Kirjallisuutta Afrikasta?

mututalitintti

Olisiko kellään tietoa mahdollisista kirjoista, jotka käsittelevät joko Afrikan muinaisia tai nykyisiä kulttuureita, kansoja, heimoja? Tai muutoin Afrikan historiaa varsinkin ennen siirtomaavalta aikoja?

Internet -hakukonekokeilun perusteella oli tietokirjallisuuden musta-aukko kyseinen aihealue. Toki Zuluista löytyy jotain.

12

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bundolo buto

      Minä olen jo vuosikymmeniä suosinut Tarzan-sarjaa.

    • Jaani Partinen

      Tuskin on mahdollista, kun ei luku- ja kirjoitustaitoa siellä päin välttämättä ole ollut.

      • mette.soderman

        Historiaa voidaan kirjoittaa myös kirjoitustaidottomista, muun muassa arkeologia on sellaista. Tosin muistuttaisin, että esimerkiksi Timbuktu on ollut vuosisatoja kuuluisa yliopistostaan, kunnes se tuhoutui marokkolaisten hyökkäyksessä vuonna 1591. Suuri määrä kirjoja on säilynyt - niitä pelastettiin juuri viime vuonna malin kapinallisten hyökkäykseltä.


    • mette.soderman

      Kokeile kirjaston hakukonetta nimikkeellä Afrikka historia. Sain Metsosta 85 osumaa, suurin osa tosin englanninkielisiä.


      Esimerkiksi Annika Teppo: Afrikan aika, näkökulmia Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan
      Oliver Roland: Afrikan historia
      Eric Robins: Afrikka, todellisuus myyttien takana
      Olli Kaikkonen: Afrikan historia
      Juha Vakkuri: Kulta, islam ja pyhä käärme, katsaus Länsi-Afrikan muinaisiin kuningaskuntiin
      Kimmo Laukkanen: Timbuktun takana, Afrikan esikolonialistinen kaupunkihistoria
      Ari Saastamoinen: Pohjois-Afrikan loistavat kaupungit (roomalaisajan kaupungeista)

      Tämä kai iittää aluksi?

      • mututalitintti

        Kiitos tästä listauksesta. Osa vaikuttaa ihan lupaavilta, mutta saisi olla vieläkin enemmän johonkin tiettyyn heimoon/kansaan pureutuvia kirjoja, ei vaan taida olla sellaisia.

        Omasta kirjastostani vaikuttaisi löytyvän osa näistä kirjoista.


      • --mm--
        mututalitintti kirjoitti:

        Kiitos tästä listauksesta. Osa vaikuttaa ihan lupaavilta, mutta saisi olla vieläkin enemmän johonkin tiettyyn heimoon/kansaan pureutuvia kirjoja, ei vaan taida olla sellaisia.

        Omasta kirjastostani vaikuttaisi löytyvän osa näistä kirjoista.

        Pitääkö olla suomeksi vai käykö englanti yms.?

        Suomeksi ei noiden ym. mainittujen lisäksi välttämättä ole paljon muuta kirjallisuutta ellei sitten kaiva jotain opinnäytetöitä tai sellaisia maailmanhistorian hakuteoksia.

        Noita vieraskielisiä myös tieteellisiä teoksia hakisin Helkasta, jos asut pääkaupunkiseudulla. Siis Helka-haku netissä.

        Mua muuten kiinnosti tuo neliosainen BBC:n dokumentti aiheesta, tuli Ylella uusintana viime vuonna, valmistui 2010 joten kohtuu uusi. Taitaa löytyä vielä YouTubesta. Lost Kingdoms of Africa.

        Ja mitkä heimot olisi ne kiinnostavat? Afrikassa on ja on ollut aika monta heimoa. Kulttuurintutkimuksen puolella on varmasti paljon kirjoja eri kansoista Amharoista Zuluihin.


    • tin tin

      Tintti Afrikassa

    • maantietoa

      Kelpaisiko Egyptin historia? Minulla on ollut sellainen käsitys, että Egypti kuuluu Afrikan mantereeseen. Ehkä olen ollut väärässä?

    • harridino
    • arkeofani

      Afrikan kulttuurien juuret, Hurskainen & Siiriäinen, julkaisija SKS.

    • p0¨¨

      Suomeksi ei löydy juuri mitään minkään alan tietokirjallisuutta. Miksipä kannattaisi kääntää korkeintaan parin tuhannen myytävän kappaleen vuoksi?

    • k s

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      93
      3641
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2403
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      142
      2049
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      34
      901
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      44
      841
    6. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      820
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      805
    8. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      5
      789
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      40
      707
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      89
      695
    Aihe