Mummon muusi?

morias

Pienessä taloudessa ei aina viitsi valmistaa itse ruokaa, vaan toisinaan ostan eineksiä.
Olen huomannut valmiissa perunamuusissa makueroja. Taitaa olla maitojauheen maku mikä ei
ole hyväksi.Lienee eri tuotteissa makueroja, mikähän laji olisi lähellä itse tehtyä muusia?

30

12786

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • K-ukko

      Mielestäni lidlin muusissa on hinta/laatu kodillaan , eipä mikään näistä huonoa ole , sellainen peruna-juures jauhe oli kyllä aika villin makuista, muistakaa sitten tuunata muusia maun mukaan , voita sipulia ym. joukkoon .

      • Aatun valinta

        Laiskuuttani kerran ostin tuota Aatun muusia, enpä osta toista kertaa, ihmeellistä liisteriä, kattilaan jäänyttä jämää ei meinannut saada kattilasta pois.
        Eikä makukaan viitannut mitenkään perunaan. Ihme kemialinen yhdiste.


    • Sellaista ei ole.

      Yksikään valmis muusijauhe ei sisällä tinkimaitoa eikä voita, kemikaaleja sitäkin enemmän, joten maku ei voi missään nimessä olla niin kuin aidossa muusissa on. Ei lähelläkään.

    • onsesimppelii

      Juuri näin - valmisteet ovat omansa (huonoja) makuisia ja vain itsetehty perunoista tehty muussi on syömisen väärtti.

      Muussia voi tehdä isomman satsin ja säilyttää jääkaapissa muutaman päivän tai pakastaa myöhempää tarvetta varten. Sen voi lämmittää joko mikrossa tai mieluummin paistinpannulla voissa, jolloin siihen saa herkullisen ruskean, rapean pinnan.

      Oheen hyvin kypsennettyjä lihatuotteita, maukasta salaattia tai etikkaisia ja herkkuateria on valmis.

      • Iskes

        Alkuperäinen kysyjä ei peräänkuuluttanut mitään moraalisaarnoja, joten pussimuusin ystävät , kertokaa suosikkinne .


      • Näin täällä
        Iskes kirjoitti:

        Alkuperäinen kysyjä ei peräänkuuluttanut mitään moraalisaarnoja, joten pussimuusin ystävät , kertokaa suosikkinne .

        Samaa minäkin tässä katselin, että luku(ymmärrys)taito on aika monelta hukassa. Totta hemmetissä se aito perunoista itse tehty muusi on parasta, mutta nyt EI OLLUT KYSE SIITÄ!!!

        Rainbown pussimuusia olen tehnyt pippurilla ja voinokareella maustettuna. Joskus lurautan maitoakin sekaan. Ennen käytin Felixin muusia, mutta nyt kun on tohon Rainbow muusiin tottunut, niin ei enää Felixiä pysty syömään, se on jotenkin... vetistä?


    • Aitoa - ei pussista

      Perunamuusi on kuitenkin suhteellisen nopea valmistaa, joten miksi ihmeessä tyytyä tapettiliisterinmaksuiisn pussimuuseihin?

      Hanki juuresharja, jossa on kuorintaosa. Kuori potut nopsaan, kiehuvat itsekseen kypsiksi puolessa tunnissa, muussaa, heitä sekaan suolaa, voita ja luomutäysmaitoa ja vatkaa. Nam.

      • Pussimuusia

        Kaada vesi vedenkeittimeen, odota about puoli minuuttia. Kaada kiehunut vesi kattilaan ja jauhe sekaan. Minuutissa valmista. Nam.


      • nisks_naks

      • Anonyymi

        Lildlin muusi on ivan aitoa, eipä ole kukaan viä erottanut, etei olisi aidoista tehty


    • Eineksissä, etenkin jauhe- ja säilykeruoissa on aina teollinen maku, ja ns. "mummon muusi" on melkoista liisteriä.

      Tuoreista perunoista tehty on paljon parempaa. Tee vain enemmän yhdellä kertaa, sitten voit vain rauhassa kauhaista muusia kuin aterian aika on.

    • Suomenmieli

      Syöjä saa odottaa muusia, mutta ei muusi koskaan syöjäänsä.

    • Pussimuusia

      Jos joku tykkää pussimuusista, niin mitä v*ttua se kenellekään kuuluu ?

      • No, jos kysyt foorumilta jotakin, odota kaiken värisiä mielipiteitä asiasta.


      • naaaaatiskelija
        leanan-sidhe kirjoitti:

        No, jos kysyt foorumilta jotakin, odota kaiken värisiä mielipiteitä asiasta.

        Ja onhan se melkoinen häpeä tunnustaa tykkääävänsä eineksistä!

        Luusereiden vatsantäytettä, mutta ei oikeaa ruokaa!


    • muusituunaaja

      Onhan nuo einesmuusit sellasta kuraa, että...
      Mut nekin saa maun puolesta siedettäväksi ihan pienillä kikoilla. Rakennehan on menetetty tapaus tässä.

      Voit tehdä muusin kasvisliemeen tai muilla yrteillä kohentaa aromia. Yrttien kanssa pistä perusmaku kohdilleen ripauksella mustapippuria ja voinokareella. Jos sulla on jotain kalaa tulossa, sotke sekaan tilliä.

      Oma suosikki on rosmariini-meirami-persilja. Johonkin lihasettiin vois saada hyvän tujauksen rosmariini-timjami -sekoituksella.

      Jos on mahdollisuus käyttää tuoreita yrttejä, aina parempi. Kaupan tuoreyrtit lähtee kasvaa ihan saman tien, kun tuuppaa ne vaan multiin kasvamaan.

    • Suomenmieli

      Silloin kun itse oikaisen muusin valmistuksessa käytän mieluummin pakaste"brikettejä". Paras lopputulos tulee mikrolla ja tietenkin lopuksi vispaus. Oikein valmistettuna parempaa kuin kädettömien valmistamat ns. oikeat muusit.

    • mummot v*ttuun

      Olen joskus tehnyt valmismuuseista laatikkoa, kananmuna joukkoon ja lihakastiketta tai muuta vastaavaa. Mikä hyvänsä laatu kelpaa.

      Sen sijaan en osta mitään mummon muusia tai muutakaan, missä sana mummo esiintyy. Suorastaan luotaantyötävää. Joillakuilla on tapana ajatella muiden puolesta, että samat sanat aina ja kaikilla herättävät myönteisiä mielikuvia.

    • Maku-Asia

      Ite tehty muusi on kaikkein paras. Sekaan oikeeta maitoo,suolaa ja voi nokare. Ei oo vaikeeta valmistaa. Hyvää on ja jos jää niin perunarieskaa lopusta. Kananmuna,hieman maitoo ja vehnäjauhoo tai ohrajauhoo. Kapustalla sotketaan ja pellille leivinpaperin päälle taputellaan. Eikun uunniin 250ast. niin kauan kun tulee ruskeita läiskiä pintaan. Voilla voidellaan ja nauttimaan. Joko puolukkahillon tai voin kanssa.

    • Suomenmieli

      Hei vaan, te kaikki lukutaidottomat kotitalousopettajat: Kun teillä näyttää olevan kova tarve kertoa perunamuusin valmistuksesta ja sen erinomaisuudesta, miksi ette voi tehdä sitä omalla palstalla. Kun palstalla on asiallinen aloitus, niin pysykää osoitetussa asiassa.

    • Exxon Valdez

      Oolannin muusit lähimpänä itetehdyn makua.
      Voita reilu nokare sekaa ja 2dl maitoo sekä 2dl vettä pussilliseen muusia kattilaa,pussin ohjeilla tulee velliä eikä muusia eli ei kannata pussin ohjeita noudattaa.
      Muusi on parasta silloin kun haarukka pysyy muusiin tökätessä pystyssä.

      Muusi muusina,eikä mitään ituhippien vouhotuksia sekaan!

    • grandson

      Pienessä taloudessa ei aina viitsi valmistaa itse ruokaa, vaan toisinaan pistän mummon kokkaamaan. Mutta mummon muusi on aina liisterimäistä ja teollisen makuista. Parannusehdotuksia?

    • lätty

      Harvoin teen muusijauheesta muusia, mutta kun sellaiseen päädyn, laitan sekaan maidon sijasta kermaa ja suosittelen, on paremmin syötävää maun puolesta.

      Kun olin kyläilemässä ja siellä emäntä teki muusia oikeista perunoista( ei jauhoperunaa) hän laittoi, kermaa ja rikoi kanamunan muusiin ja että oli hyvää.

    • jutikkala

      Saapiko olla vähä utelias : mitä arvon nimimerkki lätty usein tekee siitä muusijauheesta ?

      • pottupiiras

        Arvatenkin muussia - mutta kananmuna (tai ainakin keltuainen) muussin sekaan tekee siitä maistuvampaa.Itse lisään munan muussin sekaan tehdessäni perunapiirakoita - antaa makua ja kauniimman ruskean pinnan paistettaessa.


    • merimiehen leski

      Valmiit perunamuusit kelpaa ainoastaan suurustukseen tai tapettiliisteriksi

    • Kotimuusi

      Perunat,2porkkanaa,pala juuriselleriä,yksi keltasipuli,täysmaito,voita,1kananmuna.
      Se on poikamiehen PERUNAMUUSI.

    • muussaaja

      Lidlin muussijauheesta en tainnut tykätä, se joku felixin juttu oli aika siedettävää. Nyt kerran ostin laiskuuttani taas mummon muussia, muistelin lapsuusaikoja että se oli suurta herkkua, en muistanut että se oli niin pahaa tai sitten makua on muutettu =) Ja kerran sen jälkeen lantrasin oikeaan perunamuussiin maitoa vähän liikaa, yritin korjata mummon muussijauheen tähteillä, vaikka ripauksen laitoin niin paha maku tuli muussiin silti.
      Nykyään en muussiperunoita kuori ennen keittoa, teen näin:
      1. Keitän halutun määrän perunoita, en kyttää niitä hirveästi mutta eivät ole rikki kiehuneet vielä koskaan
      2. Nostelen reikäkauhalla peruna kerrallaan kylmään vesikippoon, hieraisen käsin kuoren pois joka lähtee näin hyvin irti. Ei passaa laittaa montaa perunaa kerrallaan jotta karkaisu toimii
      3. Perunat takaisin huuhdeltuun kattilaan, maitoa päälle, muus muus ja suolaa lisäksi sekä voita reilusti niin hyvää tulee aika vähin vaivoin jos kotona on

    • Hulivilihuhhahhei

      Anoppi kun tuli käymään kylässä, tein muusia mihin lisäsin salaisen taika-aineen kepistäni. Kovasti kehui. Nyt on molemmat, äiti ja tytär, saaneet maistaa miesmehujani. Hyvää protskua !!!!

      • Anonyymi

        Heh heh nyt lähti kokeiluun meilläkin!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      249
      45399
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      33
      11272
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      211
      10902
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9731
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8538
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      230
      6539
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3230
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2269
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      39
      1747
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1540
    Aihe