Mistä asioita jutella naiselle jotta iskeminen olisi helpompaa?

Olen ollut jo pitkään ihastunut yhteen koulukaveriini, kuljemme joka aamu samalla bussilla kouluun ja juttelemme yleensä koulusta, yhteisistä tutuista jne. Nainen kyllä ottaa aiheen kuin aiheen puheeksi keskusteluissa, mutta minun on ollut hyvin hankala ottaa mitään "uutta" tai sellaista aihetta puheeksi jonka avulla voisin saada tuon naisen iskettyä.

Viimeksi maanantaina yritin kysellä naisen viikonlopusta ja että miten se meni, mutta nainen ei ollut halukas kertomaan siitä oikein yhtään mitään, sanoi vain että hänellä oli hyvä viikonloppu eikä mitään muuta siitä aiheesta. Tänään puolestaan taas yritin ottaa puheeksi sitä että mitä kirjaa nainen on viimeksi lukenut, mutta sain vastaukseksi vain että "yhtä psykologian kirjaa", en mitään muuta. Minun on hyvin vaikea päästä naisen ajatusmaailmaan mukaan, sillä hän saattaa minulta kysellä vaikka kuinka henkilökohtaisia asioita, muttei itse kuitenkaan halua kertoa ikinä oikeastaan yhtään mitään muuta itsestään kuin vain sen mikä liittyy suoranaisesti kouluun. En tunne naisen "siviiliminää" oikeastaan yhtään.

Olemme kyllä käyneet koulun jälkeen kaupungilla yhdessä syömässä ja leffassakin, eli jotain treffien poikasta on ollut, mutta keskustelumme tapahtuu lähes aina naisen valitsemasta aiheesta. Jos minä otan jotain puheeksi, niin nainen vastaa joko hyvin lyhyesti ja lakkaa puhumasta tai sitten kääntää keskustelun niin että koska minä otin tuollaisen aiheen/näkökulman puheeksi olen jotenkin negatiivinen ihminen tai etten vain ymmärrä asiaa. Koen tämän usein hyvin loukkaavana toimintana.

Joten mitä kannattaisi tehdä? Nainen on kuitenkin muuten hyvin mukava ja meillä on yhdessä hauskaa enkä haluaisi luopua hänestä. En nyt mitään suhdetta mielessäni hänen kanssaan kuvittele, mutta jotain kuitenkin enemmän kuin vain koulukaveruutta joka todennäköisesti päättyy keväällä valmistumisen jälkeen. Haluaisin hänet elämääni, joko kaverina tai sitten naisystävänäni. Naisen elämä vain tuntuu olevan täynnä koulun ulkopuolella, hänellä on paljon vanhoja lapsuuden kavereita ja usein tuntuukin ettei hänellä vain ole aikaa minulle.
6161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos tyttö on nuori niin välttämättä mikään ei ole "oikein". Sellaiset suhteelle otolliset naiset isketään rehellisyydellä, osoittamalla omia arvoja, kertomalla vaikka siitä millaisen haluaisi paremman maailman olevan ja mitä itse tekee sen eteen että asiat olisi noin. Samoin tunteidensa myöntäminen ja luottaminen toiseen tekevät vaikutuksen.

Jos tällä tavalla asettaa itsensä haavoittuvaiseksi ja se toinen alkaa dissaamaan niin helvettiäkö sellaisella ihmisellä sitten mitään tekee? Vaikka ei saisi kyseistä naista näillä manöövereillä saa ainakin tietää ettei edes kannata. Jotkut tyttöset ovat pentuja, osa ikuisesti, eikä heihin kannata tuhlata rakentavaa miesenergiaansa.

Äänestä

No seuraavalla kerralla kysyt, että aletaaks oleen? Jos ei niin lakkaatte näkemästä viimeistään keväällä, jos joo niin viet sen ekaks syömään ja sen jälkeen panemaan.

Äänestä

Yleensä nuoret hoitaa asian niin, että pyydät sen baariin/yökerhoon/bileisiin tai muuhun paikkaan, jossa juodaan alkoholia. Jos tyttö on kiinnostunut niin jotain tapahtuu.

Äänestä

Jos keskustelut tuntuu junnaavan paikoillaan tai ne on vain toisen aloitteesta syntyviä kannatta juttu viedä rohkeasti vain sille seuraavalle tasolle.

Pyydät naista treffeille, baariin tms. Ja jos sielläkin tuntuu vielä siltä ettei nainen anna sinun edes aloittaa uutta aihetta ja keskustelunne kiertävät edelleen vain siinä kouluaihepiirissä, ei nainen varmaankaan ole kiinnostunut sinusta yhtään sen enempää kuin koulubussissa on osoittanut olevansa.

Jotku naiset vain tykkää pitää joitakin miehiä viihdykkeinä tiettyjen tarkkojen rajojen sisällä. Sinä vain satut olemaan se kiva kaveri jonka kanssa purkaa koulustressiä, joku toinen mies sitten voi olla naisen tunteellinen olkapää ja kolmas mies sitten se joka viihdyttää naista makuuhuoneen puolella. Jokaisella miehellä on oma tarkoin valittu paikkansa ja rajansa naisen elämässä.

Äänestä

Kertomasi perusteella vaikuttaa siltä, ettei hän ole kovin kiinnostunut. Yleensä nainen kertoo asioistaan sitä enemmän, mitä kiinnostuneempi hän on. Ehkä hän kokee, ettei teillä ole paljon yhteistä ja että kelpaat juttukaveriksi, mutta et ystäväksi.

Äänestä

Jos nainen vastaa parilla sanalla niin ei nainen halua mitään tutustua ja jätänkin homman siihen sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Student in love kirjoitti:

Olen ollut jo pitkään ihastunut yhteen koulukaveriini, kuljemme joka aamu samalla bussilla kouluun ja juttelemme yleensä koulusta, yhteisistä tutuista jne. Nainen kyllä ottaa aiheen kuin aiheen puheeksi keskusteluissa, mutta minun on ollut hyvin hankala ottaa mitään "uutta" tai sellaista aihetta puheeksi jonka avulla voisin saada tuon naisen iskettyä.

Viimeksi maanantaina yritin kysellä naisen viikonlopusta ja että miten se meni, mutta nainen ei ollut halukas kertomaan siitä oikein yhtään mitään, sanoi vain että hänellä oli hyvä viikonloppu eikä mitään muuta siitä aiheesta. Tänään puolestaan taas yritin ottaa puheeksi sitä että mitä kirjaa nainen on viimeksi lukenut, mutta sain vastaukseksi vain että "yhtä psykologian kirjaa", en mitään muuta. Minun on hyvin vaikea päästä naisen ajatusmaailmaan mukaan, sillä hän saattaa minulta kysellä vaikka kuinka henkilökohtaisia asioita, muttei itse kuitenkaan halua kertoa ikinä oikeastaan yhtään mitään muuta itsestään kuin vain sen mikä liittyy suoranaisesti kouluun. En tunne naisen "siviiliminää" oikeastaan yhtään.

Olemme kyllä käyneet koulun jälkeen kaupungilla yhdessä syömässä ja leffassakin, eli jotain treffien poikasta on ollut, mutta keskustelumme tapahtuu lähes aina naisen valitsemasta aiheesta. Jos minä otan jotain puheeksi, niin nainen vastaa joko hyvin lyhyesti ja lakkaa puhumasta tai sitten kääntää keskustelun niin että koska minä otin tuollaisen aiheen/näkökulman puheeksi olen jotenkin negatiivinen ihminen tai etten vain ymmärrä asiaa. Koen tämän usein hyvin loukkaavana toimintana.

Joten mitä kannattaisi tehdä? Nainen on kuitenkin muuten hyvin mukava ja meillä on yhdessä hauskaa enkä haluaisi luopua hänestä. En nyt mitään suhdetta mielessäni hänen kanssaan kuvittele, mutta jotain kuitenkin enemmän kuin vain koulukaveruutta joka todennäköisesti päättyy keväällä valmistumisen jälkeen. Haluaisin hänet elämääni, joko kaverina tai sitten naisystävänäni. Naisen elämä vain tuntuu olevan täynnä koulun ulkopuolella, hänellä on paljon vanhoja lapsuuden kavereita ja usein tuntuukin ettei hänellä vain ole aikaa minulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu