Pizzaa ja geenejä

Konstailemattomana ruokana pizza sopii luonteeltaan varsin monenlaiseen nälkään niin töissä, pikkujuhlissa kuin vapaa-ajan riennoissakin. Sillä voi aloittaa aamun ja päättää pitkän päivän. Lounaaksikin se soveltuu erinomaisesti. Räntäsateisena syysiltana kumppanin kanssa jaettu pizza kohottaa mielialaa paremmin kuin mikään reseptilääke. Yksinäiselle kulkijallekin aurinkoisten ihmisten tarjoama iloinen ruoka tarjoaa vatsantäytteen lisäksi toivon paremmista keleistä ihmissuhderintamalla.

Välimeren ympäristössä syntyneet kantavat perimässään kuumaa tempperamenttia joka sekä kiivastuu että rakastuu yhtä helposti ja osoittaa sen myös. Jokainen joka istuu pizzeriassa vesi kielellä, voi aistia suurten tunteiden käyvän keittiössä, kun taikinaa vaivataan ja pidellään vahvoilla käsivarsilla. Nuo miehekkään karvaiset käsivarret saattaisivat helposti repiä herkässä tilassa olevan taikinan riekaleiksi, mutta ne vain hellästi pakottavat sen tahtoonsa ja asettavat haluttuun muotoon. Vuosituhansia välimeren suolapurskeissa ja mausteisissa marinoituneet kädet taputtelevat taikinaa hellästi ja antavat sille jäljittelemättömän arominsa, joka ei maistu saippualta taikka käsidesiltä. Taikina elää miehen mukana ja saa hänestä osansa. Asiakas on osa pitkää jatkumoa ja tuntee sen koko kehossaan.

Suomessa alkuasukkaiden ruokalat, joissa jäljitellään jumalaisen ruuan tarkoituksenmukaista muotoa ja ylimaallista makua, eivät luonnollisestikaan tehtävässään onnistu. Asiakas saa kuvainnollisesti ämpärillisen kylmää vettä niskaansa jo kohdatessaan tarjoilijan katseen ensikerran. Vaikutelma ei tietenkään muutu tulevien kohtaamisten myötä, vaan laatu on tasapuolista maailman tappiin saakka. Kaikki pikkutarkasti ja jäykästi noudatetut ja rakastetut säännöt ovat selkeästi tärkeämpiä kuin asiakas ja hänen huomioimisensa. Kaikki kotimaasta, sen oloista, ihmisistä ja säänöistä johtuvat ikävyydet, vaikeudet ja vastenmielisyydet ovat läsnä. Syöt lakien, asetusten ja ohjeiden mukaista ruokaa ilottomassa ympäristössä pahantahtoisten ihmisten ympäröimänä. Varmasti yksikään paljon pelätty bakteeri ei ruokaan asti pääse näissä keskitysleiriä muistuttavissa olosuhteissa.

Vieraslähtöinen ruoka ei istu suomalaiseen kansanluonteeseen. Siitä tulee sielutonta ja yhtä tylsää kuin meistä, vaikka reseptejä noudatettaisiin sairaalloisen pikkutarkasti.

Jos ruokaa täytyy välttämättä tarjota litteässä muodossa, voitaisiin suomalaista perinneruokaa muokata uudelleen. Suomalainen tuntisi olonsa luonnollisemmaksi ympäristössä, jossa tarjoiltaisiin yliajettua kalakukkoa taikka karjalanpaistia pettuleivällä. Näissä paikoissa voisi saada itä-suomalaisille ominaista iloista palvelua, joka tarttuu jopa asiakkaaseen. Länsi-suomalaisittain tarjolla olisi veripalttua ja limppua. Näissä paikoissa asiakkaaseen ei tarttuisi muu kuin portsari ulosheiton myötä.

0

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

        Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
        Maailman menoa
        579
        1182
      2. 71
        821
      3. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

        Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
        Maailman menoa
        264
        647
      4. Pitääkö minun pyytää

        Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
        Ikävä
        53
        624
      5. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

        Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
        Ikävä
        161
        612
      6. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

        Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
        Maailman menoa
        170
        605
      7. Katotaan miten jaksat tätä

        Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
        Ikävä
        84
        562
      8. Naisten liian suuret vaatimukset?

        Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
        Sinkut
        117
        536
      9. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

        Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
        Maailman menoa
        202
        509
      10. Tiedätkö mitä mies

        Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
        Ikävä
        20
        486
      Aihe