Onhan se paljon vuodessa. Mutta vuorotyöllä ja valmomisella se ansaitaan. Missä välissä pitäisi nukkua? Vuorotyö tutkimusten mukaan ei ihmiselle sovi. Vuorotyö tressaannuttaa ihmisen elimistön ja altistuttaa monille sairaiksille. Kannattaako vuorotyö, vaikka eneemän sitäkautta tienaisikin?
Paperimiehenpalkka yli 60000 euroo?
86
2418
Vastaukset
- tam37
Nippa nappa vähän yli 40000 vuodessa veiskassa,ett mistä revit näitä lukuja?
- paikat kuntoon
No, se luku oli jostain kommentista, missä joku kehui tienaavansa yli 60000 euroo vuodessa. Paljon pitää ilmeisesti tehdä työtä ja ylityötä, paljoakaan nukkumatta. Tottuuko ihmisen elimistö jatkuvaan vuorotyöhön?
- suoritusporras
tarkistin juuri iimevuoden tulot.
Maksettu palkkatulo 2013: 54482€
Ylityökertymä 16h, lomautuspäiviä 12
- dfhdgfhfgd
Vuorotyö pitkässä juoksussa ei ainakaan pidennä odotettavissa olevaa elinikää.
- paikat kuntoon
Samaa mieltä olen. Vuorotyö on kuluttavaa, vaikka minulla ei ole kokemuksia vuorotyöstä. Tutkimusten mukaan vuorotyö ei sovi ihmisen elimistölle. Elimistö tressaantuu, altistuu sairauksille. Vuorotyössä useimmiten valvotaan yön yli. Unen laatu päivällä nukkuessa ei korvaa yön unenlaatua. Ihminen on luotu nukkumaan yöllä, ei päivällä.
- ....................
paikat kuntoon kirjoitti:

Monissa ammateissa tehdään vuorotyötä. Sairaat on hoidettava ...
- paikat kuntoon
.................... kirjoitti:
Monissa ammateissa tehdään vuorotyötä. Sairaat on hoidettava ...
Olet oikeassa. Sairaat on hoidettava, oli sitten yö tai päivä.
- ko mie vuan...
Eläkekulut pienenee......;-)
- paikat kuntoon
ko mie vuan... kirjoitti:
Eläkekulut pienenee......;-)
Niin, jos sinulla hyvät tulot, siitä seuraa hyvä eläke. Verojen jälkeenkin eläkettä jää käteen. Jos ymmärsin oikein, että eläkekulut pienenee.
- ko mie vuan
.................... kirjoitti:
Monissa ammateissa tehdään vuorotyötä. Sairaat on hoidettava ...
Sairaat, lapset ja vanhukset!! Palkkaus suhteessa ihan järjetön: peruskoulusta suoraan tehtaaseen( kun muukin suku sinne meni suoraan kansalaiskoulusta..) tienaamaan tuplat, jollei TRIPLAT esim. hoiva-alan ammattilaisiin. .. TÖRKEÄÄ!!! Entisiä koulukavereita, jotka hädintuskin saivat peruskoulun päättötoikkarin 70-luvun lopussa: tienaavat todellakin ilman sen kummempia koulutuksia kohtuuttomasti verrattuna esim. sairaanhoitajiin, opettajiin...... Ovat nyt sitten ulosmitanneet itsensä, kun tehtailla pannaan pillit pussiin ja tehtaita lopetetaan. Sitä saa mitä tilaa, niin makaa kuin petaa.... hah!!!
- ko mie vuan
paikat kuntoon kirjoitti:
Niin, jos sinulla hyvät tulot, siitä seuraa hyvä eläke. Verojen jälkeenkin eläkettä jää käteen. Jos ymmärsin oikein, että eläkekulut pienenee.
On niin raskasta kuluttaa aikaa töissä...ristisanat ja kortin peluukin tympäisee lopulta. Ja palkka lisineen juoksee. Vuorotyö: joo. Normi unirytmi häiriintyy, mutta korvaus l. palkka on ruhtinaallinen verrattuna MUIHIN VUOROTYÖTÄ tekeviin ammattikuntiin nähden. MAKSETTAVAT eläkkeet pienenee, kun kupsahtavat aikoinaan.....:-$
- ko mie vuan
Noilla tienistillä versus työn vastuullisuus.....ihan oikein!!
- Faktat tiskiin!
ko mie vuan kirjoitti:
Sairaat, lapset ja vanhukset!! Palkkaus suhteessa ihan järjetön: peruskoulusta suoraan tehtaaseen( kun muukin suku sinne meni suoraan kansalaiskoulusta..) tienaamaan tuplat, jollei TRIPLAT esim. hoiva-alan ammattilaisiin. .. TÖRKEÄÄ!!! Entisiä koulukavereita, jotka hädintuskin saivat peruskoulun päättötoikkarin 70-luvun lopussa: tienaavat todellakin ilman sen kummempia koulutuksia kohtuuttomasti verrattuna esim. sairaanhoitajiin, opettajiin...... Ovat nyt sitten ulosmitanneet itsensä, kun tehtailla pannaan pillit pussiin ja tehtaita lopetetaan. Sitä saa mitä tilaa, niin makaa kuin petaa.... hah!!!
Vanhaa tietoa. Sinne ei pääse nykyään kuin kesätöihin ilman keskitason koulutusta ja sen jälkeen voi toivoa paikkaa oppisopimukselle.. Siis rippikoulun suoritus ei riitä
- Oisinkin
On sitä tehty 12 tunnin päivää vuorotyötä ei tarvinnu kyllä haaveilla ton tason palkoista vaikka vastuu paljon suurempi. Ite on paperimiehet tehtaat tuohon jamaan ajanu kun tollaset palkat pitää saaha.
- paikat kuntoon
Jos oikein ymmärrän, niin toimit hoitoalalla, missä sairaat on hoidettava vuorotöissä. Onko ihminen tärkeämpi kuin iso paperirulla? Ihminen on aina tärkeämpi hoidettava. Paperirulla on vain paperia. Tasa-arvokysymys? Tasa-arvo ei ole kohdallaan, jos hoitotyötä tekevät saavat pienemmät korvaukset vuorotöistä, kuin paperimiehet paoperitehtaillaan.
- kcfjnvc

Ammatinvalintakysymys. Ei ole multa pois paperimiesten palkat. Eikä taida olla palkkakustannukset paperiteollisuudessa se kynnyskysymys tuottavuuden suhteen. Enemmän siihen taitaapi vaikuttaa energian, kuljetuskustannusten ym. hinta.
Hoitajien palkka maksetaan veroilla! - paikat kuntoon
kcfjnvc kirjoitti:
Ammatinvalintakysymys. Ei ole multa pois paperimiesten palkat. Eikä taida olla palkkakustannukset paperiteollisuudessa se kynnyskysymys tuottavuuden suhteen. Enemmän siihen taitaapi vaikuttaa energian, kuljetuskustannusten ym. hinta.
Hoitajien palkka maksetaan veroilla!Ammatinvalintakysymys? Vertailu hoitoala/paperimiesten ala, ei ole vertailykelpoinen. Hoitoalalla on kysymys ihmisten hoitamisesta. Paperiala on aivan toinen juttu, eikä sitä voida verrata hoitoalaan.
- taipumus ratkaisee
paikat kuntoon kirjoitti:
Ammatinvalintakysymys? Vertailu hoitoala/paperimiesten ala, ei ole vertailykelpoinen. Hoitoalalla on kysymys ihmisten hoitamisesta. Paperiala on aivan toinen juttu, eikä sitä voida verrata hoitoalaan.
No on se ammatinvalintakysymys. Toisilla on taipumuksia konealalle ja toisilla hoitoalalle.
- veitsiluodon saarelt
henkilöstön palkkakulut kokonaiskuluista on vain 7-8% paperialalla. Suurin kuluerä on raaka-aineet!
Jokaisesta eurosta, jonka vientiteollisuuden tekijä saa, maksetaan julkisenpuolen palkkoja. Rahaa pitää tulla valtioon sisälle jotta valtion sisällä voidaan maksaa palkkoja, palveluja ja hyysätä "paperittomia insinöörejä, lääkäreitä ym" tuolta Afrikan sarvesta. Jos rahaa ei saada ulkomailta myymällä omia tuotteita, se pitää lainata kuten Kreikka ym ovat osoittaneet.
Otetaan pieni esimerkki: Perheen isä ja äiti eivät käy töissä eivätkä saisi MITÄÄN tukia, mistä lapsille riittäisi karkkirahaa?
Vientiteollisuuden on toimitttava, muuten loppuu liitu millä piirtää - pitää muistaa tää
kcfjnvc kirjoitti:
Ammatinvalintakysymys. Ei ole multa pois paperimiesten palkat. Eikä taida olla palkkakustannukset paperiteollisuudessa se kynnyskysymys tuottavuuden suhteen. Enemmän siihen taitaapi vaikuttaa energian, kuljetuskustannusten ym. hinta.
Hoitajien palkka maksetaan veroilla!Hyvä, olet asian ytimessä
Paperimiehelle maksettu euro tuo valtiolle yli 30centtiä veroja joista hoitajille ym maksetaaan vastaavasti palkka
- ekonomi
Onko tuo nyt niin ihmeellinen palkka? Vähän käy kouluja ja on oikealla alalla, niin yli 60 000€ tienaa kohtuu helpostikin. Tosin ehkä ei maakunnissa niinkään.
Tosin verot lohkaisevat niin osan palkasta, että palkkapäivänä on kyllä ihan tavis. - pikipoika.
Onhan se hyvä palkka,itelläni teen asfaltti työtä 5 kk vuodessa ja työttömänä 7kk:tta niin semmoset 50000 ekua saa rahaa vuodessa.Ei mitään muuta iloa ole ettei talvella tarvi palella työn takia
- paikat kuntoon
Kyllä kateeksi käy tommonen palkka euroina. Ja sitten vielä talvella paljon vapaa-aikaa. Ja osan euroina nostat työttömyyskorvausten muodossa.
- En tee mitään
paikat kuntoon kirjoitti:
Kyllä kateeksi käy tommonen palkka euroina. Ja sitten vielä talvella paljon vapaa-aikaa. Ja osan euroina nostat työttömyyskorvausten muodossa.
mutta silti pelkät pääomatulot toistasataa tonnia vuodessa. Kannatti suunnitella tulevaisuutta ja tinkiä turhista mieliteoista nuorempana. Tällä hetkellä voi todeta että kyllä kannatti käyttää järkeä siinä vaiheessa kun rahaa tuli kovan työnteon tuloksena.
- paikat kuntoon
En tee mitään kirjoitti:

Tienata voi vuorotyöllä paljon euroja. Mutta se kuluttaa ja sairastuttaa ihmisen elimistöä. Yöllä valvominen työssä on elimistölle stressaavaa. Tulee sydän ja verisuonitauteja, sokeritautia ja monia muitakin sairauksia. Vuorotyö kuluttaa ja sairastuttaa ihmisen stressiin.. Elimistö stressaantuu.
- NoJaa
No jaa ei se asfalttityökään ole enää kultakaivos. Noihin ansioihin et ainakaan kaupunkiporukassa pääse. Reissuhommissa ja niissäkin hankalaa kun firmat alkaneet säästää vähentämällä ylitöitä ja isot työmaat kahdessa vuorossa. 12tunnin päivällä ei tuohon ansioon pääse.
- äläkeevinkuko
tam35 vuoroa tehtaalla tehnyt muutaman vuoden. vuorotyö pirun raskasta henkisesti ja palkka alle 40.000€ vuosi. Mieluusti voisin sen 5000€ vuodessa palkasta nipistää pois jos jotain 7-15 päivätyötä voisi tehdä. mutta ammatinvalintakysymyksiä nämä
- paikat kuntoon
Onhan se ammatinvalintakysymys. Kuitenkin vuorotyötä voiu tehdä jonkin aikaa, ei kuitenkaan koko ikänsä. Ihminen ikääntyy, nuorena jaksaa vuorotyötä tehdä, ei enää nelikymppisenä. Jos jaksaa ja tekee vuorotyötä, terveys vaaraantuu.
- ?+?

Valvooko vuorotyöläinen lomillakin öisin ja nukkuu päivisin?
- pohdiskelen vaan
paikat kuntoon kirjoitti:
Onhan se ammatinvalintakysymys. Kuitenkin vuorotyötä voiu tehdä jonkin aikaa, ei kuitenkaan koko ikänsä. Ihminen ikääntyy, nuorena jaksaa vuorotyötä tehdä, ei enää nelikymppisenä. Jos jaksaa ja tekee vuorotyötä, terveys vaaraantuu.
Ehkei täällä Kemissä vuorotyö olekaan niin iso haitta kuin etelämpänä. Täällä kun on puolet vuodesta aina pimeä, sama siis mihin aikaan tekee työnsä ja mihin nukkuu. Puolet vuodesta taas on aina valoisaa, ...
- Paperia
No ei nyt sentään.
- paikat kuntoon
Mitä vuorotyö on todellisuudessa? Siitä voivat vain kertoa vuorotyötä tekevät. Vuorotyötä tekevät tienaavat huomattavasti enemmän, kuin päivätyötä tekevät. Vuorotyöllä on oma hintansa? Siitä tietävät vain vuorotyötä tekevät. Miten vuorotyö vaikuttaa, vaikka perhe-elämään? Vuorotyön vaikutukset?
- Kiesus sentään

Kuinkahan tolloja noista kehujista tulisi,jos vielä voittaisivat lotosta 4 lisänumeron.
Miljoonakin on iso raha ,kun se puuttuu.......
- duunari_
Nettona 4000€ kuukaudessa niin näppärä laskee paljonko se olis bruttona vuodessa. Ylityörajotusten ja vuorosysteemin muutosten jälkeen brutto on sama mitä netto oli vielä 5v sitten. Kyllä se muutos lompakossa tuntuu enemmän kun että olis työmäärä helpottunu... ei ne hommat oo kadonnu mihinkään. Ei se helppoa ole, mutta mitä muutakaan sitä tekis enää pitkän työsuhteen jälkeen kun eläkkeelle on vielä aikaa..
- No4ylityö
Outokummulla vuorossa 45-50000e yli 50 tienaavat perseennuolioita ja ylsäkoneita...tämä on fakta!
- paikat kuntoon
Nettona kuukaudessa 4000 euroo, on ok. Tai vuodessa outokumpulaisella 45-50000 euroo. Valvovat yöllä töitä tehden, kun päivätyötä tekevät nukkuvat öisin. Kunnon korvaus vuorotyöstä on paikallaan, vaikka vuorotyö rassaa ihmisen elimistöä ja altistaa monille sairauksille.
- kartoni
Metsäboardilla saa ilman ylitöitäkin 70 000€ vuodessa ja fibren(sellun)puolella vielä enemmän ainakin voimalaitoksella.
- jopettaa
kartoni kirjoitti:
Metsäboardilla saa ilman ylitöitäkin 70 000€ vuodessa ja fibren(sellun)puolella vielä enemmän ainakin voimalaitoksella.
Ymmärrät kai itsekin,että jos et kuulu johtopuolelle,noilla työkuluilla haalarimiehen työmaa vaihtuu etelän maihin.
- kysymys vain
jopettaa kirjoitti:
Ymmärrät kai itsekin,että jos et kuulu johtopuolelle,noilla työkuluilla haalarimiehen työmaa vaihtuu etelän maihin.
haalarimiehen työmaa ja etellän maihin? En ymmärtänyt kommenttiasi, mitä sillä tarkoitit?
- jopettaa
kysymys vain kirjoitti:
haalarimiehen työmaa ja etellän maihin? En ymmärtänyt kommenttiasi, mitä sillä tarkoitit?
Sitä,että jos suoritusportaan palkkakustannukset olisi mainitsemasi suuruisia,olisi tehdas jo siirretty ns.halpamaihin.
- 41000
Se on yli 20000-30000 € enemmän, kuin paperityöläisellä. Olisi pitänyt älytä hakeutua kartonkityöläiseksi.
- 25000 brutto/vuosi
Oli sitten paperityöläinen tai kartonkityöläinen, niin kyllä nuilla palkoilla pärjää. Rahaa tulee ikkunoista ovista. Toisin se on minulla, pienituloisella...
- tessu4
Eihän tuo ole poka mikhän....
- paikat kuntoon
Vai ei ole! Aatteleppa ite ihan ite. Jopea lainatakseni. Ihan ite aatteleppa ite, jos saisit 40000-70000 euroo, johan olisi elämä helppoo.
- ekonomi
paikat kuntoon kirjoitti:
Vai ei ole! Aatteleppa ite ihan ite. Jopea lainatakseni. Ihan ite aatteleppa ite, jos saisit 40000-70000 euroo, johan olisi elämä helppoo.
kkun perustarpeet ovat tyydytetty niin ihminen on mestari synnyttämään uusia tarpeita. Tämä aiheuttaa edelleen tyytymättömyyttä.
Raha ei ole vastaus helppoon elämään. - paikat kuntoon
ekonomi kirjoitti:
kkun perustarpeet ovat tyydytetty niin ihminen on mestari synnyttämään uusia tarpeita. Tämä aiheuttaa edelleen tyytymättömyyttä.
Raha ei ole vastaus helppoon elämään.Sanoit hyvin, tosiaan raha ei ole helpon elämän ratkaisu. Rahalla ei kaikkea saa, eikä rahalla kaikkia ongelmia ratkaista. Raha, tietysti hyvä palkka, kuten paperiteollisuudessa helpottaa elämää.
- töitä tekevä
http://www.uusisuomi.fi/raha/116147-keskipalkat-julki-3255-€kk
Näyttää siltä, että veiskassa jäädään alle suomalaisten keskipalkkojen.- paikat kunttoon
No, jos palkka bruttona lähentelee 4000 euroo, niin pitäisi olla tyytyväinen. Ei ne suuret tulot, vaan menot.
- ekonomi
paikat kunttoon kirjoitti:
No, jos palkka bruttona lähentelee 4000 euroo, niin pitäisi olla tyytyväinen. Ei ne suuret tulot, vaan menot.
Ei se raha ratkaise. Toki mieluummin itken Jaguarissa kuin Skodassa.
- Taidat olla
ekonomi kirjoitti:
Ei se raha ratkaise. Toki mieluummin itken Jaguarissa kuin Skodassa.
surumielinen ihminen?
- onnen avaimet
ekonomi kirjoitti:
Ei se raha ratkaise. Toki mieluummin itken Jaguarissa kuin Skodassa.
Eipä näytä raha tuovan onnea, kun täytyy Jaguarissa itkeä.
- ekonomi
Taidat olla kirjoitti:
surumielinen ihminen?
En ollenkaan, asiat ovat hyvällä mallilla. Mutta kokemus opettaa laittamaan asiat arvojärjestykseen.
Jackie Kennedy muuten sanoi tämän Jaguar -jutun alkujaansa. - paikat kuntoon
ekonomi kirjoitti:
En ollenkaan, asiat ovat hyvällä mallilla. Mutta kokemus opettaa laittamaan asiat arvojärjestykseen.
Jackie Kennedy muuten sanoi tämän Jaguar -jutun alkujaansa.Surumielisyydessä ei ole mitään pahaa. Surumielisyys kasvattaa ja vahvistaa ihmistä. Se, että osaa laittaa kokemuksien kautta asiat arvojärjestykseen on hieno ja arvostettu asia.
- Oppia ikä kaikki
Vaikka sanotaan" Raha ei tee onnelliseksi". Olis se kuitenkin kiva kokeilla !
- paikat kuntoon
Kokeile lottaamista. Tee lottorivi ja vie kioskille. Jos vaikka onnistais. Päävoitto? Sitten voit kylpeä eurojen seassa.
- Pap. Julli
Aivan alakanttiin täällä kaikki mainitut arvaukset. Minä haalarihommissa ja 96000 euroa vuodessa plus boonukset. Repikää siitä.
- paikat kuntoon
No, huh, huh. On sulla hirveet tulot. Kateeksi monet tulevat, kun nuin hyvät tulot sulla. Varmaan paljon jää euroja käteen, pakollisten menojen jälkeen. Voit vaikka vähän vipata kavereillekin, tai tarjota parit oluet tilpäivänä, niin kaikille tulee hyvä mieli.
- Daa,da,daa
Onko kirjoitusvirhe?
Tarkoititko vuoteessa. - paikat kuntoon
Daa,da,daa kirjoitti:
Onko kirjoitusvirhe?
Tarkoititko vuoteessa.On kirjoitusvirhe. Ei palkka vuoteessa, vaan "palkka" vuodessa.
- Daa,da,daa
paikat kuntoon kirjoitti:
On kirjoitusvirhe. Ei palkka vuoteessa, vaan "palkka" vuodessa.
No,joo ymmärrän,siksi se on noin pieni.
- työläinen
Daa,da,daa kirjoitti:
No,joo ymmärrän,siksi se on noin pieni.
Pieni on palkka vuodessa monillakin duunareilla, paitsi paperimiehillä, jotka kehuvat suuria palkkojaan.
- kyllästynyt
vapaamuurareita ja paperimiehiä. Eikö tällä palstalla jakseta muusta jauhaa? Vaihtakaa jo levyä.
- asiaa5
Vapaamurari keskustelu on ala-arvoista. Paperimies keskustelussa tulee sentään asiaa ja hyviä kommentteja. Siinä syy.
- Turhantärkeät Hei!
asiaa5 kirjoitti:
Vapaamurari keskustelu on ala-arvoista. Paperimies keskustelussa tulee sentään asiaa ja hyviä kommentteja. Siinä syy.
Jotkut itsensä hyvin korvaamattomaksi tuntevat Paperimiehet,(vielä toistaiseksi töissä olevat) joilla omanarvontuteessa näyttää olevan puutteita,kehuvat täällä asioista,joista kunnon jätkä ei viittis tyhjää höpöttää.
Jos siellä porukasta puoletkin on samanlaisia,on sitten ymmärrettävää,että kyse onkin ompeluseurasta.
Kemiläisistä suurin osa on OK jätkiä, Älkää pilatko mainetta! - kissa.karvinen
Turhantärkeät Hei! kirjoitti:
Jotkut itsensä hyvin korvaamattomaksi tuntevat Paperimiehet,(vielä toistaiseksi töissä olevat) joilla omanarvontuteessa näyttää olevan puutteita,kehuvat täällä asioista,joista kunnon jätkä ei viittis tyhjää höpöttää.
Jos siellä porukasta puoletkin on samanlaisia,on sitten ymmärrettävää,että kyse onkin ompeluseurasta.
Kemiläisistä suurin osa on OK jätkiä, Älkää pilatko mainetta!eiköhän tässä aivan muut höpötä, kuin paperityöläiset. tiedän sen, koska on niin paljon paikkaansa pitämätöntä höpinää.
- paikat kuntoon
Vuorotyöstä ja suurista palkoista sanoisin, että ne ovat yhteydessä toisiinsa. Vuorotyössä tienaa, mutta sillä on oma hintansa.
Itse tein kolmea työtä kolmenvuoden aikana. Yhdestä työstä kun oli lomaa, olin toisissa töissä. Kesä, talvi-lomia ei ollyt käytännössä ollenkaan, eikä viikonloppulomia, kun olin viikonloputkin töissä. Sitten jotkut syyttivät minua ahneeksi ja että vien muilta työpaikat. Tulihan siinä vastaan myös ylityölaki ja minulta yritettiin kieltää työnteko. En sitä aluksi ymmärtänyt, että jos haluaa tehdä töitä kun kysytään, niin toiselta taholta työnteko minulta haluttiin kieltää.
Kolme vuotta meni. Kolmea työtä tehden. Unirytmi siinä meni sekaisin. Jatkuva väsymys. Kaikki vapaa-ajat oli nukuttava. Jos sitten päiväsaikaan heräsi, oli tokkurainen olo. Olo oli kuin olisi ottanut muutaman oluen, vaikka olinkin selvinpäin. Elimistöni vastustuskyky heikkeni. Flunssat ja angiinat lisääntyivät ja aina tuntui että palelee. Sitten päätin, että yksi työ riittää ja kahdesta työstä on luovuttava. Ja niin teinkin. Palkka tietysti pieneni. Unirytmi palautui ja olo on paljon parempi. En yhtään kadehdi niitä, jotka tekevät vuorotyötä ja tienaavat siinä hyvin. Minun palkkani on nyt alle 30000 euroo bruttona vuodessa. Sillä täytyy nyt tulla toimeen. - *^¨
Olen tehnyt töitä ns. normaalina työaikana, eli 8-16 ja viikonloput vapaa, sekä 3 vuorotyötä. Brutto helposti paljon suurempi vuorotyössä, mutta valitettavasti verotus tasaa netto palkat. Mielestäni työnteosta rangaistaan liikaa suomessa, johtajien palkkioissa, "kultaisissa kädenpuristuksissa", pääomatuloissa, optioissa verotus pienempää.
- paikat kuntoon
Työnteosta rangaistaan työntekijää ankaralla verotuksella. Ankara verotus ei välttämättä kannusta ylimääräiseen työntekoon. Kultaisissa kädenpuristuksissa, josta mainitsit, helposti jaetaan johtajille palkkioissa, pääomatuloissa ja optioissa sitä rahaa verotuksenkautta, joka on otettu pois työntekijältä.
On työtä, joka tehdään normaalilla työ ajalla ja siitä maksetaan vero. Tarvittaessa sama työ tehdään ylityönä normaalintyön jatkeena, jos on kiire, paljon työtä, tai joku työ on saatava loppuun tietyn ajan kuluessa. Onhan se väärin että siitä ylimääräisestä työstä tyntekijää rangaistaan koekeammalla verolla, kun ajattee, sitä että optioissa ja pääomatuloissa verotus on pienempää.
- paikat kuntoon
Olisi kyllä odottanut papeimieheltä kommenntteja. Mitä on vuorotyö? Onko vapaapäiviä. >Mitä vuorotyö kokonaisuudessaan merkitsee. Mitkä ovat vapaapäivät? Paljonko niitä on? Onko paperimiehen työ raskasta? Kysyn, kun teillä on niin hyvät tulot, hyvä palkka.
- sellu/paperi
Vuorotyö (37) on sitä, että töissä ollaan vuorokalenterin mukaiset työpäivät. Oli sitten aamu, ilta, yö, joulu, pääsiäinen tai juhannus. Tehdas/osastokohtaisesti on käytössä ns. pitkä tai lyhyt kierto. Eli "iiii-aaaa-yyyy--vvv-" tai "aaiiyy-vv-" On myös muita variaatioita...Vuosiloma on työaikalain mukainen...
Työn raskaus on osastokohtaista. Pääasiassa työ on fyysisesti suhteellisen kevyttä. Kuitenkin sana "paperimies" on aika laaja käsite. Tarkoitetaanko sillä vain paperikoneella töissä olevaa, vai kenties puunkäsittelyssä, sellutehtaalla tai paperitehtaan kunnossapidossa töissä olevaa henkilöä...? Tehtävät vaihtelee valvomotyöstä trukinkuljettajaan...jne...
Työ paperi/sellutehtaalla tosiaan vaihtelee osastoko/tehtäväkohtaisesti ja myös tuotantotilanteen mukaan. Tehtailla on raskaita liikkuvia/pyöriviä koneita, kemikaaleja, myrkyllisiä kaasuja, kuumaa höyryä ja nesteitä. Näille tekijöille altistuu joka päivä tehtaalla kulkiessa. Ei taida olla ainuttakaan vuotta, ettei jollain Suomen sellu tai paperitehtaalla joku kuole tai loukkaannu vakavasti työtapaturmassa... - stevenseagull
sellu/paperi kirjoitti:
Vuorotyö (37) on sitä, että töissä ollaan vuorokalenterin mukaiset työpäivät. Oli sitten aamu, ilta, yö, joulu, pääsiäinen tai juhannus. Tehdas/osastokohtaisesti on käytössä ns. pitkä tai lyhyt kierto. Eli "iiii-aaaa-yyyy--vvv-" tai "aaiiyy-vv-" On myös muita variaatioita...Vuosiloma on työaikalain mukainen...
Työn raskaus on osastokohtaista. Pääasiassa työ on fyysisesti suhteellisen kevyttä. Kuitenkin sana "paperimies" on aika laaja käsite. Tarkoitetaanko sillä vain paperikoneella töissä olevaa, vai kenties puunkäsittelyssä, sellutehtaalla tai paperitehtaan kunnossapidossa töissä olevaa henkilöä...? Tehtävät vaihtelee valvomotyöstä trukinkuljettajaan...jne...
Työ paperi/sellutehtaalla tosiaan vaihtelee osastoko/tehtäväkohtaisesti ja myös tuotantotilanteen mukaan. Tehtailla on raskaita liikkuvia/pyöriviä koneita, kemikaaleja, myrkyllisiä kaasuja, kuumaa höyryä ja nesteitä. Näille tekijöille altistuu joka päivä tehtaalla kulkiessa. Ei taida olla ainuttakaan vuotta, ettei jollain Suomen sellu tai paperitehtaalla joku kuole tai loukkaannu vakavasti työtapaturmassa...12h - 2 aamua, 2 yötä, 6 vapaata = paras.
Paperin tes, alle vuoden ollut töissä, brutto tulee olemaan n. 55000 e/vuosi.
Hymyilyttää :). - rambostallone
stevenseagull kirjoitti:
12h - 2 aamua, 2 yötä, 6 vapaata = paras.
Paperin tes, alle vuoden ollut töissä, brutto tulee olemaan n. 55000 e/vuosi.
Hymyilyttää :).Paperitehtaalla et ole tuolla palkalla, eli missä sitten?
Erikoista muuten kuinka alan arvostus on muuttunut. Aikoinaan jokainen joka vain SUOSTUI tulemaan töihin paperitehtaalle sai paikan. Nykyään näköjään toisin päin. kadehditaan, kun joku SAA olla töissä. Noh... ennen niitä töitä oli enemmän mistä valita. - paikat kuntoon
sellu/paperi kirjoitti:
Vuorotyö (37) on sitä, että töissä ollaan vuorokalenterin mukaiset työpäivät. Oli sitten aamu, ilta, yö, joulu, pääsiäinen tai juhannus. Tehdas/osastokohtaisesti on käytössä ns. pitkä tai lyhyt kierto. Eli "iiii-aaaa-yyyy--vvv-" tai "aaiiyy-vv-" On myös muita variaatioita...Vuosiloma on työaikalain mukainen...
Työn raskaus on osastokohtaista. Pääasiassa työ on fyysisesti suhteellisen kevyttä. Kuitenkin sana "paperimies" on aika laaja käsite. Tarkoitetaanko sillä vain paperikoneella töissä olevaa, vai kenties puunkäsittelyssä, sellutehtaalla tai paperitehtaan kunnossapidossa töissä olevaa henkilöä...? Tehtävät vaihtelee valvomotyöstä trukinkuljettajaan...jne...
Työ paperi/sellutehtaalla tosiaan vaihtelee osastoko/tehtäväkohtaisesti ja myös tuotantotilanteen mukaan. Tehtailla on raskaita liikkuvia/pyöriviä koneita, kemikaaleja, myrkyllisiä kaasuja, kuumaa höyryä ja nesteitä. Näille tekijöille altistuu joka päivä tehtaalla kulkiessa. Ei taida olla ainuttakaan vuotta, ettei jollain Suomen sellu tai paperitehtaalla joku kuole tai loukkaannu vakavasti työtapaturmassa...Hyviä vastauksia on tullut kysymyksiini. Paperimiehellä ymmärrän laajaa käsitettä, kaikkia niitä jotka ovat paperitehtailla töissä; paperirullien, puunkäsittelytehtävissä, varastossa tai huoltotehtävissä jne...
Kuten mainitsit paperitehtailla olevista työtapaturmista, jopa kuolemaan johtavista tapaturmista, jäin miettimään, miten nämä työtapaturmat voitaisiin estää, että saataisiin nollatoleranssi tapaturmien suhteen paperitehtailla?
Tehtaat pyörivät yötä päivää. Voisiko yksi syy olla vuorotyö, pitkät työtunnit ja yöllä valvominen. ? Kysymykseni on kenties tyhmä. Ajattelen, että jos väsyneenä tekee töitä, niin enemmän tapahtuu tapaturmia. Vertailun vuoksi, jos väsyneenä ajaa autoa, altistuu liikenneonnettomuuksille. - paikat kuntoon
stevenseagull kirjoitti:
12h - 2 aamua, 2 yötä, 6 vapaata = paras.
Paperin tes, alle vuoden ollut töissä, brutto tulee olemaan n. 55000 e/vuosi.
Hymyilyttää :).On sinulla syytäkin hymyyn, kun bruttopalkkasi on 55000 e/vuosi. Siitähän jää säästöönkin euroja. 12h-2 aamua ja 2 yötä, on ne pitkiä työtunteja. Ansainnut olet ne 6 vapaata. Saako ne vapaat pitää yhtenäisesti vuoron jölkeen? Pitäähän työntekijälle jäädä vapaata palautumiseen pitkien työtuntien jälkeen.
- paikat kuntoon
rambostallone kirjoitti:
Paperitehtaalla et ole tuolla palkalla, eli missä sitten?
Erikoista muuten kuinka alan arvostus on muuttunut. Aikoinaan jokainen joka vain SUOSTUI tulemaan töihin paperitehtaalle sai paikan. Nykyään näköjään toisin päin. kadehditaan, kun joku SAA olla töissä. Noh... ennen niitä töitä oli enemmän mistä valita.Vaikka kysymystä ei ole minulle esitetty, niin "stevenseagull" osaa siihen vastata.
Omasta puolestani kysyn, miten paperialan arvostus on muuttunut? Mielestäni ei pidä ketään kadehtia, jos saa olla töissä. On vaan otettava sitä työtä, mitä on tarjolla, jos sitäkään. Töidensuhteen valinnanvara on aika suppea nykyään.
- arvostaminen_tärkeää
kiky-korotukset tuovat arvostusta
- kemiläinenekonomi
Ei minua kyllä kiinnosta roikkua tehtaalla vuodesta toiseen. Hauskempaa on reissata ja nähdä maailmaa työn ohella kun joku muu maksaa laskun.
Tosin yhteen väliin oli pitkälti yli sata reissupäivää vuodessa että se oli vähän liikaa. Hyvänä puolena oli tietysti kultaiset etukortit lentoyhtiöille, loungessa ilmaiset viinakset ja Hiltonin palvelut tulivat myös tutuiksi. Joka ei ole käynyt tuota prosessia läpi, niin sitä helposti luulee että onpa luksusta - onhan se mutta siihen turtuu kyllä äkkiä nopeasti ja matkoilla pitää olla aktiivinen jottei hotellikuolema yllätä. Päivärahoilla voi tienata mukavasti extraa eikä tarvitse maksaa veroja, mutta yllättävän paljon noilla reissuilla menee omaa rahaa.
Mutta mitä tuohon paperitehtaan palkkoihin tulee, niin varmaan suorittavasta työstä ihan ok liksa ja pystyy elämään ajatuksen kanssa, että tämä on tässä. Työpaikan vaihto erittäin hankalaa ja jos jää työttömäksi, niin työtön paperimies saa olla todennäköisesti koko elämänsä.
Hassua että sitä joskus haaveili pääsevänsä tehtaalle töihin.- Paperinvääntäjä
No toisaalta, paperimiehen palkalla on varaa vähän reissata perheen kanssa. Se on sitä laatuaikaa, eikä tarvitse reissussa töitä miettiä. Hotellielämäkin tuntuu luksukselta ja vaikka viina ei ole ilmaista, se ei paperimietä hetkauta. Se on kyllä totta, että hotellielämä alkaa kyllästyttämään hyvin nopeasti ja 2 viikon ravintolassa syömisen jälkeen alkaa kaipaamaan kotiruokaa.
Tehtaalla toki joutuu roikkumaan, mutta eipä siellä työt rasita. Kun kone toimii, niin voi levähtää ja "harrastella". Työ ei strssaa ja hyvin levänneenä jaksaa sitten vapaallakin harrastaa ja vaikka 65000-70000e vuosipalkalla ei itseään rikkaaksi voikkaan kehua, mutta on se 2 vuotisen ammattikoulun käyneelle ihan ok palkka vuorohommista. Ja kun vaimokin käy töissä, niin talouden vuosiansiot on 110000€.
Ja kun on talo, mökki, vene, moottoripyörä ja autot maksettu jo moneen kertaan ja kertynyt säästöönkin mukavasti rahaa, niin eipä se työttömäksi joutuminenkaan heti kirpaise. Voi rauhassa odotella eläkettä, ilman että elämänlaatu kärsii. Tai sehän jopa tuossa tapauksessa paranee, kun ei tarvitse töissä käydä. Ja kun paperimiehen palkka on kokonaan ansiotuloa josta eläkemaksut maksetaan, niin eläke ei ole ihan pienimmästä päästä. Tässä on vielä rapiat 10 vuotta eläkeikään ja eläkekertymä nyt yli 3000€/kk.
- jkll
Kun eläke nousee tietyn rajan yli, niin veroprosentti kasvaa rajummin. Kannattaa puhua aina nettotulosta, käteen jäävästä, vain se merkitsee.
- Anonyymi
Vuonna 2022 yli 80k näppiin, mahtaa vituttaa kun et pääse tehtaalle töihin
- Anonyymi
Jäin miettimään, millaista olisi elämän sisältö, jos elämä olisi rajoittunut Kemiin tai sen lähialueelle ja siellä pyörivään paperitehtaaseen.
Tässä muutamia asioita joita listasin:
- Yliopistotutkintoa ei olisi
- Kansainvälinen työura kokemuksineen jäänyt tekemättä
- Kivat vaihto-opiskelijat reissut näkemättä
- Talon arvo olisi ehkä 100000€, nyt se on 350000€ pk-seudulla
- 10 viikkoa lomaa vuodessa olisi paljon lyhempi
- Tulotaso ehkä samaa luokkaa, mutta ilman valvomista
- Kellokorttia pitäisi leimata joka päivä
- Nykyistä tieto- ja taitopohjaa ei olisi
- Akateemisesti koulutettu vaimo jäänyt saamatta
- Oma firma jäänyt perustamatta
- Tuttavapiiri olisi merkittävästi erilainen ja suppeampi
- PK-seudulle muutto olisi jäänyt tekemättä
- Ulkomailla en olisi asunut koskaan
- Talo kolmeksi viikkoa kesäisin Espanjasta, tähän yhdistettynä ajo Euroopan läpi melko mahdotonta lyhyen loman vuoksi
- Lapsille paremmat mahdollisuudet pk-seudulla kuin Kemissä
Onhan noita. Mutta ei tämä ole ollut koko ajan kivaa. Helvetin vaikeaa oli aluksi, rahaa ei ollut, töitä ei ollut, muutto pk-seudulle kivulias. Ystäväpiirin uudelleenrakentaminen ja paljon yksinäisyyttä ja ikäviä pomoja sekä työpaikkoja nähty. - Anonyymi
Onpa kurja nuoruus,toivottavasti nyt paremmin.
- Anonyymi
Siitä niille maksamme.
- Anonyymi
Palkka on 60000 ilman ylitöitä
Jos teet ylitöitä saat helposti 80 kEur- Anonyymi
Kun ihminen saa palkkaa riittävän suuren summan kuukaudessa säännöllisesti, raha menettää merkitystään. Muut asiat tulevat esille: työkaverit, aika, työn sisältö, jne. Minua tahattomasti huvittaa kovasti kuinka unelmoidaan kovasta palkasta ilman työhön liittyvää sisältöä sen kummemin. Se on niin työväenluokkaista, prolea.
Oma yritykseni ei ole kummoinen. Keikkatyötä silloin tällöin muiden töiden ohessa. En edes nosta palkkaa siitä itselleni mutta teen huvikseni. On siinä muita hyviä puolia: se että on pystynyt kehittämään tyhjästä tuotteen ja että sitä saa myytyä jollekin joka ostaa. Se tuottaa suunnatonta voimaantumisen tunnetta ja mielihyvää kuin myös se, että voi muille maksaa tehdystä työstä korvausta. Mikään kaupasta ostettava asia ei tuota vastaavaa mielihyvää kuin tämä.
Minua ei kiinnosta vaikka kuka tahansa tehtaan koneistossa oleva työläinen asemasta riippumatta tulisi kertomaan paljonko tienaa vuodessa. Hyvä hänelle, mutta sisältö siitä puuttuu minulle niin kauan kuin on omaa rahaa elämiseen riittävästi.
Suosittelen mahdollisimman monelle tätä ajattelutapaa.
- Anonyymi
Ihan hyvä yhden ihmisen mielipide elämästään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?516530- 685216
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki1004779Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t273555- 2043174
- 412975
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/242844mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132789- 1561641
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3441592