Olin hieman päälle 30 kun 7v meidän suhde kariutui. Olin ihan jyrän alle jäänyt, vaikka uusi suhde tuli 2-3 kk ennen lopullista eroa. Myöhemmin, se kyllä loppui siihen kun muutin toiseen kaupunkiin.
uudessa kaupungissa, kenekään tuntematta, vasta pääsin kaikesta yli ja tapasin taas uuden miehen, jonka kanssa homma loppui siihen, että muutin takaisin alkuperäiselle paikkakunnalle. tällä on ollut kaikenlaisia suhteita 2-3 vuotta, elin aika hurjaa uutta nuoruutta, villiä etten sanoisi. puolustukseni on sanottavaa, että pääosin nämä kaikki olivat varattuja miehiä,jotka eivät halunneet mitään pysyvää ainakaan minun mielestäni.
Yritin uutta avioliittoa 4 vuotta ensimmäisen päättymisen jälkeen, mutta sekin oli vähän väkisin yritetty, eikä kestänyt kuin vuoden. Se sitten kariutui siihen kun tapasin elämäni miehen, jonka kanssa tässä nyt eletään rauhallista perhe-elämää (hänellä lapsia).
Ongelmani on, että ole nyt tavannut sen elämäni miehen,jonka kanssa meillä on eräänlainen salasuhde. Hänkin on tahollaan varattu, enkä ole varma hänen todellisista tunteistaan. Tämä mies ymmärtää ja kuuntelee minua vaikka yhteiset hetket ovatkin kovin rajallisia. Otanko tämän elämäni miehen vaiko pysyn vanhassa. Tuntuu, että en osaa päättää, mitä tehdä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ota pois, haluttaa kuitenkin.
Seuraa haluasi ja kestä seuraukset. Valittamatta.
Ai varattu mies noin vaan otetaan? Saathan sä yrittää. Varaudu siihen, että miehes jättää sut ja se varattukaan ei sua huoli. Miksi huolisi? Sähän olet hyvin epävakaa. Sulle ei miehen siviilisääty merkitse mitään. Lentelet kukasta kukkaan. Surullista.
Neuvon sua olemaan hetken yksin. Opettele tuntemaan itsesi ja mieti, mitä haluat. Ei naisen elämäntehtävä ole miehen metsästys. Noilla toimillasi sä jätät jälkeesi ihmisiä, jotka vihaa sua.
Vanha muija ja ihan sekaisin. Säälittävää.
Ei kait kukaan noin pöljä voi olla.
Provohan tuo vain on..
Vittu sä oot sekaisin. Tollasten akkojen pitäis elää yksin, kun ne ei muuta tee kun rikkoo toisten suhteita.
HÄPEÄ!
Ja taas yksi. Ihastusvaihe on ohi ja pitäisi alkaa kestämään arkea. Ilmeiesesti olet viehettävä nainen kun sinuun ihastutaan helposti ja myös nautit siitä, koska annat itsesikin ihastua. Ei sinua saa rauhoittumaan, mutta ehkä kannattaisi silti kokeilla jutella nykyisen kanssa siitä mitä päässäsi liikkuu. Jos ei kestä kuulla, niin sittenhän voi pistää homman pakettiin.