Lastenhoito-apua kaivattaisiin

hei. Osaisiko joku neuvoa väylän, mistä löytäsin pian 10-vuotiaalle tyttärelleni "hoitajan" lähinna iltavuorojeni ajaksi kaveriksi, koska ei vielä pärjää itsekseen koko iltaa. Kauppojen ilmotustauluille en lähtisi kirjottelemaan, eikä täällä uudessa asuinpaikassa ole tuttavapiiriä joihin tukeutua, suku ja perhe kaukana. Kiitos :)
20243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Mansku. Joku lapsen kaverin isosisko. jne.

Äänestä
  • Itse kysyisin neuvoa lapsen opettajalta.

    Äänestä

Voisihan joku pirteä eläkeläinenkin olla vaihtoehto ? Eri järjestöjen kauttakin voisi kysyä, jos sieltä löytyisi sopivaa.

Äänestä
  • Iltavuorot on hankalia vähän kaikille, varsinkin jos menee myöhään. Silloin olisi parempi saada yökyläpaikka.
    No tietysti, jos voi lähteä pois kun on saanut lapsen nukkumaan.

    Äänestä

  • 8 + 6 kirjoitti:

    Iltavuorot on hankalia vähän kaikille, varsinkin jos menee myöhään. Silloin olisi parempi saada yökyläpaikka.
    No tietysti, jos voi lähteä pois kun on saanut lapsen nukkumaan.

    Jos iltavuorolaiset perustaisivat keskenään jonkinlaisen apuringin, kun eihän kaikilla ole iltavuoro samaan aikaan. Vastavuoroisesti vahdittaisiin toisten jälkikasvua sillä tavalla kuin se helpointa olisi.

    Äänestä

Itse voisin ilmoittautuakkin, mutta entäs se vastuu?
Kovin on riskialtista lähtä hoitaan ventovieraan, tai vähän tutummankin tenavaa? Entäs jos sattuu jotain ja hoitaja ei olekkaan niin sanottu virallinen lastenhoitaja?
Empä jaarittele enempää, mutta ymmärtänet varmaan mitä tarkoitan?

Äänestä
  • "mutta entäs se vastuu"

    hmm eikös ole sama asia kun jos teillä on vieraita taikka itse olet jossain vieraana...
    jos ei kerran ole työsopimusta niin vierailusta on kysymys.
    Jotain on sentään uskallettava kun eletään

    Äänestä

  • ?+0 kirjoitti:

    "mutta entäs se vastuu"

    hmm eikös ole sama asia kun jos teillä on vieraita taikka itse olet jossain vieraana...
    jos ei kerran ole työsopimusta niin vierailusta on kysymys.
    Jotain on sentään uskallettava kun eletään

    "hmm eikös ole sama asia kun jos teillä on vieraita taikka itse olet jossain vieraana..."
    hmm, ei minun mielestäni. Hmm, lastenhoidossahan on kyseessä palvelussuhde, josta maksetaan hoitajalle yleensä jonkinlainen korvauskin. Hoitaja tekee siis työtään ja hän saa suorittamastaan työstä korvauksen. Hmm, ei ole kysymys pelkästään vierailusta. Hmm, jonkinlainen vakuutus olisi ainakin otettava, jos sattuisi lapsille tai hoitajalle vahinkoja. Hmm, lapsen terveydestä ja turvallisuudestakin on kysymys. Hmm, hyvä olisi käydä jonkinlainen kurssi, jossa kerrottaisiin ainakin hoitajan velvollisuudet ja oikeudet. Hmm, lisäksi olisi syytä opettaa käytännön työohjeita esim. syöttämisessä ja pukemisessa, jos ei aikaisempaa lastenhoitokokemusta ole riittävästi. Hmm, hyvin tärkeää on tietää myös, miten lapsia saa koskea, Hmm, nykyiset laintulkinnat tuovat helposti syytteet pahoinpitelystä tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Esim. tukistaminen on pahoinpitelyä. Hmm, jos lapselle joutuu vaihtamaan vaippoja tai käyttämään suihkussa, voi uuden laintulkinnan mukaan syyllistyä seksuaaliseen hyväksikäyttöön, jos sattuu vahingossakin koskettamaan määrättyihin ruumiinosiin. Hmm, pojillakin on sellainen pieni nakki jalkojen välissä, johon ei saa koskea edes suihkulla. Tällaisia tilanteita varten olisi kyllä jokin kurssi paikallaan, varsinkin isovanhemmille tai vanhoille ihmisille, etteivät tietämättään riko lakia.

    Äänestä

  • Hmm. kirjoitti:

    Kyllä kotiinsa sentään saa vieraita kutsua ilman että heille täytyy siitä maksaa.

    Äänestä

  • mitä ihmettä tuokin kirjoitti:

    Kyllä kotiinsa sentään saa vieraita kutsua ilman että heille täytyy siitä maksaa.

    "Kyllä kotiinsa sentään saa vieraita kutsua ilman että heille täytyy siitä maksaa"
    Ootko ihan hölömö? Jos joku rupeaa hoitamaan vieraitten ihmisten lapsia päivittäin, ei sitä kukaan ihan ilimaseksi rupea tekemään. Kyllä hoitajalle jonkinlainen korvaus pitää maksaa. Pitäähän hoitajan lapsille ruokaakin tehä, jos lapsen omat vanhemmat ovat koko päivän töissä. Ei sekään ilimasta oo.

    Äänestä

"Osaisiko joku neuvoa väylän, mistä löytäsin pian 10-vuotiaalle tyttärelleni "
Kemissä on paljon työttömiä. Ehkä joku heistä suostuisi valvomaan tytärtäsi silloin tällöin. Tuttavien tuttavia? Työkkäristä? Lehti-ilmoituksella? Jotenkin olisi kyllä saatava varmistettua etukäteen, ettei ole syyllistynyt lasten hyväksikäyttöön tai vastaavaan. Pystyisikö poliisi auttamaan rikoshistorian selvittelyssä tai paremminkin soveltuvuuden arvioimisessa sen jälkeen, kun olet löytänyt muuten sopivia hoitajaehdokkaita.

Äänestä
  • Mihin päin kemiä kaipaat apua, minulla on koulutus ja kokemusta lastenhoidosta. Voisin ehkäpä auttaa :)

    Äänestä

  • hoitajaksiko kirjoitti:

    Mihin päin kemiä kaipaat apua, minulla on koulutus ja kokemusta lastenhoidosta. Voisin ehkäpä auttaa :)

    "Mihin päin kemiä kaipaat apua,"
    En kaipaa apua. Minä olen hoitaja, kuten nimimerkistäkin käy ilmi.

    Äänestä

  • hoitajaksiko kirjoitti:

    Mihin päin kemiä kaipaat apua, minulla on koulutus ja kokemusta lastenhoidosta. Voisin ehkäpä auttaa :)

    itseasiassa asumme keminmaan puolella.

    Äänestä

No ensinnäkin jos sinulla ei ole lähettyvillä ketään lähisukulaista jolla on joskus ollut omia lapsia, tai jotain perheellistä hyvää ystävää, niin kyseiseen tehtävään valitusta henkilöstä pitää tehdä tai olla tehtynä turvallisuusselvitys.
Lisäksi tehtävään valitulla henkilöllä pitäisi olla myös jokin alan koulutus, kuten sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai lähihoitaja. Myös perhepäivähoitajan tutkinnon suorittaneita on olemassa.
Sitä en osaa sanoa miten tällaisen henkilön parhaiten löytäisit...
Onko kyseessä palkaton hoito, vai hoitaisitko itse vastavuoroisesti hänen lastaan?
Onko työkkärissä ilmoitustaulua johon voisit ilmoituksen laittaa? Ehkä voisit kääntyä asiassa myös sosiaalin puoleen, siis että olisiko heillä ongelmaan jotain hyviä vinkkejä tai tietäisivätkö jonkun joka voisi auttaa...

Äänestä
  • Miksi Ruutin päiväkoti ei kelpaa? Kai niitä on muissakin kaupunginosissa, esim. Hepolassa. Niissä on muitakin lapsia ja hoitajilla luulisi olevan jonkinlainen koulutuskin. Vakuutukset pitänee ite ottaa.

    Äänestä

  • Hoitaja. kirjoitti:

    Miksi Ruutin päiväkoti ei kelpaa? Kai niitä on muissakin kaupunginosissa, esim. Hepolassa. Niissä on muitakin lapsia ja hoitajilla luulisi olevan jonkinlainen koulutuskin. Vakuutukset pitänee ite ottaa.

    ensinnäkään Ruutin pvk, tai mikään muukaan pvk ei taida ottaa hoitoonsa enään pian 10v lasta :) Tämä ikä se on hankala, ei pärjää vielä itsenäisesti kovin pitkää iltaa kuitenkaan.

    Äänestä

  • theret kirjoitti:

    ensinnäkään Ruutin pvk, tai mikään muukaan pvk ei taida ottaa hoitoonsa enään pian 10v lasta :) Tämä ikä se on hankala, ei pärjää vielä itsenäisesti kovin pitkää iltaa kuitenkaan.

    Hanki asuntoon jokin katselu/valvontasysteemi ja tarvittaessa soita.
    Työnantaja ei kyllä tykkää...

    Äänestä

live stream

Äänestä

Kommentoi aloitusta

subjekt kirjoitti:

hei. Osaisiko joku neuvoa väylän, mistä löytäsin pian 10-vuotiaalle tyttärelleni "hoitajan" lähinna iltavuorojeni ajaksi kaveriksi, koska ei vielä pärjää itsekseen koko iltaa. Kauppojen ilmotustauluille en lähtisi kirjottelemaan, eikä täällä uudessa asuinpaikassa ole tuttavapiiriä joihin tukeutua, suku ja perhe kaukana. Kiitos :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu