Vastasin juuri erään toisen ketjun älyttömään viestiin, joka oli kohdistettu minun edelliseen viestiini, jossa kerroin, että otinpa yhteyttä erään pettäjän vaimoon kirjeellä ja kerroin miehensä pettämispuuhista. En itse hyväksy pettämistä lainkaan ja jouduin hetkeksi petturin ansaan, kun oli niin taitava kertomaan satuja elämästään. Voi taivas mitä juttuja!!!
Mutta siihen vaimoanalyysiin. Juuri tänne suomi24- uskottomuusosioon on mielestäni kerääntynyt omituinen vaimovastaajajoukko. Heitä yhdistää jotenkin tiukka tarrautuminen pettävään mieheen. Heitä saa pettää vaikka vuosikymmeniä, mutta heidän miehensä on yhä se puhdas pulmunen, jota toiset naiset piirittävät ja saavat suhteeseen kanssaan. Nämä vaimot ovat myös erittäin kovakalloisia. Vaikka heille selittää, että ei paskaisella tikullakaan koskisi mieheen sen jälkeen kun on paljastunut, että mies onkin naimisissa, niin nämä vaimot käyvät päälle kuin yleiset syyttäjät ja jankuttavat, että kun sinä kuitenkin elättelit miehen omaksisaamishaavetta. Mikään järkipuhe ei tunnu näille vaimoille menevän jakeluun.
Ylläoleva ja muu asiaan liittyvä keskustelu ovat saaneet ajattelemaan, että vaimot ovat tietynlaisia tai siis osa pettureiden vaimoista on. Tässä hieman luokittelua:
A) Taloudellisesti miehestään täysin riippuvaiset naiset, joiden elintaso putoaisi erossa huomattavasti.
B) Kulissien kaatumista pelkäävät vaimot. Ihan sama miten menee kunhan näyttää hyvältä -periaatteella elävät.
C) Suoritustasoltaan heikkotasoiset naiset. Varmasti osa näistä vaimoista on senverran suorituskyvyltään heikkoja että heitä on oikeasti helppo huijata.
D) Mukavuudenhaluiset naiset, joille arjen jatkuminen pettämisineenkin on aivan ok, kunhan ei tarvitse vaivautua muuttamaan mitään.
E) Pienistä yhteisistä hetkistä ilonsa saavat naiset. Esim. että muutama ulkomaanmatka, teatterissa-, oopperassa-, konsertissakäynti vuoden aikana on jo sellainen juttu, joka saa pysymään. Jollei sitä pettävää miestä olisi, kenen kanssa sitten liikkuisi? Varmasti todellinen ongelma monelle tässä yksinäisten ihmisten maassa.
Jne. Keksikää lisää. Mitä mieltä olette?
Mutta siihen vaimoanalyysiin. Juuri tänne suomi24- uskottomuusosioon on mielestäni kerääntynyt omituinen vaimovastaajajoukko. Heitä yhdistää jotenkin tiukka tarrautuminen pettävään mieheen. Heitä saa pettää vaikka vuosikymmeniä, mutta heidän miehensä on yhä se puhdas pulmunen, jota toiset naiset piirittävät ja saavat suhteeseen kanssaan. Nämä vaimot ovat myös erittäin kovakalloisia. Vaikka heille selittää, että ei paskaisella tikullakaan koskisi mieheen sen jälkeen kun on paljastunut, että mies onkin naimisissa, niin nämä vaimot käyvät päälle kuin yleiset syyttäjät ja jankuttavat, että kun sinä kuitenkin elättelit miehen omaksisaamishaavetta. Mikään järkipuhe ei tunnu näille vaimoille menevän jakeluun.
Ylläoleva ja muu asiaan liittyvä keskustelu ovat saaneet ajattelemaan, että vaimot ovat tietynlaisia tai siis osa pettureiden vaimoista on. Tässä hieman luokittelua:
A) Taloudellisesti miehestään täysin riippuvaiset naiset, joiden elintaso putoaisi erossa huomattavasti.
B) Kulissien kaatumista pelkäävät vaimot. Ihan sama miten menee kunhan näyttää hyvältä -periaatteella elävät.
C) Suoritustasoltaan heikkotasoiset naiset. Varmasti osa näistä vaimoista on senverran suorituskyvyltään heikkoja että heitä on oikeasti helppo huijata.
D) Mukavuudenhaluiset naiset, joille arjen jatkuminen pettämisineenkin on aivan ok, kunhan ei tarvitse vaivautua muuttamaan mitään.
E) Pienistä yhteisistä hetkistä ilonsa saavat naiset. Esim. että muutama ulkomaanmatka, teatterissa-, oopperassa-, konsertissakäynti vuoden aikana on jo sellainen juttu, joka saa pysymään. Jollei sitä pettävää miestä olisi, kenen kanssa sitten liikkuisi? Varmasti todellinen ongelma monelle tässä yksinäisten ihmisten maassa.
Jne. Keksikää lisää. Mitä mieltä olette?
Vastaukset 87
Vanhimmat
On kyllä totta, mitä kirjoitat. Itse veikkaisen eniten olevan näitä taloudellisesti riippuvaisia naisia ja yksinäisyys. Yllättävän moni perheenäiti on todella yksinäinen. En tiedä sitten ovatko parisuhteen ja etenkin lapsien jälkeen eläneet vaan lapsilleen. Silloinhan ei ole edes ihme, että elämänkatsomus kapenee siihen "omaan maailmaan". Tavallaan putoaa kärryiltä, miten maailma on muuttunut. Miten muut ihmiset ajattelevat, on muitakin mielipiteitä kuin heidän ehdottomat periaatteensa. Nämä loppujen lopuksi voivat olla sitten myös syy, miksi toinen lähtee pettämään, koska ne elää aivan "muissa maailmoissa". Jos ajatellaan, että vaikka mies käy töissä, on sosiaalisesti aktiivinen ja vaimo on tyytynyt vain kodinhoitoon ja lapsiin, äkkiä voi käydä niin, että parin maailmat eivät enään kohtaakkaan. Lapset ovat maailman tärkein ja ihanin asia, mutta ei ole tarkoitus, että äiti unohtaa täysin oman elämän, jopa naiseuden, harrastukset jne. Kyllä äiti on myös nainen, jolla pitää olla myös omia ystäviä ja elämää.
Unohdit tärkeimmän, vaimon ja miehen keskinäisen rakkauden. Toisiaan rakastavat parit jatkavat terapiassa, onnistuminen selviämään uskottomuuskriisin yli on hyvin yleistä, oli pettäjä mies tai nainen.
Silti, analyysisi ontuu, petetyille ei voi esittää luonteenpiirteitä, Kukaan ei ole suojassa pettämiseltä, kaikki voivat tulla petetyksi ja vaihtelee paljon, miten petetty tai pari sen jälkeen elämäänsä jatkaa. Minä mm. erosin heti, eli meitä exvaimojakin täällä keskustelee.
Ilmeisesti et ole elänyt monivuotista, kymmeniäkin vuosia kestänyttä parisuhdetta yhden ihmisen kanssa, et ole psykologi, et petetty, joten varo tekemästä analyysejä ihmisjoukoista ilman mitään pohjaa.
Okei, rakkaus on varmasti yksi. Se unohtui. Vaikea ymmärtää rakkautta näissä pitkissä pettämiskuvioissa.
En esittänyt petetyille varsinaisesti luonteenpiirteitä vaikka ne tietysti ovat käyttäytymisen takana. Kukaan ei ole suojassa pettämiseltä, se on totta. Mutta en ottanut kantaa siihenkään, kuten tarkemmin lukiessasi varmasti pystyt huomaamaan.
Otin kantaa siihen, miksi jotkut vaimot pysyttelevät pettävässä suhteessa vuosikymmeniäkin. Onhan se vähän omituista, eikö vain. Ja kun se on omituista, sille on syitä, joita moni itsenäinen nykynainen ei heti hahmota.
Ja jotta voisi tehdä analyysia ihmisistä, ei tarvitse varsinaisesti olla ammattilainen, vaikka satunkin olemaan ihmissuhdetyöammattilainen. Mitähän vihjaat sillä, että en ole vuosikymmeniä kestänyttä parisuhdetta vielä elänyt? Vihjaatko juuri noihin syihin, joita luettelin tai tietty siihen rakkauteen?? Mitä se rakkaus sitten onkin, kuten eräs prinssi kerran totesi.
Mutta kysyn nyt lopuksi, voisiko kuitenkin olla, että luettelemani syyt voisivat olla monen tänne kirjoittavan reviiriään varjelevan vaimon taustalla?
... Tai siis sen, mitä vaimo luulee keskinäiseksi rakkaudeksi. Mies säikähtää käryn käytyä ja vannoo palaavansa ruotuun ja rakastavansa aina ja yksinomaan vaimoaan. Savun hälvettyä ja terapian päätyttyä mies palaa vanhaan... Joko jatkaa salasuhdetta aiemman salarakkaan kanssa tai hankkii uuden "sulostuttajan" elämäänsä.
En ole ollut osallisena tällaisessa kuviossa, mutta sen verran läheltä seurannut, että perhanan skeptisesti suhtaudun tuollaiseen tilanteeseen. Ystävääni mies vei ja vie edelleenkin 100-0, terapiat käytiin ym ja kaikki oli vuoden-pari hyvin - nyt ystäväni on jälleen samojen epäillysten vallassa kuin aiemmalla kerrallakin. Vastaavasti toinen ystäväni haksahti ukkomiehen salarakkaaksi, joka käryn käytyä lempattiin suurieleisesti miehen toimesta. Meni reilu puoli vuotta ja ukkomies alkoi soitella perään ja selitellä, että oli pakkoraossa tehdä niin kuin teki, mutta että ei ole lakannut rakastamasta tätä toista... HAH!!
Et sinä etsinyt aloituksessasi syitä, sinä pilkkasit alhaisilla luonteenpiirteillä mm. käytit sanoja riippuvainen, pelkäävä, suoritustasoltaan heikkotasoinen...
En usko sinun olevan ihmissuhdeammattilainen, ainakaan et ole taitava.
Ihmissuhdeammattilainen ymmärtää, mikä on ero, jos hän etsii ihmisen motiiveja hänen elämänpäätöksissään, verrattuna siihen, että hän osoittelisi "vaimot ovat tietynlaisia" lausein petettyjä naisia mitätöiviä luonteenpiirteitä.
Ihmissuhdeammattilainen ymmärtää jokaisen ihmisarvon, eikä analysoi vähätellen ja pilkalla.
Mä tapasin miehen, joka kertoi olevansa eronnut. Puhui lapsistaan ja elämästään paljonkin. Tapailtiin jonkun aikaa, ennenkuin sänkyyn mentiin. Jossain vaiheessa mä aloin ihmettelemään, kun ei eks-vaimostaan mitään maininnut koskaan. Ajattelin, että aihe on niin arka, kertoo jotain kun aika on kypsä.
Eihän siinä niin käynyt. Sain viestin, jossa lähettäjä kertoi saaneensa tietää mun pelehtivän hänen aviomiehensä kanssa. Mä olin aika ällikällä lyöty. Ja kamalan pettynyt itseeni. Mieskin otti yhteyttä ja asia selvitettiin. Ei hän osannut syytä sanoa, miksi valehteli mulle. Samalla tuli ilmi, että miehellä on ollut vieraita naisia koko parikymmenvuotisen avioliiton ajan. Juttu loppui siihen.
Meni pari vuotta. Mies otti yhteyttä että voidaanko tavata. Mä ihmettelemään, että miksi nyt. Piti odottaa että pöly laskeutuu ja vaimo rauhoittuu... En suostunut tapaamiseen.
Olen itseäni kironnut monta kertaa, että miksi en tajunnut. Mutta lähtökohtaisestihan sitä luottaa toiseen. En tuntenut miestä ennestään, ei ollut yhteisiä ystäviä, ei ketään, kuka olisi voinut vahvistaa miehen olevan vapaa.
Nykyisin en usko ikinä, jos joku kertoo olevansa eronnut. Uutta suhdetta on vaikea aloittaa, kun en lähtökohtaisesti luota kehenkään. Ihmettelen välillä, miten pettävän miehen vaimo oppii luottamaan mieheensä uudelleen käryn jälkeen. Vai jääkö epäilys kuitenkin?
Samoin kävi minullekin, mies uskotteli olevansa eronnut. Taitaa olla tosi yleistä nykyisin. Itsekään en enää luota miehen sanomisiin. Tarkistan taustat jotenkin. Asun pk-seudulla, jossa ei voi tietenkään mitenkään tuntea ihmisten taustoja. Monilla on useita asuntoja, joissa voi esittää poikamiestä jne. Kieroilulla ei ole mitään rajaa ja netti on vain lisännyt itsekästä röyhkeää käyttäytymistä.
Vaimot voisivat kyllä jotenkin enemmän paimentaa miesmussukoitaan, jotta eivät pääsisi tekemään tuhojaan. Vai onko niin, että vaimojen ainut keino pitää mies edes hieman kotona, on antaa sen touhuta omiaan muiden naisten kanssa?
Avioliitto ei ole vankila eikä se anna toiseen mitään omistusoikeutta. Ei yhdenkään vaimon tehtävä ole vahtia miestään ettei mies pääse vieraisiin. Mies tekee päätöksen pettämisestä ihan itse. Valitettavasti meitä hölmöjäkin on, joita voi vedättää tiettyyn pisteeseen asti. Ja niinhän taitava pettäjä tekee. Surulista. Tuskin ajattelevat koskaan, minkä verran saavat aikaan pahaa mieltä tekemisillään. Muitakin kuin vaimoa kohtelevat itsekkäästi ja omaa etua ajatellen.
Ihan turhaa miinustaa, kun joku kertoo joutuneensa pettäjän uhriksi. Jos toinen nainen ei tiedä oikeasti miehen olevan naimisissa, niin ihan samalla tavalla hänkin tuntee itsensä petetyksi kuin se vaimo.
Voi sinuakin surullista aloittajaa!
En tiedä oletko vastannut minun kommenttiini, kun en nyt sitä ketjua avannut, mutta kysynpä sinulta:
-mistä päättelet, että kaikki muut vastaajat kuin ne helposti tunnistettavat kakkoset ovat petettyjä vaimoja?
Itse olen vaimo ja isoäiti, mutta tietääkseni en ole koskaan petetty, enkä myöskään ole edes unta nähnyt joutuakseni kakkoseksi!
Uskon meitä lukijoita löytyvän täältä paljon, joilta puuttuu se omakohtainen kokemus, mutta joilla on vuosikausien näkemys uskottomuudesta ja mitä se saa aikaan..
Jokaisella meistä on joko lähipiirissämme tai ystävien kautta nähtynä koko pettämisen kirjo ja mihin se johtaa tai mitä se saa aikaan. Eikä tänne kirjoittaminen kysy lupaa petetyiltä eikä näiltä vertaistukeaan hakevilta kakkosilta.
Tuo sinun kirjoituksesi on ala-arvoisesti vaimoja luokitteleva ja VAIN sinun oma näkemyksesi!!! Pilkkaat heitä...
Voisin kirjoittaa sinulle muutamia tositarinoita petollisista ja säälittävistä kakkosista, mutta jätänpä sen tällä erää! Enkä arvioi myöskään tässä yhteydessä luuseripettäjiä, kuin vain sen verran, että heillä ja kakkosilla löytyy muutama yhteinen tekijä henkisessä kehityksessä.
Aloittajalta fiksua analysointia, mitä väärää siinä on? Vai kolahtiko analyysi niin pahoin? Toi rakkaus pointti on kyllä totta, e on tärkein, ja jos sitä ei ole, niin silloin mikä tahansa on mahdollista. Rakkaudessa liitossa ei ole pettäminen mahdollista.
Sinä et kuulukaan analysyysiin otettujen pettävien miesten vaimojen joukkoon. Totta kai täällä kommentoi kuka tahansa.
Ja jos luit viestini, niin kehoitin keksimään lisää kategorioita. Minä vain aloitin.
Ymmärrän, että puolustat vaimoja. Kuulut siihen sukupolveen, jossa monet naiset ovat olleet erittäin riippuvaisia miehistään. Ehkä se vaikuttaa mielipiteisiisi.
Totta kai ymmärrän, että aloitukseni tulee saamaan kammottavan vastaanoton, koska sama vaimojoukko hyökkää iänikuisin argumentein kinastelemaan asiasta.
By the way, puolustatko sellaista tilannetta tai koetko sen järkeväksi, jossa mies on pettänyt vaimoaan vuosikymmeniä ja vaimo vaan katsoo sivusta? Tällaisiin tapauksiin huomioni on etenkin kohdistunut.
Uskottomuuskriisi avaa parin silmät rakkaudenkin piiloutumiselle, jos kriisin hoito yhdessä onnistuu, rakkaus voi löytyä uudelleen. mm. Revitty sydän kirjassa on näitä onnellisia tarinoita, joskus netissäkin. Onnistujat kertovat rakkausliiton olevan kriisin jälkeen hyvin läheinen ja syvä, kun on yhdessä käyty terapiat läpi pohjamutia myöten, vaikeudet voittaen. Luottamus ja arvostus ja rakkaus voi löytyä uudestaan. Kun se voi löytyä kenelle tahansa, uuden ihmisen kanssa, vielä todennäköisempää on että rakkaus löytyy siihen, jota jo kerran rakasti.
Itse en kyllä usko, että kovin moni sellainen tälle palstalle löytää ja täällä viihtyy tai viitsii kommentoida, joita uskottomuus ei omakohtaisesti jotenkin kosketa tai ole koskettanut.
Olet oikeassa, liitto voi syventyä uskottomuuden jälkeen, mutta sille ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia, jos molemmat eivät sitoudu siihen täysillä. Jos käryn jälkeenkin pettäjä edelleen jatkaa suhdetta toiseen naiseen, on ihan sama miten paljon petetty yrittää suhteen korjaamiseen panostaa, tai mitä pettäjä kotona tarinoi. Jos suhde toiseen jatkuu, tai molemmat eivät muutoin halua täysillä panostaa, niin ei tule mitään.
A) Pärjäisin taloudellisesti omillani.
B) Kulisseja ei ole, ainakin kaikki läheiset tietävät.
C) Mielestäni minua ei ole helppo huijata, minä vain satun luottamaan ihmisiin ja uskomaan heistä ennemmin hyvää kuin pahaa.
D) Pidän arkeni jatkumisesta, mutta pettämisen jatkuminen ei todellakaan olisi ok.
E) Saan iloni pienistä asioista, mutta matkustaisin tai kävisin esim. konserteissa taatusti enemmän sinkkuna.
Oikea syyni jäädä tähän liittoon on vain ja ainoastaan se, että satun rakastamaan miestäni niin paljon etten pystynyt eroamaan.
Jaksamista!
No mitäs jaksamista siinä sitten on? Edellinen kirjoittaja jää suhteeseen vapaaehtoisesti, koska rakastaa miestä tämän petollisuudesta huolimatta. Se, jos mikä on tietoisen riskin ottamista eikä voi kuin toivoa, että mies jatkossa on "Näillä mennään"-nimimerkin rakkauden arvoinen.
Ihminen, joka rakastaa itseään, kunnioittaa itseään, ja jotta ihminen voi rakastaa toista täytyy nämä edellä mainitut seikat ensin toteutua. Eli pitää osata kunnioittaa ja rakastaa itseään, jotta voi rakastaa toista.
Tässä nyt ei ole itsensä kunnioittamisesta edes varjoa, rakkaudesta puhumattakaan. Mutta ihminen on itsensä paras huijari.
Aika raskasta rakastaa, jos toinen ei rakasta tai ainakaan ei käyttäydy rakkauden arvoisesti.
No, se on SUN analyysisi ketkä tänne kirjoittaa, ei välttämättä oikea totuus. Kaikkia kirjoittajia ei voi ottaa edes todesta.
Vastauksia luokitteluusi:
A: Nykynaiset eivät ole niin riippuvaisia miehestä kuin ehkä ajattelit. Nykynainen ei kuole nälkään ja pärjää ilman miestäkin. Jopa yhteiskunta takaa sen että jokaiselle kuuluu perustoimeentulo!
B: Kulissit saakin mennä. Pareja pitää yleensä muutkin asiat yhdessä kuin pelkät kulissit. Esim. yhteiset lapset, koti, omaisuus, ne tutut rakkaat ihmiset ympärillä ja jopa suku. Taidat uskoa KAIKEN mitä sinulle pettävä mies kertoo saadakseen sinulta seksiä?
C: Mistähän tuokin suoritustason heikkous mieleesi juolahti, sitä voi vaan ihmetellä. Tuskinpa mies olisi naimisiin mennyt vajaavaltaisen naisen kanssa.
D: Mukavuudenhaluinen voi ja saakin myös nainen (vaimo) olla, siinä ei ole mitään pahaa. Yleensä tuo mukavuus tulee itsensä hyväksi. Jos itse ei itsestä välitä se onkin pahempaa. Siinä ei ole mitään pahaa jos vaimo ajattelee itseäänkin ja omaa hyvinvointiaan.
E: Yleensäkin elämän ilo tulee pienistä ilon hetkistä, ei mistään suuresta. Suuruuden perässä juokseva ei ole koskaan elämään tyytyväinen. Hänelle mikään ei riitä.
Viimeisenä: Tarkoituksesi oli vain ärsyttää mielipiteelläsi vaimoja, mutta et onnistunut siinä!
Kohta C, suoritustaso. Mielestäni ongelmia voi tulla, jos jommallakummalla pariskunnan osapuolista on huomattavasti korkeampi suoritustaso. Eli tässä yhteydessä miehellä. En ole etsinyt mitään faktoja, mutta oletan, että miehet helposti ottavat vaimoikseen myös itseään suoritustasoltaan alemmalla tasolla olevia naisia. Tämä johtaa pitkän päälle suhteessa ongelmiin. Fiksu mies saattaa alkaa suhtautua alentuvasti vaimoonsa. Kunnioitus saattaa tietyssä mielessä mennä jne. Nainen puolestaa saattaa tuntea alemmuutta. Se taas saa epäilemään omaa harkintakykyään, saa ehkä suostumaan sellaiseen, johon ei halua jne. Nainen ehkä tajuaakin miehen pettävän, mutta on niin alisteisessa asemassa, ettei pysty toimimaan.
Noh, sinäkin kirjoitat vain omasta puolestasi - et edusta KAIKKIA vaimoja...
Tässä muutama ajatus takaisinpäin:
A. Toki jonkinlainen peruselintaso säilyy työssäkäyvällä ihmisellä, mutta oikeastiko meinaat, ettei se ole "kivaa", että tietää käytössä olevan toisenkin saman talouden aikuisen tilipussi hankintoja tehdessä kotiin?
B. Eri ihmiset käsittävät esim kulissit-ilmauksenkin eri tavoin. Harvemmin kai kukaan tarkoitaa esim pelkkää komeaa omakotitaloa kaupungin ykköspaikalla ja sen eteen pysäköityjä farmari-Volvoja, lomaosakkeita, mökkejä, veneitä jne jne. Kulissi on koko se kuva, jota asianomaiset haluavat välittää ulospäin "meistä" - toki nuo edellä luetellut asiat ovat oleellinen osa sitä, mutta kyllä siihen kuuluu mm ne ihmiset, joiden kanssa on ilman sukulaisuutta tekemisissä, harrastukset, perhe kokonaisuudessaan... Koko yhteinen elämä. Jos ero tulee, sen myötä tapahtuu paljon muutakin kuin että okt ja mökki myydään - kokonainen elämäntapa koko perheen osalta pannaan uusiksi. Oikeasti: jos edes jollain siedettävällä tavalla voi jatkaa elämäänsä petollisen kumppanin kanssa noissa oloissa, moniko ajattelee, että no kulissit joutavat menemäänkin?
C. Aika uskomattomia pareja on omassakin tuttavapiirissä, mitä tulee tuohon suoritustasoon... Niin naisissa kuin miehissäkin on näitä mallia "perässävedettävä"-olevia, jotka tarvitsevat kumppania ja tämän mielipidettä aivan kaikkeen.
D. Kohta on sinänsä turha, että tähän liittyvät pitkälti aiemmat A. ja B. Toiset katsovat olevan siedettävämpää jatkaa pettäjän kanssa, kun talous ja kulissit ovat kuitenkin kunnossa. Suht ok arkea ilman, että tarvitsee alkaa huushollia repiä maan tasalle ja alkaa laskeskella euroja.
E. Aivan, pienistä puroista tulee suuri virta... Mutta eikös ole kuitenkin mukavampaa viettää kaikki tai ainakin suurin osa mukavista pikkuiloista nautiskellen uskollisen kumppanin kanssa sen sijaan, että tekee sen yksin tai odottelee, josko muualla liehuvalla kumppanilla olisi aikaa viivähtää viettämässä näitä hetkiä yhdessä?
No juurikin sinua ap ainakin onnistui ärsyttämään.......
Herääminen siihen tosiasiaan, että sinä olit niin typerä ja herkkäuskoinen, että tuo ukkomies pystyi sua pissittämään 6-0, tekee susta vihaisen ja todella katkeran.
Haukut ja vähättelet vaimoja, vaikka itse olit niin rakkauden ja kosketuksen tarpeessa, ettet tajunnut merkkejä siitä, että tämä ihana mies olikin paskaa puhuva ukkomies.
Kuka onkaan suoritustasoltaan heikko, sitä sun tarttee nyt pohtia.
Oma harkintakykysi taitaa tarvita myös pikkusen harjoitusta.
Ou jei.
Osu ja upboss.
Onko mies valmis terapiaan ja jatkamaan liittoa pettävän vaimonsa kanssa?
Entäs jos jatkaakin, onko valmis vieläkin jos käry kävisi uudestaan.
Nainen venyy enemmän kuin mies. Niin se vaan taitaa olla.
Tietysti poikkeuksiakin on aina.
Aloittajalta kysyn, että mitkä motiivit ajoivat sinut tuohon ylimaallisen yliampuvaan aloitukseesi?
Tuomitsen tuollaisen jeesustelun varsinkin henkilöltä, joka on kakkoseksi hairahtunut tai joutunut, kuten itse asian ilmaiset.
Tapasitte pettäjäluuserin kanssa netissä, joka tulee nyt heti jokaiselle mieleen parhaana huijauspaikkana.
Kerrot itseäsi kunnioittaen kuinka lopetit suhteen saatusi selville, että iskit kyntesi varattuun tai rumemmin sanottuna paskaan. Kukaan meistä lukijoista ei tiedä kertomuksesi todenpitävyyttä, joten täällä satuja saa kertoja ja aina omaksi hyväkseen.
Hmmmmm! Asia on vaivannut sinua kuitenkin kaikesta päätellen liikaa, kun olet parin vuoden päästä nähnyt vaivaa käräyttääksesi pettäjän hänen vaimolleen. Uskoakseni sinusta, todennäköisesti kirjoitit nimettömän kirjeen! Oletko rehellinen ja reilu naisen alku (olet varmaan kokematon vielä), kun tuohon päädyit?
Miksi asia vaivasi sinua noin lyhyen tuttavuuden jälkeenkin niin paljon, että tätä miestä kerrot vakoilleesi nämä vuodet tuolla nettitreffisivustolla? Ja siksi käräytit
hänet! Tiedätkö olet sitä samaa maata kakkonen, kun tuon yhden ketjun sairas ja jo lähestymiskiellon saanut nainen?
Lopuksi! Turhaan minua epäilet tai haukut petetyksi vaimoksi sillä sitä en todellakaan ole. Sain ystävältäni viestin tästä pöyristyttävästä aloituksesta.
Onnellista Äitienpäivää kaikille äideille!
En ole aloittaja, en ole petetty, en kenenkään vaimo, en kakkonen. Mutta silti voin kuvitella aidon syyn sille, että miksi aloittaja kirjoitti kirjeen pari vuotta myöhemmin. No siksi, että on jo toipunut koko ukosta, niin silloin voi puhua jo avoimesti asioista. Monestihan on niin, että vaikka kiusattu, ei pysty puhumaan kenellekkään kun "tilanne on päällä", vasta myöhemmin. Tai, jos kyseinen petturi mies on tehnyt jonkun oikein jytky pettämisen, ja tämä ent. kakkonen kuuli siitä, ja ajatteli, että nyt ukon touhut seis.
Miksi täällä aina epäillään kirjoituksien, motiivien oikeellisuutta, ette kai niin katkeria ja kyynisiä ole, että anonyymit ihmiset tulisivat valehtelemaan palstalle? Mitä järkeä siinä olisi? Ja joskus niinkin, kun aloittaja on selvästi kirjoittanut esim. "en ole kakkonen, en petetty...jne." niin eiköhän joku kyynikko väännä sitäkin, että "varmasti olet kakkonen"..
Hyvät ihmiset, pysähtykää miettimään itseänne, jotta voisitte kehittyä ihmisinä.
Tässäkin ketjussa se nähdään: petettyjä ei pidä arvosteltavan. Eikä pettäjiä. Vain niitä kakkosia. Joita on myös oikeus haukkua mielinmäärin. Asiallista keskustelua ei tällä palstalla puolin eikä toisin synny.
Ei tietenkään täällä synny asiallista keskustelua. Täällä pyörii varmaan vuodesta toiseen se sama petettyjen vaimojen joukko. Kun joku uskaltaa kertoa jotain poikkipuoleista heistä ja pettäjämiehistä, niin johan syntyy älämölö.
Mutta ei sitä silti tiedä, vaikka joku petetty vaimo oivaltaisikin jotain. Toivossa on hyvä elää.
Itse en alentuisi pettäjän vaimoksi enkä kakkoseksi. Kyllä miehen pitää olla uskollinen ja rehellinen.
Kun tosiaan yrittää auttaa näitä vaimoja huomaamaan missä liemessä ovat, niin mitä saa kiitokseksi. Tässäpä se nähdään.
Ap, komppaan ssua hieman, mutta ymmärrä, että kaikki pettäjät eivät ole tapapettäjiä. Petetty vaimo, joka tietää pettäjämiehensä olevan juuri nyt tai jatkuvasti, vuosia, uskoton, on harvinainen. Riippumatta siitä, että liiton ulkopuolinen luulee "vaimon on pakko tietää", vaimo tietää vain sen, mitä mies hänelle kertoo.
Vaimo elää usein elämäntilanteessa, jossa ei tiedä mitään tai jossa on käynyt yksi käry/tunnustus joka synnytti uskottomuuskriisin. Siinä kriisissä eletään ja pari yhdessä yrittää ratkoa kriisiä, se vie kauan. Wi vaimo voi tietää, jos mies ratkoisi kriisiä epärehellisesti.
Monta käryä kestäneitäkin vaimoja on, mutta luulen että useimmat vaimot eroavat, jos miehen tapaususkottomuus tulee ilmi. Jos eivät, vaimon tunteet kuolevat lopulta tapapettäjään, ehkä hän elää kulissiliittoa lasten vuoksi.
"Petetty vaimo, joka tietää pettäjämiehensä olevan juuri nyt tai jatkuvasti, vuosia, uskoton, on harvinainen". . . Onko?
Itse kun voin heti luetella kolme em kaltaista vaimoa ja vieläpä niin, että olen yhden heistä kuullut sanovan seuraavasti: "Aivan sama kenen kanssa ukko pelehtii, kunhan tuo tilipussin kotiin" (sanatarkasti)
Taitaa se joka jättää pettäjämiehensä olla enemmän harvinaisuus. Mullakin lähipiirissä muutama nainen, joita mies pettää jatkuvasti. Ja molemmat on sanoneet, että ihan sama pettääkö, kunhan ei jätä. Mä kyselemään, että miten voit noin ajatella, etkö tunne miestäsi kohtaan mitään? Vastaus; mitä väliä, kunhan musta vaan ei tule jätettyä ja eronnutta naista.
"kunhan ei jätä", olet aivan oikeassa. Myöskin mulla on sukulais- sekä tuttavapiirissä muutama samanlainen rouva. Lisäksi nämä rouvat vielä uhkailevat jopa itsemurhalla sekä lapsilla. Eli että mies ei saa enään nähdä lapsiaan jos jättää heidät.
Kuka mies haluaa tuollaisessa tilanteessa lähteä siitä avioliitosta? Harva.
Ei mieskään halua menettää lapsiaan, ja epätoivoistahan se on näiden naisten kohdalla kun pitää kiristää miestä jäämään.
Minä en tunne ketään kertomanne kaltaista, en kiristäjiäkään. Kertomanne vaimojen puuskahdukset viestittävät vihaa ja välinpitämättömyyttä.
Avioliittonsa onnettomuutta valittavalle voi ystävänä suositella yksilö- ja pari terapiaa, mutta ystävätuella on rajansa. Jos mikään ei muutu, ystävänkään ei tarvitse kuunnella loputonta valitusta.Jos oma ystäväni eläisi noin liittoaan, riittävästi tuettuani en minä kuuntelisi hänen valitusta, sanoisin jämäkästi että asia ei enää mulle kuulu, aina jos yrittäisi asiassa puhua.
Jos noin olisi, liitto olisi onnettomanakin molemman kumppanin, miehen ja vaimon, oma valinta. Jokainen elää kuten itse päättää ja haluaa, jos avioliitto on molempien valinta, se kuulostaa surulliselta, mutta eläkööt sitten valintansa mukaan.
Taitaa olla yleisempää kuin äkkisältään luulisikaan... Itse olen eronnut viitisen vuotta sitten muista kuin uskottomuudesta johtuvista syistä - eli en voi kommentoida omakohtaisiin kokemuksiini pohjaten, vaan ystäväpiirissä "nähdyn ja kuullun" pohjalta. Eräässä tapauksessa vaimo sai kirjeen, jossa kerrottiin suht yksityiskohtaisesti miehen "harha-askeleesta": ei ollut mikään lyhyt juttu, vaan useamman vuoden kestänyt eikä pienintäkään epäillystä, etteikö olisi totta. Aika hämmästyneitä olimme, kun tämä nainen totesi olkiaan kohauttaen, ettei usko, jonkun kateellisen panettelua koko juttu. Ja elämä jatkui eikä mies ilmeisestikään ole peliään lopettanut. Pari ystävääni on todennut pettämisen paljastuttua, että elintaso laskisi kuin lehmän häntä, jos eron haluaisivat- joten parempi "katsoa ohi" tiettyjä juttuja kuin lähteä koko hommaa hajoittamaan ja asumaan jonnekin kerrostalokaksioon lasten kanssa.
Meitä on moneen lähtöön, osa lähtee saman tien ovet paukkuen, osa jää paikalleen punnittuaan asiat niin, että parempi elämä pettäjän kanssa kuin lähteä tyhjän päälle. Omassa tuttavapiirissä jää vähemmistöksi ne parit, jotka pettämisen jälkeen alkavat oikeasti työstää parisuhdettaan parempaan malliin.
Muuan huomio vielä... Mistä johtuu, että nämä "kunhan ei jätä"-kommentoijan kaltaiset ja epäilemättä tämä omakin kirjoitukseni keräävät miinuksia? Aivan kuin miinustamalla voisi jotenkin kieltää tämän asian olemassaolon... Että osa vaimoista ennemmin sietää pettävää ukkoa kuin lähtee omilleen...
Jos vaimo ei enää kauheasti välitä miehestään saati seksistä tämän kanssa, niin sellainen vaimo on lähinnä iloinen kun mies on paljon pois kotoa. Arki sujuu muuten harmoonisesti, ei riidellä, voi keskustella asioista, kumpikin arvostaa toista, mutta molemmat elävät omaa elämäänsä. Ei tarvitse jakaa tavaroita, luopua mieleisestä kodista ja hajottaa perhettä. Lapset tulevat juhlapyhinä kotiin, kaikki on tavattoman mukavaa.
Miehellä on sivusuhteensa, vaimolla ehkä myös. Lomat vietetään erikseen omissa porukoissa, mies salasuhteen kanssa, vaimo naisystävien kanssa ties missä shoppailemassa ja muuta kivaa. Molemmilla on rahaa nauttia elämästään. Mutta jos tulee jokin virallinen kutsu, niin silloin paikalla on kaikille tuttu aviopari. Tämä platoninen ystävyyssuhde ja mukava arkijärjestely on yleensä syy siihen miksei mies eroa eikä vaimoa haittaa miehen rinnakkaissuhde.
Hui kauheata.
Kylläpä lapset saavat oivan esimerkin parisuhteesta.. Kanssakäyminen on viileän asiallista ja kohteliasta, ei tunteiden näyttöä, ei mitään, mistä voisi päätellä vanhempien rakastavan toisiaan.. Surullista. Varsinkin se, että antaa mallin lapsilleen "onnellisesta" parisuhteesta, mihin tulee pyrkiä.
Jokainen elää kuten itse päättää ja haluaa. Mutta miksi nuo vaimot, jotka eivät halua tulla jätetyksi nostavat hemmetinmoisen metelin joka kerta kun mies jää taas kerran pettämisestä kiinni? Siinä saa kuulla suku, ystävät ja kylänmiehet miten mies taas petti. Ja ennenkaikkea se vieras nainen, joka on kerta toisensa jälkeen se ainoa syyllinen. Sitä mä en tajua. Jos tietää miehensä pettävän ja ei halua erota hänestä, niin pitäkööt melut mahassaan.
Mun mielestä myös ystävätuella on rajansa. Mä olen päättänyt, että seuraavan kerran sanon mm. siskolleni, että sulla on mahdollisuus myös elää toisin. Jos et sitä mahdollisuutta halua käyttää, ole hiljaa. Mä olen ehkä siinä mielessä erilainen nainen, että mulle riitti yksi kerta pettämistä miehen taholta. Kun en sitä pystynyt anteeksi antamaan, niin mies sai mennä. En mä käy elämään liitossa, jossa en ole onnellinen.
Nuo lapsilla ja itsemurhalla kiristävät vaimot tarvitsee oikeasti apua. Sitä en tiedä, kuinka paljon heitä todellisuudessa on. Pettävien miesten juttuja jos uskoo, niin aika paljon. Mä en usko mitään, mitä pettäjä suustaan suoltaa.
Hei haloo tiedän monta perhettä jossa vanhemmat ovat ihan uskollisia toisilleen mutta ihan saakelin tyytymättömiä silti yhteiseloonsa. Ihan sama millä motiiveilla siellä eläminen saadaan huonommaksi tai paremmaksi pääasia että lapset näkee kaksi tyytyväistä vanhempaa vaikka setyytyväisyys ei tulisikaan heidän keskinäisestä seksielosta.
Älkää aliarvioiko lapsia, mitä he näkevät ja mitä he tuntevat, silloin ei todellakaan ole sama, millä motiiveilla elämää parannetaan/huonnonetaan. Ne kyllä vaistoavat mikä on aitoa, mikä on feikkiä.
Ellet sitten oikeasti halua lapsillesi viestittää, että on ihan okei, että petetään isää/äitiä, kun sillä toimenpiteellä saa itsensä iloiseksi ja tyytyväiseksi, tai jos ei petetä, niin ollaan tyytymättömiä ja se antaa oikeuden loukkaamaan, solvaamaan ja syyttämään toista omasta huonosta olostaan.
Vaikka vanhemmmat olisivat uskollisia toisilleen, mutta kanssakäyminen kylmän viileää, on se mielestäni ihan yhtä paha asia, kuin pettävät puolisot, jotka jäävät suhteeseen "lasten takia". Ajatelkaa niitä lapsia, samanlaista suhdettako toivotte heillekin tulevaisuudessaan?
Tuskinpa lapset uskovat, jos sanotte heille "tehkää niin kuin minä sanon, ei niin kuin minä teen"..
Luepa sinäkin tarkemmin! Aikuiset lapset muuttaneet jo pois kotoa ja kyllä minustakin on ihan järkevää jatkaa avioliittoaan tuolla tavalla. Hyvänä ystävänä tukien toinen toistaan hamaan vanhuuteen asti ilman riitoja ja sotimista! Harvoin se suhde enää vanhempana vaihtamalla paranee. Usean kymmenen vuoden historialla on myös takuunsa yhteisen elämän jatkumiseen..
Osalla on jo lapsenlapset ja he tuovat oman nautintonsa tuollaisen avioliiton arkeen sekä myös juhlaan.
Eikä aikaakaan niin se vanheneva "suuri rakastajakin" lopettaa juoksunsa. Sen jälkeen hän satsaa vieläkin enemmän yhteiseen loppuelämään.
Rakkaus ei ole enää suurta intohimoa, mutta se on kuitenkin olemassa! Se on vain muuttanut vuosien varrella muotoaan.
Nuoret eivät tälläistä ymmärrä, mutta voin luvata että tekin vanhenette ja löydätte elämästä uudenlaisia ulottuvuuksia.
Lopettakaa nyt ihmeessä toisten parisuhteiden vatvominen ja antakaa heidän hoitaa asiansa kuten parhaiten näkevät!
Tuttavapiirissä on tällainen pariskunta - olihan siinä hetken hämentynyt olo kun jostain "vuosi", että miehellä on ollut jo pitkään salasuhde, josta vaimo on tietoinen. Mutta mitäpä se meille parisuhteen ulkopuolisille kuuluu, miten elämänsä elävät. Pariskunta on varmasti sopinut keskenään ne rajat, joiden puitteissa heidän liittonsa toimii ja kaiketi tämä kuvio on salarakkaallekin sopiva järjestely, kun mukana pysyy. Pariskunta vaikuttaa päällepäin yhtä sopuisalta "dream teamilta" kuin joskus 15 vuotta sitten ja ovat ilmeisen tyytyväisiä elämäänsä, vaikka se jotenkin tiettyjä tahoja närästääkin.
Eihän sellaisessa liitossa jossa arki sujuu harmonisesti lapsilla mitään hätää ole? Jos äitiä ei haittaa iskän juoksut tai päinvastoin ei kukaan kärsi. Pahinta minusta on jos sen aikuisen on oltava joku erehtymätön yli-ihminen lapsilleen ja näyttää sitä esimerkkiä että kaikki sujuu niin täydellisesti. On hyvä että se lapsikin jossain kohti tajuaa vanhempiensa inhimillisyyden ja niihän siinä käy. Ei se äiti tai iskä ole enään myöhemmin se esimerkki vaan tarkoitus onkin se että lapsi luoitse itselleen sopivan arvoajattelun. Nuori kyseenalaistaa vanhempana halusit sitä tai et. Todella kurjistakin oloista on kasvatettu maailmaan ihan onnellisia ja oikeamielisiä aikuisia. Kyllä lapselle voi oikeasti myöhemmin sanoakkin että älä tee niin kuin minä teen mutta sen toisen osan voi jatkaa että tee niinkuin sinä koet itsellesi hyväksi. Kuuntele itseäsi.
No onnea vaan teille ja teidän lapsille ja lapsenlapsilleen, he ovatkin varmaan ylpeitä teidän järjestä ja salarakasjärjestelyistä. Eikä siinä mitään, se on vaan teidän tapa ja malliesimerkki.
Itsellä on ollut esimerkkinä ja mallina vanhemmat, jotka näyttivät tunteensa toisilleen meidän lasten nähden, kuinka rakstetaan oikeasti ja myös kuinka riidellään ja asiat saadaan sovittua ja miten sovinto tehdään.
Isäni kuoli noin 10 vuotta sitten, sairastettuuaan viimeiset 5 vuotta, vielä 2 vuotta ennen kuolemaansa hänellä oli fritsuja kaulassa äitini toimesta :D
Naimisissa he ehtivät olla 38 vuotta, mikä siis päättyi isäni kuolemaan. Varmaan paheksuttava malli kaikille järkiavioliitoille, mutta minulle se on se oikea parisuhdemalli. :)
Niin no minun ex-mieheni varttui juuri tuollaisessa perheidyllissä, missä omat vanhemmat ja isovanhemmat viimeiseen saakka rakastivat ja huolehtivat toisistaan.
Se sitoutuminen ja aito välittäminen oli kaunista katseltavaa. Minulle arvokas esikuva, sillä omat vanhempani juuri ja juuri sietivät toisiaan.
Se ei estänyt pojasta kehittymästä varsinaista pelimiestä ja naistenkaatajaa. Se tuli minulle yllätyksenä, sillä kuvittelin tuolllaisen perhekeskeisen suvun pojan olevan sitoutuvaa tyyppiä. En vieläkään lakkaa ihmettelemästä mikä tämä viimeisen sukupolven kohdalla meni pieleen.
Mies on minun jälkeeni eronnut jo kaksi muutakin kertaa uskottomuutensa vuoksi. Ja minä sen sijaan olen ehdottoman uskollinen, vaikka omat vanhemmat pörräsivät salaa tahoillaan.
Feikkiavioliitolle!
Mistä päättelet, että tuo kommenttini on omasta elämästäni? Se on yleinen näkemys ja tunnen kyllä tuollaisia tapauksia jopa muutaman.
Ja heidän rakkauden näyttämisensä on ulkopuolisilta piilossa suurelta on, joten kukaan ei pysty arvioimaan heidän parisuhteensa tilaa.
Voin myös sinulle kertoa, että sairasvuoteella nähdyt fritsut kaulassaan makaava isäsi ja hänen rakkauden määränsä on tuon perustella ainakin hyvinkin epäselvä.
Erikoinen parisuhdemalli! Ei mitenkään kaunis näky kenenkään kaulassa saati sitten vanhan miehen.
Tuosta muistui mieleen teinitytön lausuma vanhempiensa suhdetilanteessa, kun ero oli jo salasuhteen vuoksi tulossa. Häneltä kysyttäessä, että miten teillä kotona nyt menee niin hän vastasi, että hyvin. He panivat viime yönä!
Minä kirjoitin tuosta järkiavioliitosta, sillä olen nähnyt kyseisiä järjestelyjä jotka toimivat noin. Itse on ole tuota kokenut enkä toivo kokevani.
Tietysti rakastava, sitoutunut ja uskollinen ydinperhe on ihanne kaikille. Mutta kun kysyttiin miksi jotkut avioparit ovat salasuhteista huolimatta yhdessä tyynen rauhallisesti, niin kirjoitin aiheesta sen mitä tiedän.
Siitä päättelin, kun niin hyvin osaat kuvailla tuntemuksia ja käytäntöjä järkiliitosta. Ja näköjään puolustat tuota käytäntöä henkeen ja vereen :)
En kommentoinutkaan tunteita mitä ulkopuoliset näkevät ja aistivat, vaan ihan (parin omien) lasten näkökulmasta vanhempiensa kanssakäymisestä.
Eihän niitä tarvitsekaan näyttää ventovieraille ja ulkopuolisille, mutta kyllä se vaan näkyy niillekin, kun oikeasti ja aidosti rakastavat toinen toistaan.
Mutta tästähän sinä et tiedä, miehen rakkauden osoitukset kuuluvat salarakkaalle. Vaimolle sanotaan kohteliaasti aamulla hyvää huomenta, ja jos sattuu vaikka kotona yönsä viettämään, voi sanoa myös hyvää yötä.
Mitä isääni tulee, hän sairasti sen 5 vuotta, mutta vuoteenomana oli viimeiset 2 viikkoa elämästään, jolloin niitä fritsuja ei luonnollisestikaan hänen kaulassa ollut.
Iältään toki olivat molemmat vanhoja, mutta jos lempi leiskui noinkin kauan toisiaan kohtaan, en näe siinä mitään irvokasta, päin vastoin :)
Ja ainakin minulle se on sopivampi rakkauden osoitus kuin aamuisin viileän ylikohtelias hyvän huomenen toivotus. Ymmärrän kyllä, että järkiavioliitossa nämä suudelmat ja muut intiimimmät kanssakäymiset ovat paheksuttavaa ja ei- toivottavaa. Sillä nehän kuuluvat niille salarakkaille. En niinkään sanoisi järkiavioliitoksi, enemmänkin tuo on kulissiavioliitto, pääasia että ulospäin kaikki näyttää täydelliseltä!
Mitäpä sinä tiedät yhdestäkään kirjoittajasta, joten lopeta nyt ihmeessä tuo syyttelemisesi!
Olet nähtävästi niitä tyyppejä, jotka tölväisevät vastapuolta ilkeästi hymiöiden kera, aivan kuin samalla pyytäisit anteeksi ilkeyttäsi.
Minä en tuomitse järkiavioliittoja! Olen nähnyt sellaisia lähipiirissäni, eikä niissä aina ole uskottomuutta kysymyksessä. Hyvin toimivat ja ovat tyytyväisiä elämäänsä arvostaen toinen toistaan. Ikäluokka on n. 60v.
Mikä on sinun motiivisi arvostella järkiliittoja? Nyt ei siis ole kysymys vale-tai lumeliitoista. Älä tuomitse sellaista, mitä et itse ole kokenut!
Mitä sinusta luen rivien välistä niin sinä tunnut puolustavan salasuhteita ja sinusta vain niissä on oikeanlaista rakkautta! Uskottomuus on sinusta ok...? Olet nähtävästi sitä ikäluokkaa joka kokee, että varattu on vain hidaste oikeanlaiseen suhteeseen.
Kiitos samoin, älä sinäkäään tuomitse rakkausavioliittoja, vaikka et ole kokenutkaan sellaista.
Minähän toivotin onnea valitsemallesi tielle, ihan vilpittömästi ja sinä vedät herneen nenuun jostain hymiöistä.
Minun puolesta jokainen valitkoon mieleisensä lajin avioliiton saralta, itse tiedän etten pystyisi tuohon näyttelemiseen ja kulissien pystyssä pitämiseen, jos koet sen syyttelyksi, niin olkoon sitten niin. Ettei vaan omatuntosi siellä närkästynyt?
Onko arvostusta toista ihmistä kohtaan pitää salarakasta? Ehkä sinun mielestä on, ja kuvailemasi esimerkki että miehellä salarakas ja vaimo vaan shoppailee, kertoo kyllä minulle, että materia ja sen kylläisyys siinä suhteessa jyllää, eikä raukkauden ja arvostuksen tunteet toisiaan kohtaan.
Mutta jos tulee onnelliseksi noin, niin mikäpä minä sitä olen tuomitsemaan, vakka kantensa valtisee, ei se minulta ole pois :)
Sinun rivienvälistälukutaito on alle välttävän, missään kohtaa en ole salasuhteita puolustanut, enkä niitä hyväksy. Ja uskottomuus, sitä en suvaitse missään muodossa.
Vanhempani olivat ihan keskenään naimisissa, eikä niiltä olisi jäänyt kuteja enää muille ulkopuolisille rakkauden nälkäisille :)
Jotta tiedän, että ihan oikeissakin avioliitoissa on sitä oikeaa rakkautta.
Aion jatkaa valitsemallani tiellä, jo 11 vuotta rakkaussuhteessa, jossa kolmansille osapuolille ei ole sijaa.. tai ainakaan energia ei riitäisi heitä tyydyttämään ;)
Hyvää jatkoa ja runsasjärkistä elämää teille!
Minun kohdalla kävi niin, exä oli erittäin väkivaltainen ja kun mies ilmoitti haluavansa erota, niin yritti itsemurhaa tilanteessa, jossa tiesi miehen ehtivän apuun....pelkkää vallankäyttöä siis. Kun ei onnistunut tavoitteessaan ja mies edelleen halusi erota, jatkoi samaa väkivaltaa ja alistamista. 1,5v kesti ennenkun päästi irti miehestä, joka rakasti toista.
Hyvää päivää kirvesvartta...mitä yrität höpistä?
Kenelle onnea olet toivottamassa? Ainahan sitä jokainen tarvitsee, minäkin pitkässä ja onnellisessa avioliitossa. En ole siis eronnut, petetty, jätetty enkä myöskään salasuhteile...kaiva siitä sitten.:))
Sorry, mutta minusta vaikuttaa tuon sekavan kirjoituksesi perusteella, että sekoitat useamman kirjoittajan kommentit.
Se koira älähtää jne.
Toivotin kaikille niille onnea, jotka puolustivat järkiavioliittoa. Et näköjään enää osaa lukea rivejäkään. Rivien välissä on edelleenkin ihan tyhjää. Ja nyt sinultakin tuli jo hymiöt! :)
Voisiko olla se vaimo ei enää jaksa välittää. Tietää että ukko palaa aina takaisin sen vaimon luo. Aina.
Kysymyksen voi esittää myös toisella tavalla: mikä saa pettäjämiehen roikkumaan vuosikymmeniä vaimossaan? Eikös avioliitossa ole kaksi ihmistä? Mieskin voi erota ilman, että vaimo pystyisi sen estämään.
A) Taloudellisesti ajatteleva mies, jonka elintaso putoaisi erossa ja omaisuuden osituksessa huomattavasti.
B) Kulissien kaatumista pelkäävät miehet. Ihan sama miten menee kunhan näyttää hyvältä -periaatteella elävät.
C) Suoritustasoltaan heikkotasoiset miehet. Varmasti osa näistä miehistä on sen verran suorituskyvyltään heikkoja että tarvitsevat tukijoukoikseen vahvan vaimon.
D) Mukavuudenhaluiset miehet, joille stressaava salailurumba on ok, kunhan ei tarvitse vaivautua eroamaan tai muuttamaan mitään.
E) Pienistä yhteisistä hetkistä ilonsa saavat miehet. Esim. että on kivempi osallistua perheenä sukujuhliin, olla isänä lastensa arjessa läsnä, olla vaimolle tuttu ja turvallinen kumppani, tulla töistä mukavaan perhekotiin missä arki sujuu rutiinilla.
Itsellä on nimittäin se ongelma, että en pääse exästäni avioerosta huolimatta eroon. Erosin hänen uskottomuutensa vuoksi, mutta mies ei päästä irti. Hän soittaa monta kertaa päivässä, ei nyt varsinaisesti ahdistele, mutta en millään jaksa niin tiivistä yhteydenpitoa. Tämä vaimo päästi irti hyvinkin nopeasti, mutta mies heittäytyy kynnysmatoksi ja vonkaa takaisin kotiin.
Totta varmasti tuokin. Aika rasittava tuo ex-miehesi!
Onhan näitä molempiin suuntiin. Mutta mistä kertoo se että kumppani muuttuu myös ulkoisesti eli: Naisen mies petti naista vuositolkulla monien kanssa ja nainen tiesi/arvasi mutta kun mies kärähti silmien edessä niin sitten vasta laittoi ulkoruokintaan. Otti kuitenkin miehen takaisin ja nyt kun oikein "yritetään" niin nainen on muuttanut jopa ulkomuotoaan/pukeutumistaan ja elämäntyyliään samanhenkiseksi kuin miehen elämäntyyli (=rokkari ja nainen oli ennen enemmänkin ladytyylinen/konservatiivinen).
Pitääkö oikeasti sen pettäjäukon/tai akan vuoksi muuttaa oma identiteeettikin että SAA pitää sen ihanuuden?
oli syy mikä oli mutta varmaan surullisin tapaus jota olen puolivuotta vierestä katsonut on että mies petti, selitteli itsensä kuiville vesille, vaimo uskoi että toinen nainen vei mies ei kerennyt edes vikistä vastaan, asia pyyhttiin pöydältä ja taas jatketaan auvoista avio onnea.
alussa vaimon ystävänä ajatteli tuon sitä vaan vietiin ajattelun olevan sitä shokki vaihetta, johon jysähtää kun 20 vuotta yhteistä elämää kaatuu niskaan, mutta kuukausien kuluttuakin mielipide on vielä sama eikä asiasta sittemmin ole puolisoiden välillä keskusteltu, kerta kuulemma riitti, herättää ajatuksen - niin mistä? siitä että tapus toistuu jossain vaiheessa ja totuus on liian julma petetylle eikä sitä halua vielä käsitellä. ja kun tietää mitä noista käsittelemättömistä asioista seuraa, niitä ei pakoon pääse, jossain ajatuksten kolkissa ne aina pyörii ennenkuin hyökkää päälinmäiseksi pedoksi..
Analyysit lopussa! Pidä sinäkin huoli vain omista asioistasi!!!
Lapsellista ja katkeraa tekstiä....
Todennäköisesti et ole vaimon ystävä vaan tuon pelkuriukon pikkuystävätär!
Niin makaa kuin petaa eli mitäs läksit...sinulla on ollut jo todella rankaa puoli vuotta ja ihan turhaa. Odota, mutta älä pitkästy odottamiseen!
jep jep... kyseessä on ystävä neljänkymmenen vuoden takaa.. "tavattiin" synnytyssairaalalla, jossa äideistä tuli hyviä ystäviä.
ja kyllä pidän huolta omista asioistani SEKÄ ystäväni, annan hänen tehdä omaa elämää koskevat päätökset oli ne sitten musta oikeita tai vääriä, MUTTA kerroin hänelle että hän tietää mistä mut löytää ja tavoittaa tarvittaessa, kuten aina on.
No mitäpä se meille kuuluu mikä on kenenkin vaimon tai miehen motiivi yhdessäelämiseen mutta mulle ei oikeasti tulisi itteleni pieneen mieleenikään kirjoittaa tai soittaa kenenkään vaimolle jos olisin huuseerannu sen miehen kanssa. Jos se mies on suakin kusettanu olet itse ilmeisesti suorituskyvyiltäsi niin heikkotasoinen että sinuakin on helppo huijata? Olen myös sitä mieltä että oli vaimon motiivi siihen avioliittonsa pitämiseen mikä tahansa niin vaimo ei sillä tee kenelläkkään muulle mitään pahaa kuin itselleen jos edes sitä? Jos hän on menettänyt jo uskollisen miehen saa motiivi muuttua vaikka mukavuuden haluksi tai taloudelliseksi hyödyksi mitä valiä? Vaimon alkuperäinen motiivi on voinut olla ihan puhdas usko ja rakkaus mutta kai se siinä kohtaa joksi toiseksi muuttuu kun ukko kärähtää? Eikös petetty vaimo saa ottaa siitä iloa mitä enään jäljellä on? Tuohon elintasomotiiviin en lähtisi enään uskomaan koska tämän päivän naiset varmasti aika pitkälle pärjäävät omillaan mutta ehkä lasten etu tai satunnaiset lomamatkat painavat vaakakupissa? Vaimolla nimittäin ei välttämättä ole itsellä uutta miestä kiikarissa niin ottakoon lomamatkansa jos pystyy siihen? Onhan niitäkin vaimoja jotka potkii ukot pienemmästäkin pihalle.
Soo- olen täydellisen samaa mieltä kanssasi! Eläkää ja antakaa toistenkin elää- jokainen valitsemallaan tavalla!
Näen punaista, kun luen näiden kakkosten vaahtoavan ja vatvovan petetyn vaimon motiivia! Aina sama laulu, mutta mitä se ulkopuoliselle kuuluu.
Kaikesta paistaa läpi kateus ja myös katkeruus, kun se pettäjä ei ole ratkaisuaan pystynyt tekemään. Rassukat odottavat vuodesta toiseen ja vähemmästäkin nousee ilkeys pintaan!
Sorry nyt vaan, mutta minä en ainakaan ottaisi pettävää ukkoa itselleni. Mutta tämähän on jokaisessa tätä asiaa sivuavassa ketjussa petettyjen naisten viljelemä uskomus, siis että miehen huijaama nainen ottaisi hänet avosylin vastaan. Ehei, säälii miestä ja vaimoa, kunhan on siitä järkytyksestä toipunut, että joutui huijatuksi.
Et sinä ottaisikaan, mutta kakkonen ottaisi.
"Jos se mies on suakin kusettanu olet itse ilmeisesti suorituskyvyiltäsi niin heikkotasoinen että sinuakin on helppo huijata?"
Tämä on hyvin ala-arvoinen lause, joka ei kerro mitään apsta vaan ainoastaan kirjoittajasta. Yhteiskunta perustuu siihen, että voimme luottaa toinen toisiimme ja väärinkohdeltuja tuetaan, näin ihmiset yleensä toimivat. Kirjoittaja kuuluu vähemmistöön, jonka mielestä kusettaminen on ok ja sen uhri olisi tyhmä, jota saa hän itsekin potkia vain lisää päähän. Kirjoittaja, sinulla on asennevamma, mene itseesi.
Ihminen yrittää aina selittää asiat itselleen suotuisalla tavalla. Kyllä ymmärränkin näitä petettyjä vaimoja. Näihin pettämiskuvioihin käy varmaan joltensakin se sammakkovertaus. Sammakko oli kattilassa, jonka vettä vähitellen lämmitettiin. Sammakko ei huomannut asiaa, ennen kuin kiehui kuoliaaksi. Suhteen kuihtumiseen jotenkin tottuu, tottuu ottamaan aina vain enemmän s´ntaa niskaan. Tyytyy aina vain vähempään. Mahdollisuudet ylipäätään elämässä saattavat kuihtua kuihtumistaan. Sitten jäljellä on enää se pettävä mies. Kuinka siitä enää voisi otettaan irrottaa. Silloin naisen saattaa vallata myös sellainen harha, että miehen vielä joku toinen huolisi.
Eräs, joka on kuullut monta kummallista tarinaa pettäjämiehistä tutuiltaan.
Et ilmeisesti lukenut aloittajan listaa jossa hän samoin esitti vaimoista jotka uskovat ja luottavat? Aloittajan mielestä ne vaimot ovat suorituskyvyiltään heikkotasoisia joita on helppo kusettaa. Kerro mitä eroa on toisella naisella tai vaimolla jota on helppo kusettaa ? Voiko vain vaimosta sanoa tuota mutta ei kakkosesta jota on yhtä lailla kusetettu? Etko tajunnut?
Lue nyt saakeli tuo aloitus mihin tuo sinun asennevammainen on vastannut. Et ymmärrä ironiaa? Se ala-arvoinen lause lähti ihan aloittajan kynätä ei tuon kommentin kirjoittajan joka sitä vain siteraa. Aloittaja pitää vaimoja tyhmänä. Vaimoja joita on petetty ja joita on helppo kusettaa.
Kakkosella ei voi olla mitään todellista tietoa perheen elämästä.Tarinoita kuulee, muuten eiheri piparia.
Kyllä kakkosella voi olla enemmän tietoa miehen sielunelämästä kun vaimolla. Mies ei pysty puhumaan / jakamaan ajatuksiaan vaimonsa kanssa vaan pystyy olemaan avoimempi kakkosen kanssa.
Omassa suhteessani, joka kesti n. kuusi vuotta, mies oli täysin erillainen minun seurassani kun vaimonsa, jonka kanssa kuitenkin ollut jo n. 30 vuotta.
Tiedä sitten, mikä oli roolin vetoa ja mikä ei..
Hohhoijaa kyllä se "avoimuus" on puhdasta roolin vetoa sanon ma. Sama avoimuus sillä oli 30 vuotta sitten vaimonsa kanssa. Kyllä ne siistit housutkin vaihtuu nopsaa verkkareihin ja pieraisu lakkaa olemasta romanttista kun aletaan asumaan saman katon alla. Mies on ollut sinulle sitä mitä onolettanut sinun haluavankin hänen olevan. IIk ihanaa kun sä olet noin avoin...no mies on sitä tasan niin kauan ku haluaa esittää sankaria jollekkin. Niinkuin vaimolleenkin alkuaikoina.
Onhan se totta että toiset saa toisista hyvät puolet esille ja toiset taas huonot puolet mutta ne molemmat puolet siinä miehessä on olemassa. Se avoin ja se vähemmän avoin. Ihan sama mies sillä vaimolla oli kuin sinullakin.
Never again, tuota kutsutaan kaksinaamaisuudeksi.
Toi on kyllä niin toiveajattelua, että............. Monikaan ei uskoisi mitä kaikkea skeidaa mun ukko oli kakkosilleen suoltanut. Kukaan niistä ei tiennyt mitään niistä kaikkein olennaisemmista asioista sen elämässä. Kaikki oli selitetty siloteltuna ja kiilloteltuna. Raha-asiat, perhesuhteet, työasiat... aivan kaikki. Esitti naisille herttaista herrasmiestä, joka jaksoi odottaa sänkyyn pääsyä. Kaikki toiminta kuitenkin tähtäsi juuri ja ainoastaan siihen.
Jokainen asia minkä se oli kertonut tai antanut ymmärtää itsestään oli feikki. Tiesin että se oli härski, mutta en olisi aivan tuossa mittakaavassa olisi siitä uskonut.
Ja mikä kauheinta, kaikkiin niihin naisiin oli ne jutut täysillä uponneet ja ne rakasti sitä.
Minä häpesin koska mulla oli noin piittaamaton ja tunteeton aviomies.
Onko se nyt ex? Jos ei ole, miksei?
Tulee mieleen oma ex. Hän valehteli salarakkaalleen melkein kaiken, työnkuvansa, kotiosoitteensa, varallisuutensa ja tietysti siviilisäätynsä... Tämän miehen tapauksessa kyseessä oli huono itsetunto, salarakas oli tavallaan ihaileva yleisö, jolle mies sai esittää kiiltokuvaversion itsestään. Kaikkein paksuinta oli kun salakuuntelin miehen selostavan puhelimessa salarakkaalle, ettei voi lähteä minnekään, tänään pitää siivota asunto. Olin revetä siitä uutisesta, että mies kerrankin muka siivoaisi.
No, mitäs luulet?
JuuriJuuri näin. Moni nauraa,kun sanon,etten enää koskaan muuta yhteen kenenkään kanssa. Naurakoot. Mutta en todella huoli ketään . Seksiä saan irtonumerona,tottakai kondomilla.
Never again, usko mitä haluat, mutta tuota kirjoittamaasi asiaa et voi todeksi todistaa, joten lopetahan sinäkin itsesi ylentäminen! Jollain tavalla tuo kakkosuuskin täytyy pystyä puolustamaan. :)
Et ole ollut kärpäsenä katossa mukana pitkässä parisuhteessa!
Tuokin pari on ollut yhtä ihastunut ja rakastunut toisiinsa ainakin suhteen alkuaikoina, joten olet noiden ajatustesi/uskomuksesi kanssa täydellisesti kusetettu.
Varmaan joo mutta en sentään alentunut sille alhaiselle tasolle, että oisin haistellut miehen kalsareita ja tutkinut sukupuolielimiä, että onko nitä käytetty vai ei...niinkuin vaimo teki.
Niin ja mies ei koskenutkaan vaimoonsa meidän suhteemme aikana...ja tieto on varmaa koska keskustelimme kolmestaan hyvinkin monta kertaa ...
Rakkaus noin pitkässä suhteessa on ded, enemmän se on sellaista " sisarellisuutta"!
Jos vaimo tutkii kalsareita, voit tehdä johtopäätöksen, että mies kieltää jyrkän ehdottamasti uskottomuutensa kodissaan. Ilmeisesti kuuluu heihin, jotka raivoavat ja syyttävät vaimoaan vainoharhaiseksi hulluksi, jos tätä epäilee ja haluaa keskustella. Kun tätä miehen henkistä väkivaltaa jatkuu tarpeeksi pitkään, lopulta vaimo on 'vainoharhainen' ja kalsareiden perässä, Kaksinaamainen kaveri, kuten kerroin.
tätä lukiessa tulee vain todistetuksi että nainen on naiselle susi..
täällä sätitään ja sivalletaan puolin ja toisin ja se syyllinen kuten tässäkin ketjussa pettäjä mies istuskelee sohvalla ja katselee lätkää....
ykkösille ja kakkosille: se pettäjä on käynyt jo kusaisemassa teidän molempien laatikoille, pettänyt lupauksensa kertomalla molemmille satunsa, älkää nyt enään antako sen tekojen tappaa elämän haluanne vaipumalla katkeruuteen... se on synkkä ja pimeä tie jolta ei helpolla pois pääse ja alkaa pidemmän päälle vaikuttamaan kaikkeen..
On se nahkapatukka hyvää ja haluttua,kun pitää ihan tapella siitä ja sen omistajasta😂😂😂😂
Minusta on huvittavaa kuunnella "mium mies" juttuja. Ja että puhelimessa lukee keski ikäisillä Rakas 😂😂Olen eronnut nainen ja en enää koskaan jaksaisi sitä miun miehen kyttäystä. Eli koin olevani vankilassa,kun miun mies kyseli jatkuvasti mis sie oot mitä sie teet. Ja piru oli monessa asiassa. Mustasukkainen. Nyt on ihanaaa,kun saan olla kaupoissa tuntikausia eikä kukaan hoputa. Lapset ovat jo isoja. Heille toki aina vastaan ja autan jne. En todella ymmärrä myöskään naisia,jotka ylistää miestään ja kuitenkin välillä valittavat,kuinka vaikeaa on.
Voitko kuvitella kaikilla ei ole samanlainen avioliitto kuin sinulla.
Kun näitä juttuja lukee, tuntuu siltä että kaikki parisuhteet ja ihmiset niissä ovat täysin mätiä. Että pakko pysyä yhdessä vaikka puoliso pettää. Missä on ihmisten itsearvostus? Eikö kaikkien pitäisi pyrkiä olla onnellinen ja saada rakastaa ja saada rakkautta? Voida luottaa kumppaniin? Miksi ihmiset tyytyvät elämään suhteessa jossa ei toiseen voi luottaa? Itselleni on vaikea olla edes ”tuttava” ihmisen kanssa johon en luota....kyllä välttelen ihan tuollaisen tuttavan seuraa. Saatikka että hän olisi puolisoni tai ystäväni tai kaverini. Itse olen petetty eronnut vaimo, mieheni jätti minut toisen vuoksi. Eron harkinta-ajalla olisin halunnut jatkaa liittoamme ja uskoin pystyväni antamaan anteeksi. Mieheni valitsi kuitenkin uuden naisensa ja varmasti näin olikin hyvä sillä nyt kun aikaa erosta on kulunut, ymmärrän etten olisi voinut häneen enää ikinä luottaa enkä aidosti häntä rakastaa.
Nyt tässä neljättä vuotta sinkkuna ollessani mietin että onko kaikki parisuhteet ja ihmiset näin mätiä? Eikö mikään ole aitoa ja todellista? Kaikki vaan pelkkää itsekästä toimintaa ja sanotut sanat ja näytetyt tunteet pelkkää valetta? Kun itse en ole tuollainen valehteleva pettäjä vaan aidosti tunteensa näyttävä, rehellinen ja rakastava. Nii eikö mihinkään voi enää luottaa että kyseessä olisivat aidot ja rehelliset tunteet? Yksinkö tässä on lopun ikäänsä oltava jos maailmassa on vaan pelkkää valetta ja kaikki feikattua?
Tämäkin aloitus on manipulaatinen kirjoitus naiselta joka haluaa jonkun miehen, mutta mies ei suostu eroamaan.
Tiedättekö on sellaisia pareja, joissa tunnetaan jo toinen niin hyvin, että hyväksytään myös virheet. Eikös se ole sitä rakkautta parhaimmillaan toista ihmistä kohtaan. Täällä ajatellaan ihmistä hyvin pinnallisesti, mutta jos tuntee toisen todella syvällisesti, niin antaa monta asiaa anteeksi, niin vaimo kuin mieskin. Nämä palstojen manipuloijat jotka eivät vapaalta markkinoilta puolisoa saa, yrittävät tällä keinoin sotkeutua ihmisten elämään.
Jospa ymmärtäisitte yhden asian, - on pariskuntia jotka ovat päättäneet pysyä yhdessä ja tekevät töitä sen eteen. Vaikka ollaan parisuhtteessa, niin me kaikki ollaan myös yksilöitä virheinemme.
Ö: typeryyttä on hyväksyä ja olla epäitsekäs omasta onnellisuudesta!
Pettämistä tulee olemaan aina ja sitä on aina ollut. Pahenemaan päin vaan on. Ei se mikään uusi ilmiö ole. Itse omasta elämästä päätät joten..