Kuinka saan uusia kavereita

Olen huomannut, että aikuisena on paljon vaikeampi saada uusia kavereita. Nuorempana sitä on ollut yhtä sun toista kaveria koulu ja harrastus ajoilta. Olen ollut monessa paikassa töissä ja minun vuorovaikutustaidoissa ei ole mielestäni vikaa. En ole ujo vaan enemmänkin huumorintajuinen ja itsevarma. Itsevarmuus on saattanut muodostua siinä ongelmaksi, että nykyään entisten kaverisuhteiden kokemusten kautta, minusta on tullut huomattavasti valikoivampi ihmisiä kohtaan.

En tarkoita sitä, että en tulisi toimeen sellaisten ihmisten kanssa joista en pidä. Yleensä en tuomitse heti alkukättelyssä ihmistä siinä suhteessa, että
" tuon kanssa, en missään nimessä ala kaveeraa". On ihmisiä joista en pidä, mutta tulen kumminkin hyvin toimeen heidän kanssaan.

Nyt kysyisin teiltä kaikilta, että miten te luotte kaverisuhteita, eli miten ja missä. Ei riitä, että joku kirjoittaa vastaukseksi " aloita joku harrastus tai liity johonkin kurssille", sillä se ei vielä riitä kaverisuhteen luomiselle. Täytyy toimia ja meillä jokaisella on omat tyylit ja voisin sanoa, että se näkyy luonteessa.
158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä tuo pitää paikkaansa ,että vaikeampi saada uusia kavereita. Ei sinun ole pakko jonkun kaveerata jos et pidä hänestä. Mitenkö kaverisuhteita? Aika vaikeita kysymyksiä. Mielestäni kai ,että tutustuminen paras tapa uusiin ihmisiin ,smalltalkia ja sosiaaliseen taitoa. Yleensä minä aluksi varovainen ja pinnallinen kun näkisin pidemmän päälle ,että voinko olla tosi kaveerata tai pelkkä pinnallisen kaverina. En itse tiedä miten luo kaveruussuhteita koska minulla ei tapahtaunut 10 vuodessa mut vasta muutaman vuosi sitten vain kolme saanut. Tosi harmillista ,että emme vielä viettänyt/rupatella yhdessä. Niin on ,että joku harrastus tai kurssille ei riitä ja joskus saada kaveria kyllä. Ehkä kokeilla kirjeenvaihtokaverit.net sivustolla, että etsisit kavereita joka voisi samaistua. Kunpa ehdotan vaan. En keksinyt muuta kuinka saisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jakkiharka kirjoitti:

Olen huomannut, että aikuisena on paljon vaikeampi saada uusia kavereita. Nuorempana sitä on ollut yhtä sun toista kaveria koulu ja harrastus ajoilta. Olen ollut monessa paikassa töissä ja minun vuorovaikutustaidoissa ei ole mielestäni vikaa. En ole ujo vaan enemmänkin huumorintajuinen ja itsevarma. Itsevarmuus on saattanut muodostua siinä ongelmaksi, että nykyään entisten kaverisuhteiden kokemusten kautta, minusta on tullut huomattavasti valikoivampi ihmisiä kohtaan.

En tarkoita sitä, että en tulisi toimeen sellaisten ihmisten kanssa joista en pidä. Yleensä en tuomitse heti alkukättelyssä ihmistä siinä suhteessa, että
" tuon kanssa, en missään nimessä ala kaveeraa". On ihmisiä joista en pidä, mutta tulen kumminkin hyvin toimeen heidän kanssaan.

Nyt kysyisin teiltä kaikilta, että miten te luotte kaverisuhteita, eli miten ja missä. Ei riitä, että joku kirjoittaa vastaukseksi " aloita joku harrastus tai liity johonkin kurssille", sillä se ei vielä riitä kaverisuhteen luomiselle. Täytyy toimia ja meillä jokaisella on omat tyylit ja voisin sanoa, että se näkyy luonteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu