Etunimet

Onko muissa maissa yleistynyt uusien etunimien keksiminen samaan tahtiin kuin Suomessa? Tai ylipäänsä persoonallisten nimien antaminen lapsille? Vielä 70-luvulla riitti pieni nippu nimiä, mutta nyt tuntuu kuin tavoitteena olisi oman etunimen keksiminen jokaiselle lapselle, etenkin tytölle. On Jasnaa ja Menitaa ja Alekoa ja Ekkeä. Ja tietysti näitä Kaneleita ja Myrsky-Tuuleja.

Jotenkin tuntuu, että tämä olisi erityisen suomalainen ilmiö. USA:ssa tuota on tainnut olla jonkin verran jo pidempään, muttei tällaisessa mittakaavassa. Siellä kai kuitenkin on pidetty hyväksyttävämpänä jotakin hatusta vetäistyä nimeä jo vuosikymmeniä ilman että lapsi on päätynyt silmätikuksi.
376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Amerikan Yhdysvaltojen mustien keskuudessa on ainakin ollut muotia "aateloida" (tai mitä lie yritetty) nimiä etuliitteillä kuten La, Le, Da, De jne. Huvittavin näkemäni yritelmä taitaa olla LaTrine, joka tarkoittaa vessaa tjs.

Äänestä

Isovanhempani olivat Anna ja Juho. Niin monen muunkin, joiden isovanhemmat, jotka olivat syntyneet 1800-luvun lopussa tai 1900-suvun alussa. Tulevaisuudessa sukututkijoiden on helpompi löytää sukunsa Kaneleiden ja Myrsky-Tuulien joukosta.

Äänestä

"Siellä kai kuitenkin on pidetty hyväksyttävämpänä jotakin hatusta vetäistyä nimeä jo vuosikymmeniä ilman että lapsi on päätynyt silmätikuksi. "



Vaan mistähän hatusta nämä suomalaiset Ari, Jari, Kari, Lari, Sari ja Mari nimet aikoinaan vetäistiin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Adalmettiina kirjoitti:

Onko muissa maissa yleistynyt uusien etunimien keksiminen samaan tahtiin kuin Suomessa? Tai ylipäänsä persoonallisten nimien antaminen lapsille? Vielä 70-luvulla riitti pieni nippu nimiä, mutta nyt tuntuu kuin tavoitteena olisi oman etunimen keksiminen jokaiselle lapselle, etenkin tytölle. On Jasnaa ja Menitaa ja Alekoa ja Ekkeä. Ja tietysti näitä Kaneleita ja Myrsky-Tuuleja.

Jotenkin tuntuu, että tämä olisi erityisen suomalainen ilmiö. USA:ssa tuota on tainnut olla jonkin verran jo pidempään, muttei tällaisessa mittakaavassa. Siellä kai kuitenkin on pidetty hyväksyttävämpänä jotakin hatusta vetäistyä nimeä jo vuosikymmeniä ilman että lapsi on päätynyt silmätikuksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu