Toinen kenkä hiertää kantapään rikki

5 milliä

Olen joutunut ostamaan kymmeniåä nahkakenkiä (kesä- ja talvikenkiä) sen takia, että toinen jalka on hieman isompi kuin toinen (kenenkään jalathan eivät ole symmetriset, minulla toinen jalka n. 0,5 cm suurempi eli ei kuitenkaan yhtä numeroa surempi), jolloin pienempi jalka ilmeisesti pääsee liikkumaan kengässä jonkin verran, jolloin kenkä hiertää kantapään rikki jo yhden kilometrin aikana ja niin pahasti, ettei voi ottaa enää askeltakaan (rakko voi olla uskomattoman kivulias).

Olen käynyt suutarilla, joka on antanut avuksi kantapään alle laitettavan korotuksen, jotta kantapää nousee eri kohtaa sekä "mokkanahakaisia" tarralappuja, jotka liimataan hiertävään kohtaan. Olen kostuttanut kenkää ja pitänyt sitä kotona paksun sukan kanssa. Mikään ei auta.

Ostin juuri Eccon miesten 120 euron nahkaiset kävelykengät ja taas sama juttu. Ei ole kenkiä millä kävellä, kun kilometrin jälkeen ei voi enää ottaa askeltakaan. Apteekin rakkolaastareistakaan ei ole apua, koska ne eivät pysy paikallaan vaan irtoavat (COMPEED rakkolaastari on lisäksi sen verran kallis, ettei sitä voi joka päivä vaihtaa.

Hiertyvä kohta ei ole kengän kova yläreuna vaan puolessavälissä kantapäätä eli kantapään kuperassa kohdassa!

Onko ketään, jolla olisi samankaltainen ongelma ja olisi löytänyt jonkinlaisen ratkaisun ongelmaan? Löytyisikö jostain sellainen suutari, joka osaisi auttaa asiassa. Tähän mennessä ei ole löytynyt.

3

5889

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllä ymmärrän!

      Minulla on sama juttu! Mistään tarralapuista ei ole apua, ne vaan hikoontuvat ja rullautuvat. Lisäksi niistä kehittyy uusia hankaavia reunoja kenkään. Olen nainen ja ainoa jotenkin tepsivä keino oli liimata avokkaisiin kantapäähän pyöreähkö nahkalappu. Toinen puoli kengän sisään ja toinen puoli ulos, niinkuin taitettuna keskeltä. Sattui olemaan mustat kengät niin oli helppo toteuttaa. Nyt kenkä on taas venynyt niin se hankaa =( Voi kun saisi jotain tarkoitukseen muotoiltuja pehmeitä paksuja lappuja, jotka voisi liimata kunnolla paikalleen.

    • -----------

      Ostatko kaksi paria jotta saat yhden sopivan?
      Jalat hiertyvät helposti laitan aina jo etukäteen laastarin, sama juttu kun ovat kauan käyttämättä.
      Niken ja Bagheera-kävelykengät parhaita tähän asti.
      Etkö ole harkinnut kenkien teettämistä itselle sopivaksi.
      Oletko saanut apua puisesta jalkatuesta.

      • ---------

        Sukulaiseni käytti monta vuotta sellaisia puusta tehtyjä, jotka muistuttivat terveyssandaalien pohjaa, hänelle oli kokoon nähden hiukan liian pienet jalat, jotka hiertyivät ilman niitä. Treellä oli erikoisliike mistä näitä haettiin, joka myös välitti erikoisvalmisteisia kenkiä.
        Ymmärsin että aina kun hän osti uudet kengät piti pohjallinenkin tehdä uusiksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1100
    3. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      930
    7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      867
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      108
      837
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe