Järkeä päähän. Järki vastaan tunteet.

Suhteemme kesti 8 kuukautta. Poikaystäväni pussaili tämän aikana baarissa vierasta naista (minä vietin koti-iltaa, hän ystävänsä kanssa baarissa), oli useasti yhteydessä exäänsä Facebookissa ja kävi kerran tapaamassakin häntä salaa, fyysistä kontaktia heillä ei tuolloin ollut, mutta salasi asian minulta. Epäilen että hänellä on ollut kiinnnostusta muihinkin suuntiin. Puhelin aina äänettömällä, näppäimistön lukitusta hän ei avaa KOSKAAN niin, että näkisin koodin. Aina räpläämässä kännykkää. Ottaa kännykän vessaankin mukaan. Hän käy parvekkeella tupakalla ja silloin hänellä on aina kännykkä korvalla tai näppäimet sauhuaa..

Poikaystävä painosti minut ottamaan omiin nimiini pikavippejä, rahat lainasin hänelle. Tämän ansiosta jouduin pyytämään äitiäni maksamaan perinnässä olevia pikavippilaskuja ja lopulta maksamaan kokonaisuudessaa 3000€:n summan. Poikaystäväni maksaa vippirahoja äidilleni takaisin, maksukykynsä mukaan tosin joten en tiedä mitä tästäkin odottaa..

Hän on todella hyvä puhumaan, teot sitten usein ovat toista luokkaa. Tämän ja muiden edellä mainittujen asioiden vuoksi jätin hänet noin kuukausi sitten, jonka aikana hän kävi toisella paikkakunnalla "työmatkoilla"...myöhemmin minulle selvisi että oli majaillut siellä exänsä luona ja he suunnittelivat yhteisen tulevaisuuden aloittamista. Kun tämä valehtelu selvisi minulle..olin siis jättänyt poikaystäväni ja hän oli suhteessa exäänsä ja samalla esitti että on aivan paskana meidän erosta. Jälleen kerran kotiin palattuaan reissultaan hän kertoi olleensa ahdistunut koko ajan kun oli ollut exänsä kanssa ja tajunneensa siinä suhteessa että haluaisi palata mun kanssa yhteen. Että sai nyt vahvistuksen sille, että jokin asia mikä häntä aina oli vetänyt exänsä puoleen oli nyt tullut päätökseen ja hän tajusi että rakastaa mua/haluaa mennä naimisiin mun kanssa jne jnejne.....

En kertakaikkiaan tunnu pääsevän tästä ihmisestä tunnetasolla eroon, tuntuu että hänen pitäisi tulla meidän yhteiseen sänkyyn mun silmien eteen panemaan jotain muuta naista että vihdoinkin saisin järkeä kaaliini ja vahvuutta jättää tämä ihminen kokonaan historiaan!! Hän aina puhuu mut ympäri ja osaa olla niin ihana, mutta loppujen lopuksi tiedän että hän on epärehellinen ihminen, ei kaihda keinoja saadakseen haluamansa, tarvitsee aina jotain jännitystä elämäänsä (mm. rahapelit joihin kuluttaa sievoisia summia vähistä rahoistaan), on varmaan koko loppuelämänsä veloissa ja ei tunne mitään häpeää jos elelee toisten ihmisten rahoilla, on joka suuntaan velkaa jnejnejne.....

Tuntuu että en voi elää ilman häntä, mutta en voi myöskään elää hänen kanssaan....! Asiaa ei yhtään auta ensi vuoden puolelle ulottuva määräaikainen vuokrasopimuksemme...
8300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sä oot kuses niinkauan, kun oot ton rentun kanssa. Tästä aiheesta vois kirjoittaa vaikka romaanin, mutta turhaan, kun se ei mene nti Prinsessojen kaaliin/sydämiin, että miksi tuollaiset tyypit on täyttä pas-kaa.

Siinä vaiheessa vasta silmät avautuu, kun jotain sattuu...

Äänestä
  • Kiitos!!! Olen itse ihan samaa mieltä..... mistä löytäisi voimaa päättää tämä kaikin puolin kuluttava paska suhde....ei ne puheet vaan ne teot...

Ensinnäkin, tunnusta, että sä ansaitset paljon parempaa, eikä tuo mulkvisti ansaitse sua, ei senttiäkään sun kauniista tukasta eikä milliäkään sun viehättävästä vartalosta. Se on tunnevammainen, pelleilee sun lisäksi sen exän, muiden tunteilla. Sun ei tartte ajatella sitä edes tuntevana ihmisenä, se on saastanen olento joka vielä painetaan maan alle. Älä tunme lainkaan huonommuttaa. Oon varma rttä olet täydellinen omana itsenäsi ja sen jälkeen kun oot saanut tuon siittiön paiskattua olkas yli, löydät sata kertaa parempaa..

Äänestä

Kiitos tuesta...vituttaa että tiedostaa itse kaiken, ja että ansaitsee parempaa, mutta joku aivopieru päässä estää toimimasta!! Olen ajanut itseni tilaan jossa olen rahallisesti riippuvainen hänestä/ hän pystyy vaikeuttamaan mun elämää velkojen jne kautta, vuokra-asuntomme määräaikainen sopimus tosiaan raukeaa purettavaksi aikaisintaan ensi vuoden puolella.... onko nämä vaan tekosyitä millä selittelen itselleni etten voi vielä jättää tuota ihmistä taakseni, mutta oikeasti en vain USKALLA hypätä "tuntemattomaan" ja omilleni...tuota kysymystä olen kysellyt itseltäni viime aikoina...

Äänestä
  • Vaikka hyppy tuntemattomaan tuntuisi pelottavalta, olisit vapaa tuon otuksen vaikutusvvallasta ja useampi ovi aukeaa kuin osaat edes kuvitella. Eroaminen on ainoa tapa olla jälleen vapaa ja olla oman itsensä herra/rouva.

    Äänestä

Tilanne ratkesi minulle oikein hyvällä tavalla, vaikka nyt oonkin tunnetasolla aivan paskana.. selvisi nimittäin että toinen nainen on raskaana tuolle mätisäkille joka myös EXänäni tunnetaan, joten pakkasin ukon tavarat ja kiikutin ne tuon naisen osoitteeseen. ADIOS! :)

Äänestä

Se manipuloi sua ja ilmeisen onnistuneesti. Vaikuttaa psykopaatilta. Jätä se.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

OmanTyperyydenVanki kirjoitti:

Suhteemme kesti 8 kuukautta. Poikaystäväni pussaili tämän aikana baarissa vierasta naista (minä vietin koti-iltaa, hän ystävänsä kanssa baarissa), oli useasti yhteydessä exäänsä Facebookissa ja kävi kerran tapaamassakin häntä salaa, fyysistä kontaktia heillä ei tuolloin ollut, mutta salasi asian minulta. Epäilen että hänellä on ollut kiinnnostusta muihinkin suuntiin. Puhelin aina äänettömällä, näppäimistön lukitusta hän ei avaa KOSKAAN niin, että näkisin koodin. Aina räpläämässä kännykkää. Ottaa kännykän vessaankin mukaan. Hän käy parvekkeella tupakalla ja silloin hänellä on aina kännykkä korvalla tai näppäimet sauhuaa..

Poikaystävä painosti minut ottamaan omiin nimiini pikavippejä, rahat lainasin hänelle. Tämän ansiosta jouduin pyytämään äitiäni maksamaan perinnässä olevia pikavippilaskuja ja lopulta maksamaan kokonaisuudessaa 3000€:n summan. Poikaystäväni maksaa vippirahoja äidilleni takaisin, maksukykynsä mukaan tosin joten en tiedä mitä tästäkin odottaa..

Hän on todella hyvä puhumaan, teot sitten usein ovat toista luokkaa. Tämän ja muiden edellä mainittujen asioiden vuoksi jätin hänet noin kuukausi sitten, jonka aikana hän kävi toisella paikkakunnalla "työmatkoilla"...myöhemmin minulle selvisi että oli majaillut siellä exänsä luona ja he suunnittelivat yhteisen tulevaisuuden aloittamista. Kun tämä valehtelu selvisi minulle..olin siis jättänyt poikaystäväni ja hän oli suhteessa exäänsä ja samalla esitti että on aivan paskana meidän erosta. Jälleen kerran kotiin palattuaan reissultaan hän kertoi olleensa ahdistunut koko ajan kun oli ollut exänsä kanssa ja tajunneensa siinä suhteessa että haluaisi palata mun kanssa yhteen. Että sai nyt vahvistuksen sille, että jokin asia mikä häntä aina oli vetänyt exänsä puoleen oli nyt tullut päätökseen ja hän tajusi että rakastaa mua/haluaa mennä naimisiin mun kanssa jne jnejne.....

En kertakaikkiaan tunnu pääsevän tästä ihmisestä tunnetasolla eroon, tuntuu että hänen pitäisi tulla meidän yhteiseen sänkyyn mun silmien eteen panemaan jotain muuta naista että vihdoinkin saisin järkeä kaaliini ja vahvuutta jättää tämä ihminen kokonaan historiaan!! Hän aina puhuu mut ympäri ja osaa olla niin ihana, mutta loppujen lopuksi tiedän että hän on epärehellinen ihminen, ei kaihda keinoja saadakseen haluamansa, tarvitsee aina jotain jännitystä elämäänsä (mm. rahapelit joihin kuluttaa sievoisia summia vähistä rahoistaan), on varmaan koko loppuelämänsä veloissa ja ei tunne mitään häpeää jos elelee toisten ihmisten rahoilla, on joka suuntaan velkaa jnejnejne.....

Tuntuu että en voi elää ilman häntä, mutta en voi myöskään elää hänen kanssaan....! Asiaa ei yhtään auta ensi vuoden puolelle ulottuva määräaikainen vuokrasopimuksemme...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu