Siksi on ensisijaisen tärkeää, että kaikki työttömät tekevät ihan mitä tahansa työtä samalla tavalla kuin työssäkäyvätkin. Työnteosta vieraantuminen on pahinta mitä voi tapahtua, koska tämä johtaa vääjäämättä lopulliseen työkyvyn menetykseen. Kun työttömät ohjataan erilaisiin työvoimapoliittisiin palveluihin ja heille annetaan tilaisuus työntekoon, säilyy työkyky reippaana ja mieli pysyy terveenä - tuskin kenenkään on kiistämään työnteon tervehdyttävää vaikutusta mielenterveyteen!
Ps. Tässä viestissä ei ole mitään asiatonta, joten mikäli se poistetaan tulee se tänne uudelleen.
Ps. Tässä viestissä ei ole mitään asiatonta, joten mikäli se poistetaan tulee se tänne uudelleen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Olet ihan hakoteillä. Ei siitä ole yhteiskunnalle juurikaan hyötyä vaikka kaikki työttömät puuhastelisivat joissain tukitoimissa.
Monella alueella on ongelmana se, että työvoimareserviä on runsaasti mutta ei osaavaa työvoimaa joka pystyisi täyttämään ko. alueen työvoimatarvetta.
Siitä ei ole juurikaan hyötyä jos maa on täynnä reippaita toopeja.
Mua ei vit.tuakaan kiinnosta mikään puuhapaja työ ilman palkkaa. Se ei työttömän työkykyä paranna jos hiot jotain tuoleja kaks vuotta puuha pajalla. Ei siinä opi mitään eikä kukaan oikea työnantaja arvosta sitä. Siksi menen vasta töihin kun saa oikeita töitä oikealla palkalla.
Ei niihin tukitöihin ihan noin vain pääse, niihinkin pitää hakea ja yleensä hakijoita on useampi yhtä tukityöpaikkaa kohden. Itsekin hakenut sellasiin töihin työkkärin kautta, eikä ole onnistanut. Helppoa se sanoa, ett pitäis ottaa työtä kuin työtä vastaan, kaikki työttömät eivät pysty kaikkiin töihin vaikka olis halujakin. Työharjoittelussa käytetään vaan ilmaisena työntekijänä, eipä se mieltä lämmitä, kun joutuu kuitenkin tekemään samaa hommaa josta toisille maksetaan kunnon palkkakin. Enempi sitä masentuu noiden toimenpiteiden jäljiltä. Aloittajan itse kokeilla mitä se työttömyys nykypäivänä oikein on vois vittuilut jäädä vähemmälle.
Aloittaja on ihan työtön, vaikka toisenlaista roolia yrittää esittää, säälittävä tapaus kuitenkin.
Kyllä mulla töitä riittää: kuhaverkot meinataan naapurin kanssa laskea illalla ja aamulla on filettä myynnissä kovaan hintaan, ostajia riittää.
Pelto odottaa kyntämistä ja istutuspuuhia, jahka ilmat lämpiää. Tekemistä riittää ja sossussakin on käytävä.
Työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin ei ole kiinnostusta eikä 20 prosentilla supistettu toimeentulotuki harmita ensinkään, pikemminkin päin vastoin...
Lämmityspuita saan raivatessani naapurin metsää, jota viime myrskyssä kaatui ja pois on korjattava rungot.
Eli työnteon tervehdyttävä vaikutus on tosiasia, kunhan työstä saatava hyöty kohdistuu minuun.
Säälittää kuitenkin sakki, jota työttömyystoimiston byrokraatit pyörittelevät mielensä mukaan.
Kyllä useimmat työttömät tekevät samalla palkalla töitä kuin työssäkäyvätkin.
Jotkut taas ovat niin nokkelia, että tekevät ilman verokorttia hommia hikihatussa, koska eivät halua olla jakamassa rahaa ulkomaille eikä kotimaan byrokraatilaumalle.
P.S. Sinun aikaisempi aivopierusi taidettiin poistaa...
Mielenterveyteni on kyllä työttömänä aivan eri tasolla kuin työssä käydessä.30 vuotta tuli painettua 8-12 tuntisia päiviä joten kyllä nyt mieli lepää kun ei ole mitään työpaineita enään.
Joopati joo. Nyt nautimme elämästä eikä työttömyystoimisto ahista ensinkään: antaa akkojen siellä toimistossa virkailla niin kauan kun veronmaksajat sen suovat heille.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288675184376.html
Pitää olla rahaa mennä töihin, ostaa eväät, työkengät, työvaatteet.
Työttömän rahat riittää hädin tuskin puolet kuukaudesta ja puolet kuukaudesta kitkutellaan paastolla ja makaroonilla.
Työttömän elämästä vieraantuminen on pahinta kun ei tiedä mitenkä 480 eurolla kuussa eletään.
Työnteko ei auta milläänlailla jos on köyhyysloukussa ja joutuu työnteosta huolimatta tukiluukuilla kerjäämään jotain tiposia.
Tee työtä itse ilman palkkaa ja katso kauanko mielenterveytesi pysyy. Tee pelkällä ruokapalkalla. Samalla tavalla teet töitä kuin työkaverisikin mutta ilman palkkaa. Vieraannuta itsesi palkasta kun mielenterveytesi pysyy ilman palkkaakin.
Kukaan ei vastustaisi näitä toimenpiteitä, jos niihin osallistumisesta maksettaisiin palkkaa kuten asiaan kuuluu.
Jos on kaikki työttömät yleistetty umpilaiskoiksi luusereiksi, niin samalla logiikalla nettikeskusteluja lukiessa voisi kaikki työssäkäyvät julistaa täysiksi kusipäiksi.
Olen hoitanut 20 vuotta taloyhtiömme hallituksen puheenjohtajan tehtävää, lisäksi olen huolehtinut lämmitysjärjestelmän valvonnan ja säätämisen (2 - 5 käyntiä viikossa) sekä korjaukset. 16 vuotta sitten suunnittelin ja toteutin lämmitysjärjestelmään muutoksen, jonka toteutuskustannus oli minimaalinen ja joka on tahkonnut vanhaan systeemiin nähden usean tuhannen euron vuosisäästöt. Muutos maksoi itsensä takaisin parissa kuukaudessa, kyse oli mitättömän pienestä, mutta tärkeästä oivalluksesta. Lisäksi olen suorittanut sähkötöitä ym. korjauksia, koska olen ainoa tekniikan ammattilainen talossa.
Kaiken tämän olen tehnyt täysin korvauksetta, yhtiökokous on joka vuosi päättänyt, ettei hallituksen jäsenille makseta korvauksia. Lämmityspuuhailun ja muun teknisen palvelun olen suorittanut, koska tekniikka on minulle eräänlainen kutsumus, jonka parissa olen elämäni työskennellyt.
Nyt olen ollut jonkin aikaa työttömänä. Viime viikolla oli yhtiökokous. Kun tultiin kohtaan "Palkkiot", niin yhdeltä osakkaalta tuli naseva kommentti: "Nythän sinä saat palkkaa kaikista noista hommista, kun sinä elät meidän maksamilla verovaroilla!" ja toinen perään "Niin, kunniallisille veronmaksajillekin tulee palvelua" ja kun ilmeestäni pystyi lukemaan lämpenemisen merkkejä, niin vielä kolmas "Kato, kyllä sinunkin täytyy jotain korvaustesi eteen tehdä."
Onneksi kohta "Palkkiot" oli tässä vaiheessa nuijittu vanhalla kaavalla eli ei "Ei palkkiota" ja siirryttiin kohtaan "Hallituksen jäsenten valinta" Ensimmäinen ehdotus kohdistui minuun, tässä vaiheessa ilmoitin, etten ole käytettävissä sen paremmin hallitukseen kuin mihinkään muuhunkaan palveluntuottamiseen taloyhtiössämme. Tästä päivämäärästä alkaen vastikkeenmaksu on ainoa taloyhtiölle suorittama palvelukseni. Kyllähän sitten alkoi poru ja kitinä "Kukas sitten hoitaa lämmityksen ja korjaukset, kun ei meistä kukaan osaa?" Ilmoitin, että kukaan ei ole korvaamaton ja että päätökseni on lopullinen!
Sitten, kun alkoi uusien hallituksen jäsenten etsintä (pari muuta entistä jäsentä peesasi ja ilmoitti, ettei ole käytettävissä), niin sitten alkoi tulla ehtoja "Minä voin alkaa, mutta siitä pitää saada maksu!" Totesin, että edellisessä kohdassa päätimme, ettei makseta. Sitten alkoi vaatimus palata edelliseen kohtaan uudelleen käsittelyn merkeissä, totesin puheenjohtajana, että kokouksen päätös ao. asiasta on kopautettu ja kirjattu eikä kokousteknisesti ole mahdollista siirtyä taakse päin.
Nyt on hallitus ihan keltanokkia ja teknisiin asioihin jahdataan halvinta mahdollista ulkopuolista toimijaa jne.
Eli episodin opetus: Vaikka olet netistä lukenut, ettei työttömillä ole mitään ihmisarvoa ja että niistä ruvetaan kohta varmaan maksamaan tapporahaa, niin ole varovainen tätä ilosanomaa julistaessasi, jollain työttömällä voi olla vielä jäljellä voimia iskeä takaisin!
Ilmeisesti et kuitenkaan ymmärrä tekniikkaa riittävästi, koska et ole työllistynyt. Tosiosaajat työllistyvät aina, koska työnantajat kilpailevat heistä kynsin ja hampain!
Se, että osaa käyttää sähkömittaria ja kytkeä kaksi johtoa yhteen ei vielä tee sähköammattilaista.
"Jos on kaikki työttömät yleistetty umpilaiskoiksi luusereiksi, niin samalla logiikalla nettikeskusteluja lukiessa voisi kaikki työssäkäyvät julistaa täysiksi kusipäiksi."
Mikä tuli näköjään sangen pian todistetuksi (sic.)......
Näin on. Työssäkäyvät (4500e/kk) luulevat olevansa jotenkin parempia joka suhteessa kuin työttömiksi joutuneet. Tosiasiassa heidän esimiesten perseennuoleskelutaitonsa on osoittautunut vertaansa vailla olevaksi. Siinä se pieni/suuri ero.
Työttömäksi joutuu yleensä neljästä syystä: 1.) työ oikeasti loppuvat. Silloin ei ole merkitystä henkilön luonteella tai osaamisella 2.) työt loppuvat osalta ja irtisanottu on ammattitaidoltaan heikompi, hänellä on korkeampi palkka tai ei mielistele pomoja, siksi hänet irtisanotaan, 3.) mokaa töissä ja on epäpätevä tai 4.) työnantaja rikkoo lakia irtisanomalla vääristä syistä, vaikkei olisi tarvetta.
Ei Kaaleppi töissä ole, vaan hulluuseläkkeellä.
Heh heh, mikä kusipää. Meillä sähkömittari kelaa lukemia ihan omissa oloissaan keskuksen oven takana ilman, että kenenkään erikseen sitä tarvitsisi osata käyttää. Jos taas tarkoitat yleismittaria ja edes olet sellaisesta koskaan kuullutkaan, saati sitten käyttänyt, niin se on sitten ihan eri asia kuin sähkömittari - kysy vaikka Esson baarin sediltä.
sähköinssi 4500e/kk:
sulla on vissiin jäänyt tekniikkaa opiskellessa kortinpeluu vähemmälle.
Muuten tietäisit mitä tarkoittaa Musta Pekka -kortti.
Siitä on usein kyse kokeneen työnhakijan kohdalla - ei siitä, etteikö tällä olisi tietoa ja taitoa.
Kommenttisi taitaa osoittaa että olet sitä nuoleskelija ja pyrkyri koulukuntaa. Sellaisia itsekin kohtasin eräässä suuressa kansainvälisessä yrityksessä. He eivät osallistuneet yhteisiin kehitystehtäviin, koska pelkäsivät etteivät saa omia tulostavoitteitaan täyteen ja että muut hyötyvät heidän vähäisistä tiedoistaan.
Niistä omista tiedonmuruista ja osaamisalueista pidettiin kovasti kiinni. Sillä tavalla saatiin aina hienoja raportteja, kun kukaan muu ei jotain asiaa tuonut esille. Ja kun tarpeeksi usein nimi nousee esiin, vaikka kuinkakin vähäpätöisessä asiassa, niin nimi jää mieleen. Sitten kun tuli organisaatiomuutos niin JaniMiihkaliYrbe Muttersson kyllä osattiin poimia talteen.
Ongelma on ettei tuota 4. kohtaa voi todistaa.
Työnantaja vaan voi sanoa: eihän me niin tehdä, se olisi lainvastaista.
Ja koeaikapurku on vielä yleisempää, siihen ei mitään perusteita tarvita, koeajat on 4kk ja näin pystytään siis pyörittämään kolmella tyypillä vuoden verran töitä "ilman sitoomuksia"... parhaimmillaan näille tyypeille maksetaan vielä harjottelijan palkkaa koeajalta..!
työnteko ei ole ratkaisu mihinkään,ja ei ole ikinä ollutkaan..etenkää tämmösessä maassa..jossa pelkästään säiden takia masentaa suurimman osan vuodesta..ei oo valkoihosen hommaa juosta pimeässä,pakkasessa,lumipyryssä jossai huoltorakennusten katoilla,pask@n tärkiänä