalleista lihatiskiltä löytyy kaikenlaista lihaa, ja jos ei löydy, niin tilaa.
Ihminen on sekasyöjä, ja ihminen tarvitsee lihaa B 12 vitamiinin valmistamiseen. Jos ei käytä mitään lihatuotetta, ihmiselle tulee B 12 vitamiinin puutteen takia siihen liittyvä raudanpuutosanemia, ja tulee sydänsairauksia ja henki lähtee.
Ei sekään ole luonnollista että syö pilleripurkista erinäisiä vitamiineja ja rautaa, ja sitten mesoaa toisille, ei saa lihaa syödä. Nämä kommentit muihin viesteihin.
Kaikki, kenellä vaan maata on, kasvattamaan se oma sikapossunsa. - jkvcyui
Amen Herralle! kirjoitti:
http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/12/vegaani-kasvissyonti.html
on ainut oikea tapa syödä! Jumala ei ole luonut meitä tappamaan toisia. Tämä vahva totuus tulee esille koska lapsi mieluummin syö hedelmän kuin tappaa toisen eläimen. Myös hampaista! Amen Herralle.Nyt olet VÄÄRÄLLÄ palstalla. Täällä puhutaan RUUASTA, ei USKONNON HARJOITTAMISESTA.
Siksi toiseksi, jo alkukantaiset ihmiset tappoivat riistaa syödäkseen.
Tapa tai tule SYÖDYKSI itse. - mhiöu
Ljiihaa kirjoitti:
Parhaat lihat olen tainnut täältä suomi24 palstoilta löytää...
Ljiihaa. Joo, eräskin pikkupoika tuumas, kun nainen ajoi pyörällä ohi; KATO MIKÄ KINKKU :)
- törkeetä
Näin on asiat hoidettu tässä maassa---kaikkian täällä on mennyt näiden ahneuden takia pieleen. Katsopaahan Euroopan lihakauppoja, löytyy valinnan varaa. Täällä on uutta hevosenliha, jauheliha täytt...pask... Sitteen mutuaisille pitää ollöa rituaaliteurastusta ja eläimiä kidutetaan.Oma kasvattaja ei saa käyttää tainnutukseen kirvestä---mutiaisille pitää vedellä puukolla kurkkupoikki ja sadistista touhua. Kaikki tämä sallitaan näille muuttaja kuninkaille . Omakansa jonottaa leipää----eipä näy yhtään eriväristä. Teollisuus tekee rahaa, parhaat lihat myydään pois maasta ja saadaan vientituet.
- Näin on marjat
Eihän tuota enää saa kunnon possupaistiakaan aikaseksi.
Liha on pakattu valmiiksi rasioihin, lieneekin "rasioitu" mausteetkin mukaan.
(lue sopimaton kinneke liha) joka antaa p,skan maun koko paistille.
"Irtolihaakin" toki on kaupoista saatavana, mutta kun sitä pyytää lihatiskiltä,
lähtee myyjä ovet paukkuen etsimään sitä varastoista.
Minä en osta yleensä rasioissa olevaa lihaa, koska siinä saa samalla
sopimatontakin tavaraa.
En siis usko tuottajien tekemiä pakkauksia asiakkaan parhaaksi, mutta uskon
heidän yrittävän myydä kaikki sopimaton mm lihaa oman tilinsä lihottamiseksi.
"ahneilla on p,skanen loppu" saa pitää paikkansa. - verilettua nam
vääri kirveen hamarapuolella otsaan ja puukolla kurkku auki ja verivalutetaan koussikkaan ja ämpäriin.härkimellä vatkataan että veri ei hyydy.siitä saa mahtavat veriletut.lettutaikinaan lisätään verta ja pannulle nam nam
- Muista!
verilettua nam kirjoitti:
vääri kirveen hamarapuolella otsaan ja puukolla kurkku auki ja verivalutetaan koussikkaan ja ämpäriin.härkimellä vatkataan että veri ei hyydy.siitä saa mahtavat veriletut.lettutaikinaan lisätään verta ja pannulle nam nam
Älkää käyttäkö verta!
- muistojen tuomaa
verilettua nam kirjoitti:
vääri kirveen hamarapuolella otsaan ja puukolla kurkku auki ja verivalutetaan koussikkaan ja ämpäriin.härkimellä vatkataan että veri ei hyydy.siitä saa mahtavat veriletut.lettutaikinaan lisätään verta ja pannulle nam nam
Kakarana koulussa sai vielä kunnon veripalttua paksun siivun. Sitäkään ei saa enää mistään ja itse en osaa tehdä.
- hohohooo
Haluatte siis suonet tukkoon. Eiköhän se onnistu ihan ilman silavaakin.
- Oooooo11
Haluat siis nälän vatsaan?
- Kulinaristikokki
Sianläskillä ei saa suonia tukkoon, se on pehmeää, luonnollista rasvaa. "hohohooo" onnistuu tukkimaan suonensa 10 kertaa paremmin kovetetuilla kasvisrasvoilla. :)
Voi "hohohooo" olet "virallisten ravitsemussuositusten" uhri. Se taho kun on kimpassa elintarvike- ja lääketeollisuuden kanssa. - Ihra ei innosta
Kulinaristikokki kirjoitti:
Sianläskillä ei saa suonia tukkoon, se on pehmeää, luonnollista rasvaa. "hohohooo" onnistuu tukkimaan suonensa 10 kertaa paremmin kovetetuilla kasvisrasvoilla. :)
Voi "hohohooo" olet "virallisten ravitsemussuositusten" uhri. Se taho kun on kimpassa elintarvike- ja lääketeollisuuden kanssa.Ja sinä taas salaliittoteorioiden uhri.
Kärpässienetkin ovat luonnollisia, ovatko ne terveellisiä? Ei, joten terveellisyyttä ei voi mitenkään mitata luonnollisuudella.
Ja haluaisin tietää mihin perustat väitteen että sianläskillä ei saa suonia tukkoon, mutta kovetetuilla kasvirasvoilla saa?
