Mikä minussa on vialla?

Rasvatyttö

Miksi minulle tulee aina välillä tarve syödä rasvaa suoraan paketista, ihan paljaaltaan tai usein niin että kaavin rasvaa manteleiden tai pähkinöiden kanssa kerralla jopa 100-120g. Eikö kuulostakin suorastaan ällöttävältä? Olisikohan minun hyvä kertoa tästä miesystävälleni? Tämä sama tapahtui eilen myöskin. Vaikkea painoa tullut lisää, on tämä hyvin ikävää kun ei pysty hallitsemaan omaa syömistään. Monesti rasva on sitä becel 70% ihan kunnon rasvaa ja manteleitakin saattaa mennä ihan helposti vaikka 100g, siinä tulee jo 1200kcal eli ihan törkeästi.

Nyt sitten olo on hieman huono. Ja tämä tapahtuu usein kun olen yksin ja yksinäinen. Tuntuu nytkin että minut on vaan jätetty yksin taas kotiin kun miesystävä lähti pelaamaan kaverinsa kanssa. Olo on niin yksinäinen ja hylätty, itkuinen ja alakuloinen. Tuntuu jopa hiemen masentuneelta olo, mutta toisaalta olen hyvin onnellinen noin yleensä. En tiedä mistä tämäkin johtuu, menkat tulossa niin voiko olla hormoonit? Tuntuu etten ole saanut tarpeeksi huomiota ja se painaa ettei minulla ole kuin yksi ystävä jonka kanssa olemme vähemmän tekemisissä kuin ennen koska hän muutti toiselle paikkakunnalle.

Olen kyllä ihan hoikkakin 169cm ja 60kg, olen tässä viime viikkoina saanut pudotettua 2kg. Ei tämä ole normaalia, mikä minussa on vikana?

6

216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rasvatyttö

      Eikö kenelläkään ole samaa ongelmaa.. Joo tiedän, tämä on niin nolo ongelma että hävetti itseänikin kertoa. Ihmettelen vain miksi minulla on tällainen ongelma..

    • mietteitä

      Kai tuo on jonkinlainen täsmä-bulimian muoto. Eli et ilmeisesti juuri muuta ahmi kuin tätä rasvaa?

      Kerro ihmetteleväsi, miksi näin teet. Toisaalta kerrot itse syyn: olet ahdistunut ja yksin oleminen on sinulle ylivoimasta. Täytät siis tyhjän aukon konkreettisesti syömällä itsesi täyteen.

      Et kuitenkaan voi tehdä tätä kovin usein, koska olisit lihonut, jos kyseessä olisi taajaan tapahtuva sessio. Eli jos harrastat tätä pahettasi vain esim. 1-2 kertaa kuussa, niin ei kannata stressata asialla. Jos et stressaa, niin mielitekokin voi jäädä vähemmälle.

      Yritä nyt hankkia ystäviä paikkakunnalta, jotta miehesi poissa ollessa sinullakin olisi seuraa. On myös hyvä totutella olemaan jonkin verran yksinkin. Sitä taitoa jokaikinen tässä elämässä tarvitsee. Ota hyvä kirja käteen, leffa pyörimään tms. Pari lasia hyvää viiniä voi ehkäistä ahmimisen himoa.

      Mutta alkoholin kanssa tietysti pitää harkita tarkkaan mitä tekee. Jos on taipumusta riippuvuuksiin, niin sitä voi saada vielä pahemman ristin itselleen kuin satunnaisesta rasvan lappaamisesta.

      • Rasvatyttö..

        Moi vain.. Joo voihan se olla että ongelma on siinä että olen ollut liian vähällä energialla ja sitten en voi vastustaa kiusausta vaan elimistö vaatii energiansa sitten rasvana.. ;( Varmaan osa tuosta rasvasta ei imeydy kun laittaa vatsan aivan sekaisin.. Mutta kyllä se pääsyy täytyy olla se että olen yksinäinen itsekseni kotona ja kaipaan huomiota.. Sitä vain ihmettelen miksi se on juuri rasva mitä syön..

        No leipää ja viljoja en syö oikeastaan.. Ehkä se on rasva koska syön aika terveellisesti muuten ja hyvin niukasti rasvaa sisältäviä ruokia teen. Öljyä käytän lähes pelkästään ja rasvaisia ruokia en syö.. Onni kuitenkin etten ole lihonut vaan hieman laihtunut.. Pitää yrittää tsempata. Olen myös ollut ostamatta pähkinöitä ja rasvaa kotiin, se tietysti tepsii, mutta kyllähän ne pähkinät olisi terveellisiä syödä jos osaisi niitä kohtuudella nautiskella..


    • mummeli muualta

      Minä en paljon kirjoittele, kun kaikki toiset ovat näillä palstoilla viisaampia. Ne kolesterolit ym. mistä tulevat ja kenelle. Ikäni olen syönyt sianlihaa ja voita sekä täysmaitoa. Maitoa jota lehmätön kaupasta saa.
      Kolesteroli minulla on neljän paikkeilla ollut aina. Ikää 69 ja ei mitään lääkkeitä.

      Luulisin, jottei minua voi tapa ja kananmunia syön kanssa silleen kuin nyt ihmiset yleensä, vaihdellen ruokia.

      Tähän saa komentoida mielinmäärin! Näin olen elänyt ja jatkan, kunnes toisin todistetaan.

    • KIITOSS
    • kavereita ja rasvaa

      Aloittaja
      Painosi on aivan ihanteellinen. Syöt yleensä terveellisesti, niin hyvä on.

      Sinä olet kyllä kertonut parikin syytä sille rasvansyönnille. Ensimmäinen on se, että olet yksinäinen ja se ahdistaa ja hieman masentaa sinua. Sinun pitäisi hankkia itsellesi uusia kavereita. Ystäviä ei ehkä heti saa samalta paikkakunnalta, mutta jos jonkun harrastuksen parista löytäisit seuraa. Onko sinulla opiskelu tai työkavereita. Onko naapurissa joku, joka lähtisi kanssasi lenkille tai elokuviin? Tarvitset muutakin seuraa kuin poikaystäväsi.

      Toinen asia on ruokavaliosi. Pitäisikö sitä vähän tarkistaa. Hyvät öljyt kuuluvat myös normaalipainoisen ihmisen ruokavalioon. Niitä tarvitaan, jotta kasviksista saadaan kaikki hyöty irti. Laihduttaa sinun ei kannata, koska olet hyvän painoinen. Siksi ei kannata pitää mitään kitupäiviä tai rasvattomia päiviä. Tasaisella ruoan ja rasvan saannilla pidät rasvanhimot poissa.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9367
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      67
      4862
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4531
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      58
      2874
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1566
    6. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      8
      1388
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      41
      1344
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1276
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      46
      1263
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1242
    Aihe