Muistatteko mistä petturi on syyttänyt teitä? Minä muistan että petturimieheni syytti minua seksin puutteesta, mutta tuo aika oli n. 3v ensimmäisen lapsemme syntymän jälkeen.
Mieheni jäi varsinaisesti pettämisestä kiinni vajaa parikymmentä vuotta sen jälkeen. Niinä aikoina hän syytti minua heikosta itsetunnosta (mitä pettäminen ei teitenkään ollut omiaan vahvistamaan). Sitten hän syytti minua kohtuuttomaksi ja riidanhaastajaksi vaatiessani häntä ottamaan talvi- ja kesälomaa yhtäaikaa perheemme kanssa. Sen lisäksi hän moitti siitä, etten osaa valita kaupasta edullisinta (kaupassakäynti oli lähes kokonaan minun harteilla). Sen lisäksi hän syytti, etten osaa laittaa asitoita oikein astianpesukoneeseen (sekin minun töinä). Sen lisäksi hän syytti, etten saa tehtya asioita loppuun (puutarhatyöt olivat raskaita tehdä yksin, ja joskus en jaksanut tehdä loppuun saman päivän aikana).
Halustaan erota hän ei maininnut koskaan. Hän ei myöskään yrittänyt missään vaiheessa parantaa parisuhdettamme ottamalla asiaa puheeksi.
Mieheni jäi varsinaisesti pettämisestä kiinni vajaa parikymmentä vuotta sen jälkeen. Niinä aikoina hän syytti minua heikosta itsetunnosta (mitä pettäminen ei teitenkään ollut omiaan vahvistamaan). Sitten hän syytti minua kohtuuttomaksi ja riidanhaastajaksi vaatiessani häntä ottamaan talvi- ja kesälomaa yhtäaikaa perheemme kanssa. Sen lisäksi hän moitti siitä, etten osaa valita kaupasta edullisinta (kaupassakäynti oli lähes kokonaan minun harteilla). Sen lisäksi hän syytti, etten osaa laittaa asitoita oikein astianpesukoneeseen (sekin minun töinä). Sen lisäksi hän syytti, etten saa tehtya asioita loppuun (puutarhatyöt olivat raskaita tehdä yksin, ja joskus en jaksanut tehdä loppuun saman päivän aikana).
Halustaan erota hän ei maininnut koskaan. Hän ei myöskään yrittänyt missään vaiheessa parantaa parisuhdettamme ottamalla asiaa puheeksi.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Näethän että petturimiehesi syyttää sinua kaikesta eikä ota itse vastuuta omista tekemisistään. Kysymys ei ole sinun heikoista puolistasi vaan hänen pettämisen halusta!
sain "syytteen" puhumattomuudesta. tuli mieleen että on hänelläkin suu josta tulee sanoja joilla kertoa että nyt ei suju, ennenkuin vieraisiin lähtee. sen se suu osasi kyllä kertoa että vaihtoon menin, mutta molemmin puolista hiljaisuutta oli sitä ennen. moka josta opin, puhun nykyisin, katsotaan mikä on tulos, laitetaanko nyt sen takia vaihtoon 8)
Kaikesta mahdollisesta.. Olin sairaan mustasukkainen kun en luottanut ja epäilin. Tässä vaiheessa kaikki merkit oli jo varmoja. Olin romuttanut hänen itse tuntonsa.. En ollut koskaan tehnyt mitään. Viimeisenä vuotena hän sai 100€ enemmän kuussa joten jopa elätti kuulemma aina minut.. Ero tuli kun oli jo jäänyt kiinni, mutta silti kiisti.. Tässä vaiheessa hän halusi pelastaa kuulemma lapset minulta. Tosin kun muutin pois niin sain lapset yksiöön mukaan.. No toki oli panostanut siihen että kun minä ja lapset hävitään talosta niin alkaa uusi ihana elämä.. Heti ensimmäiselle vapaalle illalle oli jo säpinää tiedossa.. Sillä samalla kun minä ja lapset pakkailtiin kamoja, äippä puunas ja loisti.. Ilta kun koitti niin alkoikin kunnon show. Ex odotti varmaan ihanaa miestään.. valitettavasti tämä oli kärynny hetkeä aiemmin, joten oven takana oli hänen vaimonsa. Entiset naapurit olikin sitten saaneet viihdettä koko rahalle :) Tämän jälkeen ei ole pahemmin syytöksiä tullu..
Muistan myös miten mieheni syytti minua kärsivään savyyn, ettei hän kestä kun aina epäilen häntä (uskottomuudesta).