- eiitseläski
Juu itse kyllä teen vähintää kerran kuukaudessa läskisoosia se kun vaan on niin hyvää...sen eteen kannattaa riskeerata terveydenkin uhalla =))
- sdfvdfgb
Nykymakkarat ovat puhistettujen jauhojen ja Kemiran valmistamien e-koodiaineiden seoksia joissa saattaa olla lisäaineina pieniä jäämiä oikean kanannahan kaltaista aromia. Siat on ruokittu oeltettavimmin gm-soijalla, antipiooteilla, hormooneilla ja lääkkeillä.
90-luvulla oli serkuilla naapurissa sika. Sitä ruokittiin kakella kotitalousjätteellä. ihan valkokaulustyöläisiä olivat he naapurimme, mutta mukava haju oli kuitenkin aina sen läävän ääressä kun kävi seisomassa siinä. Äiti siellä kun oli viereisestä maatalosta kotoisin niin halus kai että on jotain muistoja lapsuuensa ajoista.- Näkyy!
Hoi pallopää, sait jo trollauspalstasi, niinkö läski olet, ettet sinne mahdu?
- sdfgdsrg
Näkyy! kirjoitti:
Hoi pallopää, sait jo trollauspalstasi, niinkö läski olet, ettet sinne mahdu?
Olen 171,5 s pitkä mies joka painaa 72 kiloa. En katsoisi itseäni lihavoituneeksi
- trollataan sitten
sdfgdsrg kirjoitti:
Olen 171,5 s pitkä mies joka painaa 72 kiloa. En katsoisi itseäni lihavoituneeksi
Pätkä
- onnea loppuelämälle
Karppaamisessa voisi toimiakin, koska siinä lajissa tarvitaan rasvaa että ylimääräinen rasva lähtee.
Kuitenkin tuo peruna aika paha hiilihydraattilähde että ei yllättäisi jos olisi jossain vaiheessa laaki ja vainaa tuolla ruokavaliolla. - Kulinaristikokki
Nykyäänkin saa kunnon läskiä "herkkukaupoista". Kierrät vaan marketit kaukaa, kun lähdet lihaostoksille.
- poik
Virossa on vielä vanhanaikaisempia sikoja paremmalla silavakerroksella. Ne ei vaan siellä osaa paistaa pekonia kunnolla.
Suomen siat ovat piloille jalostettuja. - läskisoossia
poik kirjoitti:
Virossa on vielä vanhanaikaisempia sikoja paremmalla silavakerroksella. Ne ei vaan siellä osaa paistaa pekonia kunnolla.
Suomen siat ovat piloille jalostettuja.Ei siat ole pilalle jalostettuja vaan niille syötettävä rehu on jalostettua ja huonoa. Sikahan on kaikki ruokainen kuten ihminenkin.
Tosi on, että ennenvanhaista kiinteä valkorasvaista sianlihaa ei enää saa. Nykyliha vaan kiehuu irtoliemessä pannulla, kun sitä yrittää paistaa.
- RSS
Meillä tytöntytöltä (8v)kun kysyn mitä ruuaksi haluaisit vastaus on , että tee sitä mummun läskisoosia. PS Kelepaa sitte lämmitettynäki.
Hyvin on kauppiaat saaneet ihmiset pauloihinsa, osta tätä... se on vähä rasvaista... se on tervettä...
Paskat sanon minä. Kyllä se on ihmisestä kiinni lihooko vai ei. Sillä ei ole väliä mitä suuhunsa laittaa. Miettikää mitä ennen vanhaan syötiin.
Meillä ei syödä mitään kevyt tuotteita koska niissä ei ole makua ja lapset ei muutenkaan niitä halua, on kuulema pahaa ja emme todellakaan ole lihava perhe, soisin jopa muutaman kilon lapsilleni lisää kun ovat niin laihoja kun liikkuvat niin paljon.
Ja mitä läskiin tulee, meidän viikottainen herkkumme: valurautapannussa paistettua possun läskiä rapeeksi ja rasvassa dippaillaan tummaa leipää. Tämän ovat lapset itse halunneet "mäkkärin" sijasta.- Vautsi
Jaa teillä tuo vapaa kasvatus kukkii. Annetaan lasten päättää, mitä syödään, missä asioidaan ja milloin vaatteita ostellaan. Sitten vielä myönnät asian. Kiitti nauruista.
- Lissää läskiä
" Paskat sanon minä. Kyllä se on ihmisestä kiinni lihooko vai ei. Sillä ei ole väliä mitä suuhunsa laittaa. Miettikää mitä ennen vanhaan syötiin. "
Isoisäni oli sekatyömies ja eli hyvin läskisoosilla ja läskillä päällystetyllä eväsleivällä. Kuoli sitten saappaat jalassa sydänkohtaukseen 53 vuotiaana. - kunnon naurut
Vautsi kirjoitti:
Jaa teillä tuo vapaa kasvatus kukkii. Annetaan lasten päättää, mitä syödään, missä asioidaan ja milloin vaatteita ostellaan. Sitten vielä myönnät asian. Kiitti nauruista.
ja miten vapaa kasvatus liittyy siihen jos joidenkin tenavat ei haluu mäkkiin? mä en kans ole sen käyttäjä, kerran pieraset ja taas on nälkä. kunnon kotiruoka on parempaa... ootkos siel töis???
ja mis tos kerrottiin vaatteista? täytyy munkin ostaa tollanen pannu :)
- reino.
Ne on laitettuna makkaraan tai jauhelihaan nykyään.
- tepa3
Oletko kokeillut tehdä läskisoosin pekonista?Muistuttaa aika lailla aitoaläskisoosia!
- suorasaNaine*
Meitä kansalaisia viedään kuin "peltiämpäriä" ;
Mitä kaupat laittaa tarjoukseen sitä haetaan ,ko halavalla saadaan -
lähes jokakodissa on samaa tarjolla mitä TV -kokit kokkaa.
Itselläni ei jauhelihaa kulu on niin sulamatonta..
ja vatsakivut kertoo omaa kieltään.
Kelloja käännetään 10 pv päästä..- Kyllä
Sinähän sen tiedät, mitä jokaisen kodissa on tarjolla.
- Punkero
Läskiä lotinaa!
vastahanka.fi/laskia-lotinaa-lardo-darnad/ - 95% kasvis
Osta elävä sika, keihäs perseestä läpi ja sitten vaan nuotion päälle pyörittelemään koko kärisevää läskikasaa.
Itse olen vain satunnainen lihansyöjä ja syön mieluummin kasviksia, lihasta tuleva olo on ainakin minun kehossaani raskas ja hengästyttävä. Se olo ei ole sen pienen makueron arvoista, ilman lihaakin voi kokkailla hyvää.
Suosittelenkin siirtymään kasviksiin.- sdfvsdf
Ehkä kasviksilla pärjääkin joku toimistojyrsijä jonka ei tarvi päivittäin siirrellä klemmaria painavampia esineitä.
- syökää vain läskiä
Ennen syötiin läskisoossia.
No...niistä ajoista sydänkuolemat on vähentyneet 80%:a.- Puska puskasta
Ja pidentynyt elinikä räjähtänyt käsiin. Vanhuksia ei pystytä enää hoitamaan. Siinä sitä dilemmaa. Olisi vaan annettu kansan syödä läskisoosia.
- aserfs
Myös tupakointi on vähentynyt aika paljon niistä ajoista ku isä kuoli 5-kymppisenä saappaat jalkassa kesken ojankaivun. 60-luvulla oli vielä hengissä aika paljon sovankäynyttä ja monesti aika raskaasti tupakoivaa kansaa
- twiikeri1
Ja verenpainetauti yleistyi 50-luvulla.
- läskiä ilmatteeksi
Käy lukemassa iltasanomat Pohjois-Pohjanmaalla on metsässä sulle sitä läskiä vaikka kuinka paljon
HEips!
Mellunmäen K-Supermarket MASI metroaseman vieressä oli ainakin eilen porsaankyljyksiä makusilavalla.(6,95kg). Niissä oli ainakin yli sentin paksuinen silavareunus, Hyviä olivat.
PS. Kutsuimme sitä silavaa vihannesreunukseksi, joten se muuttui terveysruoaksi- mek
Eihän kukaan noin huonoa ruokaa syö kuin läskisoosia kun on parempaakin ratjolla ja parempi tulee kun ottaa siitä lihasta sen läskin pois ja maustaa sen paremmin ja se siitä.
- Tammikaali
www.perinneruoka.suntuubi.com
- 17+2
meinaatko vetää läskisoosia ja istua kotona koneella?
no sen olet näkönenkin kahden vuoden päästä.
aikoinaan kun läskisoosia syötiin tehtiin RASKASTA ruumiillista työtä ja se rasva (energia) paloi pois!
kaikki on suhteellista!
sen minkä syöt niin kuluta pois muuten muutut valaaksi :) - Tonnikeiju67
Täällä läski,missä soosi?? ;D
- 18+8
täälä soosi. terve läski!
- JussiO
Hyvää läskisoosi aineksia saa:
Liedon Lihakaupasta!!!
T: Jussi - Läskimooses
Suomalainen sika on todellakin jalostettu niin sporttiseksi että sitä voisi kuvata sanoilla jaloilla kulkeva nakkimakkara! Ennenvanhaan teurastamot tekivät sianihrasta laardia, joka on eräs parhaista paistorasvoista, esim perunoita paistettaessa. Nykyisesta siasta ei sitä ihraa enää saada joten laardi, jota edelleen saa mm tanskasta on meiltä kadonnut tyystin. Siat syötettiin ennen ruokajätteellä eli laskilla, nykyisin keinorehuilla. Meille uskotellaan että ns. rypsipossu olisi jotenkin terveellisempi, kittiä kanssa! Hyvässä sianlihassa tulee olla vähintäin tuuman kerros silavaa. Tällä hetkellä parasta osaa siasta on ainoastaan niska, jota virheellisesti Kassleriksikin nimitetään. Kassler on jo käsitelty possun niska, eli lievästi savustettu. Kiittäkäämme Pekka Puskaa että joudumme syömään muka terveellistä paskaa!
- Tuomo A
no ei muuta ku ostaa pari sikaa kasvamaan, parin sian elättämänine aikuseksi nii paljoa maksa, siatha syö mitä tahansa..
- 4+4
oletko tietoinen että sika maistuu sille millä syötät jos syötät kalalla niin se maistuu kalalle
- Wilssoninpinta
Vihersieraimet syökööt ratamonsa! Ilmankos ovat kiukkuisia muiden komentelijoita. Yks tuttu alkoi harrastaa sitälajia, laihtui ja persoonakin muuttui. Tuli merkillinen ja kiukkuinen ylinero, Lihavana oli leppoisa ja huumorintajuinen velikulta. Varokaa näitä äärimmäisiä kasvisanarkisteja!
- Hyi!
Syökää niin paljon sitä läskisoosia, että pääsemme teistä läskipossuista eroon, kiitos.
- 5+5
Täälläkö ne kaikki Suomen siat röhkii!
- 4+4
laita peukku jos näin on!!!
- Jalattomina juokseva
Vaikka kaikki ei sovi nahkoihinsa eivätkä mahdu enää edes maanrakoon.
- Sikaonhyvää
Maatilatorilta Iitistä saa ainakin juuri sellaista sikaa/sian osaa mitä haluaa. Heillä on 10km päässä oma maatila missä siat kasvatetaan luonnonmuaisesti, ja heillä on oma teurastamo kaupan lähipiirissä ja kaikkea löytyy. Ja maukasta on!
