Pitäisikö kaikki syömäänsä kalorit kuluttaa vai pitäisikö energiamäärän jäädä plussalle tai miinukselle? En ole ikinä oikein käsittänyt tätä ja nyt olen netistä lukenut kuinka paljon täytyisi liikkua mitäkin ruokaa kohden ja tuntuu aivan mahdottomalta kuluttaa kaikki syömänsä!
Kalorit?
Mutustelija
2200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan elossa pysyminenkin vaatii kaloreita.
Suurin osa energiankulutuksesta on ns. perusenergiankulutusta eli sitä, mikä tarvitaan elintoimintojen ylläpitämiseen. Tämä ns. koomakulutus on pienelläkin ihmisellä noin 1500 - 1600 kcal:n luokkaa vuorokaudessa,isolla ja lihaksikkaalla paljon enemmän.
Liikunnan kulutus tulee sen LISÄKSI, tai oikeastaan kaikenlaisen itsensä liikuttelun, koska istuminen kuluttaa enemmän kuin makaaminen, seisominen enemmän kuin istuminen, käveleminen enemmän kuin seisominen ja niin edelleen. Aina, kun ihminen tekee lihastyötä (vaikka naputtaa tietokoneen näppäimistöä kuten minä nyt), energiankulutus lisääntyy siihen nähden, että makaisit hiljaa paikallasi.
Joten ole aivan rauhassa, Mutustelija, todennäköisesti kulutat juuri sen, minkä syötkin, ellet ole lihonut jatkuvasti.