Paras oli tuo loppu jutussasi ! :)
Meillä mies jäätyään kiinni kertoi ettei ikinä maailmassa olisi minua pettänyt jos vaan kerrankin olisin hänelle näyttänyt että rakastan häntä? Itse hän ei kuulemma rakastanut minua kuitenkaan mutta olisi jäänyt jos vain olisin näyttänyt rakkauteni?
"etten osaa laittaa asitoita oikein astianpesukoneeseen (sekin minun töinä)"
Jos et tee, sinua moititaan että jätät tekemättä, mutta jos teet, taas moititaan, että teet väärin.
Tämä on yksinkertaisen, pinnallisen mutta ilkeän ihmisen ihmissuhdetemppu, tapa alistaa puoliso niin, että tekee tämä mitä tahansa, aina voi osoittaa puolison syylliseksi ja huonoksi ihmiseksi. Avaa silmäsi tälle kypsymättömän kumppanin kierolle tempulle. Jos et, olettlopulta alistettu hiirulainen, tilanteessa, jossa itsetuntosi on syöty, sillä kaikkea mitä teet tai et tee seuraa aina mollaus.
"sillä kaikkea mitä teet tai et tee"
Juuri näin se meni loppua kohti. Minun elämä, tai miksi sen olin kuvitellut katosi kokonaan. Tein mitä tahansa, tai yritin mitä tahansa, niin minua ei rakastettu koska en ollut sen arvoinen. Kakkonen oli. Hän oli ja on ollut löytymisestään lähtien paljon parempi nainen.. nainen jota voi rakastaa... paljon enemmän kuin minä.
Niin. Tiedän, että ystävieni parisuhteet olivat todella riitaisia. Joskus juteltiin, miten paljone paremmin oli meillä, koska emme riidelleet, vaan olimme sopuisia.
Riitelimpä tai olin riitelemättä, niin en olisi koskaan voinut miellyttää. Ei vaan annettu mitään vaihtoehtoja. Uskon, ettei todellisuudessa edes haluttu sellaista. Jos joku polttaa kuin hiilihanko mielessä, niin pystyykö joku kehno normivaimo olemaan muka paremi? Oukei, minulla on ollut lähelläni ainakin neljä miestä, jotka ovat addiktoituneet minuun, mikä harmittaa sillä olen ulkoisesti ok, mutten sisältä...
Syytettynä, usko´, sinussa ei ole vikaa. Kuten kerrot, noin vaimojaan haukkuvat ja kohtelevat miehet toimivat kaikkia naisia kohtaan samalla käytöskaavalla. Heillä on henkilökohtaisia persoonallisuusongelmia, sisäistä naisvihaa, he haluavat kontrolloida naisiaan. Kakkonen ei ole parempi nainen. Tämä kakkonen tulee kärsimään, kunhan huuma on ohi, nyxän osassaan vielä enemmän kuin sinä. Mies tulee pikkuhiljaa aloittamaan vertailut nyxälleen sinusta, mies tulee hehkuttamaan nyxälle, kuinka hieno nainen exä, siis sinä, olit, saaden sinusta vertailukohdan ja aseen alistaa nyxäänsä, pikkuhiljaa, tapansa mukaan. Nämä miehet eivät muutu, jos eivät mene hoitoon.
Kiitos sinulle. Aika matalissa vesissä menen.. Kaikkein rankinta on ollut myöntää, ettei toinen halua olla missään yhteydessä minuun... Eli olen siis täysi nolla "0". Kuulin lapseltanis,että hän piti tämän viikon lomaa. Kuvittelen, että tämän uuden ailansa kanssa. Eli oikeasti, olen täysi nolla. Nyt hänellä on hyvin.
Olet tässäkin hakoteillä. Jos mies ensin haukkuu, pettää ja sitten vielä haluaa poikkaista kaikki välit sinuun, vaikka teillä on yhteisiä lapsia, aloittaessaan uuden suhteen entisen kakkosnaisen kanssa niin hän pelkää sinua, sitä mitä tiedät. Mies ei katkaissut välejä sinuun siksi, että olisit nolla, vaikka hän haluaa sinun ymmärtävän niin ja pysyvän poissa uuden naisen piireistä. Hän katkaisi välit, koska pelkää sitä, että sinä toisit tietosi avioliitostanne ja hänen omasta menneisyydestään nyxälle ja "uuteen puhdistavaan elämänalkuunsa".
Miehen vaikutin on, että hän haluaa poikaista kaikki välit sinun ja kakkosen väliltä. Te ette saa tavata toisianne, mies ajattelee Se johtuu siitä, että salasuhteen aikana hän on valehdellut ja lujaa sinusta tai perhetilanteestanne kakkoselle. Todennäköisesti hän on antanut sinusta kakkoselle valheellisen kuvan. Nämä miehet voivat valehdella poskettomia juttuja nyxilleen ex-vaimoistaan, kuten että tämä olisi mielisairas, rikollinen tai väkivaltainen, ja sinisilmäinen rakastunut kakkonen on uskonut. Mies on voinut myös näytellä vapaata tai sinusta jo eronnutta miestä, siitä lähtien kun aloitti salasuhteen, eikä halua kakkosen kuulevan totuutta. Mies siis pelkää, että sinun ja kakkosen puhevälit alkaisivat (kuten alkaisivatkin, lapsen yhteishuollon vuoks, niin kuin normaaleissa ero- ja uusperheissä käy) ja sen myötä hänen omat valheensa kakkoselle tulisivat ilmi. Siksi mies huutaa, ärjyy ja haluaa ajaa sinut kokonaan elämästään ulos.
Et ole nolla. Olet ihan tavallinen hieno nainen, joka on joutunut alistavan pettäjän uhriksi. Miehesi voi olla narsistinenkin, mene kirjastoon tai kirjakauppaan ja etsi psykologian hyllyltä narsismista kertovia kirjoja, niin silmäsi aukeavat.
Tämä päteen ihan myös toisinpäinkin. Olen mies, jota on petetty viime vuoden loppupuolelta lähtien systemaattisesti ja rajusti. Vaimoni pitää edelleen suhdetta yllä tähän toiseen ja käy pari kertaa viikossa sextaamassa tämän toisen sen kanssa. Olen nyt joutunut asumaan tämän esille tulleen suhteen aikana 3 kuukautta saman katon alla vaimon kanssa ja koko tämän ajan hän on hyväksikäyttänyt minua erityisesti taloudellisesti. Ainoa mikä minussa hänelle jotain merkitsee enää on raha. Nyt mitta on täyttynyt enkä suostu kilttinä miehenä enää hänen alistettavakseen. Hän on muuttamassa nyt pois ja pyysi minua vielä viemään osan hänen muuttokuormaansa ja kasaamaan hänen boxiinsa ostamansa huonekalut ja kaapit. Mitä mietä olette tuleeko minun tähän vielä suostua lasten ja hyvän jatkon takia jotta suhteet häneen ja lapsiin säilyvät hyvinä, kuten hän sanoo.
Sinun ei tarvitse enää suostua hyviin suhteisiin, eikä "hyviin jatkoihin". Riittää että hoidat vain ne asiat, jotka koskevat lapsia, sovit siis lapsiin liittyvät asiat ja tapaamiset ne aikuisen asiallisesti, lasten parhaaksi, puhuen. Muuten voit katkaista aivan kaiken välinpidon ja jopa muun puhumisen, olla vaikka hiljaa. Älä suostu huonekalukasaajaksi tai mihinkään pyyntöihin, joilla ei ole lapsillesi enää merkitystä.
Hyväksikäytetty mies, vaimosi kuulostaa tavallisen yksinkertaiselta vaimolta, joka salasuhteili, koska "rakastui" ja lähtee innoissaan avioeroon, "nyt alkaa uusi onnellinen elämäni uuden sankarimiehen kanssa". Sitten kun on oma perhe hajotettuna, tavalliseksi naistennaurattajaksi paljastuneen miehen ehkä kyläillessä viikonloppuisin seksin merkeissä, tai kadonneena maisemasta kokonaan, sillä donjuanit eivät etsi uusperheen isän paikkaa. Kestää aikansa, että eronnut nainen kykenee tunnustamaan totuuden, että hän itse hajotti lastensa perheen ja aiheutti lapsilleen erolapsen tuskaa, utopistisen harhansa vuoksi. Salasuhteista alkaneet parisuhteet kaatuvat yleensä avioeron jälkeen ja paljon harvemmin ne johtavat kestävään uuteen ihmissuhteeseen. Kävi miten kävi, vaimosi ei tarvitse sääliäsi, hän on aikuisena tehnyt oman valintansa ja vastaa siitä itse kaikkine seurauksineen.
Oman huonon käytöksensä syy olin aina minä. Eron jälkeen olen kuullut olevani aivan kauhea rikollinen. Tuomittukin, KRP n tekemät muistiotkin jaossa tuttaville ja exystäville.
Ihme kun en ite niistä tiennyt mitään enkä tietääkseni ole istunut tai eds saanut sakkoja mistään rikoksesta.