Alkuhuuma, sen jälkeen, kymmenen vuoden päästä, kahdenkymmenen vuoden päästä?
Mikä on hyvä, suhde, miten sen saa kestämään, onko rakkauta ensisilmäyksellä olemassa vai kasvaako suhteeseen?
Yksi vakava suhde takana vuosia sitten. Sinkkua kiinnostaa, miten suhteet kestää, miten rakastutaan, ensisilmäyksellä, vai ollaan ensin kavereita vai pikkuhiljaa?
kertokaa omia kokemuksia?
Mikä on hyvä, suhde, miten sen saa kestämään, onko rakkauta ensisilmäyksellä olemassa vai kasvaako suhteeseen?
Yksi vakava suhde takana vuosia sitten. Sinkkua kiinnostaa, miten suhteet kestää, miten rakastutaan, ensisilmäyksellä, vai ollaan ensin kavereita vai pikkuhiljaa?
kertokaa omia kokemuksia?
Vastaukset 11
Vanhimmat
"onko rakkautta ensisilmäyksellä olemassa vai kasvaako suhteeseen"
Sekä että.
Miksi suhteen pitäisi kestää? Toki hyvä, jos suhde kestää lasten aikuistumiseen asti, mutta ei sekään ole mikään pakollinen suorite, jos suhde ei vaan toimi.
Olen kokenut 1/2 vuoden, 1, 4, 20 vuoden suhteita, sekä pikaisia suhdeyritelmiä, ja tullut lopputulokseen, että onnellisimmillani olen sinkkuna.
Itse kirjoitin tästä aiheesta vuoden alussa.Se kelpaa vastaukseksi kysymykseesi "Alkuhuuma, sen jälkeen, kymmenen vuoden päästä, kahdenkymmenen vuoden päästä?".Alla on siis kiteytys syvemmällä tasolla, hyvästä ja toimivasta parisuhteesta.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11962300
"Yksi vakava suhde takana vuosia sitten. Sinkkua kiinnostaa, miten suhteet kestää, miten rakastutaan, ensisilmäyksellä, vai ollaan ensin kavereita vai pikkuhiljaa?"
Tuohon ei olemassa yksi selitteistä oikeaa tapaa.Joskus sitä vain tapaa ihmisiä, joiden kanssa on vain helpompi jutella kuin toisten.Esimerkiksi juuri baarissa.Toinen tekee myös jo siinä vaiheessa jollain tavoin "kotoisan" tunelman.
Kaveruus suhteet taas voivat kääntyä ihmisten kasvamisen ja kehittymisen myötä, toisesta kiinnostumiseksi.Ihminen oppii näkemään elämää ja sitä kautta myös muita ihmisiä eri tavalla.Toisessa on voinut olla kaiken aikaa "se jokin" mutta ihminen ei omaa sokeuttaan ole nähnyt sitä.
" Miksi suhteen pitäisi kestää? Toki hyvä, jos suhde kestää lasten aikuistumiseen asti, mutta ei sekään ole mikään pakollinen suorite, jos suhde ei vaan toimi. "
Ihan ensimäisenä heitän vastapallon; Miksi haluat parisuhteen?
Parisuhteen perinmäinen ajatus kun kumppanuuden ja elämän jakaminen.Valitaan sellainen ihminen rinnalle, jonka kanssa voisi oikeasti ajatella elävänsä, elämänsä loppuun asti.
Tuo sinun versiosi parisuhteesta, on kyllä melko repivä; Vähän väliä eroja.Toisinaan sitten taas aletaan seurustelemaan mutta sillä pohjalla että "tämä voi loppua vaikka jo huomenna".Toisin sanoen, et ota toista ihmistä 100% elämääsi, vaan vain 98.8%, koska takaportti on aina itselläsi auki.
Ja ei sillä, jos parisuhde ei vain toimi, niin ei se toimi.Turha on kenenkään toisessa roikkua jollei siitä tule mitään.Mutta, tästä olisikin tärkeää ottaa oppikseen, miksi parisuhde ei toiminut? Missä ja mitä, tein väärin? Ja tärkeämpää on löytää itsestään ne erehdykset ja pystyä myöntämään ne kuin alkaa syyttämään toista, se kun oli semmoinen ja semmoinen tai se teki silleen ja silleen.Näin voit ottaa opiksesi ja koittaa ensi kerralla tekemästä samoja virheitä.
varmasti voi ihastua välittömästi tai sitten kaveruudesta pikkuhiljaa muodostua suhde. itse olen ollut 2 vuotta mieheni kanssa yhdessä, en ole aiemmin ollut näin pitkässä suhteessa.
meillä suhde pysyy freesinä, kun päivittäin halitaan ja suukotellaan toisiamme ja kommunikoidaan paljon. erityisesti huumori on meille tärkeää ja vietetään myös aikaa paljon erossa toisistamme koulujen, töiden, kavereiden ja harrastusten takia. tämä on tärkeää suhteen toimivuuden kannalta.
en tiedä rakastuimmeko ensisilmäyksellä, mutta heti, kun näin mieheni ajattelin, että onpas hyvännäköinen tyyppi. minulle on ainakin tärkeää, että myös ulkonäkö miellyttää ja kemiaa meillä edelleen on.
"miten suhteet kestää, miten rakastutaan, ensisilmäyksellä, vai ollaan ensin kavereita vai pikkuhiljaa?"
Itse en usko siihen rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta ihastumiseen kyllä. Se, missä tai miten sen oikean tapaa ei ole varmaan niin väliä.
Kun yllä myös meidän suhteessa olennaisena osana on huumori ja se, että molemmilla on myös se "oma elämä". Tärkeää on myös avoimuus, että kerrotaan, mikä itselle on tärkeää ja mitä toiselta toivotaan.
Koen, että suhteeseen ei vain kasveta vaan siinä tulisi myös kasvaa kokoajan. Samalla kun molempien elämät muuttuu, muuttuu myös suhde.
sori mut kuulostaa projektilta, me toiset tykätään vaan kölliä ja olla rauhassa, elellä sen oman kanssa, ei niinkään "suorittaa" elämää............................ !!!
Toisen luonne on tärkein eli mitä saa suhteesta!!!
Ei niinkään miten paljon rakastat vaan millainen SINÄ olet suhteessa. Mitä toinen tuo siihen,.,,, synkkyyttä vai jotain elämisen arvoista.
Sellainen jossa molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä, ajoittain ehkä jopa onnellisia.
Kyllä. Hölmö vastaus mutta sisältänee yksinkertaisen totuuden, ettei ole olemassa yhtä, yleispätevää vastausta vaan kaikki riippuu henkilöiden yhteen sopivuudesta.
Omia kokemuksia.
Alkuhuuma? Ei ollut sellaista. Levottomien "juoksuvuosien" jälkeen kaipasin vakiintumista ja aloimme viihtymään yhdessä nykyisen vaimoni kanssa.
Mistään ensisilmäyksen rakkaudesta ei siis ollut kysymys vaan normaalista fyysisestä vetovoimasta.
Kestäminen?
Ratkaisevan tärkeää lienee se, että meille kummallekin tärkeitä ovat eri asiat.
Vaimoni ei ryhdy kinaamaan minulle tärkeistä enkä minä hänen tärkeiksi kokemistaan.
Asenne arkisiin asioihin.
Aidosti saman suuntaiset mielipiteet koskien raha-asioita, lasten kasvatusta, asioiden tärkeysjärjestykseen asettamista yms.
Kiinnostus urheiluun ja matkusteluun sekä kaikkeen uuteen.
Halu huolehtia itsestään ajatellen myös kumppanin olon miellyttävyyttä.
Ehdoton luottamus ja kummankin omat reviirit ovat meille itsestäänselvyyksiä.
Paljon yhteistä mutta myös omaa ajankäytön ja harrastusten parissa.
Lauantait ovat ainoat viikonpäivät jotka olemmeolleet yhdessä kokonaisuudessaan eläkevuosiemme ( 15v ) aikana.
Vielä toistaiseksi ei pelkkä kädestä kiinni pitäminen riitä läheisyyden kokemiseksi.
Hyvän parisuhteen äärilaitaa?
Pitkään tuntemamme pariskunta edustaa minun arvomaailmassani tuota ääri-ilmiötä.
Kumpikin, mutta varsinkin rouva, provosoi käytöksellään puolisoaan mustasukkaisuuteen.
Vielä 60 ikäisenä herra vaivautuu vetämään vaimoaan turpiin.
Seuraavana päivänä rouva todistelee syvää rakkautta puoli päätä mustelmilla ja turvoksissa.
Mitään järjellä perusteltavaa syytä suhteen jatkumiseen ei ollut havaittavissa.
Kunnes kuolema erotti.
Kiitos vastauksista :)
Hyödyllisiä vastauksia, se siinä juuri on että tämä sinkkuus on saanut unohtamaan todellisen suhteen. Toisaalta tuo eka viesti, entä joa minäki viihdyn vaan yksin?
Ja minä en aloita suhdetta turhaan; tyyliin kuolema meidät erottaa. Toki jos suhde loppuu niin minkäs sille voi. Tuntuu että oon siinä välissä että jos nyt aloittaisin suhteen olisiko se sitten siinä?
Kaipaan ihan kamalasti läheisyyttä ja tuntuu että kaipaan sitä ja himoa; en parisuhdetta. Ainakaan vielä. Ehti vaan tulla
Neljän vuoden aikana oon tehnyt kaikkee mahdollista sinkkuna. Nuori ja sinkku. Kai luulin että se herra astuu kuvioihin tässä vaiheessa.
Toisaalta ajattelen että olen nuori, että ehtii sen suhteen saada. Tai että se tulee kun tulee. Yhden illan jutut eivät vaan enää nappaa, kaiken nykyään nirso miesten suhteen.
Toinen on se, että katson suhdetta selkeästi vaalean punaisten lasien läpi.
Että "sen oikean " vaan löytää ja sitten kaikki lutviutu vaan. Mitä se sitten tarkoittaa? Että halutaan viettää elämä yhdessä, intohimoa pitää suhde yllä, luotettavuutta ja rakkautta. Saa olla oma itsensä. Toki se on täynnä työtä, jota en oo ilmeisesti sisäistänyt. Ehkä parempi olla vielä sinkku :D
Hyviä suhteita on niin erilaisia. Miehelleni se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Mä olin kyllä valtaisan rakastunut, mutten uskaltanut luottaa siihen tunteeseen. Siihen, että se kestäisi tai riittäisi - että osaisin rakastaa. Jossain vaiheessa sitten tein päätöksen, että tässä pysyn enkä muuta haikaile.
Seurusteltiin, muutettiin yhteen, opiskeltiin, mentiin töihin ja naimisiin, saatiin lapsia. Kaikki sujui jotenkin niin luontevasti. Vähitellen kasvoi luotto siihen, että meillä on jotain arvokasta, joka kestää, vaikka joskus olisi erimielisyyksiä. Vaihtoehtoja olisi, mutta olemme valinneet toisemme hyvästä syystä. Kumpikin tietää sen - ja tietää tehneensä hyvän valinnan ;)
Meillä on erilaiset kiinnostuksen kohteet, mutta ei olla koettu tarpeelliseksi rajoittaa toista. Yhteistäkin tekemistä on. Ollaan toisiamme lähellä, pysytään toistemme ajatuksista ja haaveista kärryillä, yritetään tehdä toistemme elämä helpommaksi. Toisen ja oman epätäydellisyyden hyväksyminen on tärkeää. Suhde tuo voimaa ja lämpöä elämään, mutta onni tulee pohjimmiltaan itsestä.