JUJUBE (Red Date)--superhedelmä kiinasta

jujube

JUJUBE, jota sanotaan myös kiinalaiseksi taateliksi ja punaiseksi taateliksi, tunnettiin Kiinassa jo kauan aikaa sitten. Sitä on käytetty kiinalaisena lääkkeenä ja terveysruokana yli 2500 vuotta.
Kiinalaisen sanonnan mukaan kuusi jujubea päivässä säilyttää terveyden ja nuorekkuuden koko eliniän. Jujubea nimitetään “luonnon vitamiiniksi”. Siinä on C-vitamiinia 70-80 kertainen määrä verrattuna greippeihin ja appelsiineihin ja siinä on myös A-, B1- ja B2-vitamiinia, proteiinia, kalsiumia, fosforia, rautaa ja magneesiumia. Jujuben sanotaan myös lisäävän valkosolujen määrää, mikä parantaa immuniteettia, ja alentavan kolesterolia. Antioksidanttien tapaan niiden uskotaan tukahduttavan syöpäsoluja. Jujuben sanotaan myös auttavan monissa vaivoissa ja sen sanotaan myös estävän sappikivien syntymistä. Fosfori ja rauta ovat tärkeitä osteoporoosin ja anemian ehkäisyssä. Tätä moniravineista jujube -hedelmää pidetään Kiinassa terveysvaikutteisena. Niinpä Kiinassa erityisesti naiset pitävät jujubesta, koska sillä uskotaan olevan vaikutusta kauneuteen ja terveyteen.
Tuore jujube -hedelmä on vihreä ja raikas kuin omena, mutta paljon pienempi. Se kuivuu luonnollisesti, kun se jätetään puuhun. Kuivuttuaan se tulee punaiseksi ja makeaksi. Se säilyy huoneenlämmössä yhden vuoden.
Jujubesta on monia eri lajeja. Xingjiang -jujuben uskotaan olevan paras, koska siellä lämpötila on korkea, päivät ovat aurinkoisia ja yöllä on viileää. Sen vuoksi Xingjiang -jujube on makeampi kuin muualla kasvaneet. Tärkein asia on kuitenkin se, ettei Xingjiangissa ole saasteita.
Me tuomme Pohjoismaihin Xingjiang -jujubea, parasta hedelmää parhaimmalta alueelta. Oy Nordic-Asia Consulting Ltd, Sähköposti: [email protected] ja Puh. 041 5458 262

0

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä sua mies vaivaa?

        Siis oikeasti.
        Ikävä
        68
        1076
      2. 64
        1052
      3. 93
        827
      4. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣
        Ikävä
        58
        823
      5. Kuinka hyvin te sopisitte

        Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
        Ikävä
        42
        678
      6. Jasmin vauhdissa

        Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
        Kotimaiset julkkisjuorut
        226
        659
      7. Vinkkiä miehelle

        Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
        Ikävä
        50
        598
      8. Miksi et halua kaivattusi

        kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
        Ikävä
        66
        575
      9. Joko uskallat.

        Huomenna nähdään.
        Ikävä
        40
        570
      10. Nainen joka haluaa miehen

        Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.
        Ikävä
        79
        563
      Aihe