Kun meillä nyt aika paljon syödään hedelmiä aina sesongin mukaan, on sanottava, että ilmeisesti keskusliikkeiden ostajat jopa tutkivat ostamansa erän, jopa. Aikaisemminhan tuli Suomeen sellaista roska, jossa hintakyltissä luki 1-laatu ja maku oli sellainen, ettei se varmaankaan muualle kelvannut.
Täytyy sanoa se niin väkevästi, koska ei näyttänyt menevän perille asiakkaiden moitteet. Siinä yritettiin totutella suomalaisia asiakkaita huonompaan laatuun muita maita korkeampaan hintaan, verukkeena, kun on kuljetus niin kallis, mitä ei todellakaan pitää paikansa.
Mutta nykysin on ollut ainakin joitakin hyviä eriä, esim. sitrushedelmissä oli markkinoilla israelilainen mandariini, joka oli paras maistamani ja mm. egyptiläinen appelsiini, joka myös on hyvä.
Edelleen ihmetyttää trendi suosia kivettömiä viinirypäleitä, joiden maku on todella lattea, siis ilman aromi. Sellaiset eivät mene Espanjassa kaupaksi, kun eivät maistu millään, mutta turisteille kivettömiä sielläkin tarjotaan, mutta olemattoman vähän. Mutta S-ryhmä sentään osti erän kivellisiäkin, en tiedä, menikö kaupaksi, minä ainakin ostin heti pari kiloa.
Joten tässä hedelmäsyöntikulttuurissa on tapahtunut kehitys, vastuulisemman hankinnan ansiosta.
Tuontihedelmien laatu parantunut
1
165
Vastaukset 1
Peruutan.
Taas on toistuvasti tullut vastaan mm. kivihedelmiä (mm. persikoita), joita aivan varmasti on poimittu hyvin raakaana, juuri kun ovat saaneet väriä, ja siten kaasulla keinokypsätetty. Tämä tietysti sen takia, että näitä on hyvä kuljettaa ja pitää varastoissa vaikka ensi vuoteen.
Viimeksi ostamani espanjalaiset persikkaat olivat karmea esimerkki sellaisista.
Tulin juuri Espanjasta takaisin ja tiedän eron, siellä ei sellaista tavara ole nimittäin edes kaupaan. Siellä ainakin pienessä kaupoissa myyjä jopa kysy, että haluatteko näitä syödää tänään vain huomenna?
Tänne saapuneet espanjalaiset kirsikat ovat aivan pohjalukemien tavara mutta hinta tähtitieteellinen, 6€ litra, kun Espanjassa oli myyntihinta pari viikoa siten 2,5€ per kilo huipputavarasta.
Joten maahantuonti- ja tukkuporras saisi hoitaa hommansa paremmin, muuten ruvettaan itse tuomaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062225- 103896
- 66843
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21766Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561