Tunnekylmä vaimo vai täynnä estoja?

Olen ollut yli 20 vuotta naimisissa naisen kanssa eikä suhde ole tähän asti ollut huono. Mutta viimeisen puolen vuoden aikana on ilmennyt asioita jotka ovat alkaneet rasittamaan liittoamme. Nyt kun meillä olisi jo enemmän aikaa toisillemme (lapset muuttamassa pois luotamme) on vaimoni olemus esim. seksin suhteen alkanut risomaan minua.

Lyhyesti sanottuna, kun julkisuuteen levitetään jatkuvasti sanomaa tunnekylmistä ja sulkeutuneista suomalaisista miehistä, niin meidän liiton suhteen on käymässä päinvastoin. Vaimoni on joko täynnä estoja tai sitten on liian kiireinen erotiikan suhteen. Minä haluaisin tyydyttää häntä todella rohkealla ja ronskilla tavalla mutta tämä ihminen haluaakin pikaseksiä. Ällistyttävintä ovat kommentit kuten esim. "tule oikealla tavalla" joka tarkoittaa suomeksi vain tuota tylsää penisseksiä, tiedättehän, 10 minuutin ikävystyttävä pikapano. Ja kuitenkin hän toisaalta on aina tunnustanut miten herkkä ja väristyksiä aiheuttava minun kosketteluni on. Suukottelun suhteen hän on myös aika avuton: valittaa sitä ettei voi hengittää. Ujostelee aina sitä kun nuolen hän pilluansa vaikka toisaalta pitää siitä sitten valtavasti (saa myös toistuvia orgasmeja).

Hänen perustelunsa ontuvat: hän on mitä ilmeisemmin ahdasmielisen kotikasvatuksensa takia estoinen. Pelkää rohkeaa seksiä ja on luonut käsitteen jonka mukaan seksi on vain ja ainoastaan peniksen tunkeutumista (penetration). Tuo hänen joko tunnekylmyytensä tai eroottisuuden pelkonsa on hyvää vauhtia tappamassa kaiken kauneuden suhteestamme. Se on aikaansaamassa sen että tunteeni häntä kohtaan ovat viilentymässä. On tässä syytä myös itsessäni. Minussa ei ole ollut sen vertaa miestä että olisin rohjennut kysyä häneltä että miksi hän joko pelkää kunnon seksiä vai eikä hän enää pidä minusta. Nämä todella eivät ole helppoja asioita keskustella.
141529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Estoinen alku oli meilläkin mutta en voi väittää sitä tunnekylmäksi.

Vaimoni oli hyvin passiivinen mutta mukautuva.
Itselläni on aina ollut bdsm-alueen fantasioita.
Muutaman avioliittovuoden jälkeen otin asian puheeksi ja näytin ko. aluetta esitteleviä kuvia.
En saanut minkäänlaista kommenttia.
Viimen ryhdyin toteuttamaan fantasioitani. Ei mitään rankempaa ja alkuun muutenkin varovasti.
Eikä myöskään jokainen kerta.
Vaimoni ei ilmaissut sanallisesti milipiteitään mutta naisen reaktiot olivat yksiselitteisen innostuneita.

Vuosien myötä minua alkoi kiinnostaa roolien vaihto. Se ei tapahtunut kerralla eikä ollut yksinkertaista mutta vaimollani oli nyt parin kymmenen vuoden kokemus subin osasta joten hän tiesi mistä on kysymys ja mitkä ovat reaktiot.

Nyt vuosikaudet eläkkeelläolleina meillä on aikaa ja energiaa elosteluun ja luulen, että ilman näitä piristeita olisi seksielämämme, jos ei täysin loppunut, niin ainakin se olisi tyhjän tuntuista rutiinia.

Vieläkään ei synny keskustelua mutta eipä tarvitsekaan. Ainoa sanallinen ilmaisu on silloin kun vaimoni rajat tulevat vastaan.

Tämä on meidän historiamme.

Äänestä
  • Mikä on bdsm?

    Äänestä

Varmasti vaimosi on joko tunnekylmä tai estoinen ahdasmielisen kotikasvatuksen tulos. Sinussa ei ehdottomasti ole mitään vikaa.

Äänestä

Tääl on ny joku joka tietää mist on kyse, mitä se kemia oikeesti onen kerro enepää;))

Äänestä

Kun on rakastunut niin seksi sujuu luonnostaan.Kun rakkaus hiipuu ei niinkään enää halua mitään seksiä,toisen läheisyys riittää.Ihmiset eroavat jatkuvasti,etsitään uusi rakkaus,ja taas seksikin sujuu,se on loputon rumba.

Äänestä

Meikäläisellä vähän samanlainen ongelma: haluan ja pystyn pitkäaikaiseen rakasteluun mutta vaimo on tuon perinteisen pikapanon kannalla. Ikäänkuin seksi olisi joku ilta/aamujumppa. Ja sitten julkisuus syytää jatkuvaa propagandaa että miehet ovat näitä tylsän peniskeskeisen seksin aiheuttajia.

Vaimostani ei olisi ainakaan lesboseksiin. Siinä kun rakastellaan pari tuntia ja saadaan ja halutaan toistuvia orgasmeja, näin ainakin lukuisat kansainväliset tutkimukset väittävät. Ilmeisesti sitä mukaa kun suomalainen mies haluaa yhä monipuolisempaa seksiä alkaa nainen mennä yhä enemmän pikaseksin kannalle. Liekö syy siinä että naiset ovat yhä enemmän työelämässä ja tylsistyttäneet eroottisuutensa järjestäytyneen yhteiskunnan yhtenä komponenttina? Joka tapauksessa ei missään tapauksessa pidä paikkaansa että miehet ovat 10 minuutin pikapanon syypäitä. Häpeääkö suomalaiset naiset itseään?

Äänestä
  • Pystytkö linkkaamaan näitä lukuisia kansainvälisiä tutkimuksia lesboseksistä, kun kuulostaa vähän erikoiselta?

    Äänestä

itse en häpeä itseäni ja mulle yksi parisuhteen tärkeitä asioita on sujuva seksi, se että molemmat ovat tyytyväisiä. yksi sujuvuuden perusta on luottamus toiseen, se että toinen ehdottaa jotain voi sanoa ei, tarvitsematta pelätä että alkaa painostus tai mökotys.

varmaan tohon "estoisuuteen" on selitys lapuus/nuoruus, sillä kyllä me "keski-ikäset" naiset vielä suht poikkeuksetta kasvatettiin "siveyden sipuleiksi" ja se miten siitä pääsi eroon on ihan itsestä kiinni. omaksi onnekseni ne joiden kanssa olen parisuhteessa ollut ovat olleet avoimia sekä rohkaisseet miettimään ja kokeilemaan omia rajoja - tosin siihen on tarvittu itseluottamusta, joka tosin kasvaa ajan myötä

Äänestä

Voiko noin ihania miehiä kuin sinä kylmä viima ja latteuden riemukulku!? :) Mistä tuollaisia ihanuuksia löytäisi, kun lähes riemastui, että on lähes 20 vuoden jälkeen taas sinkku. Minä voisin käyttäytyä, kuin haluaisin sitä tylsää, kun ei tulisi mieleenkään, että tuollaista olisi tarjolla. Aina ei tietysti ole aikaa tuntien ihanuuteen, mutta halukkuus kyllä lisääntyisi, jos tietäis, että mies haluaa ja pystyy tuollaiseen. Hellyyttä ja kosketusta varmaan saisi vaikka milloin. Usko miehiin palautuu... Voi kun löytäisi noin ihanan miehen. Oletteko varmoja, että vaimonne tajuavat, ettei ole kiirettä vaan oikeasti saa nauttia toisesta pitkään?

Äänestä

Meitä ihmisiä on niin monenlaisia.Toisille seksi on tärkeämpää ja toisile taas ns.
keskitärkeää ja toisilla se hiipuu olemattomaksi.Ollaan me vaan aika erilaisia.
Kaikki korjaantuisi suhteissa jos yksi asia pysyisi....KUNNIOITUS.Jos se säilyy ja asioista voi keskustella,silloin haluaa ja voi toteuttaa toisenkin toiveita ja silloin säilyy se lämpö,arvostus ja toisen ihailu.
Miksiköhän ihmiset ei näin toimi?????

Äänestä

Ei kaikki halua tulla tyydytetyiksi todella rohkealla ja ronskilla tavalla. Useimmiten mainittu rohkeus ei ole mitään rohkeutta, ainoastaan joku pornojäljitelmä, ja sellaista naisille on tarjolla joka puolella kyllästymiseen saakka. Todellista rohkeutta olisi puhua avoimesti ja kohdata toinen sellaisena kuin hän on.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Itse pidän siitä, että hommassa on vaihtelevuutta. Jos avaajan kaltaisen miehen kanssa päätyisin suhteeseen, kyllästyisin pitkiin, kokeileviin sessioihin, etenkin jollei ikinä olisi ennalta-aavistamatonta ja yllättävää pikaseksiä. :(

    Äänestä

  • Vaihtelu on parasta kirjoitti:

    Samaa mieltä. Itse pidän siitä, että hommassa on vaihtelevuutta. Jos avaajan kaltaisen miehen kanssa päätyisin suhteeseen, kyllästyisin pitkiin, kokeileviin sessioihin, etenkin jollei ikinä olisi ennalta-aavistamatonta ja yllättävää pikaseksiä. :(

    Osaatko lukea? Aloittaja kirjoitti naisen haluavan vain pikapanoja.

    Äänestä

Pistähän eukko kontilleen ja ala lykkimään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kylmä viima kirjoitti:

Olen ollut yli 20 vuotta naimisissa naisen kanssa eikä suhde ole tähän asti ollut huono. Mutta viimeisen puolen vuoden aikana on ilmennyt asioita jotka ovat alkaneet rasittamaan liittoamme. Nyt kun meillä olisi jo enemmän aikaa toisillemme (lapset muuttamassa pois luotamme) on vaimoni olemus esim. seksin suhteen alkanut risomaan minua.

Lyhyesti sanottuna, kun julkisuuteen levitetään jatkuvasti sanomaa tunnekylmistä ja sulkeutuneista suomalaisista miehistä, niin meidän liiton suhteen on käymässä päinvastoin. Vaimoni on joko täynnä estoja tai sitten on liian kiireinen erotiikan suhteen. Minä haluaisin tyydyttää häntä todella rohkealla ja ronskilla tavalla mutta tämä ihminen haluaakin pikaseksiä. Ällistyttävintä ovat kommentit kuten esim. "tule oikealla tavalla" joka tarkoittaa suomeksi vain tuota tylsää penisseksiä, tiedättehän, 10 minuutin ikävystyttävä pikapano. Ja kuitenkin hän toisaalta on aina tunnustanut miten herkkä ja väristyksiä aiheuttava minun kosketteluni on. Suukottelun suhteen hän on myös aika avuton: valittaa sitä ettei voi hengittää. Ujostelee aina sitä kun nuolen hän pilluansa vaikka toisaalta pitää siitä sitten valtavasti (saa myös toistuvia orgasmeja).

Hänen perustelunsa ontuvat: hän on mitä ilmeisemmin ahdasmielisen kotikasvatuksensa takia estoinen. Pelkää rohkeaa seksiä ja on luonut käsitteen jonka mukaan seksi on vain ja ainoastaan peniksen tunkeutumista (penetration). Tuo hänen joko tunnekylmyytensä tai eroottisuuden pelkonsa on hyvää vauhtia tappamassa kaiken kauneuden suhteestamme. Se on aikaansaamassa sen että tunteeni häntä kohtaan ovat viilentymässä. On tässä syytä myös itsessäni. Minussa ei ole ollut sen vertaa miestä että olisin rohjennut kysyä häneltä että miksi hän joko pelkää kunnon seksiä vai eikä hän enää pidä minusta. Nämä todella eivät ole helppoja asioita keskustella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu