kun tuska on suurin

Ota joku lemmikki, se on ikionnellinen tuollaisesta emännästä. Miehet ei rapsuttelua ja läheisyyttä ymmärrä. Lemmikki ymmärtää.

Niin lemmikin hankkiminenkin on yksi keino, yksinäisyyden lievittämiseen johon , käsittääkseni aloittajan tuskakin liittyy....
tässä yksi näkökulma aiheeseen...

"Tunne ja sen aiheuttaja

Eräällä abiturienttitytöllä oli niin voimakkaita tuskatiloja, että hän halusi kuolla. Hän ei selvinnyt jatkuvasta psyykkisestä kivusta. Kokemuksen teki vielä vaikeammaksi se tosiasia, ettei hän tiennyt, mistä tuskatilat johtuivat. Erään keskustelun aikana hän kysyi itseltään: "Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua?" Hän mietti asiaa niin kauan, että vastaus tuntui tulevan itsestään: "Jäädä yksin."

Yksin oleminen maailmassa, jossa kukaan ei välittäisi hänestä, oli pahinta, mitä hänelle voisi tapahtua. Tuska liittyi siis voimakkaaseen, tukahdutettuun yksinjäämisen pelkoon. Tämä huomio auttoi häntä näkemään, että tuskatila voimistui seuraavissa tilanteissa:
* Yöllä yksin sängyssä pimeässä huoneessa.
* Hänen itsensä tai jokun toisen hyvästellessä tai lähtiessä talosta
* Kuullessa, lukiessa tai ajatellessa kuolemaa

Yksinolemisen pelko oli niin voimakas ja teki niin kipeää, että se tuntui ylivoimaiselta kestää. Tuskasta tuli se puolustusmekanismi, joka sai pahan leviämään ja lievitti kivun yleisluontoiseksi tunteeksi. Tunne ei enää ollut yhteydessä yksinolemiseen.

Terapian avulla tyttö sai rohkeutta, uskoa ja halua ilmaista epätoivonsa sanoin. Jos kipeää tekevät tunteet tunnustetaan rehellisesti ja ne ilmaistaan avoimesti turvallisessa ympäristössä, ne menettävät osan voimastaan. Tässä tapauksessa ei ollut tärkeintä ottaa selville, miksi eroaminen ja yksinolo tuntuivat niin vaarallisilta ja uhkaavilta. Olennaisinta oli löytää keino, miten kiusallinen tukahdutettu pelko voitaisiin vapauttaa ilman, että kukaan vahingoittuisi"

http://www.etra-liitto.fi/terveys/te16.html

Kiitos! Minusta tuntuu että viihdyn hyvin yksin. Siis normaalissa tilanteessa. Rakastan yli kaiken yksin luonnossa vaeltamista tai ihan vaan sitä että on yksin vaikkapa jossain mökillä ja saa vaan olla ja lueskella, syödä ja liikkua. Toki tämä mies oli hyvä kaveri näihin juttuihin. Mutta en mielestäni pelkää yksinoloa. Nyt päällimmäisenä on mielessä kuitenkin läheisyyden kaipuu, pelko että ei pysty unohtamaan miestä ja pelko että ei löydäkään enää ketään jonka kanssa hyvät puolet olivat tosi hyviä.
Ja nyt tunnustus: olen tosi pettynyt itseeni. Otin ihan itse yhteyttä häneen, kysyäkseni kuulumisia. Hän olisi halunnut nähdä, kieltäydyin tästä. Samalla mietin kuinka pahalta minusta tuntuisi jos kuulisin että hänellä olisi jo joku toinen. Olenko itse jossai määrin narsisti? Olen lukenut ohutnahkaisesta narsistista. Pelkään että minä olen itse sellainen.

"Koitan välillä soitella parille henkilölle jotka tietää tilanteen mutta tuntuu että he eivät ymmärrä vaikka selitän. "

Näin narsistin uhri ei olekaan ihan samanlaisessa asemassa kuin muut. Mikäli mies on narsisti, niin hän on kietonut sinua verkkoonsa tavalla, jota muunlaiset kumppanit eivät tee. Minä olen lähtenyt erotyössäni siitä, että ymmärtäjiä ei ihan lähipiirissäni ole. Toki se selittäminen voi hieman valaista, mutta ilman omaa kokemusta ei kovin paljoa.

"Kaipaan niin miehen kosketusta ja tarvitsisin läheisyyttä ja kainalossa oloa :("

Tietenkin. Olen joskus ihmetellyt kuinka vaikeaa toisten on ymmärtää, että tuollainen kaipuu on aivan normaalia ja noin tietenkin tunteekin. Olen itsekin nyt narsisti-psykopaatistani myös tovin erossa olleena päivänä parina kaipaillut häntä, jos en ihan entiseen malliin, niin kuitenkin. Olen myös miettinyt yhteydenottoa. Toistaiseksi järki on voittanut.

Niin. Järki ja järki. Mihin sitäkin kuuluu käyttää? Kauhean kiitollinen ei jaksa joka hetki olla. Pitkällä aikavälillä olen kuitenkin pystynyt normaalistamaan tunne-elämääni entiseen tasoon, jolloin kohdistin rakkauttani jopa harrastuksiin. Harrastuksiahan harrastetaan rakkaudesta. Sanan amatööri juurethan ovat ranskan kielen sanassa amour, rakkaus.

Kuten kunnioitukseni ja rakkauteni muita lähimmäisiä kohtaan on myös kohonnut kohdattuani jotakin niin alhaista, miksi jouduin narsistin toteamaan.

"Miten minun tulisi toimia tai mitä tehdä kun tuskani tuntuu olevan nyt suurimmillaan, ainakin tähän asti? Ikävä on raastavan kova."

Tuohon sanoisin, että itseäni on auttanut seuraavanlainen harjoitus:

Olen kuvitellut narsistin olevan kaikessa valheellisuudessaan epäaito. Hänen kaikki sanansa ovat valhetta ja ainoana tarkoituksenaan hänellä oli päästä käsiksi siihen hyötyyn, mitä hän voi kauttani tavoittaa. Minua ihmisenä hän ei tuntenut, koska ei siihen vammansa vuoksi pystynyt.

Olen kuvitellut narsistin ihmisenä tyhjäksi kuoreksi, joka on teatterirekvisiittaa. Se kaikki mitä hänessä näin, riitti ainoastaan teatteriesitykseen, ei elämään.

Miten on? Kuinka vakuuttunut olet siitä, että mies on narsisti? Riittääkö tietosi, käsityksesi ja ymmärryksesi vakuudeksi siitä, että suhdetta ei voinut jatkaa? Unohdus on peikko näissä asioissa. Minäkin olen antanut unohdukselle tietoisesti tietä. Olen halunnut nauttia edes hetkittäin narsisti-psykopaattini läheisyydestä ja hän on tehnyt sen helpoksi.

Eroa ei kuitenkaan synny, jos en itse eroa tee, narsisti ei eroa. Niin ei voi syntyä uudelle tilaa riittävästi. Nyt haluan myös uusia tunnesuhteita miehiin, vaikka oikeaa suhdetta ei ehkä löydykään heti...

"Siis normaalissa tilanteessa. Rakastan yli kaiken yksin luonnossa vaeltamista tai ihan vaan sitä että on yksin vaikkapa jossain mökillä ja saa vaan olla ja lueskella, syödä ja liikkua. "

Avainsanat ovatkin "normaali tilanne". Jaksatko oikeasti antaa luonnon, kirjojen, ruoan ja liikunnan kutsua?

"mitä tehdä kun tuskani tuntuu olevan nyt suurimmillaan, ainakin tähän asti? Ikävä on raastavan kova. "

"Kaipaan niin miehen kosketusta ja tarvitsisin läheisyyttä ja kainalossa oloa :( Lisäksi kaipaan miehessä meidän yhteisiä harrastuksia,"

"Samoin kaipaan keskustelukaveria joka mies oli myöskin minulle useinmiten todella hyvä sellainen."

"Haluaisin niin olla edes yhden illan tämän miehen vieressä "

Tuon muun ymmärrän, mutta jäin miettimään tuota "keskustelukaveria", vieläpä t o d e l l a hyvä sellainen?

"Nyt päällimmäisenä on mielessä kuitenkin läheisyyden kaipuu, pelko että ei pysty unohtamaan miestä ja pelko että ei löydäkään enää ketään jonka kanssa hyvät puolet olivat tosi hyviä."

Itse koin, että olin pakotettu käymään narsisti-psykopaattini kanssa läpi ne asiat, jotka koin "hyviksi puoliksi". Siihen meni vuosia ja lopulta olen todennut, että mitään sellaisia "hyviä puolia" ei edes ollut. Kaikki oli todellakin sitä samaa huumaa mitä koin, kun olin niin valtavan rakastunut häneen... lähestulkoon ihmisen kuoreen, jonka ainoana todellisena tarpeena oli päästä käsiksi omaisuuteeni ja kateus, jota hän tunsi minua kohtaan.

Päätökset ovat täysi-ikäisten omissa käsissä.

"Nyt päällimmäisenä on mielessä kuitenkin läheisyyden kaipuu, pelko että ei pysty unohtamaan miestä ja pelko että ei löydäkään enää ketään jonka kanssa hyvät puolet olivat tosi hyviä."

"Siihen meni vuosia ja lopulta olen todennut, että mitään sellaisia "hyviä puolia" ei edes ollut. Kaikki oli todellakin sitä samaa huumaa mitä koin, kun olin niin valtavan rakastunut häneen... lähestulkoon ihmisen kuoreen, "

Nämä kommentit, joista jälkimmäinen omani, herättivät sellaisen ajatuksen, jonka yritän pukea sanoiksi tässä:

Pelko siitä, että ei löydä narsistin jälkeen ketään, jonka kanssa pystyy antautumaan tai haluaa antautua täysin rakkaussuhteeseen, on ilmeisen yleinen pelko.

Voisi kuitenkin ajatella ja luultavasti on tottakin, että narsisti tunteitamme peilatessaan saa meidän omat mieltymyksemme ja rakkautemme kasvamaan ja luottamus nousee korkeisiin lukemiin rakkaudessa...

Narsisti on todellakin kuin tyhjä astia, jonka uhri täyttää omilla tunteillaan. Sieltä sitten saamme sitä omaamme ja ehkä muiden uhrien tunteita takaisin...

Tämä on kuitenkin kokemuksena sellainen, vaikka onkin valheellinen, että laittaa epäilemään, että ei toistu. Itse olen lakannut kaipaamastakaan sellaista valheellisuutta. Yhtä kaikki saan olla itse tyytyväinen siihen, että pystyn itse rakastamaan. Uusi mies löytyy tai ei löydy. Varmaa kuitenkin on, että jos rakastan vielä jotakuta, niin niin pahaan loukkuun en enää tunteitani laita, kuin se narsistin tyhjä astia oli.

Se rakkaus narsistiin oli viallinen. Laiton kaikki omat tunteeni tietoisesti peliin, vaikken tiennytkään, että menossa olikin vain sairas peli. Sairaaksi peliksi rakkautta narsistin kanssa voi nimenomaan kutsua. Saan olla tyytyväinen, että olen tässä vaiheessa saanut niinkin paljon omiani uhkapelistä, joksi suhde osoittautui, pois.

Lievä harmistuminen on se tunne, mikä tässä vaiheessa on jäljellä suhteestani häneen.

-niin mitä teen?, vastaukset ovat edelleen sinulle, vaikka kirjoitan itsestäni samassa. Olemme aikuisia ja kaikessa korostuu oma päätöksenteko edelleen.

Näin narsistin uhri -nimimerkki kirjoitti ehkä tuon pääpointin. Enhän minä voi olla satavarmasti että hän on narsisti. Olen kuitenkin käynyt kokeneelle terapeutilla joka on muuten itsekin ollut narsisti uhri. Hän tunnistaa merkkejä siihen suuntaa että on jo alkanut puhua narsismista ja olen saanut lukemista aiheeseen liittyen. Olen puhunut terapeutille että olen tuonut vain huonoja puolia miehestä esille että eihän hän tiedä niitä hyviä ollenkaan mitä meillä on paljon. Terapeutti sanoi että ei niillä ole väliä. Tuollaisia huonoja asioita mitä minä olen kertonut, ei voi parisuhteessa tulla.
Mies käy tällä hetkellä itsekin eri terapeutilla ja haluaa muuttua. Hän haluaa muuttua sillä tavalla että hänen ulosanti ei ole niin rajua ja äkkipikaista ja toista loukkaavaa. Mies on lukenut yhden narsismikirjan ja sanoi että ei onneksi löydä itsestään noita piirteitä. Minä olen ehkä eri mieltä mutta en ole missään vaiheessa sanonut miehelle että epäilen hänen olevan narsisti. Narsisti tai ei, minulla ei ollut hänen kanssaan enää yhä olla monestakin syystä johtuen ja siksi äitin hänen. Hän kuitenkin on mennyt itse terapeutille hakemaan apua.. Haluan uskoa että muutosta tuli kun niin moni asia oli hyvin. Itse menin terapeutille siksi että halusin sieltä tukea ja varmuutta epäilylleni. Nyt jatkan siellä käymistä koska olen liian kiltti ja alistuvainen. Saan siihen nyt apua ja parannusta ja samalla keskustelimme tästä menneestä parisuhteesta.

"Hän kuitenkin on mennyt itse terapeutille hakemaan apua.. Haluan uskoa että muutosta tuli kun niin moni asia oli hyvin."

Tapasitteko ja hän oli mukavampi kuin ennen?

Tiedoksi: narsisteista ja psykologikäynneistä tiedetään, että sitämyöden kuin käyttävät noita palveluita, heistä tulee vain ovelampia ja oppivat paremmin älyttämään. Narsismi ei parane.

Uskon, että Ruben Oscar Auervaarakin oli loistava supliikkimies ja varmasti lumosi naiset...

Syvällisiä muutoksia ei voi tulla kädenkäänteessä. Ennemminkin kuulostaa siltä, että on muuttanut taktiikkansa, kun on ymmärtänyt, että on tullut vastusta.

Oma narsisti-psykopaattinikaan ei ole ollut epäystävällinen minulle pariin vuoteen... Mutta narsisti-psykopaatti hän tulee olemaan hautaan asti.

No, siinä taas avointa ja suoraa vuodatusta. Varmuuden vuoksi.

Totuus ei pala tulessakaan. Joten se, että tiedät asioita, ei voi estää hyvän suhteen syntymistä kehenkään.

Emme ole tavanneet eron jälkeen mutta siitä ei ole kuin muutama viikko. Kirjoittamalla olemme olleet silloin tällöin yhteydessä ja pari puhelinsoittoa. Kiitos mielipiteistänne! Kirjoitelkaa vielä jos tulee jotain mieleen. Nyt jos koskaan tarvitsisin vertaistukea.

Voisit ottaa kantaa ketjuun, jossa olisi tarkoitus keskustella narsistin keskustelutaidoista. Laitoin aiheesta uuden ketjun, vaikka sinun mielipiteesi toi ajatuksen mieleeni. Siellä on nyt tietenkin välissä jonkun trollihäiritsijän höpötystä, mutta niinhän näissä aina.