Rantala kirjoitti hienon mielipiteen LK:n Lappi puhuu osassa 24.3. ja toteaa J Ylitalon olevan huono vitsi joka puolustaa aggressiivisen ja halpamaisen venäjän hyökkäystä itsenäisen naapurivaltion Ukrainan alueelle.
Ei kukaan sivistynyt ihminen voi puolustaa tuollaista halpamaista rikosta, mutta sen kuiytenkin tekee huono vitsi J Ylitalo, Rantalan mukaan.
Rantalan kirjoituksen mukaan Ylitalo näkyy olevan myös vaarallinen vitsi. Eihän sitä tiedä vaikka Ylitalo puolustaisi myös venäjän mahdollisesti Suomeen tekemää hyökkäystä. Aihetodistukset viittaavat siihen.
Ei kukaan sivistynyt ihminen voi puolustaa tuollaista halpamaista rikosta, mutta sen kuiytenkin tekee huono vitsi J Ylitalo, Rantalan mukaan.
Rantalan kirjoituksen mukaan Ylitalo näkyy olevan myös vaarallinen vitsi. Eihän sitä tiedä vaikka Ylitalo puolustaisi myös venäjän mahdollisesti Suomeen tekemää hyökkäystä. Aihetodistukset viittaavat siihen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ensinnäkin ei ole olemassa hienoja mielipiteitä. Onpahan vain yhden ihmisen oma mielipide asiaan, se ei siis ole mikään absoluuttinen totuus.
Ei Venäjällä Suomen ylimarssi kiinnosta vaikka siihen ei menisikään kuin pari päivää. Suomessa ei ole öljyä, mitäpä sitä asumattomia korpia valloittamaan.
iivanat juoksevat sitten Suomessa ja yrittävät ostaa vielä maata ja talojakin kuin vaikkapa jääkiekkoseuroja ja -halleja...
Muuten russakat suunnittelivat kerran aikaisemminkin kävelevänsä Suomen yli parissa päivässä ja pitävänsä voitonparaatin Oulussa... Mutta tais kuolla koko suuri ja mahtava, Suomelta saamiinsa vammoihin...
Niin, Suomihan "voitti" Neuvostoliiton toisen maailmansodan päätteeksi. Onneksi ei menetetty Karjalaa ja Petsamoa, ei jouduttu antamaan Porkkalaa vuokralle eikä maksamaan sotakorvauksia. Ja ne kymmenet tuhannet sotalesketkin tykkäsivät kun suomi "voitti" sodan.
Nythän tätä "voittajavaltiota" ei ole enää edes olemassa, kuoli pois ja kansa kantoipaskan tunkiolle !!!
Näkyy tuossa naapurissa olevan vielä ainakin Venäjä-niminen valtio kun karttaa katsoo. Kooltaan Suomeen nähden elefantti ja Suomi on se kärpäsenpaska siinä persiissä. Väkilukukin taitaa olla pikkaisen isompi Suomea, noin 30-kertainen finnilään verrattuna. Ja Suomessa pikkunatsit ne vain pullistelee...
Daavidin ja goljatin tappeluita on käyty usein maailmanhistoriassa. Muistatko sinä sellaisen goljatin kuin suuri ja mahtava NL ? Se mölisi liki vuosisadan verran mutta sitten se voimatonpaska kuoli tauteihinsa, vaikka väitti olevansa "elefantti". Vaan mitä sillä tekee kun on läpipaskamätä ja laho, sairas kiireestä kantapäähän. Kansa kattoi aikansa sairasta kunnes kuskas sen likatunkiolle.
Niin on käynyt kaikille demokratiaa halveksiville idiooteille ja niin taitaa käydä nytkin...
Mutta ei kai se haittaa, eihän ?
Muistellaan yhdessä, kun kerran aloitit. Muistan minäkin lukeneeni jostain, että natsien kanssa veljeilevät fanaattiset miehet lähtivät valloittamaan yhdessä Saksan kanssa Neuvostoliittoa. Siinä vain taisi käydä hassusti, siitä tulikin Kannaksen suuri massajuoksu-tapahtuma.
Venäjä on vieläkin suurvaltio, ja sen kanssa kannattaa pitää hyvät välit. Vai haluaako joku revanssin Kannaksen tapahtumista? Tervemenoa kokeilemaan, ottakaa hyvät lenkkitossut messiin.
vaikka se näyttääkin tuottavan ongelmia. NL sai Suomelta niin turpiinsa että joutui saattohoitoon. Väiskin lihatiskit hoitivat lopun asian, maan kansalaiset kantoivat bolshevikkiressukat likakaivoon ja lopettivat koko valtion, rauha hänen muistolleen. No toki joku bolshevikki jäi vielä jäljelle, ja ne varastivat maan omaisuuden omiin nimiinsä ja nyt yrittävät suojella omaisuuttaan. Mutta sille ei vaan voi mitään, demokratia jatkaa etenemistään ja hullut diktatuurin kannattajat saavat turpiinsa, kerta toisensa jälkeen, kunnes viimeinenkin seinähullu on manan majoilla.
Mutta ei kai se haittaa, eihän ?
Lisäksi K Rantala kirjoitti hienon jutun ja totesi että J Ylitalo on huono vitsi. Se aloitti päivän mukavasti, eikö totta ?
No se oli vain Rantalan mielipide, ei mikään absoluuttinen totuus. Vähän outo käsitys sinulla tuosta Neuvostoliiton romahtamisesta. Ensimmäistä kertaa kuulen kenenkään ikinä väittävän, että Suomi aiheutti hajoamisen "loistavalla voitetulla sodalla." Toki sinulla on oikeus mielipiteeseesi.
Venäläisten kanssa kyllä pärjää, mutta ei uhoamalla. Niinistö vetää hyvää linjaa, ihme kyllä. Näitä suur-Suomen tekijöitä ja Nato-intoilijoita lähinnä säälin. Eikö historia ole opettanut mitään?
ja varsinkin seitten kun opit siteeraamaan oikein.
No, ymmärrämme lukihäiriösi tähden, eikä silti kiinnosta....
Otan opiksi, mutta vasta sen jälkeen kun opit kirjoittamaan oikein. "ja varsinkin SEITTEN kun opit siteeraamaan oikein." on loistavaa tekstiäsi, eikö hävetä?
No, ymmärrämme lukihäiriösi tähden, eikä silti kiinnosta....
Niin ja ettet vain itse olisi se suurin ja kallein loinen. Siis tämän ketjun aloittaja ja lapin kansa lehden tavaaja.
Näinhän se ruukaa mennä. Pahimmat yhteiskunnan loiset ne ovat syyllistämässä yleensä köyhimpiä ja kurjimpia. Muunmuassa työttömiä.
Kommunismi ei lähde miehestä mutta mies lähtee kommunismistä.
de mari19.3.2014 09:580
Te esititte kritiikkiä suomalaisen median uutisointiin Ugrainan kriisissä. (Lapin Kansa 19.3)
Teillä lienee eri lähtökohdat, mutta kummankin sanomiseen minulla on helppo yhtyä.
Televisiokin (Tv1 joku A-studio) kerää paneeliin 4 venäjävihamielistä keskustelijaa, senhän ymmärtää minkälainen kuva tilanteesta tulee.
Toivoisin enemmän objektiivista uutisointia.
Itse en ole "vassari enkä persu", olen demari
.
Seppo Räty puhuu karjalan evakon"kompetenssilla", tämän päivän politiikasta. (Lapin Kansa 21.3).
Rautaa rajalle, sanoo nuuskakairan kova poika.
Oikea- sektorin johtaja surmattu Ukrainassa. Surkaa nyt niin perusteellisesti.