Minua petettiin, nyt korjaillaan liittoa

Mieheni petti minua toisen naisen kanssa, heillä oli muutaman kuukauden kestänyt suhde. Mies itse lopulta kertoi minulle ja aikoi muuttaa pois jatkaakseen elämäänsä tämän toisen naisen kanssa.

Eroaikeet tulivat minulle yllätyksenä, en tiennyt littomme olevan noin huonossa jamassa. Toki tiesin että pitemmän aikaa oli meidän molempien elämässä ollut raskaita aikoja jotka sitten heijastuivat avioliittoomme ja tekivät arjesta normaalia kurjempaa. Kuitenkin elin ajatuksissani niin että elämä vielä helpottaa, onhan vierelläni mies jota olen jo vuosia rakastanut ja johon olen voinut luottaa. Itse en ole pettänyt.

Kun sain tietää mieheni aikeet, oli se suuri järkytys luonnollisesti. Melkoinen herätys todellisuuteen. Vyyhti alkoi siitä purkautua ja muutamien viikkojen aikana kävimme läpi paljon asioita ja näimme toisemme ihan eri silmin kuin ennen. Yllättävän paljon oli sellaisia asioita joita emme kumpikaan olleet toisissamme huomattu, niin negatiivisia kuin positiivisiakin. Melko paljon oli kommunikaatiokatkoksia ja väärinymmärryksiä.

Mies päätti jäädä luokseni ja minä päätin antaa anteeksi. Sydämeni särkyi ihan pirstaleiksi ja sitä korjailen varmasti vielä pitkään. Mies tietää että luotto palaa vain ajan kanssa, tekojen kautta.

Katselen itsekin elämää nyt ihan eri silmin, toivon etten katkeroitunein silmin kuitenkaan. Tunnen ja tiedän että rakkaus on ja pysyy, se ei ole hävinnyt mihinkään. Luottamus ja usko avioliittoomme ja tulevaisuuteemme on hajonnut, ja sitä korjailemme. En toivo että saavutamme jotain jota joskus oli, toivon päinvastoin että rakennamme nyt jotain uutta ja kestävämpää. Yhdessä olemme olleet kuitenkin 15 vuotta. Helppoa se ei ole, joskus kun katson miestäni silmiin, ajattelen että miten on voinut minua satuttaa niin pahasti, ja että voiko tästä oikeasti selvitä?

Tämä toinen nainen tulee ajatuksiini välillä, hiukan niinkuin painajaiset uniin. Jotenkin tähän naiseen on kulminoitunut kaikki se tuska ja suru mitä olen kokenut. Järjellä ajatellen tiedän, ettei hän yksin ole mihinkään syypää, mutta koen tuollaisen ihmisen hyvin moraalittomaksi (tähän sortui siis miehenikin). Miksi tietoisesti olla miehen kanssa joka on varattu? Miksi tehdä toiselle ihmiselle niin? Näitä ajatuksia tulee välillä mieleeni, ja ne koitan karkoittaa. Onneksi niitä tulee aina vain vähemmän ja vähemmän, minä kun se olen kuitenkin joka mieheni kainaloon saa käpertyä.
851155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 85

Vanhimmat

Miehesi kuulostaa "Oscar palkitulle Hollywood näyttelijälle" vuorosanoineen. En usko puoliakaan. Ainahan se "syy" on parisuhdeongelmat ja nainen - miehen mielestä, vaikkei niitä oikeasti olisi. Jostain niitä saa kaivettua "syyksi" miksi on mennyt kahden naisen kanssa seksiin. Joka parisuhteessa on huonoja puolia sen verran, että niitä saa kaiveltua. 15 vuodessa moni kyllästyy ja hakee romantiikkaa, seksiä ja seikkailua muualta. Pettäjä on voinut myös koko ajan tehdä sitä eri naisten kanssa..? Alusta asti? Onko hän todella rakastunut suhun sitoutunut vai sinä pelkästään häneen? Ei miehen kulissi? Kaipaako hän avointa suhdetta pohjimmiltaan?

Reilusti olis eronnut sitten. Jotenkin epäreilusti oli vaiti "ongelmista", otti seuraavan naisen lennossa pettäen ja olisko jättänyt sut vai ei.. Ehkä halusi pitää kahta naista tai enemmänkin naisia. Mitä miehes puhelimessa, koneella ja ajeluilla tapahtuu? -Miksi uskot että hän lopettaa, kun kerran on mennyt jo vai useamman. Suhteeseen asti? Onko hän pelimies vaiko tavis, entä mitä katetta hänen sanoissaan on? Teot näyttävät aika paljon. Naisille menee läpi selitykset ja sitten annetaan empatiaa paljon. Älä nyt usko ihan mitä tahansa ainakaan heti.

Olet hyvin mieheen uskovan, rakastuneen kuuloinen, ole siksi varovainen sydämesi kanssa. Ajatteletko koskaan että sen toisen naisen elämä voi olla pirstaleina nyt ja sydän, sun sydämen lisäksi. Mies on voinut sanoa että eroaa pian tai on sinkku? Soita naiselle, älä moiti ja puhu asiallisesti, ehkä selviää enemmän. En usko että nainen on halunnut sulle särkynyttä sydäntä, ainakin jos on fiksu. -Itse en hyväksyisi jos oma mies kohtelee minua tai muita noin. Jätti nyt sen toisen. Toki sinulla on mahdollisuus, mikä on mielestäsi hyvä, mutta pettääkö taas? Eikö rehti mies eroa ensin. Tai että oppisi toimimaan niin että ensin ongelmat selvitetään tai vaikka ero ja sitten vasta seuraava.

Naisesta naiseen meno on kurjinta mitä voi olla, pelkää yksinoloa ja sinkkuutta. Tai yhtäaikaa monta. Eihän naisetkaan voi tehdä niin, koska kunnioittaa sen verran miestä ja toista ihmistä. Vaikka tapansa kullakin. Kyseessä kun ei ole enää teini? Eikä suhteissa kokematon mies? Ei kuitenkaan puhunut avoimesta suhteesta mitään sulle, että hän oli siirtynyt parisuhteestanne sellaiseen - kuin haaremityyli Lähi-Idässä. :( Jos jätät soittamatta toiselle naiselle, et ehkä saa tietää miehen selityksiä hänelle. Sitä korttia ei kannata jättää käyttämättä. Numeron saat jostain ja nimen. Hänestä voi olla apua sulle ja sinusta hänelle. Liittoutukaa salaa. Tiedät sitten senkin, jos mies palaa hänen kanssa myös salaa.

Voimia vaikeassa tilanteessa. Shokissa ja suuttumuksessa syyttää helposti toista naista tai vaimoja, vaikka se mieshän sinne lähti - selvittämättä mitään sulle. Ja jos nyt oliskin parisuhdeongelmia, mies kaihtoi (keskustelua), vastuuta muista ihmisistä, karkaamalla naisen luota toiseen ja toisinpäin kiinnijäädessä. Rakkaus loppui häneltä ja rakastuminen? Miten se yks kaks taas palasi? Vai oliko vaan pettämisreissulla ja sitten valhetta päälle? Peliä?

Äänestä

Olen aivan eri mieltä edellisen kanssa. Jos mies tunnusti itse ja oma-aloitteisesti, silloin on paljon toivoa saada parisuhde kuntoon. Älä ole yhteydessä toiseen naiseen, he voivat vedättää petettyä, jonka kanssa pettäjä jatkaa liittoaan, oman edun mukaan, tai kateudesta, näytellä ymmärtävää ja valehdella. Pariterapia olisi silti hyvä asia, auttaa tiellänne. Lue särkynyt sydän -kirja, siinä on tarinoita pareista, jotka ovat päässeet pettämisestä yli, aiempaa parempaa suhteeseen. Tsemppiä jatkoon.

Äänestä
  • "he voivat vedättää petettyä"

    Niin voi mieskin. Pettäminen on aina petos.

    Äänestä

Onneeksi olkoon toivon kipinä, jos pystyt antamaan anteeksi, ja unohtamaan kaiken pastillin, mitä mies on aiheuttanut. Tee niinkuin sydän sanoo, mutta laitan pari kysymystä, mitä voit miettiä sitten itseksesi, ei tarvitse tänne vastailla.
- kuinka sitoutunut mies on oikeasti sinuun, rakastaako mies oikeasti sinua, koska oli valmis jo eroamaan sinusta 15 vuoden avioliitosta jonkun puolen vuoden toisen naisen takia
- oletko varma, että mies haluaa oikeasti yrittää vielä sinun kanssa vai kenties odottaa parempaa hetkeä eroamiseen. Miten mieli voi muuttua näin vakavassa asiassa (elämän suurimmassa asiassa) kuin tuuliviirillä?
- puhuuko hän totta mistään mitä kertoo? Vaistoat sen kyllä?
- oletko varma, että se toinen nainen ei ole enään kuvioissa? Vai onko miehesi vain entistä varovaisempi suunnitelmineen?

Kaikkea parasta sinulle. Varaudu siihen, kun hetki on mennyt, niin sinun sisältäsi voi kuohahtaa sellainen viha ja katkeruus, että oksat pois. Nyt varmaan tuntuu jopa hienolta, että mies "valitsi sinut", mutta voi olla vain ohimenevää tunnetta

Äänestä

Tämä jotenkin särähti silmään:

minä kun se olen kuitenkin joka mieheni kainaloon saa käpertyä.

Mahtava saavutus! Onneksi olkoon, kävikö niin klassisesti että "kilpailu" alkoi kun "kilpakosija(tar)" ilmestyi kuvioon? Unohtuiko suhteen hoitaminen jossain välissä kun kaikki arkistui?

Äänestä

Mies itse lopulta kertoi.. Ehkä siksi että hän oli aikeissa muuttaa, kuten kirjoitit? Kuinka selität itsellesi sen, että miehesi on ollut aikeissa muuttaa pois luotasi toisen naisen vuoksi? Ehkä heidän suhde perustui myös tunteisiin, eikä mihinkään "villitykseen" tai "arjen pakenemiseen"? Kuinka rakastuneen tai halukkaan miehen olet siellä kotona saanut pidettyä, kun olet (ehkä) saanut hänet jäämään säälistä, lasten vuoksi tms? Kyllä ihmettelen mitä tarinoita naiset itselleen uskottelevat, jos tuollaiseen liittoon ovat halukkaita jäämään.

Äänestä

Aika erikoinen kertomus.
Sivuutat aviomiehesi petoksen muutamalla lauseella todeten, että kävitte keskusteluja ym.
Tuo viimeinen kappale saa ajattelemaan, että siinäpä lykätään suuri osa pettämisestä kolmannen osapuolen niskaan. Miksi? Sinun aviomiehesihän se moraalittomin oli, kun "unohti" olevansa jo naimisissa! Mitä väliä, mitä vieraan naisen päässä liikkuu, kun sinun aviomiehesi päästi hänet teidän väliinne? Ihmettelet, miksi tehdä toiselle ihmiselle niin... Haloo nyt! Miehesi oli muuttamassa tämän naisen kanssa yhteen, joten kyllä toiselle naiselle oli annettu jo alun alkaen se kuva, että teidän liittonne on virallista eroa vaille valmista kauraa.

Äänestä
  • 3 14 Kirjoitti: "Sivuutat aviomiehesi petoksen muutamalla lauseella todeten, että kävitte keskusteluja ym."

    Onko sinulla jonkinlainen luki- tai ymmärtämishäiriö!?

    Sen lisäksi, sttä avaajan tekstistä käy ilmi, että asiaa on on todella paljon käsitelyti, hän myös sanoo:

    "Vyyhti alkoi siitä purkautua ja muutamien viikkojen aikana kävimme läpi paljon asioita ja näimme toisemme ihan eri silmin kuin ennen. Yllättävän paljon oli sellaisia asioita joita emme kumpikaan olleet toisissamme huomattu, niin negatiivisia kuin positiivisiakin. Melko paljon oli kommunikaatiokatkoksia ja väärinymmärryksiä. "

    Siis se, että MUUTAMINEN VIIKKOJEN AIKANA (3 tai 5?) käytiin läpi paljon asioita, on petoksen sivuuttamista!?

    Kuule, sitä petosta ei takuuvarmasti ole sivuutettu ja mies on takuuvarmasti joutunut ottamaan vastuun teostaan. Tämä käy avauksesta erittäin hyvin selville.

    Sen sijaan tämä kakkonen on päässyt kuin koira veräjästä; hän ei ole tunnustanut, pyytänyt anteeksi, osoittanut halua korjata tekemäänsä vahinkoa, jne. Hän ei ole osallistunut MUUTAMIA VIIKKOJA kestävään asioiden käsittlelyyn, jossa hän olisi joutunut vastaamaan teostaan.

    Kakkosen vastuu on tasan yhtä suuri kuin pettäjänkin. Tasan!
    Hän on osallistunut petokseen tasan yhtä suurella panoksella kuin pettäjäkin.

    Äänestä

  • yäk...! kirjoitti:

    3 14 Kirjoitti: "Sivuutat aviomiehesi petoksen muutamalla lauseella todeten, että kävitte keskusteluja ym."

    Onko sinulla jonkinlainen luki- tai ymmärtämishäiriö!?

    Sen lisäksi, sttä avaajan tekstistä käy ilmi, että asiaa on on todella paljon käsitelyti, hän myös sanoo:

    "Vyyhti alkoi siitä purkautua ja muutamien viikkojen aikana kävimme läpi paljon asioita ja näimme toisemme ihan eri silmin kuin ennen. Yllättävän paljon oli sellaisia asioita joita emme kumpikaan olleet toisissamme huomattu, niin negatiivisia kuin positiivisiakin. Melko paljon oli kommunikaatiokatkoksia ja väärinymmärryksiä. "

    Siis se, että MUUTAMINEN VIIKKOJEN AIKANA (3 tai 5?) käytiin läpi paljon asioita, on petoksen sivuuttamista!?

    Kuule, sitä petosta ei takuuvarmasti ole sivuutettu ja mies on takuuvarmasti joutunut ottamaan vastuun teostaan. Tämä käy avauksesta erittäin hyvin selville.

    Sen sijaan tämä kakkonen on päässyt kuin koira veräjästä; hän ei ole tunnustanut, pyytänyt anteeksi, osoittanut halua korjata tekemäänsä vahinkoa, jne. Hän ei ole osallistunut MUUTAMIA VIIKKOJA kestävään asioiden käsittlelyyn, jossa hän olisi joutunut vastaamaan teostaan.

    Kakkosen vastuu on tasan yhtä suuri kuin pettäjänkin. Tasan!
    Hän on osallistunut petokseen tasan yhtä suurella panoksella kuin pettäjäkin.

    ja minkä ihmeen takia joku tuntematon ihminen on jollekkin tuntemattomalle ihmiselle yhtään mitään selitystä velkaa, puhumattakaan vastuusta. Nyt sinulla kyllä heittää päässä

    Äänestä

  • 4+17 kirjoitti:

    ja minkä ihmeen takia joku tuntematon ihminen on jollekkin tuntemattomalle ihmiselle yhtään mitään selitystä velkaa, puhumattakaan vastuusta. Nyt sinulla kyllä heittää päässä

    Jep, mies on sössinyt asiat ja sitten tämä yksi höyryää, että kakkonen on päässyt kuin koira veräjästä! Haloo! Kakkonen EI ole sitoutunut parisuhteeseen aloittajan kanssa. Kakkonen EI ole tahtonut rakastaa myötä- ja vastamäissä aloittajaa. Kakkonen ei ole selitysvelvollinen ja vastuussa aloittajalle, vaan ainoastaan itselleen.

    Miten muuten kakkosen pitäisi aloittajalle korjata tekemäänsä vahinkoa? Haloo taas! Kenenkään parisuhteeseen ei väkisin tunkeuduta!

    Äänestä

  • 3+14 kirjoitti:

    Juuri näin. Ja sen lisäksi, että mies käy läpi vaimonsa kanssa asioita, hänen tulisi käydä läpi myös kakkosen kanssa, jolle on todennäköisesti luvannut rakkautta ja yhteistä tulevaisuutta, kertonut olevansa eroamassa. Ja sitten vetääkin kakkoselta maton jalkojen alta.

    Tosin todennäköisesti viimeistään pölyn laskeuduttua mies lämmittää suhteen tähän kakkoseen uudestaan. Näin siinä usein käy.

    Äänestä

  • been there kirjoitti:

    Ja kakkonen avaa taas jalkansa hänelle ihastuneena ja osallistuu vaimon kusettamiseen! Aivan!! Eikä näe asiassa mitään ristiriitaa...voi typerät kakkoset.

    Kakkosella ja pettäjällä on ehkä ollut muutaman kuukauden salasuhde ja vaimolla pettäjän kanssa 20 avioliito sekä useampi lapsi!

    Kumpi tarvitsee enemmän ulkopuolisen myötätuntoa?

    Äänestä

  • Vesimies47 kirjoitti:

    Miten ihmeessä sinä tuon "been theren" kommentistakin sait tämän aikaan?!
    Olet kyllä kova lukemaan rivien välistä, että mitä joku "oikeasti" tarkoittaa!!!!

    "Been there" katsoo asioita laajasti ja puoluettomasti - sinä ja muut kaltaisesi otatte sen heti kakkosen puolelle asettumisena, miksi?

    Se,että HYVÄKSYY pettämisen on kokonaan eri asia kuin että edes yrittää ymmärtää eri näkökantoja asian tiimoilta. Asioita voi kommentoida asettumatta kenenkään puolelle erityisesti. Joten seuraavan kerran kun alat osoitella sormella jonkun kommenttia "selvän kakkosen" kirjoittamana, mietipä omaa asennoitumista. Kukaan ei täällä julista pettämisen olevan oikein, eihän?

    Ihminen se kakkonenkin on ja samalla tavalla tunteva kuin vaimokin. Kakkoselle ukko luvannut erota ja ties mitä muuta ja sitten meneekin äijälle pissit pöksyyn. Mun mielestä molemmat naiset tarvitsee myötätuntoa. Pettäjä ei ansaitse minkäänlaista arvostusta tai myötätuntoa.

    Tosin tässäkin tapauksessa ukko pääsee kuin koira veräjästä etenkin kun ap kohdistaa kaikki vihansa siihen kakkoseen.

    Äänestä

  • voi hemmetti! kirjoitti:

    Miinuksia ropisee - ei saa missään nimessä sympatiseerata katalaa munahaukkaa...!!!

    Äänestä

  • 3+14 kirjoitti:

    Miten ihmeessä sinä tuon "been theren" kommentistakin sait tämän aikaan?!
    Olet kyllä kova lukemaan rivien välistä, että mitä joku "oikeasti" tarkoittaa!!!!

    "Been there" katsoo asioita laajasti ja puoluettomasti - sinä ja muut kaltaisesi otatte sen heti kakkosen puolelle asettumisena, miksi?

    Se,että HYVÄKSYY pettämisen on kokonaan eri asia kuin että edes yrittää ymmärtää eri näkökantoja asian tiimoilta. Asioita voi kommentoida asettumatta kenenkään puolelle erityisesti. Joten seuraavan kerran kun alat osoitella sormella jonkun kommenttia "selvän kakkosen" kirjoittamana, mietipä omaa asennoitumista. Kukaan ei täällä julista pettämisen olevan oikein, eihän?

    3 14 kirjoitat asiaa! Olen huomannut, että täällä pyörii yksi ja sama petetty vaimo, joka haukkuu kaikkia kakkosia huorapukeiksi, ja jne. (IP-osoite kertoo). Ei pidä välittää!

    Äänestä

  • tötterööööö kirjoitti:

    3 14 kirjoitat asiaa! Olen huomannut, että täällä pyörii yksi ja sama petetty vaimo, joka haukkuu kaikkia kakkosia huorapukeiksi, ja jne. (IP-osoite kertoo). Ei pidä välittää!

    Tötteröö..oletko kuten nimimerkkisi kertoo?
    Joka tapauksessa nyt erehdyit sillä en ole koskaan ollut petetty, pettäjä enkä myöskään kakkonen! En ole myöskään koskaan "haukkunut" kakkosia huorapukeiksi, vaikka en heitä osaa kunnioittaakaan.

    Äänestä

  • 3+14 kirjoitti:

    Miten ihmeessä sinä tuon "been theren" kommentistakin sait tämän aikaan?!
    Olet kyllä kova lukemaan rivien välistä, että mitä joku "oikeasti" tarkoittaa!!!!

    "Been there" katsoo asioita laajasti ja puoluettomasti - sinä ja muut kaltaisesi otatte sen heti kakkosen puolelle asettumisena, miksi?

    Se,että HYVÄKSYY pettämisen on kokonaan eri asia kuin että edes yrittää ymmärtää eri näkökantoja asian tiimoilta. Asioita voi kommentoida asettumatta kenenkään puolelle erityisesti. Joten seuraavan kerran kun alat osoitella sormella jonkun kommenttia "selvän kakkosen" kirjoittamana, mietipä omaa asennoitumista. Kukaan ei täällä julista pettämisen olevan oikein, eihän?

    3 14 jos been theren teksti oli sinusta puolueeton kommentti, niin sinun kannattaa tarkista oma kantasi ja ajatusmaailmasi?

    Äänestä

  • voi hemmetti! kirjoitti:

    Ihminen se kakkonenkin on ja samalla tavalla tunteva kuin vaimokin. Kakkoselle ukko luvannut erota ja ties mitä muuta ja sitten meneekin äijälle pissit pöksyyn. Mun mielestä molemmat naiset tarvitsee myötätuntoa. Pettäjä ei ansaitse minkäänlaista arvostusta tai myötätuntoa.

    Tosin tässäkin tapauksessa ukko pääsee kuin koira veräjästä etenkin kun ap kohdistaa kaikki vihansa siihen kakkoseen.

    "Ihminen se kakkonenkin on ja samalla tavalla tunteva kuin vaimokin. Kakkoselle ukko luvannut erota ja ties mitä muuta ja sitten meneekin äijälle pissit pöksyyn. Mun mielestä molemmat naiset tarvitsee myötätuntoa."

    Kakkonen on ihan itse tehnyt tietoisen valinnan ryhtyä suhteeseen naimisissa olevan, perheellinen ihmisen kanssa. ihan just sitä saa mitä tilaa. Hän ei todellakaan ansaitse mitään myötätuntoa. Ihan yhtä vähän kuin varas ansaitsee myötätuntoa siitä, että jäi kiinni.

    Äänestä

  • 765r65r kirjoitti:

    Oletko samaa mieltä myös siinä kohtaa, kun miehesi kärähtää salasuhteesta ja kakkonen kostaa miehen petturuuden kullanmurullesi? Sitä saa mitä tilaa, hän on tehnyt tietoisen valinnan ryhtyä naimisissa ollessaan suhteeseen toisen kanssa!

    Äänestä

  • kaksinaismoralismi kirjoitti:

    Oletko samaa mieltä myös siinä kohtaa, kun miehesi kärähtää salasuhteesta ja kakkonen kostaa miehen petturuuden kullanmurullesi? Sitä saa mitä tilaa, hän on tehnyt tietoisen valinnan ryhtyä naimisissa ollessaan suhteeseen toisen kanssa!

    Niin, mitäs se pettäjä ansaitsee? Hellän halin ja suukon että oi rakas, tulit kuitenkin kotiin sen kakkosen luota. Voi voi, tekikö se sulle pahaa, ai ei, mitäs sitten? Ai jaa, hyvää vaan, no voi voi!

    Äänestä

  • 765r65r kirjoitti:

    "Ihminen se kakkonenkin on ja samalla tavalla tunteva kuin vaimokin. Kakkoselle ukko luvannut erota ja ties mitä muuta ja sitten meneekin äijälle pissit pöksyyn. Mun mielestä molemmat naiset tarvitsee myötätuntoa."

    Kakkonen on ihan itse tehnyt tietoisen valinnan ryhtyä suhteeseen naimisissa olevan, perheellinen ihmisen kanssa. ihan just sitä saa mitä tilaa. Hän ei todellakaan ansaitse mitään myötätuntoa. Ihan yhtä vähän kuin varas ansaitsee myötätuntoa siitä, että jäi kiinni.

    Tietoisesti se varattukin on valintansa tehnyt kun on kakkosen itselleen hommannut. Jos sä olet sitä mieltä, että sun ukkos on täysin toisten vietävissä, ei itse tiedä mitä tekee, niin eikö tuo pitäisi jo julistaa holhouksen alaiseksi?
    Aivan käsittämättömiä on petettyjen mielipiteet. Missä kohtaa sä tajuat, että se pahin petturi makaa sun vieressä? Ansaitseeko hän sun mielestäsi myötätuntoa keneltäkään?

    Väitätkö sä tosissaan, että kakkoset on täysin tyhjäpäitä, ettei he ajattele mitään, eivät tunne mitään, eivät myötätuntoa, eivät empatiaa, vietit vaan vie? Etteivät edes ole ihmisiä?

    Sä putoat oikeasti korkealta ja kovaa kun se sun miehesi kakkonen ryhtyy tosi toimiin. Juurikin siksi, että sun miehes on valehteleva paskiainen.

    näin se on. jos unohtaa sen pettäjän ja siirtää syyn kakkosen niskoille, kyllä silloin kusaisee omalle hiekkalaatikolle. tiedän että on vaikeeta nostaa kissa pöydälle, siinä voi käydä myös huonosi eli ero mutta luulisi jokaisen haluavan elää kuitenkin todellisuudessa ja uskaltavan ottaa sen riskin kävi miten kävi ero tai yhdessä, ilman kakkosia.

    jokainen ansaitsee vierelleen ihmisen jolle on se ainoa, jos pettäjän kanssa jatkaa elämää sinisilmäisenä eli se oli syytön syyllinen se toinen niin pers edellä puuhun mennään

    Äänestä

  • vain yksi kiitos kirjoitti:

    Tätä spekulaatiota voisi jatkaa sillä, että miksi petetyn pitäisi heittää pettäjä ulos, jos kakkonen on valmis petturia katselemaan? Omasta mielestäni juurikin siksi, että se pettäjä on ollut uskoton sille omalle puolisolleen. Ja kyllä, kakkosena voisin aivan hyvin alkaa suhteeseen sen ukkomiehen kanssa, jos eroavat, mutta tietäisi myös, että jos kerrankin minua pettää, niin se on sitten saman tien siinä!

    Suhteen on perustuttava luottamukseen. Keskustelimme juuri viime viikolla tapailemani ukkomiehen kanssa siitä, pelkäänkö että hän pettäisi sitten aikanaan minuakin. Sanoin, etten ja jos pelkäisin, en voisi ryhtyä liittoon hänen kanssaan. Hän on pettänyt vaimoaan/vaimonsa, ei minua. Hän tietää, mitä ajattelen asiasta, mitä tämä kaikki on tehnyt minulle/meille, ja että jos hän pettää luottamukseni, meidän suhde päättyy siihen.

    Äänestä

  • luottamus!!! kirjoitti:

    Ai jai...todella olet sinisilmäinen kakkonen jos pystyt luottamaan pettäjään joka pettää sinun kanssasi vaimoaan! Hänhän on täydellisen petollinen ihminen ja sillä pitäisi sinullekin olla joku vaikutus suhteessa. Uskomattomia olette!

    Näin ulkopuolisena, kun ei tarvitse asettua petetyn/pettäjän puolelle, niin ei ole mitään suurempaa ihmetyksen aihetta kuin kakkoset!

    Kakkoset, nämä parisuhteiden paholaiset, ulkopuoliset ja itsekeskeiset hajoittajat!
    Miten kukaan vähääkään itseään kunnioittava ihminen alentuu varatun heilaksi.
    Luulisi hävettävän!

    Ja ne kakkoset jotka tunnen eivät saa muita miehiä syystä tai toisesta, joten lasken teidät tämänkin palstan ylpeät kakkoset samaan kastiin.
    On se niin surullista, että täytyy elämässään tyytyä toisen puolisoon ja jäädä sitten kärkkymään....

    Minkälainen ihminen tulee tuota kakkosuuttaan tänne ylistämään, kun luulisin normaalin ihmisen pitävän tiedon visusti omanaan?
    Ainakaan minä häpeäisin sitä ja siitä johtuen minusta ei koskaan tulekaan kakkosta!!

    Äänestä

  • 3+14 kirjoitti:

    Jep, mies on sössinyt asiat ja sitten tämä yksi höyryää, että kakkonen on päässyt kuin koira veräjästä! Haloo! Kakkonen EI ole sitoutunut parisuhteeseen aloittajan kanssa. Kakkonen EI ole tahtonut rakastaa myötä- ja vastamäissä aloittajaa. Kakkonen ei ole selitysvelvollinen ja vastuussa aloittajalle, vaan ainoastaan itselleen.

    Miten muuten kakkosen pitäisi aloittajalle korjata tekemäänsä vahinkoa? Haloo taas! Kenenkään parisuhteeseen ei väkisin tunkeuduta!

    Ei niin, mutta perheet ja varatut pitää jättää rauhaan.

    Äänestä

Miksi tietoisesti olla miehen kanssa joka on varattu? Miksi tehdä toiselle ihmiselle niin?

Saman voisi kysyä myös: Miksi tietoisesti olla toisen naisen kanssa vaikka on varattu? Miksi tehdä vaimolle niin?

Oletko kysynyt näin itseltäsi tai mieheltäsi?

Äänestä
  • eka kysymys itselle: olenko itse valmis loppupeleissä kuitenkin ottamaan riskin että näin voi toistekkin ja ne todelliset syyt & perustelut jos on valmis
    toinen kysymys miehelle: miksi hän todella teki sen

    nohin kun saa itseään tyydyttävän ja luotettavan vastauksen ja jatkaa - toivotaan että oli luottamuksen arvoinen.

    Äänestä

  • "Saman voisi kysyä myös: Miksi tietoisesti olla toisen naisen kanssa vaikka on varattu? Miksi tehdä vaimolle niin? Oletko kysynyt näin itseltäsi tai mieheltäsi? "

    No totta helvetissä on! Sehän käy ilmi avauksen tekstistä varsin selvästi: asiaa on puitu viikkotolkulla! Se puoli on kunnossa. Tämänhän avaaja juuri toteaa: asia todella on käsitelty, petos on tunnustettu ja anteeksi on pyydetty. Aivan kuten avioliitossa pitääkin, tämä nähdään vastoinkäymisenä, jollaisista on luvattu yhdessä selvitä. Nyt he yrittävät selvitä - ja siinä on todella paljon työtä. luottamuksen takaisin saaminen on vuosien juttu, mutta he ovat siihen valmiita.

    Se mikä EI ole kunnossa, on kakkosen osuus: missä on kakkosen anteeksipyyntö? Missä on kakkosen vastuu? Missä on kakkosen puolelta lupaus siitä, että ei tule millään tavalla säätämään ja häiritsemään tähän vaikeaan tilanteeseen?

    Äänestä

  • noh, noh kirjoitti:

    "Saman voisi kysyä myös: Miksi tietoisesti olla toisen naisen kanssa vaikka on varattu? Miksi tehdä vaimolle niin? Oletko kysynyt näin itseltäsi tai mieheltäsi? "

    Et-voi-olla-tosissas....

    Kakkonen ei varmasti tule häiritsemään siihen, mutta mies kyllä aloittaa aivan pian taas kakkosen lähestymisen.

    Äänestä

  • uskopa vaan kirjoitti:

    Kakkonen ei varmasti tule häiritsemään siihen, mutta mies kyllä aloittaa aivan pian taas kakkosen lähestymisen.

    Niin ja voihan siihen tulla vaikka joku kolmonen tai nelonenkin säätämään ja "häiritsemään". Eikä kaikki voi tietää että teillä nyt niin kovasti yritetään ellei miehesi sitä kaikille naisille kuuluta.

    Äänestä

  • Säädöt kohdallaan kirjoitti:

    Niin ja voihan siihen tulla vaikka joku kolmonen tai nelonenkin säätämään ja "häiritsemään". Eikä kaikki voi tietää että teillä nyt niin kovasti yritetään ellei miehesi sitä kaikille naisille kuuluta.

    Taas kannanotot aloitukseen ovat kaikkea muuta kuin petettyä kannustavia!
    Miten ihmeessä noista toisten avioliittoihin sekoilevista pesiytyy tänne palstalle ne kaikista ilkeimmät ja katkerimmat yksilöt.
    No, tosin kakkosista fiksuimmat ymmärtävät pitää mölyt mahassaan!
    Kakkosuus ei ole edelleenkään mikään mieltä ylentävä tekijä naisen/miehen historiassa!

    Äänestä

  • noh, noh kirjoitti:

    "Saman voisi kysyä myös: Miksi tietoisesti olla toisen naisen kanssa vaikka on varattu? Miksi tehdä vaimolle niin? Oletko kysynyt näin itseltäsi tai mieheltäsi? "

    No totta helvetissä on! Sehän käy ilmi avauksen tekstistä varsin selvästi: asiaa on puitu viikkotolkulla! Se puoli on kunnossa. Tämänhän avaaja juuri toteaa: asia todella on käsitelty, petos on tunnustettu ja anteeksi on pyydetty. Aivan kuten avioliitossa pitääkin, tämä nähdään vastoinkäymisenä, jollaisista on luvattu yhdessä selvitä. Nyt he yrittävät selvitä - ja siinä on todella paljon työtä. luottamuksen takaisin saaminen on vuosien juttu, mutta he ovat siihen valmiita.

    Se mikä EI ole kunnossa, on kakkosen osuus: missä on kakkosen anteeksipyyntö? Missä on kakkosen vastuu? Missä on kakkosen puolelta lupaus siitä, että ei tule millään tavalla säätämään ja häiritsemään tähän vaikeaan tilanteeseen?

    sanotaanko täällä jossain että kakkonen tiesi miehen olevan varattu?

    siksi ihmettelenkin että miksi kakkosen pitää pyytää anteeksi siis jos ei tiennyt tai miksi hänelle ei saisi osoittaa sympatiaa siis jos ei tiennyt? jos tiesi, ollaan varmaan kaikki samaa mieltä että hakisi seuran vapaasta miehestä tai ainakin sanoisi varatulle että ottaa yheyttä kun on eronut vaimostaan ja jättää siihen asti rauhaan. jos ei tiennyt helppoa ei tilanne hänellekkään takuulla ole.

    satun tietämään miten hyvin jotkut varatut voivat kusettaa myös näitä kakkosia. ystäväni kaveri (nainen jota en tuntenut aikaisemmin) oli tavannut miehen, joka oli "eronnut", oli tullut pohjoisesta työkomennukselle etelään eli oli kotoisin paikkakunnalta jonne tällä ystäväni kaverilla ei ollut kontakteja. itse olin viime vuoden ulkomailla töissä mutta sattumalta suomessa käymässä kun tämä ystäväni järjesti illanistujaiset. ystäväni kertoi että tämä hänen kaveri tulee paikalle ja samalla esittelee tämän uuden miesystävänsä jonka kuulemma todella halusi tavata, sen verran hehkutusta oli kuullut. kun tämä uusi pari käveli sisään, niin voin sanoa että en tiedä kumpi meinasi saada ns. paskahalvauksen minä vai kyseinen mies, sillä mies sattui olemaan serkkuni avomies. kun siitä "täh" ilmiöstä selvisin, totesin että meidän suvun juorutädit ei taida olla ajantasalla kun eivät ole saaneet viestiä tänne etelään että serkkuni on laittanut lusikat jakoon silloisen avomiehensä kanssa, miehen ilme kertoi että lusikat oli jaettu vain hänen jutuissaan...

    kun näin serkkuni sekä tämän kakkosen jälkeenpäin en voinut olla tuntematta sympatiaa kumpaakin kohtaan. täyden kympin vedätys mieheltä molempiin suuntiin, se että oli työkomennuksella etelässä oli luonut mahdollisuuden kusetukseen, viikonlopuiksi oli mentävä lasten takia kotipaikkakunnalle ja viikolla tehtiin pitkää päivää ja oltiin väsyneitä kun kotikonnuille oltiin yhteydessä..

    Äänestä

  • voihan se olla kirjoitti:

    sinulle ap toivon että miehesi on puhtaasta sydämestä liikkeellä teidän uuden alun kanssa. muista että sinä olet itsellesi tärkein (ja sitten tulee lapset jos on), mies sitten jossain perässä jos annat tulla

    Äänestä

Ymmärrän kyllä halun sälyttää toisen naisen niskoille syyt, vaikka tietääkin, että miehessä on isompi syy. Kun miestänsä kuitenkin rakastaa, häntä ei voi vihata, mutta vihaa on koko oma sydän täynnä ja sitä toista naista on helpompi vihata. Mulla on tästä omakohtaista kokemusta.

Mutta alussa mullekin tuli se valtava paniikki pitää siitä miehestäni kiinni. Jopa luonto hoiti osansa, siis seksihaluni kasvoivat. Miehelle oli alussa, siis ensijärkytyksen jälkeen, muutaman seuraavan kuukauden ajan, antamassa kaiken anteeksi. Ja tyytyväinen, että se kuitenkin "valitsi" minut, että olen sille sittenkin niin tärkeä, ehkä se vasta tämän syrjähypyn myötä itsekin tajusi? Sitä halusi painaa villasella ikävät asiat ja painautua miehen kainaloon. Ja vihata sitä naista, sitä viekasta vokottelijatarta.

Mutta katkeruus kuitenkin muhi ja nosteli päätään myöhemmin ja vielä paljon myöhemmin. Miehen syrjähypystä jäi ikuinen tahra parisuhteen tarinaan. Ikuinen musta kohta omaan sydämeen. Mies kyllä pystyi unohtamaan sen naikkosen, mutta minä en. Meidän tarina kyllä jatkuu edelleen, yhdessä, mutta minä olen vieläkin vähän rikki.

Äänestä

Aloittaja teki virheen, kun mainitsi miehen halunneet muuttaa uuden naisen luokse sillä siihenhän tämän palstan kaikki kakkoset heti tarttuivat!
He aloittivat syyllistämisen ja syyttämisen kakkosen pettämisestä ja ai, kuinka paha ja surkea hänen olonsa onkaan. Vaimon pitäisi ottaa asia huomioon ja edes osoittaa myötätuntoa suhteen vierailijalle.

Tässä tämän palstan ristiriita on, että yksikään kakkonen ei ole tuntenut myötätuntoa tai yhtään edes sääliä pettäjän perhettä kohtaan. Suhdetta puolustellaan rakastumisella ja rakkaudella. Suhdetta, joka on kestänyt vasta kuukausista muutamaan vuoteen.

Ketjun luettuani ajatukseni kakkosten ikäjakautumasta sai vahvistuksen. Nuoria ja kokemattomia nämä ovat laidasta laitaan. Miten kehittyy nuori nainen, joka aloittaa seurustelusuhteensa aina varatun kanssa?

Ja mitä tulee aloitukseen! Vaikka nämä kakkoset heräsivät petettyä parjaamaan, kun hän nyt erehtyi (heidän mielestään) antamaan miehelleen anteeksi ja ottamaan hänet takaisin, mutta he eivät ota sitä huomioon, että harva saa loppuviimein parisuhteensa enää kuntoon. Petetyn sieluun on jäänyt liian syvä haava ja se ei ehkä umpeudu koskaan, joka onkin täydellinen yllätys pettäjälle.

Moni parisuhde päättyy vuoden parin sisällä pettämisen paljastumisen jälkeen!
Eli tällä haluan sanoa näille haukkujille ja vouhkaajille, että tuo on ihan turhaa petetyn satuttamista.........

Äänestä
  • Aivat totta! Kun luin noita ilmiselviä kakkosten viestejä, joissa syyllistettiin aloittajaa, kuulostivat heidän äänensä kuin korppien rääinnältä! Sellaisen mielikuvan tekstit herättävät kun intuitiivisesti ne näen.

    Äänestä

  • Ketjussa kakkosten antamat neuvot olivat karmaisevia. Ei ne kakkoset aina niin nuoriakaan ole. Siksikin ihmettelen, miten menevät itseäni huomattavasti vanhemmat naiset ns. höplään. Missään tapauksessa ei kannata ottaa rääkyviin kakkosiin yhteyttä, itselläni kokemus kierosta tapauksesta, joka kuvitteli itse vippaskonstein soluttautuvansa reviirilleni. Likapyykki pestään kotona, omassa parisuhteessa, ei kakkosen kanssa.

    Äänestä

  • pari tahraa kirjoitti:

    Ketjussa kakkosten antamat neuvot olivat karmaisevia. Ei ne kakkoset aina niin nuoriakaan ole. Siksikin ihmettelen, miten menevät itseäni huomattavasti vanhemmat naiset ns. höplään. Missään tapauksessa ei kannata ottaa rääkyviin kakkosiin yhteyttä, itselläni kokemus kierosta tapauksesta, joka kuvitteli itse vippaskonstein soluttautuvansa reviirilleni. Likapyykki pestään kotona, omassa parisuhteessa, ei kakkosen kanssa.

    Pitäisikö tuo siis tulkita niin että kun se korppi lentää reviirillesi niin alat kynsin hampain pitämään kultanuppusestasi kiinni. Tappelet vaikka verissä päin niiiin ihanasta miehestä! Kyllä varmasti kannattaa!

    Äänestä

  • Sivusta bongaaja kirjoitti:

    Pitäisikö tuo siis tulkita niin että kun se korppi lentää reviirillesi niin alat kynsin hampain pitämään kultanuppusestasi kiinni. Tappelet vaikka verissä päin niiiin ihanasta miehestä! Kyllä varmasti kannattaa!

    Bongaa vaa niit miehiä kauppareissullas, järjenjättiläinen...tulkinnan mestari?

    Äänestä

  • Ei täällä sentään ihan kaikki kakkosia ole. Itse olen ihan ehta ykkönen, ollut jo aika pitkän aikaa, ja tulen olemaankin ykkösenä juuri niin kauan kuin olen. Aloittajan viesti on minun mielestäni hätä huuto tilanteessa, jossa on lähinnä vielä shokki vaihe menossa. Itse en voisi koskaan kuvitella, että ukko muuttamassa jo pois, niin ottaisin vielä samaa tapauksen hellään huomaani. Eli kaikki ei ole kakkosia, mutta sen sijaan mielipiteet, elämän filosofia jne. eroavat aikamoisesti eri ihmisillä, ja siitä syntyy se suuri ihmetys. Minä en jäisi aloittajan tilanteeseen vaikka minulle maksettaisiin 5 miljoonaa euroa. Ihan totta, niin mahdoton tilanne minulle, toimintatavoilleni ja minun luonteen laatuuni. Minä sekoaisi, jos joutuisin pakosta tohon tilanteeseen. Olen sen verran arvo ja periaatteen ihminen, että en pystyisi edes ajattelemaan ko. vaihtoehtoa oksentamatta. Kyllä ukko saisi niin kyytiä, että. En ikinä, en koskaan vaikka olisi viimeinen mies maailmassa, en huolisi ko. ukkoa mistään hinnasta. Olen sitten kai myös hyvin omanarvontuntoinen, jota tosin jo lapsena olen saanut kokea. Siitä kai kaikki se, kuinka antaa itseään kohdeltavan.

    Ihan oikeasti, minä varmaan oksentelisin niin kauan (ihan konkreettisesti) kuin ukkoni olisi silmieni edessä.

    Äänestä

  • ei voi mitään kirjoitti:

    Ei täällä sentään ihan kaikki kakkosia ole. Itse olen ihan ehta ykkönen, ollut jo aika pitkän aikaa, ja tulen olemaankin ykkösenä juuri niin kauan kuin olen. Aloittajan viesti on minun mielestäni hätä huuto tilanteessa, jossa on lähinnä vielä shokki vaihe menossa. Itse en voisi koskaan kuvitella, että ukko muuttamassa jo pois, niin ottaisin vielä samaa tapauksen hellään huomaani. Eli kaikki ei ole kakkosia, mutta sen sijaan mielipiteet, elämän filosofia jne. eroavat aikamoisesti eri ihmisillä, ja siitä syntyy se suuri ihmetys. Minä en jäisi aloittajan tilanteeseen vaikka minulle maksettaisiin 5 miljoonaa euroa. Ihan totta, niin mahdoton tilanne minulle, toimintatavoilleni ja minun luonteen laatuuni. Minä sekoaisi, jos joutuisin pakosta tohon tilanteeseen. Olen sen verran arvo ja periaatteen ihminen, että en pystyisi edes ajattelemaan ko. vaihtoehtoa oksentamatta. Kyllä ukko saisi niin kyytiä, että. En ikinä, en koskaan vaikka olisi viimeinen mies maailmassa, en huolisi ko. ukkoa mistään hinnasta. Olen sitten kai myös hyvin omanarvontuntoinen, jota tosin jo lapsena olen saanut kokea. Siitä kai kaikki se, kuinka antaa itseään kohdeltavan.

    Ihan oikeasti, minä varmaan oksentelisin niin kauan (ihan konkreettisesti) kuin ukkoni olisi silmieni edessä.

    " Itse en voisi koskaan kuvitella, että ukko muuttamassa jo pois, niin ottaisin vielä samaa tapauksen hellään huomaani."

    Aivan, muttas sinä et olekaan perheenäiti - tai jos olet, olet lapsistasi piittaamaton äiti. YÄK!

    Äänestä

  • yäk....! kirjoitti:

    Mitä ihmettä? Äiti joka jättää aviomiehensä sen takia, ettei ukko välitä hänestä pätkääkään vaan juoksee vieraissa on siis huono äiti? Voi jestas. Eihän äiti lapsiaan hylkää vaan pettävän, valehtelevan ukkonsa. Ymmärsitkö?

    Sunko mielestä mies, joka vieraissa juoksee ja on valmis jättämään perheensä toisen naisen takia on oikein miesten mies? Malli-isä lapsilleen?

    Ihan oikeasti on olemassa ihmisiä, joille pettäminen on yhtäkuin ero. Mäkään en jäisi suhteeseen, jossa kokisin saman kuin ap. Ottaisin lapset ja lähtisin. Ja niin olen jo kerran tehnytkin. Ja ihan varmasti tekisin toisenkin kerran. Ei lapset isästään eronneet enkä mä heistä. Erottiin vaan toisistamme.

    Äänestä

  • voi jeesus! kirjoitti:

    Ei kannata ihan hirveästi näköjään tolle yäkille vastailla. Ihan selvästi kärsii omasta tilanteesta, mutta ei ole munaa lähteä. Ja siihen sitten tuhat ja yksi tekosyytä uskotellakseen itselleen olevansa hyvä sitä tai tätä. Kertoohan jo se, että hän ei edes halua toisenlaisia näkökantoja kuin omansa on, joten ei pienintäkään kehityksen tarkoitusta, pitää palstaa roska-astiana, johon oksentaa pahaa oloansa. Antaa akan syödä omaa oksennustaan, ei kannata vastailla ko. tyypille. Ihan sama mitä sille kirjoittaa, se on aina väärin ja rikos, koska vain hän tietää miten asiat pitää olla. Kärsikööt ihan urakalla, jatketaan me muut mielipiteiden vaihtoa, ja sitä kautta saamme "avaruutta ajatteluumme".

    Äänestä

  • yäk....! kirjoitti:

    " Itse en voisi koskaan kuvitella, että ukko muuttamassa jo pois, niin ottaisin vielä samaa tapauksen hellään huomaani."

    Aivan, muttas sinä et olekaan perheenäiti - tai jos olet, olet lapsistasi piittaamaton äiti. YÄK!

    Eihän ne lapset sua ole pettänyt vaan se UKKO!

    Äänestä

  • ei voi mitään kirjoitti:

    Ei täällä sentään ihan kaikki kakkosia ole. Itse olen ihan ehta ykkönen, ollut jo aika pitkän aikaa, ja tulen olemaankin ykkösenä juuri niin kauan kuin olen. Aloittajan viesti on minun mielestäni hätä huuto tilanteessa, jossa on lähinnä vielä shokki vaihe menossa. Itse en voisi koskaan kuvitella, että ukko muuttamassa jo pois, niin ottaisin vielä samaa tapauksen hellään huomaani. Eli kaikki ei ole kakkosia, mutta sen sijaan mielipiteet, elämän filosofia jne. eroavat aikamoisesti eri ihmisillä, ja siitä syntyy se suuri ihmetys. Minä en jäisi aloittajan tilanteeseen vaikka minulle maksettaisiin 5 miljoonaa euroa. Ihan totta, niin mahdoton tilanne minulle, toimintatavoilleni ja minun luonteen laatuuni. Minä sekoaisi, jos joutuisin pakosta tohon tilanteeseen. Olen sen verran arvo ja periaatteen ihminen, että en pystyisi edes ajattelemaan ko. vaihtoehtoa oksentamatta. Kyllä ukko saisi niin kyytiä, että. En ikinä, en koskaan vaikka olisi viimeinen mies maailmassa, en huolisi ko. ukkoa mistään hinnasta. Olen sitten kai myös hyvin omanarvontuntoinen, jota tosin jo lapsena olen saanut kokea. Siitä kai kaikki se, kuinka antaa itseään kohdeltavan.

    Ihan oikeasti, minä varmaan oksentelisin niin kauan (ihan konkreettisesti) kuin ukkoni olisi silmieni edessä.

    Suurin ongelmasi on se, ettei sinua ole petetty. Ihmiset käyttäytyvät hyvin eri tavoin, kuin ovat edetäkäsin suunnitelleet ja ajatelleet. Sinun pitää muistaa se ja yrittää muistaa että petetyt ihmiset puhuvat hyvin usein heidän elämän rakkaimmasta ihmisestä.

    Äänestä

  • Hyvä nimim."Vesimies47" kirjoitat, että suhdetta puolustellaan rakastumisella ja rakkaudella. Suhdetta, joka on kestänyt vasta kuukausista muutamaan vuoteen. Kuinka kauan sinulla sitten kesti rakastua mieheesi, kunnei edes muutamassa vuodessa voi rakastua? Ja mitä kakkosiin tulee, niin heitä löytyy varmasti kaikista ikäluokista. Vähemmistönä varmaan ovat ihmiset, jotka oikein bongaavat varattuja yhden toisensa jälkeen. Heitäkin on toki. Mutta aina ei kaikki ole noin kylmää ja laskelmoitua. Ap.lle jaksamista. Toivottavasti juuri sinun miehesi on jatkossa uskollinen!

    Äänestä

Alkuperäinen viestini ei millään voi tietenkään avata tätä meidän koko tilannetta ymmärrettävästi kaikille. Enkä edes voisi tai haluaisi alkaa avaamaan kaikkia asioita täällä.
Ehkä kirjoitukseni oli jonkinlainen purkaus ja kaipasin ehkä että saman asian kanssa painineet lukisivat ja kommentoisivat. Mielipiteitä on kaikilla, joku ratkaisu sopii toiselle ja toinen kolmannelle jne. Minä en voi elää kuin omaa elämääni omien tunteideni ja päätösteni kanssa. Mieheni ei okseta minua lainkaan, rakastan häntä vaikka sydämessäni tunnenkin suurta pettymystä. Pelko tulevaisuudesta on läsnä, ja mitä enemmän aikaa kuluu tapahtuneesta, pelkään ehkä yhä enemmän sitä etten itse voi unohtaa tai päästä yli. Voiko luottamus kasvaa enää koskaan sellaiseksi että voisin elää huoletonta elämää mieheni kanssa? Tunteet ovat jotenkin todella ristiriitaisia.

Niinkuin aiemminkin yritin kertoa, että järjellä ajateltuna tiedän että se on oma mieheni joka minut petti, jotenkin silti haluan siirtää pahat ajatukseni ja kaiken negatiivisen tähän toiseen naiseen. Ehkäpä se on joku keinoni suojella tätä parisuhdetta jonka haluaisin jatkuvan elämämme loppuun saakka, niinkuin aina ennenkin olen ajatellut.

Meillä tosiaan on lapsia jotka painavat vaakakupissa hyvinkin paljon. Mieheni on aina ollut hyvä isä ja uskon että jatkossakin on.

En tiedä, koko tämä asia on vieläkin niin absurdi ja uskomaton etten voi edes käsittää. Ajattelen välillä että toivottavasti sillä toisella naisellakin on asiat huonosti, vaikka en tosielämässä hänelle mitään pahaa toivoisikaan. Olen ymmärtänyt että hän on jo siirtynyt elämässä eteenpäin ja uusi mies on jo kuvioissa, sekään ei millään lailla minun silmissäni hänen moraaliuttaan kohota. Taidan olla melko konservativinen, jopa naivikin. Katkeroitua en silti halua.

Toivon ja uskon, että tämä on huono kappale avioliitossamme ja kunhan saamme asiat kursittua kasaan, olemme tulevaisuudessa toistemme omia aina. Näin haluan uskoa. Kuitenkin välillä mielene juolahtaa ajatus "mitä jos..."

HYVIN sekavissa tunnelmissa siis.

Kiitos kaikille kommenteista, jokainen vastaamme ja ajattelemme omista lähtökohdistamme käsin ja siitä syystä mielipiteemme ja ajatuksemmekin eroavat. Mutta niinhän sen tuleekin olla. Erilaisuus on rikkaus.

Äänestä
  • Uskotko tosiaan, että toinen nainen on jo historiaa? Anteeksi suuresti, mutta minä en uskoisi, oli kuitenkin jo eroamassa, ja nyt sillä toisella naisella jo uusi mies ja uusi elämä. En vain usko tippakaan tohon juttuun. ei pahalla

    Äänestä

  • Toivottavasti miehesi nyt ymmärtää todellisen arvosi eikä enää ikinä petä luottamustasi tuolla tavoin!

    Kaikkea hyvää!

    Äänestä

  • 11+3 kirjoitti:

    Uskotko tosiaan, että toinen nainen on jo historiaa? Anteeksi suuresti, mutta minä en uskoisi, oli kuitenkin jo eroamassa, ja nyt sillä toisella naisella jo uusi mies ja uusi elämä. En vain usko tippakaan tohon juttuun. ei pahalla

    Krääkääääääääk rkääääääkkk

    Äänestä

  • Valitettavasti tämä teidän keissi kuulostaa etenevän aika klassisen pettämiskaavan mukaan:

    Ukkosi rakastui toiseen naiseen, tuskin hän olisi satunnaisen ihastuksen takia ollut avioliittoanne päättämässä. Sitten tuli pupu pöksyyn, mies ei tosipaikan tullen kestänytkään muutoksen tuomaa painetta, sinun kyyneleitäsi jne. Niinpä hän käänsikin kelkkansa, mutta koska tuntee itsensä edelleen epävarmaksi, kakkossuhdettakaan ei ole lopetettu vaan kakkoselta on luultavasti kerjätty lisäaikaa asioiden selvittämiseen. Fakta on, että vakava kakkossuhde ei lopu sormia napsauttamalla.

    Mitä nyt tapahtuu? Sinä käytät kaiken energiasi suhteenne korjaamiseen, haluat uskoa mieheesi ja tulevaisuuteen. Miehesikin varmaan näyttelee roolinsa kiitettävästi, vaikka taustalla häärääkin muuta. Aikaa kuluu ja kakkossuhde jatkaa syvenemistään. Viimeistään vuoden päästä miehesi yrittää eroanne uudestaan ja siinä vaiheessa sinut on rikottu täysin. Myös kakkosnainen on pirstaleina kaksoiselämän takia, ja miehesi onkin liikkeellä siksi, koska tässä vaiheessa kakkonen on saanut tarpeekseen ja lähtee, ellei eroa tule.

    Toivottavasti olen väärässä! Sinuna tekisin nyt kaikkeni, että saat varmuuden siitä mitä selkäsi takana oikeasti tapahtuu.

    Äänestä

  • Truthisoutthere kirjoitti:

    Valitettavasti tämä teidän keissi kuulostaa etenevän aika klassisen pettämiskaavan mukaan:

    Ukkosi rakastui toiseen naiseen, tuskin hän olisi satunnaisen ihastuksen takia ollut avioliittoanne päättämässä. Sitten tuli pupu pöksyyn, mies ei tosipaikan tullen kestänytkään muutoksen tuomaa painetta, sinun kyyneleitäsi jne. Niinpä hän käänsikin kelkkansa, mutta koska tuntee itsensä edelleen epävarmaksi, kakkossuhdettakaan ei ole lopetettu vaan kakkoselta on luultavasti kerjätty lisäaikaa asioiden selvittämiseen. Fakta on, että vakava kakkossuhde ei lopu sormia napsauttamalla.

    Mitä nyt tapahtuu? Sinä käytät kaiken energiasi suhteenne korjaamiseen, haluat uskoa mieheesi ja tulevaisuuteen. Miehesikin varmaan näyttelee roolinsa kiitettävästi, vaikka taustalla häärääkin muuta. Aikaa kuluu ja kakkossuhde jatkaa syvenemistään. Viimeistään vuoden päästä miehesi yrittää eroanne uudestaan ja siinä vaiheessa sinut on rikottu täysin. Myös kakkosnainen on pirstaleina kaksoiselämän takia, ja miehesi onkin liikkeellä siksi, koska tässä vaiheessa kakkonen on saanut tarpeekseen ja lähtee, ellei eroa tule.

    Toivottavasti olen väärässä! Sinuna tekisin nyt kaikkeni, että saat varmuuden siitä mitä selkäsi takana oikeasti tapahtuu.

    juuri näin truthisoutthere. uskon tilanteen olevan tämä. asiat on joskus tosi solmussa, kun on tarpeeksi pesunkestävä solmija

    Äänestä

  • Toivonkipinälle tsemppiä!
    Omassa elämässäni kävi pari vuotta sitten samalla lailla. Olemme melkein 40 vuotta aviossa ollut pari ja arki ja tottumus toiseen tuli väliin, lapset kasvaneet aikuisiksi ja perustaneet omat perheensä.
    Mies tapasi etelänreissulla naisen jonka kanssa alkoi matkustella ja kaverit tukivat kulkiessaan matkoilla mukana ja näin antaen alibin matkoille poikien kesken. Tätä petosta jatkui 4 vuotta ja useita reissuja. Luottavaisesti kuvittelin matkoja kavereiden kesken, olinhan itsekin matkustellut ns tyttöporukalla ja oikeasti tyttöporukalla.
    Petos paljastui lentokenttävirkailijan liimaamalla naisen laukun tarkistuslipukkeen mieheni matkalaukkuun. Kiinni jäädessään mies tunnusti matkustelleensa naisen kanssa. Samalla kertoi ettei ole koskaan ajatellut lähteä parisuhteesta mihinkään. Tapahtuma sai minut todella rikki jopa niin paljon että otin yliannostuksen kovia kipulääkkeitä. Tästä selvisin saamalla asiantunijoiden apua joka kesti puolitoista vuotta. Raskasta aikaa ja ajoittain edelleen painun tosi alas ja nouseminen on vaikeaa. Koko ajan olen yrittänyt hoitaa työni ja se on osaltaan auttanut pysymään koossa.
    Yhden kortin ja yhden kirjeen olen miehen imatkakumppanille lähettänyt. Heti asian paljastuttua olisin halunnut puhua hänen kanssaan ja kysyä suoraan eikö kahdesti eronneelle naiselle olisi löytynyt vapaata matkustusseuraa mutta hän ei suostunut kanssani puhumaan.
    Puolitoista vuotta kiinnijäämisen jälkeen aamuyöstä puhelimeeni alkoi tulla viestejä tältä naiselta. Viesteissä mollattiin sekä miestäni ja minua vaikka tuskin minua tuntee. Sanoinkin miehelleni että nainen on kuin syöpä josta luulee jo selviävänsä mutta etäpesäkkeitä ilmestyy aina jostain.
    En ajattele naisesta mitään hyvää, itse asiassa tämä ihminen on minulle ilmaa.
    Toivon sinulle jaksamista ja selviämistä asian kanssa, itse haluan elää yhteistä elämää mieheni kanssa jatkossakin vaikka nainen yritti viesteissään kertoa ettei ole ainoa syrjähyppy miehelleni.
    Nämä asiat ei ole vain nuorten asioita koska nainen oli jo 60 ja miestäni hieman vanhempi!!!!

    Äänestä

Täällä kohtalotoveri. Aviossa vuodesta 2002. Mieheni jäi pettämisestä kiinni 2010. Kävimme eron partaalla mutta keskustelemalla ja keskustelemalla päätimme molemmat haluta jatkaa avioliittoamme. Uskoin ymmärtäväni pettämisen syyt ja myös sen että mies vilpittömästi oli asiasta pahoillaan ja halusi jatkaa minun kanssani. Tapau kuitnkin jätti syvät jäljet - en enää luottanut mieheen samalla tavalla kun olin aiemmin luottanut. Tein miehelle selväksi että jos toinen kerta tulee niin eroan. Ja tulihan se: 2013 sain taas selville sattuman kautta että mieheni on pettänyt minua jo vuodesta 2009 lähtien ja että suhde jatkuu edelleen. Avioliittomme päättyi saman tien, mies pakkasi tavaransa ja lähti saman päivän aikana kodistamme.

Kyllähän itsetuntoni ja arvomaailmani saivat kovan kolauksen mutta toisaalta kaikki pienet asiat joita oli vuosien varrella tapahtunut saivat selityksensä. Kun tulin ensimmäistä kertaa kotiin tyhjään asuntoon tunsin vain helpotusta. Katkeruutta en toista naista kohtaan tunne - hän on elänyt omien arvojensa mukaan, mies on kuitenkin se joka minua petti ja alkuun kuvotti, nykyään hän vain säälittää minua.

Ihmettelen miten hän onkaan jaksanut viettää kaksoiselämää niin kauan ja kuinka paljon energiaa se onkaan häneltä vienyt. Noh - niin makaa kuin petaa. Minun elämässäni kaikki on nykyään paljon helpompaa, saan itse päättää omista tekemisistäni ottamatta puolisoa mitenkään huomioon. Olen ikuisesti kiitollinen siitä että sain (vaikkakin aika myöhään) tietää totuuden ja tehdä omat päätökseni. Voin sanoa että olen tällä hetkellä yksin onnellisempi kuin viimeisten aviovuosien aikana olin.

PS. lapsia meillä ei onneksi ole.

Äänestä
  • Pakko kommentoida, että noin se valitettavan usein menee. Miten se onkin miehelle niin vaikeaa kantaa se lopullinen vastuu teoistaan ja valinnoistaan. Kun mieheni ekan kerran kertoi minulle rakastuneensa toiseen ja haluavansa erota, se tuli melko lailla puun takaa ja reagoin tietenkin vahvasti. Nyt ymmärrän, että mies teki silloin jäämispäätöksen varmasti juuri siksi, että pelästyi sekä minun reaktiotani, että muutosta. Jonkin ajan kuluttua hän väitti suhteen päättyneen ja ehkä hetken jopa pystyi esittämään, että yrittikin tosissaan kanssani. Vähitellen muuttui kuitenkin melko välinpitämättömäksi. Lopulta sain selville, ettei suhde koskaan ollut päättynyt, vaan jatkunut yhteensä neljä vuotta. Otin eron.

    Olisinpa saanut tietää koko totuuden aiemmin.

    Äänestä

Niinpä! Kunnioittakaa naiset ja petetyt itseänne.

En ymmärrä tuollaista itsensä syyttelyä ja miettimistä "missä tein väärin". Ette missään, väärin teki vain se pettäjä.

Äänestä
  • Liian moni mies menee himojensa perässä ja on seksiaddikti ja haluais pitää vaimonsa vaikka käy vieraissa ja jopa maksullisilla naisilla.
    Miehen pään sisään ei kukana näe, miten ratkoo seksikäyttäytymistään. Katsoo usein, että ei saa sekottaa kun on eri asia. Rakastaa vaimoaan, ei halua erota ja pitäisi päästä toteuttamaan seksifantasioitaan ilman eroa vaimostaan ja perheestään.

    Äänestä

Minusta on kummallista lukea kirjoituksia, joissa varmasti tiedetään, että petoksesta alkanut uusi liitto ei kestä vaan päättyy jälleen uuden kakkosen löytymiseen. Vielä kummallisempaa on lukea näitä kirjoituksia, joissa varmasti tiedetään, että petoskriisin jälkeen, avioparin yhteiselo ei onnistu. Onko tämä foorumi vain sellainen, että nämä kärjistyneet mielipiteet tulevat esiin. Ympärilleen kun katselee, näkee onnistuneita liittoja molemmissa ryhmissä. Totta on mielestäni, että molempia loukataan, petettyä ja kakkosta. Kuitenkin painitaan kokonaan eri sarjassa. Vaimolla on sidokset pitkältä ajalta: muistot, lapset, koti, yhteinen suku, ystävät ja tietysti rakkaus.
Se minusta vasta kummallista on, että vaimot, jotka ovat heittäneet miehen pellolle petoksen jälkeen, eivät ymmärrä millään, että jollakin toisella parilla yhdessä jatkaminen voi onnistua ja toitottavat omaa mantraansa melkein huutamalla ikäänkuin se olisi heiltä pois, kun jotkut onnistuvat. Näitä ajatuksia entiseltä kakkoselta, nykyiseltä perheenäidiltä. mies ei ole sama.

Äänestä
  • Kukaan ei osoita ketään henkkoht,oman mielipiteensä ja kokemuksensa mukaisesti, yleisluontoisella mielipiteellä saa kirjoittaa, sana on vapaa ja anonyymi.

    Jos parisuhde alkoi uskottomuudella, lähtökohdat onnistua ovat huonommat kahden vapaan suhteen alkuun verrattuna. Esim, ihmissuhteet (etettyyn ja hänen nyxäänsä, kaikkien osapuolten lapsiin, pettäjän sukulaisiin ja ex-parin ystäviin) voivat olla hyvin vaikeita. Esimerkkinä, mitä jos uusi anoppi tai appi ensi töikseen, tuntematta sinua, sanoisi että ei koskaan halua nähdä sinua? Miten luulet vaikuttavat parisuhteeseen, jos kumppanin vanhemmat boikotoivat vuosikausia lapsensa puolisoa?
    .

    Äänestä

  • Lähtökohdat huonot kirjoitti:

    Kukaan ei osoita ketään henkkoht,oman mielipiteensä ja kokemuksensa mukaisesti, yleisluontoisella mielipiteellä saa kirjoittaa, sana on vapaa ja anonyymi.

    Miksi ihmeessä pitäisi olla yhteydessä ex-puolison sukulaisiin? Voi heitä tavata esim. lasten rippijuhlissa tai häissä, mutta noin muuten. Paljon riippuu kaikkien henkisestä kypsyydestä ja käytöstavoista. Yksikin mustasukkainen rähinöitsijä riittää pilaamaan paljon, jopa omien lastensa juhlan. Jos taas tulevat appivanhemmat eivät halua nähdä aikuisen lapsensa uutta puolisoa, eivät he ole hyväksyneet tietoa, että heidän oma lapsensa on pettäjä. Sellaisiin appivanhempiin tutustuminen tuskin hyvää mieltä toisikaan.

    Jos joku sanoisi minulle, että en halua ikinä nähdä sinua, niin vastaisin, että se on sinun valintasi, kiitos suoruudesta. Ei häiritsisi pätkääkään, mulla on omat ystävät ja omat siskot ja veljet, ihan ihka oma äiti ja isä. Ne riittää aika pitkälle. Ja tossa edellinen kirjoittaja puhui "henkisestä kypsyydestä", se on niin totta. Ei minua ainakaan pätkän vertaa hidastaisi, jos exä alkaisi hankalaksi, siinäpä kiukutteli, itse asettaisin selvät rajat, vaikka viranomaisvoimin, ja jos asiat kohdistuisivat lapsiin, niin ei muuta kun ilmoitus sosiaaliviranomaisiin. En mä ainakaan jäisi kattoon sivusta kenenkään pelleilyä. Tarvittaessa juristi asioiden hoitajaksi.

    Äänestä

  • X3y7n5 kirjoitti:

    Miksi ihmeessä pitäisi olla yhteydessä ex-puolison sukulaisiin? Voi heitä tavata esim. lasten rippijuhlissa tai häissä, mutta noin muuten. Paljon riippuu kaikkien henkisestä kypsyydestä ja käytöstavoista. Yksikin mustasukkainen rähinöitsijä riittää pilaamaan paljon, jopa omien lastensa juhlan. Jos taas tulevat appivanhemmat eivät halua nähdä aikuisen lapsensa uutta puolisoa, eivät he ole hyväksyneet tietoa, että heidän oma lapsensa on pettäjä. Sellaisiin appivanhempiin tutustuminen tuskin hyvää mieltä toisikaan.

    "Miksi ihmeessä pitäisi olla yhteydessä ex-puolison sukulaisiin?" Jos et ymmärrä, on paljon opittavaa vielä. Vuosikymmeniä elämässäsi vaikuttaneita ihmisiä ei heitetä roskakoriin. Ihmissuhteet säilyvät usein, sillä ihmiset eivät ole tavaroita joita jaetaan erossa sulle-mulle. Jos et pitäisi välejä, silti oman mielesi sisällä, muistoissasi vaikuttavat ne ihmiset, joiden läheisenä elit ison osan elämästäsi

    Esimerkilläni tarkoitin, että isovanhemmat katkaisevat välit omaan lapseensa tai tämän uuteen tai molempiin, sen vuoksi, että uusi suhde alkoi uskottomuudella. Tiedän härskin pettäjän, jolle kävi näin.

    Tiedän myös tapauksen joissa on uudet uskottomuuden jälkeen tuotu framille. Kaikki ei käykää kuin Strömsössa, osa naisen sukulaisista (kakkonen) ja myös lähes kaikki pettäjämiehen sukulaisista ei halua olla missään tekemisissä. Ja puolet lapsista tuomitsevat täysin eli miehen kaksi lasta, mutta naisen kaksi lasta ovat isällään ja näennäisesti hyväksyneet silloin tällöin tapaamisen.
    Heidän sisimpiä ajatuksiaan ei kukaan tiedä, murkut sulkevat asian sisälleen.

    Suhde, lyhyen pettämisen jälkeen on nyt kestänyt kaksi vuotta! Vaikeuksia tuntuu olevan eniten lasten ja muiden sukulaisten kautta...
    Että kyllä se suku on tärkeä, vaikka ylimielinen kakknen tässäkin ketjussa väittää muuta. Tiedän ihan varmasti, että jos kakkosen äiti eläisi niin hän ei missään nimessä hyväksyisi tuota suhdetta. Hän häpeäisi tyttärensä puolesta, sillä hän itse oli aikoinaan petetty ja itse kunniallinen ihminen.

    Ei varmaankaan ole mukavaa elää loppuelämänsä luopiona!

    Äänestä

  • Kaverinsisko kirjoitti:

    Tämä on kyllä niin bull shittiä kuin olla ja voi! Onneeksi tänä päivänä ihmiset ovat niin sivistyneitä, joten antavat toisille elää ilman erikoisia omistushaluisia sääntöjä muita aikuisia ihmisiä kohtaan (oli sitten sukulainen tai ei). Kukaan äiti tai isä ei ole niin idiootti, että katkaisee välit lapseensa ja hänen puolisoonsa sen takia, että suhde on alkanut kolmoistraamassa. Ja jos sellainen ihminen löytyy, niin en edes haluasi olla sellaisen kanssa tekemisessä (=tasapeli, kumpikaan osapuoli ei halua olla tekemisissä toistensa kanssa:). Joten loppu hyvin, kaikki hyvin!

    Jos ajattelen itseäni, itse olen kyllä niin henkisesti kypsä, että pärjään tilanteessa kuin tilanteessa, ei minua kukaan pakosta tarvitse nähdä, ja olen silti erittäin sinut sen kanssa. Se vaatii vain hyvää itsetuntoa ja vahvaa ystävä- ja perhepiiriä. En minä ainakaan enään tässä iässä hae sen enempää hyväksyntää kuin ystäviäkään. Kaikki on jo paketissa. Ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen, ja hyväksyn hyvillä mielin, jos joku ei tykkää minusta. Ei kaikista ihmisistä voi tykätä, ja silti se ei tarkoita sitä, että siinä ko. ihmisessä olisi vikaa.

    Minä ajattelen niin, että se joka ei halua nähdä minua, ja keskustella minun kanssa, niin ei tiedä mitä menettää:) Ihan totta, pilke silmässä tietysti, mutta hyvää totuus pohjaa löytyy.

    Äänestä

  • Ihanaa elämää! kirjoitti:

    "Kukaan äiti tai isä ei ole niin idiootti, että katkaisee välit "
    Tunnen katkaisseita, enkä pidä näitä vanhempia idiootteina. Lauseesi kertoo, sinulla ei ole kokemusta, et tiedä mihin kaikkeen mihin kaikkeen uskottomuus voi johtaa, se voi johtaa myös itsemurhiin tai väkivaltaan, pahempiin asioihin kuin läheisten avälirikot, jotka ovat hyvni yleisiä. Tälläkin palstalla kerrotaan usein mm. välien rikkoutumisista isovanhempiin tai omiin lapsiin.

    Äänestä

  • Kokemuksen puutetta kirjoitti:

    Olen samaa mieltä että se on aikuisten ihmisten suurin tyhmyys jos he hylkäävät esim.omat lapsenlapsensa, vain sen takia että heidän vanhempiensa avioliitto ei kestänyt ja ero tullut.

    Ja sitten vielä ihmetellään kun lapset voivat huonosti?
    Kyllä aikuisten ihmisten pitäisi olla aikuisia , eikä katkeria pentuja. Lapset eivät ole olleet osallisia avioliiton sotkuihin, joten heille ei tule kostaa.

    Olisikohan aikuisten ihmisten syytä nyt katsoa peiliin.

    Äänestä

  • 1212 kirjoitti:

    Kuulehan 1212, kyllähän ne ovat nämä uusiomorsiamet, jotka eivät halua lasten olevan puolison exän vanhempien kanssa tekemisissä.
    Tiedän monta tapausta, kun isovanhemmat erotetaan lapsenlapsista!

    Onko se teistä hienoa, että lapsilla on neljät isovanhemmat?

    Lapsenlapsen kuolinilmoituksesta saa näinä aikoina lukea: Mummo ja Pekka
    Pappa ja Maija
    Mamma ja Seppo
    Ukki ja Liisa

    Äänestä

  • Kokemuksen puutetta kirjoitti:

    "Kukaan äiti tai isä ei ole niin idiootti, että katkaisee välit "
    Tunnen katkaisseita, enkä pidä näitä vanhempia idiootteina. Lauseesi kertoo, sinulla ei ole kokemusta, et tiedä mihin kaikkeen mihin kaikkeen uskottomuus voi johtaa, se voi johtaa myös itsemurhiin tai väkivaltaan, pahempiin asioihin kuin läheisten avälirikot, jotka ovat hyvni yleisiä. Tälläkin palstalla kerrotaan usein mm. välien rikkoutumisista isovanhempiin tai omiin lapsiin.

    jos ero tai pettäminen tahi jättäminen johtaa itsemurhaan tai väkivaltaan, niin silloin ei ole suurin ongelma se jättäminen, pettäminen jne. Suurin ongelma on tässä ihmisessä, ihmisen sisässä sydämessä ja varmasti aivokuorissa. Silloin ko. henkilön olisi pitänyt jo ajat sitten hakeutua hoitoon. Fakta on, että itsemurha on kaikista itsekkäin teko, jota ihminen voi tehdä. Ja siitä on vastuussa AINA ja VAIN itsemurhantekijä tai väkivallantekijä. Se on fakta. On aivan turha kuvitella, että voisi jotain toista ihmistä syyttää siitä, että joku teki itsemurhan tai hakkas henkihieveriin jotakuta. Se on jo niin kaukaa haettu, että huihai. No, jos pettäminen on mielestäsi pettäjän itsensä syy? Miten on sitten itsemurhan tai "vaimon hakkaajan" laita? Se on sen toisen syy vai?

    Äänestä

  • 1414 kirjoitti:

    Kuulehan 1212, kyllähän ne ovat nämä uusiomorsiamet, jotka eivät halua lasten olevan puolison exän vanhempien kanssa tekemisissä.
    Tiedän monta tapausta, kun isovanhemmat erotetaan lapsenlapsista!

    Onko se teistä hienoa, että lapsilla on neljät isovanhemmat?

    Lapsenlapsen kuolinilmoituksesta saa näinä aikoina lukea: Mummo ja Pekka
    Pappa ja Maija
    Mamma ja Seppo
    Ukki ja Liisa

    Luitko kirjoituksen johon vastasin, siinä "kokemuksen puutetta" kirjoitti että hän tuntee useita jotka ovat katkaiseet välit lapsiin. Eli kyllä siinä ne vanhemmat ja isovanhemmat ovat ne jotka ovat katkaisseet välit.

    Ja siinä käänsit asian taas niin että nämä uusiomorsiamet ovat ne jotka tahtovat katkaista välit.

    Sehän on vain rikkautta että useat "isovanhemmat", mitä hävettävää siinä on?

    Ikävä kyllä kirjoituksesi kertoi sinun kantasi, kun tuntuu että häpeät sitä että on useat isovanhemmat.

    Äänestä

Hui, ihan kuin olisin itse kirjoittanut tuon tekstin! Niin tuttua tarinaa.. Sain reilu kuukausi sitten tietää samanlaisesta suhteesta ja nyt todellakin niitä palasia tässä korjaillaan. Paljon jaksamista ja voimia myös sinulle kohtalotoveri

Äänestä

Ap on kirjoituksiensa perusteella erittäin fiksu nainen. Uskon, että perheellä on hyvät edellytykset selvitä kriisistä. Kannattaa pitää kiinni hyvistä asioista. Lasten hyvinvointi ja oma myös sitä takaamaan on se tärkein ja sitä kohti yhdessä. Ei kannata kuunnella liikaa näitä pahanilman lintuja, jotka vakuuttavat miehen jatkavan pettämistä. Lähde siitä, että tästä toivutaan yhdessä. Olisiko huono vertaus kuten hankalasta sairaudesta, syövästä! AP:lle onnea kevääseen, kriisi on läsnä, mutta älä anna sen hallita koko elämää :))

Äänestä

Meillä aivan sama tilanne kuin ap:llä. Kaikki tämä tapahtui 1½v sitten. Aiemmin luotin mieheen ihan täysillä en edes osannut epäillä mitään tällaista. Ei ole ikinä ollut mikään naisten mies tms. Kuitenkin näin pääsi käymään ja elämäni meni pirstaleiksi sillä hetkellä. Elämältä vietiin pohja.
Olen aina sanonut että jos näin käy ei ole kuin yksi vaihtoehto ja se on ero. Toisin kuitenkin kävi, elämä ei ole niin mustavalkoista. Edelleen ollaan yhdessä, liitto on tällä hetkellä suht hyvä. Tosin luottamus ei palaudu ikinä samanlaiseksi. Alkuun kyttäsin miehen kaikkia tekemisiä, tutkin puhelinta yms. Nyt kuitenkaan en enää tee niin, olen päässyt asiassa rauhaan. Jos mies toisen kerran tekee saman asian, sitten se on vain tarkoitettu näin. Minä olen kuitenkin vahva nainen ja pystyn jatkamaan eläämääni jos näin tapahtuisi uudelleen. Toivon kuitenkin ettei näin kävisi, haluaisin pitkän yhteisen elämän :)

Äänestä

Meillä elo jatkuu rauhallisena, korjaillaan särkynyttä.
Mies on kaikenlaisia ohjelmia puhelimeensa laittanut että voin seurata tietokoneelta missä liikkuu. Ihan kaunis ajatus mutta eihän tuollaiseen voi mikään luottamus perustua. Myönnettäköön kyllä että olen muutamaan otteeseen tarkistanut missä on liikkunut, varsinkin jos jostain syystä en saa kiinni puhelimella niin epäilys on nostanut heti päätään. Mies onneksi ymmärtää että luottamus on nyt pyöreä nolla ja saa tehdä melkolailla töitä että se siitä kasvaa.

Aina jos ajattelen tätä toista naista, tulee mieleen kaikenlaista kurjaa ja inho ko. ihmistä kohtaan kasvaa. Hän roikkui miehessä miehen päätöksen jälkeen ja otti minuunkin yhteyttä. Hän oli mielestäni julma ja epätoivoinen. Syytti minua yksinäisyydestään jne. Jotenkin aivan nurinkurinen ajattelutapa hänellä. Nyt hänellä on jo uusi kuvioissa ja raskaanakin. Kertoo aika paljon minusta hänen moraalistaan.

Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän kuitenkin uskon tulevaisuuteen. Mieheni on taitojensa mukaan tehnyt parhaansa ja näyttänyt teoilla tahtonsa, hän kun tietää että puheisiin ei uskota enää. Hiukan on noussut sellaista taistelutahtoa, "me selvitään kyllä tästä!" -fiilistä, ollaan kuitenkin hyvin raskaistakin elämänvaiheista yhdessä selvitty. Voiko olla, että olemme jopa vahvempia tämän jälkeen?

Kiitos taas kun sain jakaa ajatuksiani kanssanne, vaikka ne varmasti jokseenkin sekavia ovatkin.

Äänestä
  • i hyvänen aika. Hienoa, että yrität vielä luottaa mieheesi. Mutta että laittaa ohjelmia puhelimeensa että voit seurata häntä, menee jo naurettavuuden puolelle. Mun mielestä tuossa teidän tilanteessanne on pahinta se, että mies oli valmis jättämään sinut toisen naisen vuoksi. Nainen ei ollut hänelle ihan yhdentekevä, vaikka hän nyt mitä muuta puhuisi.

    Miehesi on pelannut raakaa peliä myös kakkostaan kohtaan. Luvannut kaikenlaista ja sitten pyörtänyt puheensa. Kakkoseenkin varmasti on sattunut ja siksi epätoivoissaan mieheesi on ollut yhteydessä. Ja purkanut sinuun omaa pahaa mieltään. Vaikka mä itse olen petetty, niin voin kuitenkin hyvin kuvitella, miltä kakkosesta on tuntunut. Ihan yhtä pahalta kuin sinusta tai minusta, kun pettäminen paljastui. Eikö vaan kun järjellä ajattelee?

    Jos hänellä nyt on uusi mies ja on raskaanakin niin se ei kerro mitään hänen moraalistaan. Mun mielestä se kertoo pelkästään epätoivosta. Ei saanut mitä halusi niin otti sen kenet sai. Sun miehesi on todella julmasti leikkinyt teillä molemmilla naisilla. Mun mies teki saman. Ja mä en antanut anteeksi. En halunnut julmurin kanssa elää yhdessä.

    Äänestä

  • "Hän oli mielestäni julma ja epätoivoinen. Syytti minua yksinäisyydestään jne. Jotenkin aivan nurinkurinen ajattelutapa hänellä."

    Julma? Nurinkurinen? mielestäni ainoastaan TODELLA epätoivoinen. Oikeastaan säälittävä.

    Äänestä

Oletko varma että toinen nainen on sille toiselle miehelle raskaana? Entä jos onkin sinun miehellesi ja uusi mies on " laastarisuhde"?

Äänestä
  • Voiko olla- voisitko pitää mölyt mahassasi? Pitääkö yrittää saada aloittajan mielenrauha rikottua? ( hän fiksuna on ihan varmasti ottanut kaiken huomioon) Olet ilkimys!

    Äänestä

  • Ilkimykset suohon kirjoitti:

    Voiko olla- voisitko pitää mölyt mahassasi? Pitääkö yrittää saada aloittajan mielenrauha rikottua? ( hän fiksuna on ihan varmasti ottanut kaiken huomioon) Olet ilkimys!

    Ja pöh, ilkeetä se ois että nyt kovin luottaa mieheen ja yrittää kaikkensa ja sitten pommi paukahtais. Kannattaa varmistaa ennenkuin uskoo taas prissin sanaa.
    En nyt laittaisi niitä vaaleanpunaisia laseja päähän...

    Äänestä

  • Suopursu kukkii kirjoitti:

    Ja pöh, ilkeetä se ois että nyt kovin luottaa mieheen ja yrittää kaikkensa ja sitten pommi paukahtais. Kannattaa varmistaa ennenkuin uskoo taas prissin sanaa.
    En nyt laittaisi niitä vaaleanpunaisia laseja päähän...

    Kuulehan Suopursu kukkii
    Loppujen lopuksi ei ole mitään väliä onko vaaleanpunaiset (tai tummennetut) lasit silmillä, vai varautuuko joka päivä joka ikinen hetki pahimpaan mahdolliseen. Joo, kyllä se tietysti paukahtaa kerralla enemmän v.pun lasien kanssa, jos ilkeä totuus tuli julki. Mutta toisaalta minkälaista elämää on varautua aina pahimpaan, joka hetki? Ihan oikeasti todella rasittavaa. Siinä voi ja todennäköisesti myös ajan mittaa katoaa kokonaan elämänilo.

    Äänestä

  • krisu. kirjoitti:

    Kaikki muuthan ne onkin niitä ilkimyksiä, kiusaajia paitsi se ihana mies joka pettää.

    Äänestä

Toivonkipinä: sama tarina täällä. Pettäminen pari vuotta sitten mutta siten, ettei miehellä ollut edes tarkoitus lähteä avioliitostamme. Pettämistä kesti pari kuukautta ja huomasin kyllä melko alkuvaiheessa, että jotain on meneillään. Mies vaan kiisti sen, kunnes ei enää kestänyt syyllisyydentunteitansa.
Meillä on liitto joltain osin parantunut: mies huomioi minua enemmän ja osoittaa hellyyttäkin arkipäivässä enemmän.
Mutta...seksi: miehellä on selkeitä ongelmia; haluttomuus ja se, että erektio lopahtaa kesken kaiken.
Miehelle on tosin aloitettu lääkitys, jonka sivuvaikutuksena voi olla ongelmat seksuaalisella alueella.
Toisaalta myös ikä voi jo vaikuttaa. Olen yrittänyt puhua lääkärille menosta mutta mies ei halua. Hänen mielestään ongelma poistuu, kun siitä ei puhuta.
Toista naista hänellä ei ole. Sen huomaisin kyllä samoin, kuin edellisellä kerralla.
Tuo toinen nainen oli koko perheemme tuttu ja tiesi mm. sen, että sairastan vakavasti. Hän empatiaa halusi antaa ja sivussa vähän muutakin...
Toivoisin, että elämämme korjaantuisi kaikin puolin. Tämä syrjähyppy tuli meille kaikin puolin aika kalliiksi, jos tunnepuolelle nyt voisi hinnan määritellä.
Itse käyn vielä terapiassa, osasyy myös tämä juttu sairauteni (fyysinen) lisäksi.

Äänestä

Elämä jatkuu muttei samanlaisena kuin aiemmin. Suhteemme on muuttunut. En tiedä vieläkään mihin tämä johtaa osaltani, mies on hyvin tiukasti sitä mieltä että olen se oikea ja on tehnyt yhden harha-askeleen jota katuu. Uskon että katuu, en sitä epäilekään.

Ehkä tämän kaiken jälkeen olen eniten yllättynyt omaan reaktiooni. Haluan ja rakastan mutta olen muuttunut. Olen ehkä hiukan kyynisempi mutta myös itsenäisempi. Ennen se mikä oli mahdotonta onkin nykyään mahdollista ja se vaikutti omaan tapaani katsoa tulevaisuuteen. Tulevaisuudessa en ehkä menekään rikki jos jäänkin yksin lasten kanssa. Ehkäpä pärjäänkin? Minulla on työni ja elämäni vaikka mies siitä päättäisikin poistua.

Miehellä on ollut vaikeuksia ymmärtää että en luota. Tai ei varsinaisesti vaikeuksia ymmärtää sitä, vaan ehkä ennemminkin hänet yllätti se kuinka kauan kestää korjata sitä mitä hän rikkoi. Luottamuksen palaaminen näyttää vievän todella paljon aikaa, enkä ole ollenkaan varma että se palaisi koskaan edes lähellekään samalle tasolle kuin mitä se oli.

Yksi pelko on nostanut päätään; mitä jos en jaksakaan odottaa luottamuksen kasvamista ja lähdenkin itse? Mitä jos en pääsekään yli pettämisestä? Olenko minä sitten se paha joka perheen rikkoo? Voinko tehdä sitä lapsillemme? Voinko olla tekemättä sitä jos en ole onnellinen, siitähän lapsetkin kärsii. Kysymyksiä on vaikka minkälaisia vielä päässä joihin en ole löytänyt vastausta.

Ystäväni sanoi että elämä kantaa, ja siihen toisaalta jaksan uskoa. Minkälaisena se elämä jatkuu, sitä en vielä tiedä. Nyt ja tässä olen kuitenkin tyytyväinen, Huomisesta en tiedä.

Äänestä

http://www.legend-blues.com
http://www.retro11legendblue.com
http://www.jordan11-legendblue.com
http://www.pre-order-jordan-11-legend-blue.com
http://www.nikelebron12data.org
http://www.lebron12data.org
http://www.kobe-9-christmas.org
http://www.kobe-9-elite.org
http://www.kobe9elites.us
http://www.kobe9elitechristmas.org
http://www.retro11legendblue.org
http://www.legend11s2014.org
http://www.legendblue11s2014.org
http://www.jordan11legendblue2014.org
http://www.airjordan11legendblue.us
http://www.jordan-11-legend-blue.us
http://www.jordan-11-legend-blue.org
http://www.legend-blue-11s.org
http://www.airjordan6blackinfrared.org
http://www.black-infrared-6s.org
http://www.jordan6blackinfrared.org
http://www.preorderblackinfrared6s.org
http://www.preorderlegendblue11s.org
http://www.preorderjordan11legendblue.org
http://www.legend-blue-11s.us
http://www.airjordan6blackinfrared.us
http://www.preorderjordans.org
http://www.preorderjordan6blackinfrared.org
http://www.jordan-6-black-infrared.org
http://www.airjordan11legendblue.org
http://www.jordan11legend.us
http://www.infrared6s.com
http://www.blackinfrared6s.com
http://www.legend11s.com
http://www.378037-117.com
http://www.legendblue11.com
http://www.legend-blue-11s.com
http://www.legendblue11s.us
http://www.blackinfrared6s.us
http://www.black-infrared-6s.us
http://www.jordan-13-grey-toe.com
http://www.greytoes13s.com
http://www.greytoe13s.com
http://www.3m-13s.com
http://www.jordan13-3m.com
http://www.cheap-gucci-belts.us
http://www.giuseppe-zanottis.us
http://www.jimmychoossale.co.uk
http://www.jimmychoosshoes.co.uk
http://www.jimmy-choos.us
http://www.gucci-belts.co.uk
http://www.cheap-designer-shoes.co.uk
http://www.christianlouboutinsokate.com
http://www.cheapdesignershoes2014.com
http://www.new-balances.us
http://www.giuseppe-zanotti-shoes.co.uk
http://www.giuseppe-zanottis-shoes.com
http://www.guccis-belts.com
http://www.newbalancefactoryoutlet.net
http://www.herve-legers-dresses.com
http://www.new-balances.com
http://www.red-bottoms.co.uk
http://www.cheapdesignershoes.us
http://www.jimmychoosshoes.us
http://www.jordan6infrared.com
http://www.replica-designer-shoes.com
http://www.jimmy-choos-shoes.com
http://www.jimmy-choos.org
http://www.higheels2012.com
http://www.christianlouboutindaffodile.com
http://www.sport-blue-6s.com
http://www.newjordan11.com
http://www.infrared23.com
http://www.bodyconhotstyles.com
http://www.jimmychooutletsale2013.com
http://www.cheapairmaxs-2014.com
http://www.nike-free-runs.org
http://www.giuseppezanottioutlet.org
http://www.herve-legers-outlet.org
http://www.hervelegersoutlet.org
http://www.girliedressup.com
http://www.missedvotes.com
http://www.salsayfuego.com
http://www.imovee.com
http://www.moderndadi.com
http://www.vampgroup.com
http://www.johnstanfill.com
http://www.jimmychooutletsales.com
http://www.bandagedressesale.com
http://www.bandagedressesboutique.com
http://www.elggjam.com

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Toivonkipinä kirjoitti:

Mieheni petti minua toisen naisen kanssa, heillä oli muutaman kuukauden kestänyt suhde. Mies itse lopulta kertoi minulle ja aikoi muuttaa pois jatkaakseen elämäänsä tämän toisen naisen kanssa.

Eroaikeet tulivat minulle yllätyksenä, en tiennyt littomme olevan noin huonossa jamassa. Toki tiesin että pitemmän aikaa oli meidän molempien elämässä ollut raskaita aikoja jotka sitten heijastuivat avioliittoomme ja tekivät arjesta normaalia kurjempaa. Kuitenkin elin ajatuksissani niin että elämä vielä helpottaa, onhan vierelläni mies jota olen jo vuosia rakastanut ja johon olen voinut luottaa. Itse en ole pettänyt.

Kun sain tietää mieheni aikeet, oli se suuri järkytys luonnollisesti. Melkoinen herätys todellisuuteen. Vyyhti alkoi siitä purkautua ja muutamien viikkojen aikana kävimme läpi paljon asioita ja näimme toisemme ihan eri silmin kuin ennen. Yllättävän paljon oli sellaisia asioita joita emme kumpikaan olleet toisissamme huomattu, niin negatiivisia kuin positiivisiakin. Melko paljon oli kommunikaatiokatkoksia ja väärinymmärryksiä.

Mies päätti jäädä luokseni ja minä päätin antaa anteeksi. Sydämeni särkyi ihan pirstaleiksi ja sitä korjailen varmasti vielä pitkään. Mies tietää että luotto palaa vain ajan kanssa, tekojen kautta.

Katselen itsekin elämää nyt ihan eri silmin, toivon etten katkeroitunein silmin kuitenkaan. Tunnen ja tiedän että rakkaus on ja pysyy, se ei ole hävinnyt mihinkään. Luottamus ja usko avioliittoomme ja tulevaisuuteemme on hajonnut, ja sitä korjailemme. En toivo että saavutamme jotain jota joskus oli, toivon päinvastoin että rakennamme nyt jotain uutta ja kestävämpää. Yhdessä olemme olleet kuitenkin 15 vuotta. Helppoa se ei ole, joskus kun katson miestäni silmiin, ajattelen että miten on voinut minua satuttaa niin pahasti, ja että voiko tästä oikeasti selvitä?

Tämä toinen nainen tulee ajatuksiini välillä, hiukan niinkuin painajaiset uniin. Jotenkin tähän naiseen on kulminoitunut kaikki se tuska ja suru mitä olen kokenut. Järjellä ajatellen tiedän, ettei hän yksin ole mihinkään syypää, mutta koen tuollaisen ihmisen hyvin moraalittomaksi (tähän sortui siis miehenikin). Miksi tietoisesti olla miehen kanssa joka on varattu? Miksi tehdä toiselle ihmiselle niin? Näitä ajatuksia tulee välillä mieleeni, ja ne koitan karkoittaa. Onneksi niitä tulee aina vain vähemmän ja vähemmän, minä kun se olen kuitenkin joka mieheni kainaloon saa käpertyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu