Itse aiheutettu kosimattomuus?

Minä nyt kertakaikkiaan kuitenkin haluaisin että mies on se joka kosii. En halua olla mitenkään painostamassa tai pakottamassa.
Pitkä kihlaus siksi, että ainakin kymmenen vuoden kihlauksen jälkeen tiedämme varmemmin että meidän avioliittomme kestää.
Kun miehellä on takana kaksi suht. pitkää avioliittoa, tuo pitkä kihlaus tavallaan "uskottavuutta" siihen naimisiinmenoon.

Niin, sanoin sen etten halua naimisiin silloin kun olin juuri saanut tietää että mies on ollut kahdesti naimisissa. Kyllähän siinä väkisinkin tuli sellainen tunne, että meidän mahdollinen naimisiinmeno olisi pelkkä farssi (ainakin ulkopuolisten silmin).
Muistaakseni silloin kun surin etten koskaan saa lapsia/ ole naimisissa koetin miehelle sanoa että se oli vain minun ensireaktio tuohon tietoon.

Omituinen? kirjoitti:

Minä nyt kertakaikkiaan kuitenkin haluaisin että mies on se joka kosii. En halua olla mitenkään painostamassa tai pakottamassa.
Pitkä kihlaus siksi, että ainakin kymmenen vuoden kihlauksen jälkeen tiedämme varmemmin että meidän avioliittomme kestää.
Kun miehellä on takana kaksi suht. pitkää avioliittoa, tuo pitkä kihlaus tavallaan "uskottavuutta" siihen naimisiinmenoon.

Lue lisää

Jos mies kosii, se on romanttista, mutta jos nainen, se on pakottamista tai painostamista?

Tervetuloa 2000-luvulle, beibe. Ei heti uskoisi ikääkin olevan jo tuon verran.

Omituinen? kirjoitti:

Minä nyt kertakaikkiaan kuitenkin haluaisin että mies on se joka kosii. En halua olla mitenkään painostamassa tai pakottamassa.
Pitkä kihlaus siksi, että ainakin kymmenen vuoden kihlauksen jälkeen tiedämme varmemmin että meidän avioliittomme kestää.
Kun miehellä on takana kaksi suht. pitkää avioliittoa, tuo pitkä kihlaus tavallaan "uskottavuutta" siihen naimisiinmenoon.

Lue lisää

En vieläkään tajua, miksi se kymmenen vuotta pitää olla kihloissa, miksei voi vain elää yhdessä? Kyllähän kymmenen vuoden avoliitonkin jälkeen voi todeta, että liitto kestää. Eihän se tosiasia, että on sovittu naimisiinmenosta (eli kihlauduttu) muuta kuitenkaan sitä suhdetta mitenkään erilaiseksi. Siis lähinnä se, että pystyy sitoutumaan toiseen ihmiseen ja elämään hänen kanssaan takaa liiton toimivuuden, ja siihenhän ei mitään kihlausta tarvita.

Etkä sinä mitenkään "pakottaisi" miestäsi avioliittoon kosimalla. Voihan hän vastata kieltävästi, jos ei halua naimisiin. Mutta jos nyt et mitenkään voi kosia, niin voithan vihjailla miehellesi, että olet muuttanut mielipiteesi avioliiton suhteen. Ja jos kerran haluat häät vasta kymmenen vuoden kuluttua, niin sittenhän sinulla on lähes kymmenen vuotta aikaa odottaa kosintaa! Ei siis mitään hätää vielä.

Mua ei kyllä lähes nelikymppisenä vanhanapiikana naurata yhtään:-(
Minä haluaisin, että minua joku rakastaisi niin paljon, että kosisi. Ei niin että minun täytyisi itse kosia tai painostaa toista.

Omituinen? kirjoitti:

Mua ei kyllä lähes nelikymppisenä vanhanapiikana naurata yhtään:-(
Minä haluaisin, että minua joku rakastaisi niin paljon, että kosisi. Ei niin että minun täytyisi itse kosia tai painostaa toista.

Lue lisää

Sinä siis haluat, että miehesi rakastaisi sinua niin paljon, että kosii sinua - vaikka sinä olet jo aikaisemmin kertonut ettet mene naimisiin. Minkä vuoksi mies sinua kosisi, koska tietää jo etukäteen, että vastaat kieltävästi? Mikä ihme ylipäätään saa sinut luulemaan, että mies kosii tuossa tilanteessa? Yritä nyt ajatella asiaa miehenkin näkökulmasta.

Toisaalta taas sinä et itse rakasta miestäsi niin paljoa, että kosisit häntä. Jos pidät kosimista rakkauden mittana, Suomi on pullollaan pariskuntia, joissa vain toinen rakastaa riittävästi. Käytännössähän vain toinen kosii ja toinen vastaa joko kieltävästi tai myöntävästi. (On tietysti pareja, jotka kihlautuvat sopimalla ilman varsinaista kosintaa.)

Omituinen? kirjoitti:

Mua ei kyllä lähes nelikymppisenä vanhanapiikana naurata yhtään:-(
Minä haluaisin, että minua joku rakastaisi niin paljon, että kosisi. Ei niin että minun täytyisi itse kosia tai painostaa toista.

Lue lisää

onnittelut, olet vienyt itsekkyyden uuteen ennätykseen ja äärimmäisyyteen... ehkä parempikin ettet lisäänny kun maailma on muutenkin jo täynnä itsekkäitä paskiaisia...

Omituinen? kirjoitti:

Mua ei kyllä lähes nelikymppisenä vanhanapiikana naurata yhtään:-(
Minä haluaisin, että minua joku rakastaisi niin paljon, että kosisi. Ei niin että minun täytyisi itse kosia tai painostaa toista.

Lue lisää

Jos olet lähes 40 vuotias ja haluat lapsia niin sitä ei kannattaisi ainakaan pitkään lykätä.

Keskustele nyt sen miehen kanssa oikein kunnolla!

Kerro asia miehellesi juuri niin kuin tässä ketjussa olet kertonut. Miehesi ymmärtää ihan varmasti.

Taustaa: Miehen ensimmäinen liitto päättyi vaimon petettyä miestä. Toinen liitto oli (ehkä juuri tuon edellisen kokemuksen vuoksi) järkiavioliitto, jossa he eivät tosissaan edes sopineet yhteen (eikä mies edes olisi halunnut naimisiin, mutta nainen halusi kun lapsi tulossa).
Nuo liitot ovat molemmat kestäneet yli 7 vuotta.
Osittain siksi minä haluaisin että menemme vasta 10 vuoden päästä naimisiin, jotta olemme "ohittaneet tuon kriittisen vaiheen" naimisiin mennessämme. Mutta sen lupauksen naimisiinmenosta olisin valmis antamaan jo nyt, sitä lupausta minun ei tarvitsisi odottaa. Olen varma että haluan naimisiin hänen kanssaan.

Mies olisi ehkä jo kosinut minua ihan suhteen alkuvaiheissa (alkuhuumassa), mutta minä toppuuttelin vähän. Kyllähän nyt on aivan eri tilanne kun olemme asuneet yhdessä jo jonkin aikaa ja alkuhuuma haihtunut. Nyt kosinta olisi "vakavasti otettava".

Varmaan teenkin kärpäsestä härkäsen. Ehkä jossakin sopivassa vaiheessa kerron miehelle nuo ajatukseni pitkästä kihlauksesta ja jotenkin yritän muotoilla niin että hän ymmärtää ettei minulla oikeasti ole hänen kanssaan naimisiinmenoa vastaan mitään.

Omituinen? kirjoitti:

Taustaa: Miehen ensimmäinen liitto päättyi vaimon petettyä miestä. Toinen liitto oli (ehkä juuri tuon edellisen kokemuksen vuoksi) järkiavioliitto, jossa he eivät tosissaan edes sopineet yhteen (eikä mies edes olisi halunnut naimisiin, mutta nainen halusi kun lapsi tulossa).
Nuo liitot ovat molemmat kestäneet yli 7 vuotta.
Osittain siksi minä haluaisin että menemme vasta 10 vuoden päästä naimisiin, jotta olemme "ohittaneet tuon kriittisen vaiheen" naimisiin mennessämme. Mutta sen lupauksen naimisiinmenosta olisin valmis antamaan jo nyt, sitä lupausta minun ei tarvitsisi odottaa. Olen varma että haluan naimisiin hänen kanssaan.

Mies olisi ehkä jo kosinut minua ihan suhteen alkuvaiheissa (alkuhuumassa), mutta minä toppuuttelin vähän. Kyllähän nyt on aivan eri tilanne kun olemme asuneet yhdessä jo jonkin aikaa ja alkuhuuma haihtunut. Nyt kosinta olisi "vakavasti otettava".

Varmaan teenkin kärpäsestä härkäsen. Ehkä jossakin sopivassa vaiheessa kerron miehelle nuo ajatukseni pitkästä kihlauksesta ja jotenkin yritän muotoilla niin että hän ymmärtää ettei minulla oikeasti ole hänen kanssaan naimisiinmenoa vastaan mitään.

Lue lisää

Ethän halua kihloihin vain siksi, että olet epävarma miehen tunteista ja uskot, että jos mies kosii hän rakastaa sinua varmasti? (ei tarvitse enää vastata, jos kyllästyit jo aiheeseen!) Se ei tunnu hyvältä syyltä kihlaukselle. Tietysti kaikki saa tehdä niin kuin haluaa ja hyvältä tuntuu, mutta mielestäni teidän ei tarvitse mennä kihloihin, jos avioliittokaan ei ole ajankohtainen. Erikoista kosia ja mennä naimisiin vasta vuosien päästä. Ehkä et halua nyt naimisiin, mutta pelkäät että mitä, jos et koskaan mene naimisiin. Ja miehesi antama lupaus avioliitosta (kihlaus) ja kosinta helpottaisi pelkoasi? Sekään ei kuitenkaan ole tae siitä, että päädytte naimisiin, varsinkin jos lupaus on tehty hamaan tulevaisuuteen. Sellainen lupaus on suhteellisen helppo tehdä. Itse olin avoliitossa mieheni kanssa vuosia ennen kuin kihlauduimme. Halusin mennä kihloihin sitten vasta, kun avioliittokin oli ajankohtainen.

Ihme, että miehelläsi ei ole kammoa naimisiin menon suhteen. Kun hänellä on käynyt noin huono onni aiemmin. Ehkä naimisiin ei kannata mennä ihan harkitsemattomasti, mutta joskus pitää ottaa myös riskejä, jos haluaa jotakin. Valitettavasti millekään ei ole takuuta. Ei ole täysin varmaa kestääkö suhde pidempään meni naimisiin vuoden tai 10 vuoden päästä. Voitte olla yhdessä 14 vuotta ja siitä naimisissa 11. Tai yhdessä 14 vuotta ja siitä naimisissa 4 vuotta… Tai loppuelämänne molemmissa tapauksissa! Ainakin teillä on varmaan paremmat mahdollisuudet ja syyt mennä naimisiin, kuin miehesi järkiavioliitossa.

Eiköhän mies sinua joskus kosi, jos hän on kertonut haluavansa lapsia kanssasi (sekin on iso sitoumus!) ja olisi ehkä jo suhteen alkuvaiheessakin kosinut ilman toppuutteluasi. Kunhan vaan oikaiset sen, että et olekaan täysin naimisiin menoa vastaan. Ja kerrot muutenkin tunteistasi.

Jos kihlaus oli se sitten vaikka pitkä, tekee sinut onnelliseksi niin mikäs siinä sitten! Vaikka minäkin sitä kummastelin niin mielestäni muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää. Pääasia, että olette molemmat onnellisia.

Kati kirjoitti:

Ethän halua kihloihin vain siksi, että olet epävarma miehen tunteista ja uskot, että jos mies kosii hän rakastaa sinua varmasti? (ei tarvitse enää vastata, jos kyllästyit jo aiheeseen!) Se ei tunnu hyvältä syyltä kihlaukselle. Tietysti kaikki saa tehdä niin kuin haluaa ja hyvältä tuntuu, mutta mielestäni teidän ei tarvitse mennä kihloihin, jos avioliittokaan ei ole ajankohtainen. Erikoista kosia ja mennä naimisiin vasta vuosien päästä. Ehkä et halua nyt naimisiin, mutta pelkäät että mitä, jos et koskaan mene naimisiin. Ja miehesi antama lupaus avioliitosta (kihlaus) ja kosinta helpottaisi pelkoasi? Sekään ei kuitenkaan ole tae siitä, että päädytte naimisiin, varsinkin jos lupaus on tehty hamaan tulevaisuuteen. Sellainen lupaus on suhteellisen helppo tehdä. Itse olin avoliitossa mieheni kanssa vuosia ennen kuin kihlauduimme. Halusin mennä kihloihin sitten vasta, kun avioliittokin oli ajankohtainen.

Ihme, että miehelläsi ei ole kammoa naimisiin menon suhteen. Kun hänellä on käynyt noin huono onni aiemmin. Ehkä naimisiin ei kannata mennä ihan harkitsemattomasti, mutta joskus pitää ottaa myös riskejä, jos haluaa jotakin. Valitettavasti millekään ei ole takuuta. Ei ole täysin varmaa kestääkö suhde pidempään meni naimisiin vuoden tai 10 vuoden päästä. Voitte olla yhdessä 14 vuotta ja siitä naimisissa 11. Tai yhdessä 14 vuotta ja siitä naimisissa 4 vuotta… Tai loppuelämänne molemmissa tapauksissa! Ainakin teillä on varmaan paremmat mahdollisuudet ja syyt mennä naimisiin, kuin miehesi järkiavioliitossa.

Eiköhän mies sinua joskus kosi, jos hän on kertonut haluavansa lapsia kanssasi (sekin on iso sitoumus!) ja olisi ehkä jo suhteen alkuvaiheessakin kosinut ilman toppuutteluasi. Kunhan vaan oikaiset sen, että et olekaan täysin naimisiin menoa vastaan. Ja kerrot muutenkin tunteistasi.

Jos kihlaus oli se sitten vaikka pitkä, tekee sinut onnelliseksi niin mikäs siinä sitten! Vaikka minäkin sitä kummastelin niin mielestäni muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää. Pääasia, että olette molemmat onnellisia.

Lue lisää

Minä haluaisin kihloihin siksi, että haluan miehen kanssa naimsiin. Tämä tunne meillä molemmilla on sellainen, jota ei kumpikaan koskaan aikaisemmin ole tuntenut ketään kohtaan.
Vasta kymmenen vuoden päästä siksi, että sitten voimme olla melkoisen varmoja liittomme kestävyydestä (vrt. miehen edelliset liitot).
Mikä vika muka on pitkässä kihlauksessa jos se kerran tehdään tosissaan, jos sille on tarkka päivämäärä? Mikä siitä tekee huonomman vaihtoehdon kuin esim. pikakihlat parin kuukauden seurustelun jälkeen ja häät heti perään? Tai että asutaan avoliitossa vuosia ja kihlaudutaan vasta pitkän ajan kuluttua. Eikö siinä ole vain katseltu ja odoteltu että jos joku parempi löytyisi?
Niin, mies kun ensimmäistä kertaa elämässään on kokenut tällaisia tunteita, ei osaa "pelätä" naimisiinmenoa. Tai ainakaan ei osannut silloin alkuhuuman aikaan, nykyhetkestä en enää tiedäkään. Ehkä hän ei enää haluaisikaan naimisiin? Toppuuttelin häntä silloin kun hän puhui häävalssistamme yms. suhteen alussa juuri siksi etten halunnut tehdä enkä hänenkään tekevän mitään hätiköityä, hetken huumassa, vaan mielestäni tämä on niin vakava asia, että täytyy olla varma!

Omituinen? kirjoitti:

Minä haluaisin kihloihin siksi, että haluan miehen kanssa naimsiin. Tämä tunne meillä molemmilla on sellainen, jota ei kumpikaan koskaan aikaisemmin ole tuntenut ketään kohtaan.
Vasta kymmenen vuoden päästä siksi, että sitten voimme olla melkoisen varmoja liittomme kestävyydestä (vrt. miehen edelliset liitot).
Mikä vika muka on pitkässä kihlauksessa jos se kerran tehdään tosissaan, jos sille on tarkka päivämäärä? Mikä siitä tekee huonomman vaihtoehdon kuin esim. pikakihlat parin kuukauden seurustelun jälkeen ja häät heti perään? Tai että asutaan avoliitossa vuosia ja kihlaudutaan vasta pitkän ajan kuluttua. Eikö siinä ole vain katseltu ja odoteltu että jos joku parempi löytyisi?
Niin, mies kun ensimmäistä kertaa elämässään on kokenut tällaisia tunteita, ei osaa "pelätä" naimisiinmenoa. Tai ainakaan ei osannut silloin alkuhuuman aikaan, nykyhetkestä en enää tiedäkään. Ehkä hän ei enää haluaisikaan naimisiin? Toppuuttelin häntä silloin kun hän puhui häävalssistamme yms. suhteen alussa juuri siksi etten halunnut tehdä enkä hänenkään tekevän mitään hätiköityä, hetken huumassa, vaan mielestäni tämä on niin vakava asia, että täytyy olla varma!

Lue lisää

No en minä ainakaan mielestäni katsellut, jos joku parempi löytyisi ja tuskin miehenikään! Kyllä minä rakastin (ja rakastan edelleen) miestäni enkä halunnut muita. Ja ajattelin meneväni hänen kanssaan naimisiin joskus vaikkemme kihloissa olleetkaan, emmekä tehneet "virallista" lupausta. Mietimme millaiset häät haluaisimme sitten joskus, jos menemme naimisiin (ei se aina tarkoita, että olisi hääkuume tai toinen olisi juuri kosimassa). Eli ei se ollut aivan mahdoton ajatus silloinkaan, emmekä ajatelleet, ettemme missään tapauksessa koskaan haluaisi naimisiin tms.

Mieheni mielestä esim. 2 vuoden seurustelu on lyhyt aika, eikä se riippunut siitä kenen kanssa hän seurusteli. (Ja itsekkään en ole "pika kihlautuja/naimisiin meno tyyppiä"). Hänellä oli aiemmin ollut pitkä suhde ja he olivat kihloissa. Ja erosivat ennen kuin menivät naimisiin. Sekin varmasti vaikutti.

Tuntui vaan siltä, että jos vasta vuosien päästä menemme naimisiin niin mitä sitä kihloissakaan olla? Meiltä kyllä jatkuvasti kyseltiin koska menemme kihloihin ja ihmeteltiin miksi emme ole kihloissa. Ja taas eräät tuttumme olivat olleet kihloissa 11 vuotta ja heitä ei kukaan ihmetellyt (ovat vieläkin kihloissa). Joillekkin tuntuu olevan niin tärkeää se, että on kihloissa. Minulle vuosien kihlaus ei olisi muuttanut mitään ja olisin ollut yhtä onnellinen olin kihloissa tai en. Mulle se kihlaus oli melkein sama kuin naimisiin meno. Tai siis, sitten vasta olen varma ja voin lupautua menemään naimisiin, jos voin mennä vaikka samana päivänä. Mutta se oli oma tuntemukseni, muut voi tuntea toisin!

Kyllä kai molemmissa tapauksissa tavallaan odotellaan ja katsellaan? Eli jos ollaan pitkään yhdessä ennen kun mennään kihloihin tai ollaan pitkään kihloissa? Odotatte ja katselettehan tekin tavallaan, että mitä tästä tulee ja ette heti uskaltaudu naimisiin? Mutta silti olette varmoja yhteisestä tulevaisuudesta, jos menette kihloihin?

Ja minusta kyllä tuntuu, että ihmiset pitää juuri sitä vaihtoehtoa, että on pitkään yhdessä ennen kihlausta pahimpana! (ja kun menevät naimisiin johtuu varmaan siitä, että ei sitten löytynyt parempaakaan…?) Pikakihlaus ja naimisiimeno tai pitkä kihlaus on parempia vaihtoehtoja. Pääasia, että kihlausta ei lykätä!

Mutta kuten kirjoitin niin te teette niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Enkä arvostele todellakaan, että mikä on huonompi tai parempi vaihtoehto. Tai sano,e ttä siinä on jotain vikaa! Tai on sillä tavalla, että se ei sovi mulle, mutta ei muutoin! Mutta kaikki kai saamme tehdä miten haluamme. Kaikille sopii eri systeemit! Että en tarkoittanut loukata…

Kaikkea hyvää teille. Ja huh, kun kirjoitin... Nyt riittää!

Kummallisia ihmiskohtaloita täällä palstoilla. Tuntuu siltä, että miehet jotenkin elävät tyyliin "sika pellossa", kun yhteiskunta on muuttunut niin vapaaksi muutamassa vuosikymmenessä, ettei se karsasta avoliittoja. Naisista enemmistö edelleen haluaisi perustaa perheen jollakin tapaa enemmän vakaasti sitoutuneessa suhteessa ja saattaa vuosia elämästään käyttää siihen, että asuu ja elää odottaen miehen aikuistuvan, olevan valmis sitoutumaan ja kosimaan. Ja sitten lopulta selviääkin, että mies ei kykene avioliittoon tai ei halua vielä kymmeneen vuoteen vihille. Huh huh.

Olisi reilua mieheltä tehdä aikalailla seurustelun alkupuolella selväksi ne linjat, joissa aikoo suhteen kanssa pelata. Ainakin naisella olisi mahdollisuus funtsia, kelpaako miehen kuvio hänelle, vai haluaako nainen kenties toisenlaisen ihmissuhteen.

Viestiketju on aloitettu 2004. Mikä himo se on päteä olemalla keittiöpsykologi, ja korjata pieleenmenneiden ihmisten elämää antamalla neuvoja kuusi vuotta vanhoihin ketjuihin??