KALASTUSMAJAA MUISTELEN

Yhtenä päivänä Matti oli surullinen, hänen enonsa oli kuollut yllättäen. Mutta suru vaihtui pikkuhiljaa iloksi, enolta oli jäänyt kalastusmaja metsälammen rannalle. Matin perhe sen peri, mutta käytännössä se luiskahti Matin käyttöön, koska sinne ei ollut edes tietä perille, niin hänen vanhempansa eivät siellä juuri käyneet. Tietenkin uusi omistaja tarvitsi sinne kavereita seurakseen ja sellaisia löytyi helposti kaksi. Meistä tuli innokkaita ”kalastajia”.
Me opettelimme majalla myös viinan käyttöä, pakkohan sitä on jossakin harjoitella. Humalassa tulee puhuttua kaikenlaista ja niinpä minä sain tietää, että Matti ja Saku tietävät kuinka ukko kurittaa minua. Sitä he eivät suostuneet sanomaan, mistä heidän tietonsa oli lähtöisin. Minua asia hävetti, mutta pojat lohduttivat, että ei ollut mikään häpeä ottaa niin riskiltä ukolta selkäänsä, hänen kynsissään taipuisi isompikin jätkä.
Isäsuhteeni sai minut kipuilemaan aikalailla, tajusin, että oli pudonnut jollakin tavalla miesten matkasta ja maailmasta. Minun pitäisi raivata itselleni tilaa ukkojen rintamaan. Ainut paikka, jossa minä tohdin asettua mieheksi miesten joukkoon, oli tuo kalastusmaja. Mutta tuo kamppailun hoidin juuri niin typerästi, kuin häiriintynyt murkku sen suinkin tekee. Minä perseilin ja olin kaikella tapaa hankala kavereilleni, ainoille ystävilleni, vaikka en enää varsinaisessa murkussa ollutkaan. Ilmeisesti Matti oli se auktoriteetti, jota vastaan minä nousin, kun en tohtinut isäni kanssa ruveta siihen taistoon. Monta kertaa kiristin kavereideni hermot pinkeiksi, mutta ei minua kuitenkaan majalta karkotettu.
Yhden kerran sain mainion idean, kun istuin mökissä itsekseni ja katselin kontaktimuovilla päällystettyä karttaa, jonka enon oli tehnyt ja kauan sitten. Päätin leikata siitä palapelin, voisimme illalla kokeilla kellon kanssa, kuka meistä kokoaa sen nopeimmin.
Matti löysi kartan silput pöydältä, ennen kuin minä olin kerennyt esittelemään hienoa ideaani:
– Kuka helvetti tämän teki!
Minun oli tunnustettava, olihan asia muutenkin selvä kaikille.
– No ei ole ihme jos isäs joutuu sulle remmiä antamaan!
– Ukko käyttää vitsaa, sanoin viileästi ennen kuin tajusin mitä tein.
– Sen kyllä ymmärrän, kaikkein lapsellisimmat piiskataan vitsalla! julisti Matti.
Se oli niin pahasti sanottu, että minusta tuntui, kuin olisin saanut potkun palleaani ja lentänyt ulos mökistä. Minä olin yksin, eikä minulle ollut yhtään kaveria. En pystynyt sanomaan mitään.
– Nyt on tultu siihen pisteeseen, että Saku ja minä annetaan sulle kunnon selkäsauna. Saku saa pidellä sinua aloillaan, minä kyllä mielelläni räimin.
– Olen pahoillani, vaikka minä kannatankin tuota selkäsaunaa, niin minä en voi heikompaani piiskata, ilmoitti Saku.
– Minä kyllä tuollaisen jätkän itseksenikin kylvetän!
Matti heitti rotsin niskaansa ja marssi ulos.
Minulta laski pulssi. Sumentuneet kuulo ja näkö palasivat normaaleiksi, ainakin melkein. Tässä vaiheessa ukko tuli aina kohti, mutta onneksi Matti purjehti poispäin ja kun hän palaa rauhoittuneena, niin minä voin selostaa hänelle ajatukseni palapelistä ja kaikki palaa entiselleen.

Pääsitkö selostamaan - vai tuliko sitä remmiä. Jos ansaitusti kyllä.

Matti viipyi ja minä rauhoituin. Saku ei sanonut mitään asiaan, mutta näytti niin surulliselta, että en minä hänelle mitään palapelistä puhunut.
Lopulta Matti vilahti päätyikkunan edessä ja sillä oli piiska kädessä ja ilmekin oli sen näköinen, että häntä sieti varoa. Minä luikkasin mökistä saunan puolella, ja kun Matti astui sisälle mökkiin, niin minä menin saunan puolelta verannalle. Vedin kengät jalkaan ja lähdin metsään tallustelemaan ajatuksena antaa tilanteen vielä rauhoittua. Kävellen täältä en kotiin pääse, joten huomenna mennään porukalla autolla.
Olin päässyt vajaat parikymmentä metriä terassilta kun kuulin ääniä takaani. Katsoin ja näin kuinka Matti loikkasi pihamaalle ja lähti minua kohti. Minä en miettinyt vaan pistin juoksuksi. Tosin tiesin, että olin huomattavan hidas juoksija, jos asiaa katsoo Matin silmin. Jytinä taakanani kuului selvästi, se lähestyi uhkaavasti ja pian koura tarttui olkapäästäni ja minä pysähdyin siihen. Kaverin kasvoilta loisti tyytyväisyys, ilmeisesti hänen omaan juoksunopeuteensa.
– Meinasit sitten karata?
Samassa Matti sieppasi pääni kainaloonsa ja lähti raahaamaan sitä mökin suuntaan, minä seurasin kiltisti perässä. Oli selvää, että tässä vaiheessa en voinut tehdä asialle mitään.
Saavuimme mökkiin, Saku luki sängyn päällä Aku Ankkaa, mutta tuskin siitä mitään tuli sen verran punakkana hän ähötti.
– Nyt on kaksi vaihtoehtoa, joko sinä lasket housusi ja minä vähän räpsin risulla sinuun järkeä, tai sitten minä piiskaa sinut oikein isä-Allanin mallilla.
Minulla meni heti mittarit punaiselle, tunsin sen rinnassani ja mahassani. Katsoin Mattia, 190 senttistä, harteikasta nuortamiestä. Hän oli taatusti minua riskimpi, mutta tuskin se äijälle vielä voimissa vetää vertoja. Tosin tuo uhkailija on kaksi vuotta minua vanhempi ja ilmeisen tosissaan. Ehkäpä hän ei nytkään rupeaa piiskaamaan, koska ei ole tehnyt sitä koskaan aikaisemminkaan. Ei Matti ole minua koskaan tosissaan edes retuuttanut, joten päätin valita kolmannen vaihtoehdon.
– Minä lähden kotiin!
Mökkiin laski hiljaisuus. Matti riisui rotsinsa ja ripusti seinälle naulaan. Siten kaikki räjähti: kaveri oli salamana kimpussani. Hän kaatoi minut lattialle selälleni ja istui rintani päälle alkaen päästellä vyötäni. Onnistui tarrautumaan käsilläni housuista niin tiukan otteen, että niitä ei saanut minulta mitenkään pois tässä asennossa. Joten Matti nousi ylös ja alkoi repiä housujani sillä raivolla, että minä pyörin enimmäkseen ilmassa. Välistä olin puristuksissa hänen jalkojensa välissä, silloinkin farkkujani revittiin kasvavalla voimalla, niin että rätinä kului. Lopulta hulvahti sukukalleuksiini raikas tuuli ja tiesin, että pakarani olivat paljaana. Housuni lensivät nurkkaan ja minä makasin lattialla. Minulle oli kirkastunut, että vastassa oli paljon sähäkämpi tyyppi kuin kotoinen Allani. Jos minä olisin tiennyt, että Matti on noin pirun riski, niin en olisi karttaa leikellyt, enkä nimikirjaimiani seiniin kaiverrellut. Ja monta muutakin asiaa olisin jättänyt tekemättä, koska tiesin, että tässä oli kysymys paljosta muustakin kuin vain kartan leikkelystä.
Yritin päästä pöydän alle suojaan, mutta en kerennyt kunnolla tarrautumaan sen jalan ympärille, kun Matti puuttui tapahtumien kulkuun. Sätkin ja kiemurtelin, kun Matti kantoi minut kainalossaan kuin pikkulapsen punkalle. Istui itse sen reunalle ja väänsi minut syliinsä. Hän tuntui tietävän, kuinka Allani piteli poikaansa piiskatessa. Kun hän oli napannut minut vasempaan kainaloonsa ja painoi oikealla jalallaan minun koipeni aloillaan, tunsin heti, että siitä ei minun voimin lähdetä.
– Annapas, Saku, tuo piiska!
Ja Saku antoi, ja Matti vuorostaan antoi sitä minulle. Piiskasi kunnolla ja aina välillä piti puhuttelua. Siinä hommassa hän oli parempi kuin faija. Ainakin minusta tuli nöyrempi poika kuin koskaan aikaisemmin.
Yleensä Saku ja minä nukumme yläpetillä. Illalla Matti määräsi minut alapunkkaan, mutta ei mennytkään itse ylös. Siitä tuli elämäni ensimmäinen yö, jonka nukuin piiskaajan vieressä.

Piiskattavia on mistä valita - mutta kunnon piiskureista, jotka taitavat homman, alusta loppuun ja kunnolla, on vähemmistönä.
Pidetään huolta että tämä perinne jatkuu-.

Hankin kerran opiskeluaikana kaverin miestenlehden palstalta. Sellaisen mukavan nuoren miehen, joka asui samalla paikkakunnalla jolla opiskelin. Oli vuotta minua nuorempi, yhtä pitkä kuin minä, vaalea ja jäntevä. Hän painoi luultavasti vähemmän kuin minä. Meille syntyi ihan mukava suhde.
Olimme jo jonkun aikaa seurustelleet, kun kaveri rupesi puhumaan, että olisi mukava kokeilla, miltä tuntuisi, jos hän piiskaisi minut. Minä ilmoitin, että varmaan olisi, mutta minä en sellaiseen kokeiluun ryhdy.
Samaa teemaa meillä käsiteltiin useasti ja aina minä olin yhtä hapannaama asialle. En edes älynnyt kysyä, että mikä siinä niin mukavaa olisi, vaikka kyllä minä hänen ilmeestään näin, että mukavaa olisi.
Lopulta minä suostuin siihen, että hän saa kokeilla. Sittenpä näkee että ei se niin helppoa ole, eikä siitä tule muuta kuin hänelle hiki. Sanoin vielä, että sinun laisiasi poikia, pitäisi olla ainakin kolme kimpussani, ennen kuin hommasta tulisi mitään.
Olimme hänen kämpällään ja kaverini Aku ryhtyi heti toimeen. Vaihtoi hihattoman T-paidan ja urheiluhousut. Pisti myöskin lenkkarit koipiinsa, että jalat eivät lipsu ponnistuksessa, kuten hän kertoi. Minua moinen puuhakkuus hymyilytti. Valmistelujen lopussa seisoi yllätys: Hän otti komerosta koivupiiskan.
– Onko poika valmis?
Ei siinä enää sopinut puheitaan perua. Minä nousin seisomaan ja asetuin puolustusasentoon. Aku hyökkäsi heti. Hän oli mielettömän nopea ja häkellyttävän voimakas. Taistelu kävi kuumana, ainakin minulle tuli hiki. Matsi päättyi ehkä kolmen minuutin tai varttitunnin kuluttua, sitä en osaa sanoa. Se päättyi kun minä kauniisti pyysin ihan kyynelet silmissä. Mutta sitä ennen minun paljaat pakarani oli käyty läpi useaan kertaan koivupiiskalla ja raidoitus oli sen mukainen.
Kaveri oli tuon jälkeen ihan kuin toinen mies: itsevarma, määrätietoinen ja enemmän aikuisen oloinen. Väitän, että hän vaikutti jopa onnelliselta. Aku oli sellainen kaveri, että jos törmäisin häneen nyt, niin varmaan muuttaisin yhteen asumaan.
Kunhan pakarani parantuivat, niin pitihän meidän kokeilla uudestaan, että oliko se totta, että noin pieni kaveri pystyi minut kylvettämään. Kyllä hän pystyi. Akun aseet olivat: päättäväisyys, nopeus ja kohtuulliset voimat. Ja tietenkin hänellä palava halu asettua toisen yläpuolelle ja röyhkeyttäkin löytyi. Sen jälkeen hän piiskasi minut muistaakseni vielä kaksi kertaa. Sitten uskoin, että suhteemme oli ajautunut karille ja silloin meidän laiva katkesi ja me jäimme aluksen eripäihin. Myöhemmin olen ajatellut, että se oli harmi, koska suhteessamme oli vain yksi ongelma, kyllä siihen olisi jokin ratkaisu löytynyt.
Mitä tulee piiskan antajiin, niin Aku ilmeisesti osasi sen homman, mutta sitä seikkaa ei ensinäkemältä kyllä kukaan uskoi.

Minulla on fetissinä piiskan saaminen toiselta mieheltä. Toinen fetissini on miehen käsivarret, kun hän on käärinyt hihansa. Luulen myöskin tietäväni kuinka nuo taipumukset ovat syntyneet.