Hinnat toki on pilvissä, mutta muutaman kerran vuodessa kun herkuttelee, ei se tunnu missään. Ja mitä tulee suonien tukkeutumiseen, niin ei se laatu vaan se määrä. Isäni on elänyt yli 80 vuotiaaksi vaikka syö joka päivä voita ja läskiä kohtuudella. Eikä hänellä ole minkäänlaisia sydän eikä verisuoni tai muitakaan sairauksia! - näin meillä
Vehnäjauho-lisäaine-vesimössöä, jossa lihaa on 0,8%. Äitien laittamaa. :)
- ilkka*
Ei paljon epäterveellisempää ruokaa voi olla. Lihaa ei pitäisi syödä ollenkaan.
- maineensa veroinen
Lihaa voi syödä turvallisesti yhden pihvin verran viikossa.
- 12+6
maineensa veroinen kirjoitti:
Lihaa voi syödä turvallisesti yhden pihvin verran viikossa.
ja höpö höpö lihaa ja kalaa kanaa kaikkea pitää syödä
syön sinut jos et usko! - asdfe
Millä se liha pitäisi korvata? Karkilla ja gm-soijalla? Hohohohoho. Lihalla se nälkä lähtee, ja pottuilla sekä ruisleivällä. Läskiä, munnaa, tankkimaitoa ja kirnuvoita vielä päälle.
Kasvisnärpsijöitä sen sijaan vaan aina kalvaa se ärsy pikkunälkä jota sitten jollain hippi-tofuilla ja rahkoilla paikata koitetaan..
- t.a.l521
Kyllä totta turiset' . Ennen käytettiin kaikki ja Luista keitettiin hyvää Lihalientä . Suolet . omatekoiseen Makkaraan pestiin . muistan kun Mummoni teki lopuista saippuaa !. Nyt ei pekonissakaan yhtään rasvaa . täytyy öljyä lisäta paistamiseen .. Hallista saa vielä kunnon Läskistä lihaa . Joskus voi nauttia Kunon lihasta !!
- kirjavakissa
Ennen vanhaan kans kulutettiin, nyt läski muuttuisi vaan entistä enemmän läskiksi. Hyi hitto, ONNEKS ei tartte enään nähdäkään läskisoosia toivottavasti ikinä.
- Pelko pois
Ennen vanhaan 2000-luvulla vielä luultiin, että syöty läski muuttuu läskiksi ihmiskehossa. onneksi nykyisin tiedetään paremmin.
- Kalorit ja kalorit
Pelko pois kirjoitti:
Ennen vanhaan 2000-luvulla vielä luultiin, että syöty läski muuttuu läskiksi ihmiskehossa. onneksi nykyisin tiedetään paremmin.
Syöty ylimäärä läskiä muuttuu läskiksi, pitää yhä paikkansa. Ja läskissä on kuitenkin aika lailla energiaa...
Pätee siis kaiken ruuan kanssa.
- Nuole sinä
vain äsken kus`tun pil`lun huulia siitä saat aromit ja suolan.
- Läskikastike
Kyllä sitä meillä tehdään aina silloin tällöin
1kg kunnon sianlihaa
riihikuivatusta rukiista ruisjauhot
2kpl keltasipulia ja mustapippuri kokonainen
suolaa
vettä
Leikataan sianliha noin1½ cm paksuiseksi siivuksi ja ruskistetaan paistinpanulla molemmin puolin ruskeaksi.
Otetaan lihanpalat pois pannusta ja laitetaan rasvanjoukkoon 3 ruokl. ruisjauhoja jotka ruskistetaan ja viimeiseksi silputtu keltasipuli ruskistumaan.
Sitten lämmitetty vesi ja sekoitetaan kastike taiseksi ja viimesi laitetaan ruskistetut lihasiivut joukkoo,pippuri ja suola,annetaan hautua noin 3-4 h noin 150 c välillä sekottaen.
Sitten naatitaan keitetyt kuoriperunat,etikkapunajuuri,suolakurkku,ruisleipä ja kirnupiimä tai kotikalja.
Ruokailun jälkeen parintunnin päiväunet.
- Ruoan ystävä
Kunnon lihasoppa aineksia ei tahdo löytää ja se ydinluukin on poistettu valmiiksi pakatuista lihoista. Onneksi keittojuurekset saa vielä ostaa tuoreina, eikä hakea pakastealtaasta niitä mauttomia pikkupusseja. Sitäkin ihmettelen, että maustamaton liha on kalliimpaa, kuin marinoitu sotkuliha. Ostan yleensä vain marinoimatonta, jonka saan itse maustaa mieltymyksiensä mukaiseksi.
- jhg
Läskiä ja läskisoosia ei tarvita enään. Ennen vanhaan mettätyömiehet sitä tarvitsi kun pokasahalla puita kaato.
- oma lehmä
>>Ennen vanhaan sai kunnon läskiä ja siitä sai tehtyä läskisoosia.Kaikki hyvä ja ravitseva>> Olen 100%:sti kanssasi samaa mieltä. Vielä 1950-luvulla possun kasvatettaessa oli kunnia-asia, että siassa oli läskiä puukonterän pituuden vahvuudelta. Sellaisesta läskistä kun vuoleskeli pannuun läskikäristyksen niin jopa tovin nälkäistä puhutteli. - Nykyään ei tahdo saada kuin nälkiinnytettyä, velttoa ja vetistä stressipossua.
- tuore kysely
En ole varma, miltä vuosikymmeneltä olette teoreemanne vähärasvaisesta lihasta pykänneet, mutta nykyäänhän et oikeasti löydä rasvatonta sianlihaa. Kaikki on ns. viljasikaa, -possua, vilajkanaa tai muulla nimikkeellä olevaa viljalla kasvatettua paskaa.
Talma peittää suupielet ja kielen, kokeile syödä vaikka kylmänä ja uuppaa maittilaa päälle, hoksit kyllä mistä puhun.
Ihan oikeasti tein joulun alla kyselyn lihafirmoille ja kysyin ei-viljakinkkua, sanottiin, että nykyään on suositumpaa ruokkia eläimet siten, että liha marmoroituu rasvalla ja on siten maukkaampaa(!), hyi helkuta ja yäk!
Ja sen kyselyn tulos: mikään firma ei enää tarjonnut muuta kuin vilajkinkkua ja -lihaa. Siis sitä ei markkinoilla muunlaisena ole.
Ennenhän maksettiin siitä, mitä rasvattomamman lihan kasvattaja sai, nykyään rasvattomuus on vale.
Meitä hämätään ns. viljalihalla . Moni samaistaa sanan terveelliseen, vaikka kyse on ruokinnan kautta rasvaisemmasta kuin vuosikymmen sitten.
Aloittaja saa kyllä näkyvän ja näkymättömän rasvan kaupasta , osta sianniskaa vaan:) Saisipa edes vielä kerran eläissään rasvattoman joulukinkun.- Pienenä poika
Joo kyllä näin on,että nykyinen "sianliha" on sitä täyttä itteään verattuna vielä -70 luvulla kotona kasvatettuun sikaa.Vanha mummoni keitteli karjakeittiön padassa syksyisin pellolta kerättyjä pikkuperunoita,sekä lanttuja siolle ja lehmille sitten joukon laitetiin sekä kaura että ohrajauhoja. Liha oli lihaa ja maito maitoa,kanamunat kananmunia.
- ei kiitos
Itseäni rasvan maku etoo. Syön kyllä vähissä määrin sianlihaa mutta kalaruuat maistuu paremmin. En tunne ruokaa kohtaan mitään intohimoa, syön monipuolisesti ja säännöllisesti, minulle tärkeintä on pitää nälkä kurissa ja pysyä suht terveenä.
Ei sitä ennenkään läskisoosia joka päivä syöty, tai muutakaan lihaa, juurekset ja viljat oli ruokavalion perustana. - Halli on kunkku.
Ihan pikku vinkki: Hakaniemen hallissa on lihamyyälä nimeltä Reinin Liha, jolta saa erittäin hyvää lihaa ja kaikkia ruhon osia,esim. härän kieltä. Jos kaipaa aitoa lihaa ja vanhanajan hallitunnelmaa,niin suosittelen ehdottomasti käyntiä Hakaniemen hallissa,siellä myydään myös tuoretta leipää ja 2.kerroksessa on paljon pikkupuutiikkeja ja rauhallinen kahvila.
- KALLE KELLO
Kyllä siansiivustakin saa kunnon soossit, tiristä vaan kunnolla rasvat pannulla ja sitten ruskistus, suolaa ja muhimaan kunnolla vaikka pari tuntia ja nami nami
- Lyylerrä lyylerrä
Ihraa se laardivatkuli tarviikin pysyäkseen sekopäänä.
- Kaupasta saa...
Missä asut?
Kaikissa kaupungeissa, joissa olen asunut on K- ja S-markettien hyllyillä porsaan lapaa, kylkeä ja etuselkää. Makkaraa voi tehdä itsekin. Sehän on se "oikea" vanhan ajan tapa tehdä asiat. Eli ei muuta kuin keittelemään lihoja ja suolaamaan oman maun mukaan. - Päng,päng
Lissee läskii.lissee läskii ilmivalkeaa!-Hmm.-Jotta päästään tuosta eläkepommista,syrjätymisestä,nuorisotyöttömyydestä ja tyhjäpäisestä politiikastakin.
- Päng,päng
Lissee läskii.lissee läskii ilmivalkeaa!-Hmm.-Jotta päästään tuosta eläkepommista,syrjätymisestä,nuorisotyöttömyydestä ja tyhjäpäisestä politiikastakin.
Kerrankin joku puhuu Asiaa, ei parempaa löydykään kuin mitä äskeinen kertoi. Stanan ravitsemus terapeutit ja ruohonsyöjät saavat Painua Vttuun mun puolestani soittamasta suutaan kun kerran Eivät Ymmärrä eivätkä Tiedä Mistään Mittään
- papu69
Kyllä se vaan on komiaa kun itte kasvatetaan kunnon kokoinen naski jouluksi, siitä saadaan kinkut ym. Saadaan kunnon ruskeeta kärysoosia kera läskin, hyvää on perunamuusin ja puolukkahillon kanssa. Myös veri otetaan talteen, sitä sitte vuoronperään pihalla vispataan ja heitetään välillä lunta sekaan, että saadaan nopeesti jäähdytettyä ja ettei mee klimpeille. Tehdään verilättyjä,-palttua ja-makkaraa. Kaikki mahdollinen sorkkia myöten otetaan talteen :). Ja parasta on että sika maistuu sialle eikä kalarehulle. Ruokitaan kunnolla viljalla ja ns. "possunruolla"! Pidetään hyvänä ja kunnon karsinassa, ei oo stressilihaa :).
Annetaan kaikkien kukkien kukkia, jokainen tavallaan ja tyylillään. Mukavaa kevään odotusta kaikille :) - siitä vaan
Syökää paskaa sadistit www.sikatehtaat.fi.
- hahahahahha
Ime porkkanaa hippi.hahahahahah
- Swain
Kannattaa opetella kasvissyöjäksi koska kohta ei saa punaista lihaa enää mistään,kiitos ituhippien.
Saiskin kasvattaa sikaa kotona ja lahdata sen ite.Mut jos sika tapetaan muualla kuin teurastamossa,siitä tulee ongelmajätettä.Aika jännää. - puhtaalla mennää
Ruoka pitää olla terveellistä. Mun puolesta kaikki pizza sonnat ja hampurilais sonnat ja muut sonta ruuat sais lailla kieltää. Läski ja väärä rasva tekee ihmisestä läskin ja läski on rumaa!!!!!!!
Naudanliha ja kana ruuat ja salaattia paljon ja hedelmiä ja ite maustaa ruoka. Se on sitä oikeaa!!
Ja helvetti nuo grillimakkarat mitä ne on, ei ainakaan ruokaa ja sontaa!!! No en kaipaa läskisiä ruokia mutta silti osaan tehdä hyvää keittoruokaa.
- läskiä vaan
Läskisoosia syötiin minun mummolassa jokapäivä kello yhdeksän aikaan ja siinä kellui parinsentin rasva, lihapalat oli erikseen toisessa kipossa yhden aikaan oli tirrisoppa siitä tähteeksi jääneestä soosista eikä mitään porkkanoita ollut siinä . Mummo sekä ukko elivät yli 90 vuotiaaksi. Paistiakin saviruukussa ja varmasti läskiä riitti,entä ne makoiset rapeat nahkat. Kumpikin oli normipainoiset mieluiten hoikkia,eivätkä lääkäreitä tarvinneet.
- Tirripaisti
Ja tirripaistia,siinä kun sopivasti suolaa ja kastaa
riihitetystä jauhoista tehtyä ruisleipää niin jopa
on ihme jos ei jorma ala souvattelemaan.Eipä
taida nykyajan uusavuttomat kunnon läskisoossia
osata tehhäkään.- Raikas Raili
Etkä osaa sinäkään, senkun nälissäs louskutat turpaas.
- siinä on
Raikas Raili kirjoitti:
Etkä osaa sinäkään, senkun nälissäs louskutat turpaas.
Railikin ihmeissään ,kun läskillä saatu spermaa lemmenpesään lorahtaa desinverran
- Kokoperunat
Naapurini otti kesäporsaan jonka sai sikalasta jossa kasvatetaan ammattimaisesti sikoja teurastamolle.
Hän syötti sille viljaa kermaa ymm.. runsaasti ravintoo. Ajatuksena lihottaa siasta vanhanajan runsasläskinen jouluporsas kinkkuineen,jne..
Oli kuitenkin pettymys kun ei sika lihonutkaan eikä läskiä kertynt erityisemmin.
Myöhemmin selvis että nämä sikalan teusatamolle kasvattamat siat on jalostettu sellaisiksi ettei niihin läskiä kerrykkään, se on omanlaisesnsa rotu. Eikä siis perinteinen paksuläskinen Suomi-sika..
No kaupasta olen kyllä löytänyt viljaporsaan kylkisiivua jossa on jonkinverran läskiä mukana. Niitä pannulla kun käristelee ja tekee ruskeenkastikkeen, siihen sipulia ja vähän kermaa, läskit sekaan ja antaa hautua tovin. Kuoripäällä keitetyt kokoperunat niin avot.. - hyvät lihat
Väiskiltä sai kunnon lihaa ja sitten kaatui neukkula kun ei Iivanaa ja Tatvjuskaa kiinnostanut enää tehdä panssarivaunuja varastoon/pihalle maustekeiton voimalla kun näkivät Väiskin lihat laittomalla antennilla jolla näkyi Suomen kanavia.
Se tehotuotanto, tehoviljely, tehomaatalous...
- saliipa
tokmannilta.....
- oikeesti1
Sieltä nyt ei saa kuin purkkilihaa..
- Vai ravitsevaa...
Mitä ravitsevaa läskissä on? Ei mitään muuta kuin energiaa, jota saadaan kulutukseen nähden muutenkin aivan liikaa, eikä juuri mitään ravintoaineita.
Mikset puhu sianihran hyvästä mausta, kun sitä kerran tarkoitat? - Exxon Valdez
Syökää sikaa,syökää sikaa!
Mielummin syön sikaa kuin nautaa tai kotkotinta,jotka ovat kuivia kuin kengänpohjaj.
Sika on jo itsessään rasvasta ekäi tartte lisätä 100grammaa voita enää,kuten näihin kahteen muuhun.
Olet mitä syöt---siis mielummin sika kun VIHANNES!
Jättäkää ne rehut eläimille--ÄLKÄÄ TAPPAKO NIITÄ NÄLKÄÄN.
Kyllä sen huomaa noista" vihanneksista " nuo kommenttien tasot--aivot ei saa tarpeeksi niille tärkeää proteiinia kuten lihasta.ÄÖ on sama kuin vihanneksella!- Sika pahaa
Minä taas syön mieluiten nautaa, lammasta, siipikarjaa tai riistaa. Tehokasvatettu sika maistuu sianpaskalle.
- äläs nyt
Sika pahaa kirjoitti:
Minä taas syön mieluiten nautaa, lammasta, siipikarjaa tai riistaa. Tehokasvatettu sika maistuu sianpaskalle.
Luujauhosika ei ole kovin hyvää verrattuna viljasikaan.
- vastaisitko ?????
Läskissä ei ole mitään hyvää ja ravitsevaa, se on pelkkää rasvaa. Muutenkin nämä "vanhanajan" ruuat ei ole mitään terveellisiä eikä ravitsevia, miksi silloin ihmiset kuolivat jo n. 60 vuotiaana, jos se ruoka oli niin ravitsevaa ja terveellistä. Samoin oli paljon puutostiloja, esim. riisitautia lapsilla.
- hupsis tupsis
Minähän laista ruokaa sinunkin esivanhempasi ovat syöneet ,kun sinun sukusi täällä hilluu.
- kasvattakaa itse
Oikea liha on varattu eliitille. Taviksille on suojakaasuun pakatut ja suolavedellä turvotetut jätelihat altaassa, jotka nekin ovat roimasti ylihinnoiteltu. Kunnon lihaa saa enää kasvattamalla itse tai maksamalla kovan hinnan.
- vitsi vitsi :)))
Jos kaipaa läskiä ja riippunutta lihaa, niin suosittelen sitä naista jolle Turun Ike lähetteli niitä tekstareita..
- Leikkaa omaa ihraasi
Tehotuotettu liha on huonoa ja epäterveellistä. Tehotuotanto aiheuttaa eläimille kärsimystä; ne elävät ahtaissa olosuhteissa stressaantuneina, ja niitä usein myös potkitaan ja hakataan. Eläimille ei myöskään syötetä lajinmukaista ravintoa, ellei kyseessä ole sitten luomukarja.
Osta sika, kasvata se takapihallasi, ja tapa/teurasta se. Jos pystyt!! Helppohan se on kaupan tiskiltä hakea se jauhelihapaketti, mutta jos teurastamoissa olisi lasiseinät ja ne sijaitsisivat asutusalueilla, harva söisi enää lihaa. Joku ne eläimet tappaa, ja jossakin ne eläimet kärsivät.
Herätkää todellisuuteen, ja ajattelemaan myös muuta kuin omaa napaanne.
Itsenne, eläinten ja luonnon vuoksi.
P.S. Aikuinen ihminen ei tarvitse lihaa, joten turha valehdella itsellesi: aiheutat eläimille täysin turhaa kärsimystä. - Turhaa valitusta
Ei lihaa tarvitse joka päivä edes syödä ja silloinkin kannattaa syödä kalaa ja kanaa, punaista lihaa harvemmin. Ihan hyvää lihaa saa vaikka prismasta tai s-marketista.
- Saa vielä ne
HYVÄNTEKIJÄIS " BONUKSET JA S- KAUPASTA JOPA 5%".
- twiikeri1
Niin se meilläkin tapio-setä söi suolaläskiä ja punaista voita leivällä joka päivä. Silloin tällöin poltti nortin mutta viinaa ei juonut. Ja eli 96-vuotiaaksi.
- fkdgmdflgfdälml
Ulkomailla kun käy niin huomaa, kuinka paljon siellä lehmästä, härästä, siasta yms. käytetään lihaa. Siellä osataan maustaa, grillata ja ties mitä ja kaiken kukkuraksi liha siellä edullista. Suomessa ei paljon muuta nähdä kuin jouluna kinkkua, joka sekin melkein rasvaton, ja makkaraa, jossa lihapitoisuus se 10-15% ja hintaa kyllä löytyy kaikesta lihasta Suomessa ihan tolkuton määrä. Esim. rimpsuluut, joskus 90-luvulla niitä sai parilla markalla kilo, nyt lahemmäs 10€/kg. Eihän tuo hinta olisikaan niin kova, jos siinä olisi edes lihaa se 75% ainakin, mutta kun lihaa noissa on yleensä se about 20%, loput luuta. Noita tekisi yhä mieli kesäisin grillata, muttei nykyhinnoilla
- ribs rabs
fkdgmdflgfdälml kirjoitti:
Ulkomailla kun käy niin huomaa, kuinka paljon siellä lehmästä, härästä, siasta yms. käytetään lihaa. Siellä osataan maustaa, grillata ja ties mitä ja kaiken kukkuraksi liha siellä edullista. Suomessa ei paljon muuta nähdä kuin jouluna kinkkua, joka sekin melkein rasvaton, ja makkaraa, jossa lihapitoisuus se 10-15% ja hintaa kyllä löytyy kaikesta lihasta Suomessa ihan tolkuton määrä. Esim. rimpsuluut, joskus 90-luvulla niitä sai parilla markalla kilo, nyt lahemmäs 10€/kg. Eihän tuo hinta olisikaan niin kova, jos siinä olisi edes lihaa se 75% ainakin, mutta kun lihaa noissa on yleensä se about 20%, loput luuta. Noita tekisi yhä mieli kesäisin grillata, muttei nykyhinnoilla
Kylki tosiaan on nykyään törkyhintaista, kuten kaikki muukin syömäkelpoinen liha. Kylkiriviä ei ole pienintäkään järkeä ostaa nykyhinnoilla koska siinä ei tosiaankaan ole sitä syötävää kuin nimeksi.
- ruudinkeksijät
Se katsos karppasi ja pysy tietysti ihan järkevissä mitoissakin?
- Vertailua
fkdgmdflgfdälml kirjoitti:
Ulkomailla kun käy niin huomaa, kuinka paljon siellä lehmästä, härästä, siasta yms. käytetään lihaa. Siellä osataan maustaa, grillata ja ties mitä ja kaiken kukkuraksi liha siellä edullista. Suomessa ei paljon muuta nähdä kuin jouluna kinkkua, joka sekin melkein rasvaton, ja makkaraa, jossa lihapitoisuus se 10-15% ja hintaa kyllä löytyy kaikesta lihasta Suomessa ihan tolkuton määrä. Esim. rimpsuluut, joskus 90-luvulla niitä sai parilla markalla kilo, nyt lahemmäs 10€/kg. Eihän tuo hinta olisikaan niin kova, jos siinä olisi edes lihaa se 75% ainakin, mutta kun lihaa noissa on yleensä se about 20%, loput luuta. Noita tekisi yhä mieli kesäisin grillata, muttei nykyhinnoilla
2 markkaa 90 luvulla ja 10 euroa 2014 eivät ole verrattavissa.
Jos ajattelet että euro oli 5,9 markkaa ja 10 euroa siis 59 markkaa, niin eipä nuo luvut silti tarkoita yhtikäs mitään, on ollut inflaatioita ja palkkojen muutoksia ja velkojen muutoksia ja miljoona muuta asiaa.
Uskaltaisin väittää että tavallaan kaiken hinta 90 luvulla ja 2014 on pysynyt täysin samana ja riippuu myös ostajasta miten hänen oma elämäntilanteensa on muuttunut. - Vain niin
Vertailua kirjoitti:
2 markkaa 90 luvulla ja 10 euroa 2014 eivät ole verrattavissa.
Jos ajattelet että euro oli 5,9 markkaa ja 10 euroa siis 59 markkaa, niin eipä nuo luvut silti tarkoita yhtikäs mitään, on ollut inflaatioita ja palkkojen muutoksia ja velkojen muutoksia ja miljoona muuta asiaa.
Uskaltaisin väittää että tavallaan kaiken hinta 90 luvulla ja 2014 on pysynyt täysin samana ja riippuu myös ostajasta miten hänen oma elämäntilanteensa on muuttunut.Ennen €kua maksoi kahvikuppi1mk,kun tuli €ku hinnaksi tuli 1€ ja vielä viitsit väitää ettei hinnat nousset.
- Sama tuote se on yhä
Vain niin kirjoitti:
Ennen €kua maksoi kahvikuppi1mk,kun tuli €ku hinnaksi tuli 1€ ja vielä viitsit väitää ettei hinnat nousset.
Tavallaan eivät ole nousseet. Keskiluokka myöskin on vähentynyt.
Esimerkiksi 60 luvun keskiluokka jota oli suurinosa väestöstä, on sama asia kun tämän päivän vain harvat ylimmästä rikkaasta keskiluokasta.
Riippuu miten hintoja lasketaan ja kenen näkökulmasta lasketaan.
Kahvi ei ole siis kalliimpaa eikä halvempaa, suurinosa meistä kahvin ostajista emme vain ole enää samassa asemassa kuin ennen.
Ostaja sen tuotteen hinnan arvon määrittää.
Jos sinulla ja minulla ei ole rahaa ostaa samaa kuin ennen, niin turha siitä on tuotteen hintoja ruveta vertailemaan, meidän ostajien oma asema on selvästikkin mennyt alaspäin ties mihin luokkaan.
- Suonet tukossa
Joo ei ne niitä teurasjätteitä suinpäin ihmisten syötäväksi laita, mutta lapioivat aina sieltä jäteastiasta jonkin verran talteen jos joku hullu niitä kyselee...
Laitappa osoite niin lähetän sulle ensi jouluna kinkusta pellille valuneet rasvat, sitä tuleekin aina useampi litra. Sitä kun viinilasista kynttilän valossa siemailet niin aika jännästi katoaa se rasvan himo, ainakin vähäksi aikaa... lopullisestihan se katoaa vasta sydänkohtaukseen. - lihanainen
Kunnon lihaa voi kysellä myös tuottajilta suoraan. Monilta tiloilta laitetaan eläimiä lihataloille ja otetaan itselle tuottajapalautuksena lihat. Tietää mitä saa. Joillakin tuottajilla on myös oma kauppa, josta myydään lihaa sellaisenaan tai jalostettuna. Etsikää lähiruokaa.
- Läskiäkin
Turussa Mestarialvi kaupasta saa melkein mitä tahansa lihaa, läskiäkin jos on tarvis!
- kulinaristi
Kunnon läskiä ja lihaa myydään hakaniemen kauppahallissa, helsingissä.
- Vallilan Henkka
myös ainakin Helsingin venäläisistä kaupoista voi kysyä oikein läskistä lihaa. Olen nähnyt Tallinna marketissa Kolmannella linjalla, semmoinen kimpale jossa suurin osa rasvaa, ja Kalinkassa voi olla Itiksessä ja muualla.
Se on jotenkin "(Ja naada) ootsen zirnaja mjaasa"... jos on venäläinen.
Turisti ei kai saa tuoda Venäjältä Eu:iin muuta ruokaa kuin säilykkeitä ja matkaeväänsä?
- Makunautinto
Läskisoosit ja yleensä vanhanajan ruuat olivat paikallaan senajan arkielämässä. Monesti raskas fyysinen työ, esimm.. savottamiehet metsätöissä.
Silloin ihmiset teki raskasta työtä joka kulutti energiaa, ihmiset olivat pikemminkin laihoja kuin ylipainoisia kuten nykyään.
Korkeintaan isontalon isännät olivat vatsakkaita ja lihavia, koska rengit ja piiat tekivät työt hänenkin puolsestaan.
Nykyään elämä on monilla paljon helpompaa ja raskaat työt tekee koneet.
Näinollen ei nämä läskisoosit ole aivan parasta ruokaa nykyimiselle, paitsi ihan makunautintona kohtuudella.. - kepu isäntä
täältä hyvää läskiä halvalla
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288667449915.html?ref=ts-tf-promo7 - Ennnerkiajuomaa
Totta ! Karkkia. Sipsejä. Kebabbia. Pitsaa. Hampurilaisia.
Niitä ei Tukkijätkät syöneet...
Ja kaikki huuhdellaan alas Coka Colalla ! - vaativampi
Meidän lähikaupasta saa possun patapaloja, tuoreen vaaleanpunaisia, hiukan marmorikuvioisia ilman suolavesiä tai muita täyteaineita, puoli kiloa 5 eurolla. Tuoksu oli mahtava, aito 70-lukulainen kun niitä kärytti pannulla. Kyllä kelpaa herkutella, vaikka vain kerran kuussa. Suomea tämä ei ole, mutta siellä onkin S ja K mafiat jotka myy säilykemuonaa ja tosikalliilla (pitäähän ne isot ostospalatsit rakentaa ja rahoittaa, milläs muulla).
- Risto ja minä
Lapsena ollessa naapurin emäntä kutsui leikkijöitä sisälle "rasvakakkua" ottamaan. Musta rautapata just uunista otettuna hellan reunalla johon kastettiin kotona tehtyä ruisleipää. Ai että mikä makuelämys. Rasvanen sianliha ruskettuneena siinnä rasvassa lillui. Ikäni tämän maun muista. Kyllä vieläkin läskisoosi on "poikaa".
- Anonyymi
Olen samaa mieltä.
- Anonyymi
Nii ih Läskiä ruettiin siitä syystä syrjimään, kun lihavia ihmisiä alettiin sanoo läskeiksi.
Kuitenkin on sanottava, että kyllä läski on parasta mitä siassa on ja edullisinta. Ei se läski lihota vaan se lihottaa kuin paljon sitä syö. MInä olen kaupassa sanonut, että läskiä saa olla jos ostan tiskiltä. Myyjät tuo sitä sian niskaa, se on sitä mitä ne sanoo Kasleriksi. Mun mielestä aika edullistakin se on alle kympin kilo.
MInä olen pitänyt sitä lasi vuoassa kannellisessa noin 150 c uunissa, vain vettä lisättynä ja sipulia ja mustapippuria. Vettä pitää lisätä ainakin niin paljon, että lihat peittyy. Paisto aika 3-4 tuntia. Sitten vain kun on valmis niin ulos tai parvekkeelle hyytymään. En todellakaan tiedä paremmin laitettua lihaa kuin näin laitetu liha on.
Läskiä ostaisin vaan sitäpä ei nykyisin saa ihan helpolla.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123790MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar781997Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5431610Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798