Hei. Neuvojiksi kelpaa VAIN JA AINOASTAAN sellaiset jotka ovat tällä hetkellä pitkässä (yli 5 v) mokusuhteessa tai olleet sellaisessa. Ja mieluiten jotka ovat kunnollisessa/onnellisessa suhteessa.
Olemme tapailleet / seurustelleet 3 vuotta. Rakkautta löytyy. Mies on Afrikasta, asunut pitkään Suomessa, oleskelulupa-asiat kunnossa.
Nyt ollaan lähiaikoina alettu puhumaan suhteen tulevaisuudesta. Molemmilla halua löytyy, mutta kulttuurierojen vuoksi ollaan aika pattitilanteessa.
Mies haluaa ensin kaikki, eli koulut loppuun, yrityksen perustus, pesämunan kasvatus - johon voi mennä vuosia. Minä taas haluaisin perustaa sitä elämää yhdessä tyyliin askeleilla yhteenmuutto - kihlaus - naimisiinmeno (tämä viimeisin ei minulle välttämättä tärkeä) - lapset.
Käytännössä mies sanoo että pitäisi siis jatkaa tapailua / seukkailua vielä vuosia... Itsestä taas tuntuu että kolmen vuoden jälkeen haluaisi jo ottaa jonkun askeleen.
On suostunut perheeni tapaamiseen (vihdoin!) kompromissina, koska minulle se on tärkeää. Omassa kulttuurissaan vanhemmat kyllä tavataan vasta kun naimisiin mennään, yhteenmuuttokin kuuluu vain aviopareille.
Miten tässä päästäisiin jotenkin lähemmäs sitä kultaista keskitietä? En ole valmis odottamaan vuosikausia että saisin vastausta siihen edetäänkö johonkin suuntaan. Siinähän menee omat mahdollisuuteni hukkaan jos ei sitten edetäkään.
Toisaalta arvostan sitä että hän haluaa tehdä asiat kunnolla. Piti esim. tärkeänä henkisen kypsyyden kasvattamista isyyttä varten. Ei minullakaan kiire ole, mutta tuntuu että tarvisin TÄLLÄ HETKELLÄ jonkinlaista varmistusta, etten ole suhteessa turhaan.
Rakastan palavasti mutta en niin takertuvasti ettenkö voisi ajatella lopettavani suhdetta. Tarvin jotain konkreettista todistetta siitä että kuulun hänen tulevaisuuden suunnitelmiin.
Saa kysyä tarkentavia kysymyksiä : )

Vastaukset 15
Vanhimmat
En tosiaan tartte tommosten urpojen kommentteja :D ap
Aloitus korostaa Afrikkaa ja rakkautta kuten monet viimepäivien viestit. Sama aivopesuyritys siis jatkuu.
Aloituksen olisi voinut muotoilla ilman noita turhakkeita.
Olisi pitänyt kertoa mitä tehdä jos olisi ollut kolmevuotta yhdessä mutta mies ei halua naimisiin ja lapsia. Jatkanko epävarmuudessa vai en. Tuolloin olisi saanut loogisia kommentteja tilanteeseen, nyt niitä ei voi saada.
Miehet joilla on jo lapsia eivät niitä välttämättä halua. Samoin on naisten suhteen.
Useissa maissa miehet kuin myös naisetkin haluavat lapset alle 30-vuotiaina. Lapset ovat niin tärkeä asia monessa kulttuurissa ettei haluta riskeerata tulevaisuutta odottamisella.
Mies ei ole varma tulevaisuudesta ja rehellisesti kertoo asian, ei ainakaan vedätä sinua!!! Vain aika näyttää,miten suhde kehittyy. Jaksatko odottaa,kun tuloksesta ei ole varmuutta?
Täällä on nyt porukka niin sekasin ettei uskota ees aitoa aloittajaa. Sanoin että mies on afrikasta jotta ihmiset ymmärtäisivät kuinka suuret kulttuurierot ovat. Ja rakkaudesta siksi että ois ollu helpompi pistää pillit pussiin jos sitä ei ois.
terveisin ap
No niinhän se taas menee, kysytään ja kun vastaukset eivät miellytä niin vastaajat eivät ymmärrä mistään mitään. Tällaista se on ollut täällä iänkaiken.
Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
Ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
Ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
Sitä se oikea rakkaus on...mikä olikaan ongelmasi?
Vaikka Afrikkaa pidetään jälkeenjääneenä, nälän ja sotien runtelemana, kaikkineen köyhyysloukkuun tuomittuna maanosana, se on muuta maailmaa edellä ainakin yhdessä asiassa. Siellä on maailman ylivoimaisesti suurin syntyvyys, keskimäärin 5,4 lasta naista kohti vuonna 2001.
