Toivoisin todella hartaasti, että suomalaisten eniten syömää ja ravitsemusasiantuntijoiden suosittelmaa lihaa eli broileria olisi saatavana myös luomuna edes pakastettuna kuten vähemmän terveellistä naudan- ja sianlihaa jo on tuoreenakin lähes kaikissa kaupoissa. Itse asiassa minusta on aika outoa, ettei suomalainen elintarviketeollisuus ole pystynyt muuhun kuin lyhyeen loppuneisiin kokeiluihin. Muualla sivistyneessä maailmassa asia on ollut kunnossa jo vuosia sitten. Kysymys näyttää täällä olevan ennen kaikkea puutteellisesta tiedotuksesta ja markkinoinnista. Pidän erittäin tarkeänä, että voin olla varma siitä, että eläimet ovat eläneet lajinmukaisen elämän ennen teurastusta ja valitettavasti siihen voi luottaa ainoastaan, jos ne on kasvatettu luomusäännösten mukaan. Kariniemi kertoi juuri antaneensa palautteeni tiedoksi tuotekehitykseen ja markkinointiin. Niin on tapahtunut monta kertaa, päästäneenkö nytkään pidemmälle.
Viime viikolla sain tietää, että paikallinen rotukanojen viljelijä on kolmen vuoden ajan myynyt pakastettua kukonpoikaa, mutta juuri ennen kuin tieto tuli minulle, hän on myynyt kaikki pois ja lopettanut toiminnan kannattamattomana. Pienyrittäjällä ei ole varaa markkinointiin, mutta ettei S-ketjukaan tiedottanut mainoksissa Pajuniemen kanssa viime vuonna järjestämästään luomubroilerikokeilusta, on minusta ammattitaidon puutetta ja piittaamattomuutta. Kiitos kuitenkin Pajuniemelle pakastetusta luomukanasta.
Mistä luomubroileria pääkaupunkiseudun ulkopuolella?
2
120
Vastaukset
- mustunutta kanaa.
Tämä teksti kertoo oikeastaan kaiken teistä luomuhömpistä. Broilerilla ei juuri muuta yhteistä ole kanan kanssa kuin höyhenet. Broileri on tehotuotantoon jalostettu laji jonka kohdalla keskustelu lajinomaisesta ja onnellisesta elämästä on...hmm..absurdia.
Toivon ihan aidosti että aloitus oli provo. - kuningatarbroileri
Juuri näin! Luomutuotannon ja broilerin mahduttaminen samaan lauseeseen vie viimeiset rippeetkin luomun uskottavuudesta. "Lajinmukainen elämä"??? mitä se tässä tapauksessa mahtaneekaan tarkoittaa? Tietääkö kukaan miten ko. koeputkieläin lisääntyy?(no ei tiedä tuottajatkaan).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2994830Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353085Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k543012Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn321575Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471209
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.121042Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781021Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu581001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52999