älykkyyden lajit

en Mensassa

Mitä älykkyyden lajeja pitäisi ottaa huomioon, kun tarkastellaan ihmisen yleisälykkyyttä? Onko matemaattislooginen lahjakkuus tärkein älykkyyden muoto, kuten yleensä helposti ajatellaan? Nimittäin matematiikkahan on täyttä munkkilatinaa ja matemaattisesti lahjakkailla on usein hyvät lukiopaperit yleensä ja he pärjäävät hyvin taloudellisesti. Itse olen kieliperheestä ja ajattelen, että kielellinen kyky on kokonaisvaltaista. Pärjää hyvin sosiaalisesti, kunhan on hyvä yleissivistys.

1

323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4+3

      Wikpedia kirjoittaa älykkyydestä mm. seuraavasti:
      "Amerikkalaiset psykometriikan asiantuntijat ovat eräässä tutkimuksessa kertoneet käsityksiään älykkyyteen sisältyvistä tekijöistä. Heidän mukaansa älykkyyteen kuuluu ensinnäkin päättelykyky, toiseksi kyky ratkaista erilaisia ongelmia, ja kolmanneksi oppimiskyky. Suurin osa tutkimusjoukosta (87 prosenttia vastaajista) oli sitä mieltä, että älykkyys on olemassa yleiskäsitteenä. Toisaalta älykkyyttä voidaan myös analysoida osatekijöiden avulla, jotka nekin ovat realiteetteja. Älykkyystesteissä voidaankin erottaa yhteisen, yleisen älykkyystekijä g:n lisäksi joukko älykkyyden osia, jotka liittyvät esimerkiksi matemaattis-tieteelliseen, verbaaliseen tai visuaalis-tekniseen lahjakkuuteen.
      Robert Sternberg on esittänyt yhden tunnetun älykkyyden luokittelun. Hänen mukaansa älykkyys voidaan jakaa kolmeen osaan: Analyyttinen älykkyys on kyky hankkia, vertailla ja arvioida tietoa. Luovaan älykkyys on kyky yhdistellä olemassa olevia tietoja uudella tavalla ja löytää ongelmiin tuoreita ratkaisuja. Käytännöllinen älykkyys on arkisista tilanteista selviytymistä, sosiaalisten taitojen hallitsemista ja kykyä soveltaa tietoja käytännön ongelmiin."

      Sitten on vielä moniälykkyysteorioita jotka laajentavat älykkyyttä muille lahjakkuusalueille.

      Jos halutaan testata yleistä älykkyyttä kulttuurista ja oppineisuudesta mahdollisimman riippumattomalla tavalla, kuten kuviopäättelytestillä, joudutaan testi rajoittamaan kapeammalle älykkyysalueelle. Tällöin lähdetään siitä että eri älykkyystekijät korreloivat niin että testi antaa kelvollisen tuloksen yleisälykkyydestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      130
      3089
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      39
      2949
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      105
      1331
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      135
      1057
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1047
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1037
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      977
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      949
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      777
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      753
    Aihe