Tiedän, että Raamatussa ei ole vastausta näihin kysymyksiini, mutta voisitteko antaa jonkinlaisen arvion, että kuinka pitkä välimatka on tällä hetkellä suunnilleen maapallon ja Jeesuksen välillä?
Sitten kiinnostaisi myös välimatkamme Jumalaan ja ovatko Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki tällä hetkellä erillään vai yhdessä?
Ovatko sitten tuonela, paratiisi ja gehenna kilometreissä suurin piirtein yhtä etäällä meistä kuin Jeesus?
Vai ovatko yllämainitut toisessa ulottuvuudesssa, jonka sijainti voi hyvinkin olla päällekkäinen omamme kanssa?
Uskon, että käsityksemme näistä asioista perustuvat vanhakantaisiin näkemyksiin, kun avaruudesta ei vielä tiedetty juuri mitään. Ajateltiin, että nämä kaikki ovat jossain tuolla taivaalla. Raamatun kirjoittamisen aikaan ei ollut sanoja näiden toisten ulottuvuuksien kuvaamiselle ja ei ole oikein vieläkään kuin joitain epämääräisiä ilmauksia.
Välimatkoista...
9
63
Vastaukset
Samakysymys kuika kaukana on itä on lännestä,niin kauva hän siirtään meidän rikkomuksemme jota tunnustamme syntimme hänelle Jeeesukselle.
a-nonyymi- RiittäväPeruste
Kristus sanoi, että Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä.
- 1213
"Sitten kiinnostaisi myös välimatkamme Jumalaan"
"että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'. Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema."
Apostolien teot 17:27-29 - a-nonyymi
Hyvä - näin minäkin ajattelen, että Jumala on kaikkialla maapallollamme. Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki ovat siis täällä, mutta siten meiltä salattuina, ettemme suoraan havaitse heidän olemassaoloaan. Mutta, mutta...maapallo on kuitenkin tällä hetkellä paholaisen vallassa, joten vaikea yhtälö ihmisen aivoille tämäkin.
Jeesuksen läsnäolo näin lähellä ei tule mieleen Raamatun opetusta kuunnellessa. "Hän tulee sitten toisessa tulemuksessaan jostain hyvin kaukaa ja näkyy tullessaan kaikille taivaalla" - tälläisen käsityksen saa helposti.- RiittäväPeruste
Jeesus saapuu ajan ja tilan ulkopuolelta.
Joh 3:12 "Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista?"
Ef6:12 "Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa."
Ef Ef. 2:2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
Eli kenen Lähellä eli tykö olemme käyneet
Hebr12:18 Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn,
12:19 ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi;
12:20 sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä: "Koskettakoon vuorta vaikka eläinkin, se kivitettäköön";
12:21 ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: "Minä olen peljästynyt ja vapisen";
12:22 vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin TYKÖ, ja kymmenien tuhansien enkelien TYKÖ,
12:23 taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin TYKÖ, joka on kaikkien Jumala, ja TÄYDELLISEKSI TULLEITTEN VANHURSKASTEN HENKIEN TYKÖ
12:24 ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, TYKÖ, ja vihmontaveren TYKÖ, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri."- vanha ja vakaa
Entäs helvetti? Minne sen tuottama lämpö ja savukaasut menevät? Onko taivaan lattia hyvin tiivistetty ettei tule häkää, savukaasuja nokea ym taivaaseen. Onhan siellä nyt jonkunlainen luukku josta jumala heittää syntisen alas helvettiin, niin kuin pannuhuoneeessa.
Onko jumalalla jo peräpukamat kun alituiseen pitää istua valtaistuimella tuhansia vuosia?- Kirjoituksesi
paljastaa millainen tyhmyys ja mielen väkivalta vallitsee itsessäsi.
Milloin kasvat aikuiseksi ja alat ymmärtämään oman riittämättömyytesi elämän edessä? - vanha ja vakaa
Kirjoituksesi kirjoitti:
paljastaa millainen tyhmyys ja mielen väkivalta vallitsee itsessäsi.
Milloin kasvat aikuiseksi ja alat ymmärtämään oman riittämättömyytesi elämän edessä?Minulla on hauskaa kirjoittaa noin, en voi sille mitään. Olet näköjään kiinnostunut minun kirjoituksista kun niin tarkkaat seuraat minua.
Henkilökohtaisesti en lähde solvamaan ketään, se on moukkamaista. Entäs itse?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5291703Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18857- 84843
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101786- 63705
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49701Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2657- 63656
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?65588- 65523