Olin naimisissa, mielestäni, hyvän miehen kanssa. Ihastuin hänen perheeseen ikihyväksi. Hekin antoivat ymmärtää pitävänsä minusta. exmiehellä oli ekonomisia ongelmia ja minulla oli mahdollisuus auttaa hänet tilanteesta.
Exsukulaiseni sanoivat olevansa luojalle kiitollisia minusta. Viihdyimme yhdessä ja kaiiki oli hyvin.
Exän eräs sukulainen on leski jonka puoliso oli aikoinaan ollut töissä minun sukulaisella. Minulle kerrottiin silloin kuinka sukulaiseni on täysin surkea ja laittomuuksia harrastava ihminen. En voinut sanoa mitään koska en tuntenut sukulaistani täydellisesti eikä minulla myöskään ollut mitään tietoa kyseisestä työsuhteesta.
Seitsemän avioliittovuoden jälkeen selvisi että puolisoni oli pettänyt minua jo toista vuotta. Kakkonen itse käräytti miehen.
Siitähän soppa syntyi. Kakkonen yritti saada minut tekemään ratkaisun avioliitossamme. koska puolisoni ei halunnut erota niin en minäkään sitä päätöstä tehnyt vaan halusin antaa meille mahdollisuuden.
Puolison sukulaiset olivat täysin puolellani.
Kolmen vuoden ajan teki kakkonen myyräntyötä jonka tuloksena erottiin lopullisesti ja he menivät yhteen. Tietenkin ihmettelin, että miten ihmeessä nyt näin meni.
Niin ennen niin minulle rakkaat exsukulaisetkin kääntyivät minua vastaan.
Olen jo useamman vuoden ajan kuullut kuinka minua haukutaan nyt rikolliseksi, heidän mielestä minulla ei mitään arvoa ja exälle on ollut parasta päästä minusta eroon. Edes exän velat joita makselen eivät ole saaneet noiden ihmisten mielipidettä minusta muuttumaan.
Ykköstynyt kakkonen pitää exän kanssa huolen siitä että jopa uudet ystäväni ja uusi kumppanini ovat saaneet tiedon siitä kuinka huono ihminen heidän mielestä olen.
Kaikkein huvittavinta on kun tämä ykköstynyt on aikoinaan vienyt kaverin nykyisen kumppanini sisarelta mutta erehtyi nyt haukkuun minua tuollekin naiselle.
Ja vielä että se sukulaiseni jota jo vuosia sitten haukuttiin minulle on myös saanut osansa nytkin tai ehkä paremmin minä olen saanut osani siitäkin. Koska ollaan (kuuleman) sukulaisia niin samaa paskaa ollaan.
Siis miten ihmeessä voi ihmiset muuttua noin?
Alan olla niin kyllästynyt näihin juttuihin, että kohta teen poliisi-ilmoituksen jatkuvasta herjaamisesta ja yrityksestä pilata maineeni.
Uusi kumppanini on jo yhden ilmoituksen tehnyt kun exnyxänsä kanssa kävivät kiinni käsivarteen häntä ripittäessään minun huonoudesta.
Vaikka miten minut tuomitaan ja haukutaan täälläkin niin ne eivät saa yhtään asiaa tekemättömäksi ja olen vakaasti päättänyt tehdä tutkintapyynnön herjaamisesta.
Mitä mieltä olette, kannattaako tehdä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin siinä vaan näyttää käyvän, että entinen hyvä ei merkitsekään yhtään. Aletaan herjata ja haukkua.
Niin minäkin sain ryöppyjä ja syytöksiä ja kun alkoi vyyhti kaikkeen selvitä, selvisi myös kuka oli se pahan alku ja juuri.
Nyt vähään aikaan ei enää ole kuulunut mitään, mutta niin on täytynyt sano hyvästit näille ennen niin hyville "ystäville".
Olen ajatellut asiaa hyvin paljon ja tullut siihen tulokseen, että omiaan yrittävät puolustaa vaikka syytä ei olisikaan.
Tosin asiat voivat näin vääristyä ja saavat paljon pahaa aikaan, niin kuin sen elämän rakentaminen pienten lasten kanssa uudelleen ei olisi jo tarpeeksi raskasta, ilman noita panettelupuheitakin ja sortamista.
Tässäkin auttaisi aina sen totuuden kertominen, olipa se kuinka paha tahansa, sillä silloin toisilla on jo jotain varmenpaa tietoa, eikä panettelut satuta niin valtavasti. Eli totuus on paras aina, ei kannata ajatella, että säästän läheisiäni ja olen kertomatta, silloin juuri isketään toiselta puolelta ja eikä silloin ole oikein mitään millä puolustautua.
Eroavat kertokaa totuus läheisillenne, silloin teitä satutetaan vähemmän, eikä toinen puoli pääse tekemään parjauspuheillaan pahaa jälkeä. Siis TOTUUS