Olette väärässä

"Kyllä se kansa tietää" – Mielipiteestä tulee totuus, kun tarpeeksi moni sitä toistaa.

Kun Suomi siirtyi euroon vuonna 2002, hinnat nousivat. Se ei ole totta, mutta silti lähes jokainen on tätä mieltä.

Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Ilkka Lehtisen mukaan euron vaikutus hintojen nousuun on tyyppiesimerkki tarinasta, josta tuli kansantotuus.

– Euroon siirtymiseen 2002 liittyi hyvin vahva ennakkoasenne. Ihmisillä oli vankka käsitys hintojen noususta. Sitten kun sitä ei tapahtunut, niin ihmiset sanoivat silti, että hinnat nousivat. Ei siinä auttanut, vaikka me tai Kuluttajatutkimuskeskus julkaisimme asiasta tutkimuksia, Lehtinen sanoo.

http://yle.fi/uutiset/kylla_se_kansa_tietaa__mielipiteesta_tulee_totuus_kun_tarpeeksi_moni_sita_toistaa/7143219

Näin se toimii täälläkin. Ihmiset kirjoittelevat omia mutu-käsityksiään palstoille totena ja kuvittelevat että kun joku on samaa mieltä, että mutu on todennettu todeksi.

Väärin. Te olette yksinkertaisesti väärässä.
16215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Heitä homo voltti tai oikeastaan parikin, olethan hohottajahomo.

Et tiedä asioista yhtään mitään kun olet hohottajahomo.

Äänestä
  • :)

    Äänestä

No näinhän me ollaan väärässä kun viranomaiset toista todistaa. Mutta tilastot ovat vain tilastoja eivätkä mitenkään korreloi taviksen kukkaroon.

Kyllä minä kuten useimmat linkin keskusteluun osallistuneet ovat huomanneet elämänsä kallistuneen huomattavasti euroon liittymisen jälkeen eikä kyse ole vain kahvikupin hinnasta vaan suuremmista asioista kuten asumisen, liikkumisen tai ruoan hinnoista.

Voin vain todeta, että paskaduunillakin ansaitsi 80-luvulla riittävästi elämiseen ja nykyään liksat ei ilman tukiaisia riittäisi siihen - siis mikä palkkakehitys.

Äänestä
  • >>Mutta tilastot ovat vain tilastoja eivätkä mitenkään korreloi taviksen kukkaroon.>Kyllä minä kuten useimmat linkin keskusteluun osallistuneet ovat huomanneet elämänsä kallistuneen huomattavasti euroon liittymisen jälkeen eikä kyse ole vain kahvikupin hinnasta vaan suuremmista asioista kuten asumisen, liikkumisen tai ruoan hinnoista.>Voin vain todeta, että paskaduunillakin ansaitsi 80-luvulla riittävästi elämiseen ja nykyään liksat ei ilman tukiaisia riittäisi siihen - siis mikä palkkakehitys.

    Äänestä

  • hohohooo kirjoitti:

    >>Mutta tilastot ovat vain tilastoja eivätkä mitenkään korreloi taviksen kukkaroon.>Kyllä minä kuten useimmat linkin keskusteluun osallistuneet ovat huomanneet elämänsä kallistuneen huomattavasti euroon liittymisen jälkeen eikä kyse ole vain kahvikupin hinnasta vaan suuremmista asioista kuten asumisen, liikkumisen tai ruoan hinnoista.>Voin vain todeta, että paskaduunillakin ansaitsi 80-luvulla riittävästi elämiseen ja nykyään liksat ei ilman tukiaisia riittäisi siihen - siis mikä palkkakehitys.

    Paljon on nousua ruuissa , mutta jotkut ovat nousseet yllättävän maltillisesti esm
    -kahvi
    -jotkut lihat
    -jauhot
    -jotkut säilykkeet
    Kohtuuttomasti kallistuneet esim:
    -leivät
    -panimotuotteet
    -meijerituotteet , nämä siis minun laskujen mukaan , ei tarvi kenenkään suuttua ja erimieltä saa olla ..

    Äänestä

  • Kummipari kirjoitti:

    Olet kai ottanut huomioon inflaation?

    Hohohoooo, joopa joo.

    Äänestä

  • hohohooo kirjoitti:

    Olet kai ottanut huomioon inflaation?

    Hohohoooo, joopa joo.

    Inflatiosta tein sellaisen mielenkiintoisen havainnot mediasta, että pitkään uutisoitiin silläin, että inflatio on sitä ja tätä, mainitsematta, että siinä oli kyse EU:n inflatiosta kun samaan aikaan oli Suomen inflatio, siis ruoankin hinta mukaan luettuna, paljon korkeampia.

    Tuo nyt, Vetabix, sitovia tietoja, ettei näin uutisoinnissa (keskusliikeiden pyynnöstä) olisi uutisoitu.

    :-)

    Äänestä

  • Kummipari kirjoitti:

    Paljon on nousua ruuissa , mutta jotkut ovat nousseet yllättävän maltillisesti esm
    -kahvi
    -jotkut lihat
    -jauhot
    -jotkut säilykkeet
    Kohtuuttomasti kallistuneet esim:
    -leivät
    -panimotuotteet
    -meijerituotteet , nämä siis minun laskujen mukaan , ei tarvi kenenkään suuttua ja erimieltä saa olla ..

    Nuo maltilliset nousut :pienempiä kuin inflaation vaikutus (lisäksi kanan munat halventuneet) ja kohtuuttomasti kallistuneet ovat nousseet huom. enempi kun inflaatio edellyttää .

    Äänestä

  • Sinäpä sen sanoit. Työstä saamasi korvaus on muuttunut enemmän kuin ruoan hinta.

    Äänestä

  • UPDATE_10533435 kirjoitti:

    Inflatiosta tein sellaisen mielenkiintoisen havainnot mediasta, että pitkään uutisoitiin silläin, että inflatio on sitä ja tätä, mainitsematta, että siinä oli kyse EU:n inflatiosta kun samaan aikaan oli Suomen inflatio, siis ruoankin hinta mukaan luettuna, paljon korkeampia.

    Tuo nyt, Vetabix, sitovia tietoja, ettei näin uutisoinnissa (keskusliikeiden pyynnöstä) olisi uutisoitu.

    :-)

    Eipä Vetabixin (= hohohoo) vastaus kuulunut.

    Äänestä

Kaikki muut hinnat on nousseet, paitsi työn hinta....

Äänestä
  • Tuo on täyttä soopaa. Vaihteeksi

    Äänestä

  • hohoooo kirjoitti:

    Tuo on täyttä soopaa. Vaihteeksi

    Ja lisäksi 0=?`/&%%¤4¤ ja ###/&"## :ttu -.

    Äänestä

Laskutaidottomat ihmiset itse muuttivat kulutustottumuksiaan kun hinnat muuttuivat "pienemmiksi". Toisinsanoen kulutus kasvoi, vaikka hinnat pysyivät samoina.

Äänestä

nousi ruuan hinta yli 8%

Äänestä
  • Mitäs hohohoo siihen sano?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hohohoooo kirjoitti:

"Kyllä se kansa tietää" – Mielipiteestä tulee totuus, kun tarpeeksi moni sitä toistaa.

Kun Suomi siirtyi euroon vuonna 2002, hinnat nousivat. Se ei ole totta, mutta silti lähes jokainen on tätä mieltä.

Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Ilkka Lehtisen mukaan euron vaikutus hintojen nousuun on tyyppiesimerkki tarinasta, josta tuli kansantotuus.

– Euroon siirtymiseen 2002 liittyi hyvin vahva ennakkoasenne. Ihmisillä oli vankka käsitys hintojen noususta. Sitten kun sitä ei tapahtunut, niin ihmiset sanoivat silti, että hinnat nousivat. Ei siinä auttanut, vaikka me tai Kuluttajatutkimuskeskus julkaisimme asiasta tutkimuksia, Lehtinen sanoo.

http://yle.fi/uutiset/kylla_se_kansa_tietaa__mielipiteesta_tulee_totuus_kun_tarpeeksi_moni_sita_toistaa/7143219

Näin se toimii täälläkin. Ihmiset kirjoittelevat omia mutu-käsityksiään palstoille totena ja kuvittelevat että kun joku on samaa mieltä, että mutu on todennettu todeksi.

Väärin. Te olette yksinkertaisesti väärässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu