Caenin yliopiston tutkimus

oma valinta.

Ranskassa Caenin yliopiston tutkijat ovat tehneet ihan oman tutkimuksensa geenituotetulla maissilla ja todennut tutkimusten osoittavan että geenituotettu maissi olisi epäterveellistä?

Mielenkiintoista. Kas kun ei sentään paikallinen kyläyhdistys?

Minkälaisen painoarvon voi laittaa ..jonkun yliopiston tutkimukselle jota sitten käytettäisiin maailmanlaajuisesti? Kevyt on tuollaisen tutkimuksen painoarvo. Varsinkin jos ja kun kyseiset tutkijat toimisivat tarkoitushakuisesti eli olisivat jo ennakkoon vastaan kaikkea geenituotettua vastaan?

Ei sen puoleen kyllä tutkimuksille pitää laittaa oma arvostus mutta pitäähän nyt hyvänen aika sentään olla joku isompi tutkimus jossa olisi eri maista tutkijoita mukana.

Tietojen mukaan yliopiston tutkimus olisi tullut maksamaan Ranskan valtiolle sievoiset miljoona euroa. Nyt Ranska onkin päättänyt tehdä virallisemman puoleisen tutkimuksen kyseisestä asiasta. Mutta eihän noin laajaa tutkimusta voida tuottaa noin vain. Täytyyhän olla pitkä seurantajakso jota käytetään mallina.

Odotellessamme uuden tutkimuksen valmistumista voivatkin geenituotetun ruoan vastustajat mellastaa mielin määrin ja vedota tuohon .."yliopiston " tutkimukseen.

Ovela vedätys muuten Cainin tutkijoilta. Eivät ole tyhmiä.

Periaatteessa minulla en sellainen käsitys asiasta että. Nykyiset elintarvikkeet mitä tuotetaan noin perinteellisesti kuten perunat, omenat ym. Niin niiden kasvuaikana käytetään paljon myrkkyjä. Esimerkiksi Euroopan länsiosissa tuotetuissa perunoissa ja omenoissa on jopa kymmeniä ruiskutuskertoja estämään esimerkiksi virustautien aiheuttamia tuhoja. Maassamme kasvatettava perunakin vaatii ainakin 5 ruiskutuskertaa torjumaan perunaruttoa joka iskee perunan lehtiin ja levitessään juuristoon tuhoaa perunan. Ja kaikki muut ruiskutukset päälle. Itse söisin mieluusti tuotteita joihin ei ole käytetty ympäristömyrkkyjä.

1

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • GGNORE

      Päivän maaginen sana on "vertaisarviointi". Tähän mennessä ei ole tullut yhtään vertaisarvioitua tutkimusta, tai edes puoliluotettavaa tiedelehden julkaisua, jossa geenimanipuloitujen elintarvikkeiden laatu olisi jotenkin huonommalla tasolla kuin "normaalien".

      Nämä geenimanipulointia vastustavat viherpiipertäjät linkkailevat iltapaska sivustoja ja muuta huuhaamediaa (verkkomedia, luomuliiton sivut) niinkuin ne olisivat jotenkin luotettavia lähteitä tutkimuksille. Melko naurettavaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      184
      5055
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1701
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      126
      1490
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1393
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1100
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      299
      957
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      191
      926
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      770
    Aihe