Kaalikastike

Söin viime talvena ravintolassa kalaa joka tarjoiltiin kaalikastikkeen kera. Tuo kastike oli kerrassaan mainiota, ja ajattelin nyt kokeilla sen valmistamista itse. Mutta eipä löydy ohjeita. Toki sen voi tehdä kuten minkä tahansa vihannespohjaisen kastikkeen, mutta jos löytyisi oikea recepti niin mielelläni siihen tutustuisin...
1807
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Terve.
Moista kastiketta tarjottiin aikoinaan Hgissä ravintola Georgessa ja Solnassa lounailla. Resepti löytyy Marco Pierre Whiten jostain kirjasta.
Periaatteessahan voisit tehdä vaikka valkoviinikastikkeen, jonka aloittaisit kuullottamalla sipulien kanssa kaalia ja sitten ns. rakentaisit kastikkeen siitä aivan normaaliin tapaan ja lopuksi voisit siivilöidä kaalit pois kastikkeesta. Näin saisit vaalean kastikkeen, joka maistuisi kaalilta hieman. Toinen tapa mitä muistaaksen noissa ravintoissa käytettiin on, että tehdään hyvä valkoviinipohjainen kastike, johon sitten sekoitetaan sauvasekoittimella ryöpättyä soseutettua savoinkaalia. Ja ulkolehtiä, että saat hyvä värin kastikkeelle.

Kokki

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaalinpää kirjoitti:

Söin viime talvena ravintolassa kalaa joka tarjoiltiin kaalikastikkeen kera. Tuo kastike oli kerrassaan mainiota, ja ajattelin nyt kokeilla sen valmistamista itse. Mutta eipä löydy ohjeita. Toki sen voi tehdä kuten minkä tahansa vihannespohjaisen kastikkeen, mutta jos löytyisi oikea recepti niin mielelläni siihen tutustuisin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu