Suoraan puhumisesta tapailuvaiheessa

Onko paha moka, jos sanon tapailemalleni miehelle, että sanoo sitten suoraan, jos käy niin ettei hän tahdo enää nähdä? Toistaiseksi ei vaikuta siltä, että ei olisi enää kiinnostunut, mutta vanhoista vahingoista viisastuneena haluaisin tehdä selväksi, että olisi kivempi jos asioista puhuttaisi suoraan. Mulle on siis käynyt useampia kertoja niin, että mies tapailuvaiheessa tehnyt ns. katoamistempun, joka on tullut siis ihan puun takaa. Edellisellä tapaamisella kaikki on vielä ollut ah-niin-ihanaa ja sitten yhtäkkä ei enää oteta yhteyttä, eikä kysyttäessä syytä vastata mitään. En halua enää nöyryyttää itseäni vastaavalla tavalla, joten olenko ihan hirveä eukko, jos pyydän puhumaan suoraan?
4417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen nainen, kokenut samaa ja ottanut saman tavan käyttöön. En osaa sanoa, mitä miehet tosta ajattelee, mutta ei ne välttämättä toimi kuitenkaan noin. Parille miehelle olen tätä tapaa soveltanut, mutta ei ne silti ilmoittaneet, etteivät enää aio tavata, vaan itse se piti selvittää, kuten aiemminkin.

Äänestä

Mä sanon kanssa aina alussa uudelle tuttavuudelle, että toivoisin reiluutta puolin ja toisin, elikkä voi ja pitää kertoa suoraan sitten, jos ei haluakaan enää pitää yhteyttä. Mutta jostain syystä se tuntuu miehille olevan vaikeata. Yksi viidestä osasi sen tehdä, muut katosivat.

Äänestä

Tää on hyvä tapa.

Jos katoaa, niin anna kadota. Ei siitä tulis kuitenkaan mitään jatkon päälle. Hyvä vain että alussa, niin pääset kattelemaan uusia. Tulee aina "uusia junija".

Mitä sellaisella miehellä tekee muuten? Ei niitä kutaleita voi pakottaa.

Yks kun jättää, niin toinen ottaa.
Kannattaa olla myös vähän salaperäinen, ne on kummia otuksia nuo miehet, niitä kiinnostaa juuri silloin, kun eivät tiedä mikä on tilanne.

Ei missään nimessä kannata jäädä nyyhkimään kenenkään perään.
Anna tehdä kipeää kaks kolme päivää, sen jälkeen riitti ja tartut uusin ottein uusiin toimiin.

Äänestä

Mikä tämä miesten katoammisjuttu on? Se on niin yleistä. Helvetti kun ärsyttää itseni ja kaikkien muiden puolesta tommonen. Nyt tässä juuri parhaillaan yritän noudattaa tuota edellisen kommentoijan neuvoa, anna olla. On vaikeeta ja ottaa luonnon päälle oikein kunnolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


plaad kirjoitti:

Onko paha moka, jos sanon tapailemalleni miehelle, että sanoo sitten suoraan, jos käy niin ettei hän tahdo enää nähdä? Toistaiseksi ei vaikuta siltä, että ei olisi enää kiinnostunut, mutta vanhoista vahingoista viisastuneena haluaisin tehdä selväksi, että olisi kivempi jos asioista puhuttaisi suoraan. Mulle on siis käynyt useampia kertoja niin, että mies tapailuvaiheessa tehnyt ns. katoamistempun, joka on tullut siis ihan puun takaa. Edellisellä tapaamisella kaikki on vielä ollut ah-niin-ihanaa ja sitten yhtäkkä ei enää oteta yhteyttä, eikä kysyttäessä syytä vastata mitään. En halua enää nöyryyttää itseäni vastaavalla tavalla, joten olenko ihan hirveä eukko, jos pyydän puhumaan suoraan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu