Viime kesänä oli juttua tästä keksitystä "Sossu-Tatusta", joka saa tukia sen verran, että käteen jää vuokranmaksun jälkeen 400€/kk kaikkeen elämiskuluihin.
Sossu-Tatua ei jutun mukaan työnteko ja opiskelu kiinnostanut.
Jutussa ei kuitenkaan mainittu sitä seikkaa, että jos työnteko ja opiskelu ei kiinnosta ja näin ollen ei ole valmis TE-keskuksen osoittamille kursseille tai ilmaisharjoitteluihin (palkkatyötä TE-keskus harvoin tarjoaa) hakemaan, saa ensin 2kk karenssin työmarkkinatukeen, ja seuraavalla toisella saakin sitten työssäoloehdon (taisi olla 5kk), joka tarkoittaa sitä että työssä tai koulutuksessa pitää olla 5kk, ennen kuin on oikeutettu saamaan työmarkkinatukea. Työmarkkinatuki katkeaa tähän kuin seinään.
Tämän jälkeen on oikeutettu viimesijaiseen etuteen, eli toimeentulotukeen, jonka perusosa on noin 470€/kk elämiskustannuksiin vuokran jälkeen, mutta jos sinulla on sanktio päällä TE-keskuksen puolesta ja työmarkkinatukesi on katkolla/lakkautettu, niin ensimmäisellä kertaa saat toimeentulotukeen -20% vähennyksen, ja toisella kerralla -40% vähennyksen, ja se on pysyvä se, jos edelleenkään opiskelu tai työnteko ei kiinnosta (ilmaiseksi, palkkatöitä yleensä tässä vaiheessa ei sossu tai TE-keskus tarjoa, edelleenkään). Toimeentulotuella ollessa sossu vaatii laatimaan TE-keskuksesta ulos potkitulle tuen alentamisen yhteydessä nimittäin oman itsenäisen selviämisen parantamisen "suunnitelman", johon sossu kirjaa omat aktivointisuunnitelmansa, jos olet TE-keskuksesta siis karenssilla. Jos et noita asioita, esim. ilmaishommia ala tehdä, alennettu toimeentulotuki pysyy käytännössä jatkuvana - useimmilla pitkäaikaistyöttömillä siis sen -40% sossun puolesta, ja työttömyyskorvaukselle ei pääse osallistumatta mihinkään koska 5kk työssäoloehto on päällä myöskin.
Näin ollen tuon keksityn "Tatun" 400€/kk elinkustannuksen ovat fiktiota, koska Tatua ei kiinnosta osallistua mihinkään toimenpiteisiin. Tällaisilla henkilöillä on muutaman kuukauden jälkeen pysyvästi -40% alennus toimeentulotuen perusosaan (2kk kerrallaan, mutta sitä jatketaan, jos ei sossun itsenäisen selviytymisen aktivointitoimenpiteisiin suostu, kuten Tatun tarinassa kuvataan: "Tatua ei kiinnosta työnteko tai opiskelu".
Tällaiset pitkäaikaistyöttömät elävät oikeasti vuokran ja sähkölaskun jälkeen noin 260-270€/kk rahoilla koko kuun elinkustannusten suhteen (koska ovat -40% tuen kestoalennuksella), haluaisitko kokeilla?
Ne jotka eivät hae palkkatyötä kaipaisivat pientä holhousta, ehkä. Mutta ne jotka itsenäisesti palkkatyötä hakevat, ja jotka samaan aikaan joutuvat kuluttaa energiaansa ja aikaansa, koska sossu tai TE-keskus antaa osoituksia vain ilmaisharjoitteluun karenssiuhalla - heidän mahdollisuutensa päästä oikeisiin palkkatöihin kärsivät tästä oravanpyörästä.
Työt jossa ei solmita työsopimusta, jotka eivät ole työsuhteita, jotka eivät kartuta työssäoloehtoa, eläkettä, eikä niistä saa työsopimusta, eikä työnantaja myöskään maksa niistä työntekijälle lain ja/tai työehtosopimuksen mukaista alan palkkaa kulkevat nimikkeillä: kuntouttava työtoiminta, työkokeilu, sekä erilaiset kurssit.
Onko oikein, että Suomessa luodaan nyt laajamittaisesti ja määrätietoisesti uutta minimipalkkaa pienemmällä tulolla elävää "työväenluokkaa", joilla ei ole oikeuksia saada työsopimusta, laillisia ja sopimuksellisia oikeuksia työhön, tai edes vaatia työnantajalta penniäkään palkkaa työstään?
Työhön, joka ei vaadi erillistä koulutusta, tai joihin voitaisiin perehdyttää suht lyhyellä ajalla, tai hieman vaativampaan, johon voitaisiin oppisopimuksella kouluttaa palkan kera, karenssilla ja sanktioilla uhaten, pakotetaan nyt hakemaan työttömiä ilman työnantajan maksamaa palkkaa. Korvaus, mikä tulee Kela:n suunnasta jää rutkasti alle työehtosopimusten minimin (työttömyyskorvaus 9€/pv joka menee matkoihin) - miinus lisäksi muut edut jotka menettää kun ei ole töissä työsopimuksella.
Systeemi kaipaisi muutosta. Ilmaistyö karenssiuhalla pitäisi lakkauttaa (työnantaja ei maksa palkkaa "harjoittelijalle penniäkään), sen ketjuttaminen yrityksillä pitäisi saada estettyä, ja pitäisi alkaa tukea mm. palkallista oppisopimuskoulutusta.
Miksi esimerkiksi perusmyyjä tarvitsisi työhönsä palkatonta 6kk harjoittelujaksoa yritykselle ilmaiseksi? Meillä on jo laissa 4kk koeaika, työnantajan hyväksi ja turvaksi, jos työntekijä ei sovikaan paikkaan. Työ ei vaadi myöskään pitkää perehdyttämistä, joka on mielestäni yrityksen vastuu palkatusta työntekijästä - sillä johtoporras kuitenkin saa suurimmat voitot loppujenlopuksi.
Miksi työttömän pitäisi mennä matalan vaikeusasteen työhön jollain pilipali ilmaisharjoittelulla 6kk:deksi, kun itse perehdytys työhön työsopimuksen alaisena voitaisiin tehdä alle kuukaudessa, jossa nähtäisiin myöskin onko työntekijä sopiva työhön, yrittäjää työntekijän 4kk suojaavalla koeajalla. Ei tässä ole mitään järkeä.

Vastaukset 19
Vanhimmat
En jaksanut lukea noin pitkää tekstiä, mutta jos olet harjoittelun tarpeessa, niin noita paikkoja on tarjolla paljon! Työharjoittelun ja laadukkaan kurssituksen avulla työkyky kehittyy.
"En jaksanut lukea noin pitkää tekstiä, mutta jos olet harjoittelun tarpeessa, niin noita paikkoja on tarjolla paljon! Työharjoittelun ja laadukkaan kurssituksen avulla työkyky kehittyy."
Yrittäjällä on velvollisuus perehdyttää työntekijä töihin. Työharjoittelut ovat ns. alemman tason hommiin, joihin koulutusta aniharvoin tarvitaan. Tähän riittää perehdytys työhön. Kursseja ja työharjoitteluita ei tarvita. Ne ovat vain porsaanreikä kiertää lakia ja työntekijän oikeutta saada työnantajan maksama palkka.
Muistan tapauksen. Totuus todellakin on se, että jos ei mene/pääse koulutukseen tai töihin niin jossain vaiheessa tuet tippuvat niin rajusti, että kuukaudessa ei jää vuokranmaksun jälkeen kuin maksimissaan sellaiset 280 euroa. Sekin siinä tapauksessa, että asumiskustannukset ovat hyväksyttävissä rajoissa.
Minultakin tiputettiin joskus kuukausittaista toimeentulotukea pariinkin otteeseen se 40%. Tuolloin mulla ei luonnollisestikaan ollut muita tukia kuin asumistuki ja toimeentulotuki koska työttömyyden pitkittyessä tarpeeksi se työmarkkinatuki lopetetaan. Voin kertoa, että silloin oli todella vaikeaa. Onneksi nykyään asiat ovat paremmin.
Media vääristelee aivan kaikkea ja iso osa ihmisistä vieläpä uskoo kaiken mitä media syöttää.
Toimeentulotuessa ei löydy kohtaa, jossa määritellään asumiskustannusten rajat niin alhaisiksi, ettei köyhä kansa enää syö (lapset tarvitsevat ruokaa). Sossun on itse tarjottava asiakkaalleen kohtuuhintainen vuokra-asunto, jos se sitä vaatii tai maksettava vuokra kokonaisuudessaan siihen asti, kuin asiakas itse löytää halvemman kämpän. Kunnan kämppiä on mahdoton saada, sillä niiden kysyntä on hurjasti suurempi kuin tarjonta, joten vuokra-asujien on pakostakin käännyttävä yksityisten vuokranantajien (tunnetut vuokrafirmat) puoleen. Ks. ihmisoikeusjulistus, jonka Suomikin on tratifioinut.
Keski-Suomessa sosiaalitoimisto huomioi yksin asuvan asumiskustannuksista (toisin sanoen vuokrasta) 500 eruoa. Jos vuokra on isompi niin sitten joutuu maksamaan "omasta pussistaan".
En ole ikinä kuullut, että sosiaalitoimisto etsisi asiakkaalleen asuntoa.
Oulaisissa muuten yksin asuvan maksimikustannukset on noin 250€ ja tuon yli meneviä ei vaan oteta laskelmassa huomioon. Näin oli ainakin vielä pari vuotta sitten..
Totta tuokin vaikka kysymys taisi tässä olla leikatusta toimeentulotuen perusosasta (vuokran jälkeiset kulut elämiseen).
Media ei tuo esiin esim. todellisia summia joilla pitkäaikaistyötön elää - jos elää. Sen sijaan media tuo esiin kaikki näennäiset korotukset, kuten tuo "Työttömän oikeus tienata 300€/kk extraa" per kuukausi, oikein ISOIN OTSIKOIN, kun käytännössä kuitenkin tuokin summa on laskelmissa vain silmänlumetta: se vähennetään sitten toimeentulotuessa täysimääräisesti (useat työttömät ovat osittaisessa toimeentulotuen piirissä) sekä jälkikäteen myöskin asumistuessa. Lisäksi työmatkat eivät ole ilmaisia. Esimerkiksi Vihdistä Helsinkiin maksaa bussikortilla yli 200€/kk tai omalla autolla lähemmäs 300€/kk, vaikka matka ei ole pitkäkään.
Kaikki jotka eivät asioista tiedä tietysti uskovat sinisilmäisesti median otsikot ja niissä esitetyt summat.
Tuli tassä mieleeni, että jos olet esim. yksinhuoltajaisä/-äiti, niin ottaako sossu lapsen tuttelistakin 40 prosenttia pois.
Ympäri maailmaa on aina ihmisiä, jotka jostain syystä haluavat elää ilman työtä tai koulutusta, mutta niiden määrä on niin vähäinen, että antaa olla. Ei sossun pidä toimia kurituslaitoksena, vaan edistää ihmisen pärjäämistä tässä yhteiskunnassa. On muistettava, että jokaisella on oma näkemys elämänsä hallinnasta, eikä se voi johtaa pakkotyöhön joutumiseen, kun tuota oikeatakaan työtä ei ole, eikä tule.
Perustuslain 19 §:n vastaista toimintaa, joten ihmisoikeustuomioistuimella on kovasti töitä.
270€/kk on noin 9€/päivä elinkustannuksiin. Kyllähän sillä just ja just hengissä pysyy, jos ei tarvitse matkakuluihin rahaa yhtään, ja nettilaskukin on korkeintaan kympin kuussa.
Jos joku elintärkeä tavara hajoaa käsiin, niin sitten tosin onkin jo kusessa. Ruoat 9€/päivä saa vielä kävellen kaupasta hakien, jos jaksaa oikeasti laskea mikä on halpaa ja millä vatsan saa täyteen.
Turha on ajatella harrastavansa tuolla rahalla mitään, kaikki mitä on menee tarkasti laskemalla ruokaan.
Millä ihmeellä sossu luulee ihmisen pärjäävän perustuslain edellyttämällä tavalla 270-280 euron kuukausituloilla. Eihän tuosta jää rahaa edes kenkiin, jotta kaupassa käynti olisi mahdollista ja vaatteista nyt puhumattakaan.
270-280 euron toimeentulotuki tukee vain rikollisuutta. Onhan se ihan sama, kuka sitä lakia rikkoo sossu tai minä. Sossutäti ei hyödy mitään ja minä taas saan ilmaisen huoneen vartiointipalveluineen sekä hyvät ja maittavat ateriat ainakin kolme kertaa päivässä, eikä maksa mikään mitään ja palkkaakin saan pientä työpanosta kohtaan. Vankila koulutuspaikkana on mitä parhain vaikka lääkäriksi. Eikä muukaan terveydenhuolto töki kuten täällä siviilissä.
Lisättäköön vielä että toimeentulotukilaissa toimeentulotuen alentaminen määritetään siten että sitä voidaan alentaa vain mikäli se "turvaa ihmisarvoisen elämän" alentamisen jälkeenkin.
Kuitenkin päätös -40% alentamisesta käytännössä tarkoittaa sitä, että Suomen lain mukaisesti 9€/pvä (270€/kk) elinkustannuksiin turvaa ihmisarvoisen elämän. Tässä olisi pohdinnan paikka - onko tosiaan näin, eli turvaako?
Olisi mielenkiintoista tietää mitä mieltä KHO on, eli turvaako 9€/pvä / 270€/kk seuraavat menot, jotka ovat Sosiaali- ja terveysministeriön sivulla lueteltu seuraavasti:
"Perusosalla toimeentulotuen saajan pitää kattaa:
-ravintomenot
-vaatemenot
-vähäiset terveydenhuoltomenot
-henkilökohtaisen puhtauden ja kodin puhtauden menot
-paikallisliikenteen maksut
-lehtitilaukset
-televisiolupa
-puhelimen käyttö
-harrastus- ja virkistystoiminta."
Mitä luulette, turvaako 9€/päivä em. menot realistisesti? Ei voida olettaa että noita kaikkia edes pakolla tarvitsisi, mutta otetaan nyt mukaan edes pakolliset: ruokamenot, vaatemenot, hyvienia, puhelinkulut? Riittääkö?
Myös paikallisliikenne voidaan monessa paikassa laskea suurinpiirtein tuon lisäksi pakolliseksi, ja harrastus- sekä virkistystoiminta jossain määrin olisi tärkeää ihmisarvoisen elämän kannalta.
Eero Heinäluoma koitti elää toimeentulotuella, totesi yllättäen: "ei näin iso mies noin pienellä rahalla elä" ja keskeytti kokeilun.
Erikoisinta ns. "työväenpulue" ei parantanut toimeentulotukea silti lainkaan.
Tsosiasiallisesti ei kukaan aikuisen oikeesti tule toimeen toimeentulotuen turvin ellei tyydy sekoittamaan veteen vehnäjauhoja sekottaen velliksi ja halvin jauholenkki lihaksi.
Puhumattakaan tuosta -20% tai yleisemmin -40% perusosavähennetyllä toimeentulotuella, jonka alaisena on suurin osa pitkäaikaistyöttömiä. En sano, että 470€/kk elinkustannuksiin olisi paljon. Kyllä sillä saa kituuttaa. Mutta miten ihmeessä pitkäaikaistyötön pärjää n.270€/kk?
Mielestäni toimeentulotukilaissa on täysin ristiriitaisena kohtana tuo että tukea voidaan alentaa 2kk kerrallaa enintään -40% (sossu katsoo aina maksimin ja alentaa sen -40%, 2kk kerrallaan joo, mutta käytännössä jatkavat tappiin saakka jos et työllisty, monella tuo on kestona) ja samaan aikaan on pykälä että "Alennuksia voidaan käyttää vain siinä tapauksessa, että alentaminen ei vaaranna ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa.".
Kuitenkin kun lukee tuon ym. listaukseni siitä mitä toimeentulotuen perusosalla pitäisi saada katettua ihmisarvoiseen elämään, on selvää että 9€/päivä ei noita kuluja kata, laskee sen sitten miten hyvänsä.
Kuitenkin jatkuvasti näitä -40% alennuksia tehdään laajassa mittakaavassa niin että monet ovat niiden alla pysyvästi 9€/pvä. Jokainen -40% alennetun toimeentulotuen perusosan päätös on käytännössä toteamus että "tämä alennus ei vaaranna ihmisarvoista elämää", sillä se ihmisarvoisen elämän turvaamisen pykälä toimeentulotukilaissa on kirjattuna. Mielestäni se kuitenkin vaarantaa.
Haluaisinkin nähdä jonkun sossutantan tarkan esimerkkilaskelman ruoka-aineineen ja vaatteineen sekä julkisen liikenteen päivittäismenoineen, jossa riittäisi 9€/pvä tai 270€/kk (-40% alennettu toimeentulotuen perusosa), ilman että mennään miinukselle, niin että seuraavat menot olisi katettu: ""Perusosalla toimeentulotuen saajan pitää kattaa:
-ravintomenot
-vaatemenot
-vähäiset terveydenhuoltomenot
-henkilökohtaisen puhtauden ja kodin puhtauden menot
-paikallisliikenteen maksut
-lehtitilaukset
-televisiolupa
-puhelimen käyttö
-harrastus- ja virkistystoiminta.""
Esimerkki laskelma tästä että se olisi edes jotenkuten realistinen noilla summilla olisi mielenkiintoinen. Minusta tuntuu että 270€:llä kuukaudessa oltaisiin aika monta sataa euroa miinuksella, ei suinkaan vain pari. 9€/pvä riittää vain ja ainoastaan kattamaan ruoan, jos tyytyy vähään ja käyttää tarjoukset hyväkseen. Ihmisarvoinen elämä tarvitsee kuitenkin muutakin kuin vain pelkän ruoan penninvenytyksellä, kuten toimeentulotuen perusosaa kuvaava ym. lista sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta kopioituna osoittaa.
Muista että siitä 270 eurosta täytyy myös maksaa kaikki laskut, paitsi sähkölasku jonka sossu ehkä kustantaa. Ei ihminen elä parilla sataa kuukaudessa näillä ruoan hinnoilla, mutta onneksi on rikollisuus keksitty, esim. pienimuotoinen huumekauppa on työttömälle kiva pikku lisätulo!
Kaikista ei vaan ole rikollisiksi.. vaikka tuolla leikatulla toimeentulotuella se melkeinpä jo kannattais, että pysyis hengissä ja sais ruokaa. Pienimuotoinen dilemma siis. Pitäis kituuttaa hädintuskin pysyen hengissä, eikä varaa oo mihinkään (hyvä kun riittää yhteen kohtuulliseen ateriaan päivässä) tai rötöstellä - mutta ei musta siihen ole, kun ei semmoiseksi ole kasvatettu. Tuntuu vastemmieliseltä idealta, mutta ei kai tässä kohta oo vaihtoehtoja jos palkkatöitä ei ala löytymään, kun taas napsahtaa -40% alennus kohta. Ilmaistöitä mä en aio tukea. Se on kieroa lakia kiertävää peliä, eikä mun taloudellinen tilanne ees paranis kovinkaan hehkeäksi vaikka semmoseen menisinkin.. 9€/päivä palkkana kuluu jo matkoihin, ja muuten "palkka" ois vaan perus työmarkkinatuki - kituuttamista se on silläkin. Jäädään paljon alle sen mitä huonopalkkasesta työstä sais työsopimuksella, ja täyttä päivää pitäis suurinpiirtein vielä tehä. Röyhkeää. Kai se täytyy alkaa miettii millä rikollisella tavalla tota rahaa sais tehtyy jos ei töitä löydy ja karenssiakin lyödään ilmaistyöstä kieltäytymisestä. Tarjoaisivat edes sitä palkkatyötä...
Hyvä! äänestetään taas ensi vuoden vaaleissa Kokoomusta:)
Hyvä että sinulla välähti! Näin se tulee menemään varmasti. Tuloksilla ei ole väliä kunhan lehtien otsikot ovat olleet muistettavia, vaikka eivät olisi edes vastanneet todellisuutta. Luotetaan taas kaikki sokeina kokkareiden vaalilupauksiin ja unohdetaan mitkä niistä viimeisistä oikeasti toteutuivat!
Kyllä tuttu naamaa ja isoa nimeä kannattaa aina äänestää! Voihan tämän kanssa päästä jossain kahviajapullaa-vaalitilaisuudessa sitten jopa kättelemään arvokkaasti ja sanomaan että kiitoksia että olette arvoisa kokkariehdokas luvanneet taas kerran meillä uusia "työpaikkoja" (= lisää kuntakokeiluta, F.E.C. -koulutuksia, TYP:iä ja kuntouttavaa työtoimintaa. Kaikkea mahdollista hienoa nimikettä mikä ei vaan vahingossakaan ole työsuhde).
Ja jos nyt aivan villiksi haluaa heittäytyä ja äänestää jotain uutta kokkarin sijaan, niin mielenkiintoinen vaihtoehto löytyy varmasti myös SDP:stä. Uusia tuulia kato!
Onneksi kokkarit ja varmasti myös SDP ovat taas duunarin puolella näissäkin vaaleissa kaventamassa tuloeroja ja luomassa hyvinvointivaltiota! Rahat kotiinpäin ja niin edelleen. Hyvä kokoomus ja SDP!