Vaikka toi takatalvi iski, niin kohta se kausi kuitenkin alkaa.
Nyt vois ottaa vastaan muutamia vinkkejä tomskuista, grillimaissista. tofusta ja herkkusienistä.
Mitä marinaadia käytätte? Meneekö pelkällä soijalla, vai oisko muita kikkoja?
Vege marinadit
2
155
Vastaukset 2
- ruiski päälle
Kusi on hyvää ja luonnonmukaista marinaadia vegetuotteisiin.
- onsesimppelii
No jos ei sittenkään maitia ruoka-tarvikkeiden päälle.
Yleensä se menee hapan/imelä-akselilla, mutta soija ei ole pakollinen eli öljyä, viinietikkaa, sokeria (hunajaa), suolaa, pippuria, valkosipulia, inkivääriä ja tuoreita yrttejä. Tämä on se perus mistä lähteä liikkeelle - marinadin voi valmistaa niin monella eri tavoin joten suosittelen kokeilemaan varsinkin erilaisia yrttejä (timjamia, rosmariinia, persiljaa, korianteria jne..) ja sipuleita (salottia, kevät- , punasipulia jne...). Jotkut käyttää kala- ja osterikastikkeita marinaadiin - varsinkin tofun kanssa- mutta mielestäni ne eivät ole välttämättömyyksiä marinaadiin. Toki voit kokeilla niillä ja jos maistuu niin mikä ettei niitäkin voisi käyttää.
Tietty voi myös mennä jaappanilaisittain eli heittää mukaan myös wasabia, misoa, riisiviinietikkaa jne.. oikeastaan kaikki käy, jos makuusi sopii. Lisää marinaadeista löydät varmaan kuuklettamalla.
Maissille on paras vain grillata se kypsäksi ja levittää voita päälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561294- 19917
- 68772
- 64758
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69718- 47714
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131645Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10612Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i11579Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45538Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �124521- 4512
- 75508
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113454- 16451
- 36445
- 36437
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26437