Afrikkalaiset miehet siittävät lapsia epätoivoiseen ympäristöön Afrikassa ja tämä miesystäväsi ei halua lapsia sinun kanssasi Suomessa koska on epävarma tulevaisuudestaan?
Tuntuuko kaukaa haetulta?
ap, kirjoitithan kulttuurieroista joten...?
En nyt oikein tiedä, mitä tarkoitat kulttuurieroilla. Tämä nimittäin on hyvin yleinen ajattelutapa ihan kantasuomalaisillakin: "Mies haluaa ensin kaikki, eli koulut loppuun, yrityksen perustus, pesämunan kasvatus - johon voi mennä vuosia."
Kun toisen osapuolen proriteetit ovat eri järjestyksessä, niin aika usein se suhde lopahtaa ennemmin tai myöhemmin. Nämä kun ovat ehdottomasta ns. "isoja" asioita ihmisen elämässä, eivät mitään hammastahnatuubin puristamisjuttuja.
Oot muuten oikeassa tuossa että ihan kantasuomalaisillakin miehillä samoja aatteita.. Mutta mikä meillä jökkii niin seurustelu kun siellä kotimaassa on täydellinen tabu ja piiloteltava asia, niin tuntuu että se vaikuttanut miehen ajatteluun niin paljon etten oikein saa meidän tämänhetkisestä seurustelusta mitään irti. Se on lähinnä sellaista tapailua. Siinä missä suomalaiset monesti jo seurustellessaan elävät kuin avioparit, niin meillä se on ihan oikeesti sellasta deittailua vaan... En tiiä jaksanko vaan deittailla vuosia :( t. ap
Ehnä sinun kannattaa vain lopettaa suhde, hän ei varmaankaan Ole vielä päättänyt kenenkä kanssa asettua aloilleen.
Tottakai on deittailua vaan. Pelimiehenä pitää tilanteen hallinnassa. Tutkii muita vaihtoehtoja. Et ole valinta numero yksi, kunhan satuit olemaan käytettävissä.
Mies ei todennäköisesti ole varma tulevaisuudesta, haluaako jakaa sen kanssasi. Voi kyllä suunnitella sitä yhdessä sinun kanssa, mutta kuka tietää, josko on vain silmänlumetta ja aivan muut suunnitelmat mielessä. Ei olisi ensimmäinen laatuaan, on kokemusta lähipiirissä.
213213123,
"En nyt oikein tiedä, mitä tarkoitat kulttuurieroilla. Tämä nimittäin on hyvin yleinen ajattelutapa ihan kantasuomalaisillakin: "Mies haluaa ensin kaikki, eli koulut loppuun, yrityksen perustus, pesämunan kasvatus - johon voi mennä vuosia."
Tämä onkin se ero kulttuurissa miksi Suomessa ei synny keskimäärin 5.4 lasta naista kohden. Afrikassa ei ajatella kuten Suomessa, ei ole ajattelutapaa johon kuuluisi perhesuunnittelu.
kuullosti ihan mun mieheltä! ite kyllä aika samassa tilanteessa, mutta en mieti liikoja vaan katson miten jatkuu. Menny tässä viime aikoina ns. paremmin, mutta tulevaisuus näyttää. Jos saisin udella niin mistä päin miehesi onkaan?
Mielestäni miehen pitäisi huomioida myös sun kulttuurisi normeja. Sulla on "lupa" odottaa jo enemmän. Kumpikaan ei tietysti ole sen enempää oikeassa, mutta molempien pitäisi tulla vastaan. Jonkinlainen yhdessä sovittu suunnitelma? Ei kannata suostua siihen, että mies roikottaa sua odottamassa.
Aasialaisen mieheni synnyinmaassa avoliitot ovat harvinaisia, siksikin naimisiin mennään usein aika nuorina. Varsinkin naiselle miehen asema (tai tulevaisuuden näkymät) on tärkeä. Mieheni ja hänen perheensä kuitenkin suhtautuivat suhteeseemme pragmaattisesti: koska olimme toisiimme sitoutuneet, muutimme yhteen ja meitä alettiin pitää avioparina. (Mies kertoi minusta vanhemmilleen vasta, kun oli varma suhteestamme.) Kihlauduimme ja menimme naimisiin vasta vuosia myöhemmin. Lasten hankkimisessa ei ollut kiirettä vaan kouluttauduimme molemmat ja siirryimme työelämään.
Onko miehelläsi uskonnollisia tms. syitä, miksei hän voisi ajatella avoliittoa? Ehkä hänen mielessään avioliitto kytkeytyy suoraan perheen perustamiseen, lapsiin? Kannattaa selventää, mitä tarkoitatte, kun puhutte vaikkapa avioliitosta.