Hei,
Moni sossu ei ota osaa median keskusteluihin, koska meitä vaiennetaan vaitiolosäännösten ylikin työnantajien taholta. Jos joku asiakas vaikka esittää tekaistun jutun lehdistössä, me emme saa kommentoida siihen yhtikäs mitään.
Olen pahoillani kaikesta hullumaisuudesta mitä alalla on, ja toivotan voimia jokaiselle asiakkaalle ja työntekijälle joka pyrkii olemaan rehellinen ja saamaan tai antamaan asianmukaista apua. Kuitenkin suuri vaiettu mörkö on sosiaalityöntekijöiden työolosuhteet. Sain juuri potkut aivan tuulesta temmatuin perustein, joten voinen puhua kokemusasiantuntijan äänellä. Tosiasiahan on, että asiakkailla on paremmat oikeudet ja selustat kuin työntekijällä. Vaikka varmasti väärinkäytöksiä ja -ymmärryksiä on asiakastyössäkin, rohkenen väittää, että näillä asiakasmäärillä ei työajan puitteissa ole mitenkään mahdollista hoitaa kaikkia caseja kunnolla. Ja jos kieltäytyy jatkuvasti tekemästä ylitöitä ilman ylityömääräystä, joutuu erityistarkkailuun. Ja itse olen saanut jo useammat nuhteet siitä, että haluan perehtyä vastuillani oleviin caseihin kunnolla ja kyselen perusteluja. Uskomatonta, mutta totta.
Kun sosiaalityöntekijät yrittävät näitä asioita nostaa esiin, ne keitä kiinnostaisi hoitaa työ hyvin, etteisesti ja vastuullisesti, heidät vaiennetaan. Työsuhteeni purettiin juuri koeajalla ihan puskista, ja tilanne manipuloitiin näyttämään siltä, että olin joku ongelmatapaus. Työyhteisössä kuitenkin tiedetään, että lähiesimieheni on ennenkin sieltä savustanut ulos ihmisiä, jotka kyseenalaistavat hänen toimintaansa; erinäisin hullumaisin sanahirviöin mustamaalattuna työntekijä toisensa jälkeen joutuu lähtemään. Tein päällikölle vastineen syytöksistä, hän ei siihen edes perehtynyt. Totesi vaan työsuhteen purkutilaisuudessa, että hänellä on niin paljon alaisia, että ymmärtänen, että hänen on uskottava esimiestäni. Vaikka olin juuri kumonnut kaikki hänen syytöksensä, asiakkaat ovat tyytyväisiä eikä tiimistä/työyhteisöltäkään ole moitteita tullut. Työsuojelu ei tehnyt mitään, työterveyden kolmikantapalaverin ko.esimies perui ja totesi, ettei siihen ole tarvetta (työpisteessä myös homeongelma ja olen astmaatikko, tämä ei vähääkään kiinostanut esimiehiä)...
Olen aiemmalta koulutukseltani sosionomi ja nuorisotyön ohjaaja, pitkä ura päiväkodeissa ja nuorisopuolella, myös lastensuojleusta kokemusta eri tehtävissä yksityisellä ja kolmessa eri kaupungissa. Silti minua saa haukkua epäpäteväksi, vaikka on kandin opinnot kasassa yliopistosta alalta ja maisteriopintoja teen. Miettikääpä ihmiset ennen kuin niitä sossuja kärvennätte vähän, missä oloissa työtä tehdään. Faktahan on näillä meinigeillä, että yhä harvempi oikeasti ihmisten auttamisesta kiinnostunut pystyy jäämään noihin hommiin, ja "muodollisesti kelpoisia" yhteiskuntatieteiden maistereita toki voidaan saada, mutta mitä auttaa kvalitatiivisen tutkimuksen metodit tällaisessa hyväsisko-järjestelmässä?
Sossujen koulutus on kaukana norsunluutornissa, ei yliopistolla voida edes uskoa, että esimiehet valehtelee ja vääntelee asioita ja toimii ihan miten sattuu. En ole halunnut pahaa sanaa kenestäkään sanoa, mutta menettely kohdallani oli sen verran infernaalinen, etten koe enää oikeaksi myöskään vaieta. En saanut sanoa asiakkaille heippoja, minua kiellettiin puhumasta koko jutusta, ja samana päivänä piti työpöytä tyhjentää ja lähteä. Näin sitä ihmissuhteille perustuvaa, asiakkaat huomioivaa, kehittyvää työtä luotsataan. Järkytys on melkoinen, kun summa summarum: mitä voi tehdä ja kuka? Itse voin vaihtaa alaa, mutta huikea meno sitten vaan jatkuu.
Onnea vaan jokaiselle lasun työntekijälle ja asiakkaalle!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä nuo ensimmäisessä kappaleessa olevat epäkohdat voisivat olla minunkin kirjoittamia. Saldoja käytetään kunnissa ainakin kahdessa pääkaupunkiseudun kunnassa häikäilemättömästi väärin.
Pyysin tästä aikoinaan Talentian juristin kannanottoakin, ja olin tässä oikeassa. Kenenkään ei tarvitse tehdä saldoa lisää työtilanteen takia. Saldot ovat TYÖNTEKIJÄÄ varten; työ voi joustaa niin, ettei sinun tarvitse tehdä koko ajan sen tasapitkän päivän. Työtilanteen hoitamiseen pitää käyttää ylityötä ja maksaa sen mukaiset korvaukset. Mutta ainakin yhdessä kunnassa on epävirallinen käytäntö, jonka mukaan ylitöitä saa vasta, kun saldot ovat maksimissaan, eli TES:in mukaisesti lähellä 20. Eli ensin teet 20 tuntia ilmaista työtä, jotta saat ylityötä. Ja ylityöhän on sitten vapaaehtoista, kuten saldoilla joustaminenkin.
Yksi syy tähän on myös työntekijät ja munaton Talentia, joka ei puutu tähän.
Eli työntekijät on myös yksi syy tähän, koska antavat tällaisen hyväksikäytön jatkua. Jos kaikki vastustaisivat, jotain olisi pakko tehdä. Mutta kun silloin tällöin yksi vastustaa ja nostaa meteliä, hän joutuu silmätikuksi. Surullista.
Turha puhua työhyvinvoinnista ainakaan Talentiassa, ennen kuin tähän epäkohtaan on puututtu. Itse olen aikoinaan ollut tästä yhteydessä ilman tulosta. En enää kuulu ko. liittoon.