Jumalan analysointia sekä elämäni realismia.

Allofthis kirjoitti:

Aloinpa miettimään, että mitä helvettiä.. Tein erään todella pahan mokan/olin osallisena todella pahaan mokaan joka tapahtui kännissä ollessani. Miksi kaikki puhuvat Jumalasta joka antaa synnit anteeksi? En minä ketään Jumalia tarvitse, tarvitsen vain tämän ihmisen kenelle tein kamalan olon anteeksiannon ja hyväksynnän. Siis ihan oikeasti. Emme me vain voi elää tekemällä mitä vain ja olettaa Jumalan antavan kaiken paskan anteeksi, vai onko siinä se pointti että se antaa anteeksi jos oppii elämään siinä tiellä? .. Mikä määrittää edes loppupeleissä moraalisesti oikean ja väärän jos itse tunnet ne asiat eri tavalla? Esimerkiksi itse tunnen erittäin syvää katumusta sekä syyllisyyttä, tuskaa, häpeää, hämmennystä, stressiä, empatian osoittamisen tarvetta, olen huolissani ihmissuhteesta, kaipaan tämän ihmisen viereeni puhumaan asiat halki koska vuodan siihen asti. Ei Jumala auta. Koen olevani saatanasta tällä hetkellä, koska tein oman moraalini mukaan aivan vituiksi.. JA se sana _TEIN_ .. Voi vittu, niin tein.. Mutta en ollut tajuissani, olin kännissä. Ei auta mielentilaani, tehty ja pilattu koko vitun ihmisarvo omissa ja muiden silmissä. Selkärangaton vätys joka ei koskaan tee mitään oikein. Vaikka työssäoppimiseni hoidan kunnolla, silti kyseenalaistan työtehtäväni sekä kysyn asioita joissa työpaikkaohjaajan mielestä: ''Olisi pitänyt käyttää maalaisjärkeä.''

Ehken pysty tähän. Ehkä tämä on helvetin rankkaa, en kuitenkaan koe olevani ansainnut kaikkea tätä mielialaa ja näitä tunteita. Menneisyydestä ne juontavat juurensa, kun siipeni katkesivat. Vitut niistä siivistä, tehdään töitä, annetaan olla hyväksikäytettäviä vielä tämä viikko kun opiskelijana saan kaikki saastaisimmat perussiivousduunit. Kuuntelen vittuilua tai piikittelyä tai älykkyyden väheksyntää. Eivät tiedä kenenkä kanssa pelaavat, ketä heitä katsoo silmiin.

Joissakin asioissa vain ei ole järkeä.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä