Maksuhäiriömerkintä miehen takia

Olemme naimisissa oleva pariskunta, joilla näköjään puheyhteys tökkii. En tiennyt tätä ennen tätä päivää.

Olisin nyt kysellyt, jos mies on jättänyt oman osansa vuokrasta maksamatta ja asia menee käräjille, onko maksuhäiriömerkintä tulossa myös minulle, koska olemme aviopari?

Isännöitsijä otti minuun tänään yhteyttä ja kertoi, että asia menee käräjille, kun puuttuvia vuokria ei ole maksettu karhukirjeistä huolimatta. Minä en ole ollut tietoinen asiasta ollenkaan ja isännöitsijä ilmoittikin viestissä, että minun maksusuoritukseni ovat tulleet perille.

Summa on niin iso, että on hankala saada sitä kasaan viikon loppuun mennessä (varsinkin, kun tosiaan kuulin asiasta tänään) joten merkintä on melkein 99% varmuudella tulossa. Suoraan sanottuna nyt vituttaa, jos merkintä napsahtaa minulle sen takia, että mies ei ole uskaltanut avata suutaan ja kertoa, ettei ole omia osuuksiaan maksanut pieneen ikuisuuteen.

Onko kellään kokemusta tällaisesta, onko merkintä tulossa minulle automaattisesti, vai voiko tuon vielä omalta kohdaltani välttää, kun olen itse maksanut omat osuuteni?
10302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eiköhän se teille molemmilel tule, koska yhdessä te olette sen sopimusken tehneetkin. Ei siihen auta se että olette hoitaneet vain puolet sovitusta, koska vastapuolta kiinnostaa saada se kaikki mitä on sovittu.

Mutta, teillä ilmeisesti riittää tänäiltana keskusteltavaa, kerro toki myöhemmin sitten miten meni.

Äänestä

Suosittelen soittamista perintätoimistoon ja kysyt sieltä miten asia menee niin saat varmuuden etkä vello epävarmuudessa.

Tosin miehes taitaa saada tänään pitkin korvia ja pari vuotta ulkoruokintaa:)

Kerro miten meni.

Äänestä

Joo, siis jos te yhdessä olette sopimuksen tehneet, se on teiltä molemmilta maksamatta.
Kannattaa ennen maksuhäiriömerkintää nyt kuitenkin ensin kysyä kavereilta, sukulaisilta ja pankilta apua.
Maksuhäiriömerkintää ei tule heti, ei edes vaikka asia menee käräjille, jos ehdit nyt siitä maksaa puoletkin. Harva haluaa viedä käräjille ja velkojalla on myös velvollisuus ensin sovitella. Velkojan on suostuttava kohtuuteen eikä tahallaan ajaa toista konkurssiin.
Lisäksi velkoja useimmiten haluaa rahansa - ja kun ne menevät isokorkoisina perintään niiden saanti viivästyy ja tulee epävarmaksi.

Yritä siis käyttää ensin kaikki muut keinot, pyydä apua, ja hoitakaa asia niin. Kahdessa päivässä ehtii varsin hyvin tänään soittamaan läpi vanhemmat/perheen/kaverit ja huomenna käymään pankissa - ja ilmoittamaan tuloksen vuokranantajalle.
Nöyryyttä se vaatii, mutta nyt ei ole ylpeyden paikka.

Siihen en ota kantaa, millaiset keskustelut teidän miehesi kanssa kannattaa pitää, mutta olisi tärkeää ensin hoitaa akuutti tilanne ja se, ettet sinä saa maksuhäiriömerkintää, ainakaan ja etenkään vuokrista, koska sinun asunnonsaantisi on sen jälkeen iso ongelma. Tee ensin kaikkesi että sotku korjaantuu: sinä et ole sitä aiheuttanut, mutta jos et tee mitään, saattaa olla että joudut siitä maksamaan. Ensin siis toiminta ja asioiden korjaus, sitten vasta aletaan hutkimaan syyllistä.

Sitten neuvoksi nyt teille jälkeenpäin ja muille etukäteen.
Jos vuokrasopimus tehdään yhdessä, tehdään yhteinen taloustili myös. Sinne molemmat tallettaa joka kuukausi rahaa, vuokraan, sähköön, veteen, autopaikkaan: kaikkeen mikä on yhteistä, mikä pitää olla maksettu.
Sieltä sen myös molemmat helposti näkee ja voi joka kuukausi tarkistaa, onko molemmat osallistuneet, onko itse hoitanut osuutensa ja onko maksut maksettu.

Sokeasti ei siis sovita, että maksa sinä oma osuus, minä oman ja sitten luoteta että asiat muistuu, hoituu jne. koska vuokra, sähkö ja vesi on asioita mitkä yhdessä asuessa hoidetaan yhdessä, näkyvästi ja niin ettei niitä edes pysty salailemaan. Ja tälle kyseiselle kodinhoitotille on molemmilla pääsy, mutta omat tilit voi olla muuten, ja usein niin on parempikin. Molemmat voi maksaa paheensa sitten omistaan. Toivottavasti te selviätte ja löydätte jatkossa avoimemman tavan kommunikoida, tehkää nyt ensitöiksenne ainakin tämmöinen tili, että molemmat näkee koko ajan missä mennään.

Äänestä

Onnistuisiko tämän tilanteen jälkeen tehdä kaksi erillistä vuokrasopimusta, sinulle oma ja miehelle oma, mikäli tämän asian selvittelyn jälkeen luottoa miehen kanssa olemiseen löytyy? Suosittelisin tuota, tällöin sinulle ei tulisi enää sanktioita miehen maksamatta jättämistä vuokrista. Saisitko myös esim.isännöitsijältä jonkinlaisen lappusen, jossa hän todistaa että olet maksanut osasi, ja ainoastaan miehesi ei ole laskujaan maksanut? Tämän lapun voisit toimittaa perintätstoon.

Äänestä

Käräjäoikeuden tuomiosta tulee luottotietoihin YVK merkintä (yksipuolinen velkomustuomio). Jos se on ainoa merkintä luottotiedoissa ja sen maksaa niin se poistuu 2 vuoden päästä luottotiedoista, siihen asti näkyy maksettuna...

Ei se kuitenkaan maailmanloppu ole jos ehtii tulla merkintä, kunhan hoidat sen pois nopeasti niin helpottaa elämää.

Soita Suomen Asiakastieto Oy:lle niin sieltä ainakin saat pätevää tietoa luottohäiriömerkinnöistä, epäilen kyllä että merkintä tulee sinullekin, avioliitossa kun olette ja yhteisvastuussa :p

Ei voi kuin ihmetellä miehesi ajatusmaailmaa, salailemallako hänen mielestään ei sitten tule niin pahoja ongelmia kuin jos myöntäisi heti alkuunsa olevan ongelmia...

Äänestä

Hyvä Ap. toit esiin hyvin tärkeän asian. Ymmärrykseni mukaan olitte sopineet kumpikin maksavanne oman osuutenne suoraan. Nyt kävi sinulle niin kuin monelle muullekin on käynyt, toinen ei suoritakaan osuuttaan, vaan joudut vastaamaan lopulta myös hänen maksamattomista asioistaan.

Olisi entistäkin tärkeämpää tietää kumppanistaan juuri näitä asioita, onko hoitamattomia asioita ollut ennen ja miten yllensä asioistaan huolehtii.
Nämä eivät tunnu seurusteluaikana tärkeiltä, mutta kun siihen yhteiseen kotiin mennään, niillä alkaakin olla suurempi merkitys, kuin niillä turhilla rakkaudentunnustuksilla ja hyvällä seksillä, se onni haihtuu kyllä tuossa ulosottojen tullessa mukaan kuvaan.

Myös uusperheiden kohdalla on vielä tärkeämpää, että niitä omaisuutta ja rahoja ei sotketa millään tavalla yhteen, varsinkaan silloin kun toinen on saanut osituksessaan omaisuutta huomattavan määrän , toinen on tyhjätasku ja lisäksi tuohon kuuluu toisella tai molemmilla ex:liitosta alaikäisiä lapsia kuvioihin mukaan.

Ei voi olla yhteisiä tilejä muuta kuin kodin menojen tili, jos se sopii kuvioihin, muutoin ei minkäänlaista yhteistä tiliä, eikä edes tietoja toiselle omista tilitilanteista, ei yhteisiä lainoja sitoumuksia, eikä minkäänlaisia takauksia toiselle.

Uussuhde on usein seksisuhde.

Tiedän, että kaikki tuntuu niin ihanalta, mutta kuten ap kirjoittaa, se on sitä savusumua, joka hälvenee kun totuudet pulpahtelevat pintaan ja silloin ollaan jo myöhässä. Voi mennä ne varat, jotka olit varannut lasten koulunkäyntiin ja elättämiseen aivan tuon toisen ihmisen tekemiin velkoihin.

Äänestä
  • Tos yhteises maksutilis o se surkee puoli, toine voi tyhjentää sen. Ellei sit toisel o sisäänkirjoitusluvuis puolet ja yht aikaa kirjautuu tilille

    Äänestä

Jos siihenkään ei voi luottaa, että maksutililtä tyhjentää, eikö ole aika sano hyvästi. Ei sellaisen kanssa elämästä tule yhtään mitään, vaikka olisi kuinka hyvä puhumaan ja seksikin luistaisi, ulos vain opettelemaan asioita.

Kenenkään ei pidä luulla ja uskoa tuollaisen lupauksiin tai puheisiin, ne ovat yhtä valhetta nyt ja aina.

Äänestä

''Ei se kuitenkaan maailmanloppu ole jos ehtii tulla merkintä, kunhan hoidat sen pois nopeasti niin helpottaa elämää.''

Olen sellaisessa työssä, että kyllä tuo aika maailmanloppu on. Minä voin saada sen takia potkut ja tähän työhön ei ole tulemista, ennen kuin merkintä poistuu. Ja asunnon saanti on tosiaan aika kiven alla, jos merkintä on. Olen nyt hieman äksyllä päällä, mutta sanonpa vain, että tuota merkintää ei todellakaan kannata heppoisesti ottaa!

>>Näin on liian usein

Äänestä
  • Hei nimimerkki "Nittanitta",

    hyvä, että saitte sen asian kuntoon. Luottotietojen menetys ja tuo merkintä ei ole mitään keveitä juttuja, vaikka niitä aivan liian monella nykypäivänä on. Kirjoitit, olevasi omien resurssiesi rajoilla, miten selviät tästä eteenpäin?

    Toinen, ehkä suurempi kysymys on se, että mitä ajattelit tehdä miehesi kanssa. Jos olette jo aiemmin seurusteluaikoinanne olleet samankaltaisissa ongelmissa rahan kanssa, tämä tilanne ei varmasti tule olemaan ainoa. Suosittelisin, että pohtisitte yhdessä sitä voisiko paikallinen perheasiainneuvottelukeskus olla teille paikkana puhua tästä. Ymmärsin, että miehesi kieltäytyy keskustelemasta raha-asioista, joten puolueettomalla maaperällä, ammattilaisen avustuksella voisi suurimmat solmut aueta.

    Luottamus toiseen ei ole mikään yksiselitteinen asia, eikä se tällaisen tapahtuman jälkeen varmasti palaudu helposti. Olettaen, että haluatte vielä yrittää yhdessä.

    Toivotan teille oikein paljon jaksamista arkeen, toivottavasti siitä ei tule resursseja ylittävää!

    Terkuin
    KaisaK, pappi

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Nittanitta kirjoitti:

Olemme naimisissa oleva pariskunta, joilla näköjään puheyhteys tökkii. En tiennyt tätä ennen tätä päivää.

Olisin nyt kysellyt, jos mies on jättänyt oman osansa vuokrasta maksamatta ja asia menee käräjille, onko maksuhäiriömerkintä tulossa myös minulle, koska olemme aviopari?

Isännöitsijä otti minuun tänään yhteyttä ja kertoi, että asia menee käräjille, kun puuttuvia vuokria ei ole maksettu karhukirjeistä huolimatta. Minä en ole ollut tietoinen asiasta ollenkaan ja isännöitsijä ilmoittikin viestissä, että minun maksusuoritukseni ovat tulleet perille.

Summa on niin iso, että on hankala saada sitä kasaan viikon loppuun mennessä (varsinkin, kun tosiaan kuulin asiasta tänään) joten merkintä on melkein 99% varmuudella tulossa. Suoraan sanottuna nyt vituttaa, jos merkintä napsahtaa minulle sen takia, että mies ei ole uskaltanut avata suutaan ja kertoa, ettei ole omia osuuksiaan maksanut pieneen ikuisuuteen.

Onko kellään kokemusta tällaisesta, onko merkintä tulossa minulle automaattisesti, vai voiko tuon vielä omalta kohdaltani välttää, kun olen itse maksanut omat osuuteni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu