GENES TRUTH

Monet asiantuntijat on väittäneet, että nykyruotsalaisilla -koskee myös muita pohjoismaalaisia- ei oikeasti ole juurikaan jäljellä samoja genejä kuin historian viikingeillä. Ovat muualta tullutta porukkaa. Toisin kuin suomalaiset. Sisäsiittoisempaa kansaa ja samalla alkuperäisempää pohjolan kansaa. Meille ei itä-afrikan vaikutusta ulottunut läheskään niin vahvasti kuin ruotsalaisille.
Ja kuten tiedämme, niin Satakunnassa on tänäkin päivänä maailman isoin viikinkigeenien edustus. Ei suinkaan ruotsissa ta jossain muussa pohjoismaassa.
0104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


muknl kirjoitti:

Monet asiantuntijat on väittäneet, että nykyruotsalaisilla -koskee myös muita pohjoismaalaisia- ei oikeasti ole juurikaan jäljellä samoja genejä kuin historian viikingeillä. Ovat muualta tullutta porukkaa. Toisin kuin suomalaiset. Sisäsiittoisempaa kansaa ja samalla alkuperäisempää pohjolan kansaa. Meille ei itä-afrikan vaikutusta ulottunut läheskään niin vahvasti kuin ruotsalaisille.
Ja kuten tiedämme, niin Satakunnassa on tänäkin päivänä maailman isoin viikinkigeenien edustus. Ei suinkaan ruotsissa ta jossain muussa pohjoismaassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu