Itkitkö kun sut jätettiin tai sua petettiin?

Kyllä! 18 vuotiaana. En sen jälkeen koskaan. Ei täällä kukaan ketään omista. Jos ihminen löytää toisen, joka kiinnostaa enemmän, niin sitten vaan tutustumaan. Maailma on mielenkiintoisia ihmisiä täynnä.
" Jos yksi jättää ja toinen pettää, niin kolmas ystävä on, niin muista, hän on kyyneliisi täysin viaton."

Vain yksi nainen on saanut minut kyyneliin elämäni aikana sen takia ettei suhteestamme sitten tullutkaan mitään sen kummempaa. Tämä tapahtui jo kypsässä 31v iässä, joten mistään teinirakkaudesta ei ollut kyse, vaan ehkä siitä elämäni ainoasta oikeasta rakkaudesta, jota en ole vieläkään uudelleen saanut tuon jälkeen kokea vaikka siitä jo jo kohta vuosikymmen aikaa.

Kaiken huippuna pitäisin sitä että kyseinen nainen ei ollut edes lähelläkään sitä "tasoa" mitä naiset elämässäni yleensä ovat olleet, hän tupakoi, oli suhteessa toisen miehen kanssa, ei halunnut lapsia, ei ollut edes ylioppilas (kuitenkin hyvässä työssä) ja hänellä on myös joitain mt-ongelmia sekä pienoinen lääkeriippuvuus. Mutta kuten sitä sanotaan, rakkaus on sokea ja minä olisin hänet huolinut jopa vaimokseni jos suhteemme olisi joskus päässyt siihen saakka kehittymään, harmikseni se vain jäi puolen vuoden epämääräiseksi tapailuksi.

Kyllä olen itkenyt vuolaasti joka kerran. Tunnen tunteeni.

Itkin jo hetkellä kun synnyin tähän maailmaan.

En..Se viha mikä siitä syntyy niin se on ainut mikä voisi teoriassa saada itkemään..Siis raivo. Mutta tosin sillon kun mut jätettiin ekan kerran rakkaussuhteessa olin 22 ja porasin kun joku teini-tyttö liki 2 viikkoa,
sen jälkeen ei oo tuntunut missään.

Kyllä itkin, vaikkei minua kylläkään varsinaisesti petetty tai jätetty.

Itkin kun ensimmäinen suhde päättyi, koska olin siinä niin täysillä mukana. Suhteen loppuminen tuntui tosi pahalta! Omasta tuskasta opin sen, että en halua huijata toista luulemaan, että olisin kiinnostunut, jos en itse olekaan kiinnostunut. Tiedän myös sen miltä tuntuu kun toista käytetään vain yhdenillan panona. Itse olisin halunnut seurustella hänen kanssaan, mutta hänelle oli tärkeintä saada vain seksiä.

Kerran näin sitä naista joka piti minua vain yhdeillan panona, ja hän vaikutti edelleen kiinnostuneelta, mutta itse en enää halunnut olla hänen kanssaan missään tekemisissä, koska tiesin ennalta lopputuloksen.

Ikinä en ole naisen takia itkenyt vaikka ovat kaikenlaista paskaa niskaani ämpärillä kaataneet. Enkä ikinä naisen takia itkekään.
Tai oikeastaan kun tarkemmin mietin niin itkin heti synnyttyäni kun näin oman äitini eli kyllä olen sittenkin itkenyt naisen takia.

Olen seurustellut viisi kertaa ja itkenyt neljän ensimmäisen eron vuoksi. Tämän viimeisimmän takia en ole itkenyt, sillä en varsinaisesti kiintynyt häneen. Pyrin vain saamaan neitsyttä pillua ja en onnistunut siinä.

Itken kohta jos en saa pillua.

Kyllä. Monta kertaa. Joidenkin tai siis yhden suhteen menin vaan kotiin ja kuuntelin My Dying Brideä ja murruin täysin, itkin kuin en olisi nähnyt uida eteenpäin.

Yhden kanssa se oli sitä että kävelin junarataa pitkin ja odotin että juna tulisi ja voisin vain wuff - hävitä sillä hetkellä.

Yhden saatoin uuteen kotiinsa ja taittelin mattoni. Hän jäi itkemään ja sanoi ettei minun pidä mennä, painoin oven kiinni ja menin, murruin hississä aivan täysin.

Viimeisin vain oli, että halattiin ja tiedettiin että näin on parempi. Hän kompuroi kun ei pysynyt pystyssä laukkuineen, enkä minä pystynyt auttamaan. Mutta silti sain hänet ovelle. Hei, en mä halua lähteä. En mäkään, mutta... Toivottavasti näen kirjoittaa tämän ilman virheitä kun ei tässä sateessa näe mitään.

Ja kymmeniä muita eroja. Jotkut kahden illan hoidon hautaan saattamisia, jotkut vain ennakoituja pehmeitä iskuja.

Miten hajoaa vielä enemmän. Lopulta. Joku ihana nainen tulee ja halaa sua.

En itkenyt, mutta vitutti kovasti kun kamunainen oli pettänyt minua YTM-kaverini kanssa.