Jos kerran pussivalmisteista saa kaiken tarvittavan...

Niin minkä takia niitä suositellaan käytettäväksi vain enintään kaksi kuukautta? Söin pelkkää Nutrilettia vuoden verran ja kalium putosi niin alas, että lääkärin määräyksestä se oli lopetettava.
111636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Pussivalmisteista ei todellakaan saa kaikkea tarvitsemiaan ravintoaineita. Niitä suositellaan käytettäväksi vain kaksi viikkoa, ei kaksi kuukautta. Valmistajan mainospuheet voi olla muuta kuin totuus.

Ihminen tarvitsee ruoastaan yli 90 sellaista elimistölle välttämätöntä vitamiinia, hiven- ja muuta ravintoainetta, joita elimistö ei voi itse valmistaa. Tutkipa vähän Nutralet-pussin tuoteselostetta. Montako vitamiinia ym. sieltä löytyy? Sulaa hulluutta jatkaa pussilinjalla kaksi vuotta. Hyvä että selvisit hengissä. Kaliumin puutteessa olisit voinut kuolla sydänkohtaukseen.

Pussilinjalla et opi syömään oikein kulutuksen mukaan. Ei se laihdutustulos säily, jos jatkaa entiseen tyyliin, jolla lihoi. Ruokailutottumusten muuttaminen on vaijeaa ja vie aikaa. Ei voi kuvitella, että laihdutan ensin nutraamalla ja omaksun sitten yhdessä yössä terveellisen ruokavalion.

Ilmeisesti olit tosi lihava, kun jatkoit pussipelleilyä kaksi vuotta - ellet sitten ole trolli. Miten painava olit ennen kuuria ja sen jäljeen? Milloin loppui ja miten paljon olet jo lihonut?

Äänestä
  • Luit väärin: käytin Nutrilettia vuoden verran, en kahta vuotta. Lähtöpaino oli 150 kg:n tietämillä. Lääkäri joka määräsi nutrauksen lopetuksen kertoi, että en todellakaan ole ainoa joka ollut vastaavanlaiselle dietillä yhtä pitkän aikaa. Itse tunnen yhden henkilön, joka on pudottanut enellä 50 kg ja pystynyt pitämään pudotetut kilot poissa. Omat kiloni tulivat takaisin korkojen kera. Kun puhutaan syömishäiriötyyppisestä ongelmasta on mielestäni askeettisella ruokavaliolla puolensa; ruoka ja syöminen eivät hallitse ihmistä. Ruokaa ei kuitenkaa voi jättää samalla tavoin pois, kuten juomisen lopettava alkoholisti viinan.

    Ene-diettiä käytetään muutaman kuukauden ajan ennen lihavuusleikkausta tapahtuvassa 7% painonpudotuksessa.

    "Yli kolmen viikon dieetit toteutetaan terveydenhuollon ammattilaisen ohjauksessa. Ainoana ravintona VLCD-dieettiä voi käyttää lääkärin seurannassa jopa 16 viikkoa, jos ylipainoa on paljon. VLCD-dieetit ovat huolellisesti tutkittuja ja turvallisia käyttää. Menetelmä on aikuisten lihavuuden käypä hoito -suosituksen mukainen ja on laajasti käytössä terveydenhuollossa"

    Äänestä

  • Threadin aloittaja kirjoitti:

    Luit väärin: käytin Nutrilettia vuoden verran, en kahta vuotta. Lähtöpaino oli 150 kg:n tietämillä. Lääkäri joka määräsi nutrauksen lopetuksen kertoi, että en todellakaan ole ainoa joka ollut vastaavanlaiselle dietillä yhtä pitkän aikaa. Itse tunnen yhden henkilön, joka on pudottanut enellä 50 kg ja pystynyt pitämään pudotetut kilot poissa. Omat kiloni tulivat takaisin korkojen kera. Kun puhutaan syömishäiriötyyppisestä ongelmasta on mielestäni askeettisella ruokavaliolla puolensa; ruoka ja syöminen eivät hallitse ihmistä. Ruokaa ei kuitenkaa voi jättää samalla tavoin pois, kuten juomisen lopettava alkoholisti viinan.

    Onneksi luin väärin, kaksi vuotta olisi ollut tosi kamalaa. Mutta niin on vuosikin. Vuodessa on 52 viikkoa, joten jatkoit nutrausta yli kolminkertaisesti mainitsemasi 16 viikon. Mikä ihmeen lääkäri sulla on ollut, kun on antanut jatkaa nutrausta vuoden? Vai vaaditko itse jatkamista? Vaikka et kuollut aliravitsemukseen, niin laadullisesti olit aliravittu. Päivän nutrauspusseihin ei todellakaan saa kaikkia välttämättömiä ravintoaineita vaikka olisit nauttinut lisäravinteita. Mitä tapahtui hiuksillesi? Entä iholle? Ellet ole lääkitty hypotyreoosin takia (jolloin lääkitystä voitiin nostaa), kärsit varmasti kilpirauhasen vajaatoiminnan oireista, jotka pitkään jatkunut nutraus sai aikaan. Mieli ei tainnut olla korkealla.

    Olet lihonut kaikki pudotetut kilot takaisin korkojen kanssa. Montako pudotit, montako tuli takaisin? Tuo on tyypillinen seuraus ENE-dieeteillä laihdutettaessa. Tuntemasi 50kg ENE-dietillä laihduttanut on harvinaisuus - vai onko saavutettu paino pysynyt viisi vuotta? 95% vähäkalorisesti laihduttavista lihoo takaisin ja ylikin, sillä kitudieetti muuttaa kehon lihas-rasvakoostumusta. Vähemmällä lihaskudoksella polttaa vähemmän energiaa. Siksi dieetin jälkeen samassa painossa lihoo sillä kalorimäärällä, millä paino aikaisemmin pysyi samana.Kuka lihava haluaisi lihoa entistä helpommin? Ymmärrän ENE-dieetit tilanteessa, jossa painoa on pakko pudottaa nopeasti kiireellisen leikkauksen takia tai ennen mahalaukun pienennysleikkausta, mutta muuten pidän lääkäriltä vastuuntunnottomana, jos on siunannut vuoden nutrauksen. Oliko tarkoituksesi mennä luhavuusleikkaukseen, joka sitten peruuntui?

    Ainoa terveellinen tapa laihduttaa on tehdä se hitaasti. Säännöllinen ateriarytmi on tärkeä; 5-7 ateriaa päivässä 3-4h välein. Proteiinia, rasvaa ja hyviä hiilihydraatteja oikeassa suhteessa ja kaloreita 500-1000 kcal alle kulutuksen. 150kiloisena vähennys voinee olla vähän suurempikin. Paljon kasviksia ja korkean glykeemisen indeksin omaavat hiilihydraattilähteet minimiin. Vettä 2-3 l/vrk. Ei santsauksia ja heti lautasen tyhjennyttyä pois ruokapöydän äärestä. Tämä auttaa pitämään veren sokerin mahdollisimman tasaisena, jolloin nälkä ja makean himo pysyy loitolla. Herkun voi suoda kerran pari viikossa.

    Mahdollisiin syömishäiriöihin kuten ahmimiseen on syytä hakea psykiatrista apua. Oikein syömistä ei opi hetkessä vaan se on pitkä prosessi. Satunnaisten retkahdusten ja mahdollisen takapakin ei pidä antaa masentaa ja lannistaa vaan sitkeästi eteenpäin. Painolle on normaalia pysähtyä välillä jopa viikoiksi, vaikka noudattaisi kuinka tarkkaan laihdutusohjelmaa. Silloinkin kannattaa vaan jatkaa.

    Tsemppiä saavuttaa normaalipaino tai edes. kohtuullinen ylipaino.

En ymmärrä minkä takia ihmiset eivät syö puhdasta ja maukasta ravitsevaa ruokaa näiden pussien sijaan. Vähäkalorisesti voi syödä kunnon ruuallakin, paljon kasviksia, marjoja ja esim. tonnikalaa. Ja kannattaa käyttää kunnolla mausteita, ne ovat terveellisiä, esim. cayennepippuri on loistava kaliumin lähde ja superruokaa sydämelle. Ainoa syy, minkä keksin näiden pahanmakuisten pussien käytölle on laiskuus, ei viitsitä ottaa asioista selvää.

Äänestä
  • Juuri noin. Kun pikadieetti ei kanna pitkälle vaan vaatii jatkuvaa nutraamista monen kohdalla.

    Katsoin juuri brittidokkarin jossa oli kolme lahduttajaa, kahden kuukauden kuurit kullakin, yksi laihdutti kaalisoppadieetillä, yksi cambridge liemillä, yksi vaahterasiirappisitruuna liemidieetillä. Kaikki toki laihtuivat mutta luettelivat miinuksia mitä kuhunkin dieettiin kuuluu.

    Mm cambridge ei vaikuttanut kovin terveelliseltä, siihen kuului rytmihäiriöt, ripuli, hiusten lähtö jne.. eli hengenvaarallisia sivuvaikutuksia.

    Perinteinen normaali vähäkalorinen laihduttaa pysyvästi, eli pois sokeri , valkoiset jauhotuotteet ja paljon hiilareita sisältävät. Paljon kasviksia, rahkaa, maustamatonta jugurttia jne... säännölliset ruoka-ajat, pienet annokset, viisi ateriaa/vrk.. lisäksi voimistelua lenkkelyä vaikka pelkää kävelyä..

    Äänestä

  • vaaralliset dieetit kirjoitti:

    Juuri noin. Kun pikadieetti ei kanna pitkälle vaan vaatii jatkuvaa nutraamista monen kohdalla.

    Katsoin juuri brittidokkarin jossa oli kolme lahduttajaa, kahden kuukauden kuurit kullakin, yksi laihdutti kaalisoppadieetillä, yksi cambridge liemillä, yksi vaahterasiirappisitruuna liemidieetillä. Kaikki toki laihtuivat mutta luettelivat miinuksia mitä kuhunkin dieettiin kuuluu.

    Mm cambridge ei vaikuttanut kovin terveelliseltä, siihen kuului rytmihäiriöt, ripuli, hiusten lähtö jne.. eli hengenvaarallisia sivuvaikutuksia.

    Perinteinen normaali vähäkalorinen laihduttaa pysyvästi, eli pois sokeri , valkoiset jauhotuotteet ja paljon hiilareita sisältävät. Paljon kasviksia, rahkaa, maustamatonta jugurttia jne... säännölliset ruoka-ajat, pienet annokset, viisi ateriaa/vrk.. lisäksi voimistelua lenkkelyä vaikka pelkää kävelyä..

    Osuit naulan kantaan. Olen samaa mieltä. Pikadietit ovat terveydelle haitallisia, pitkään jatkuessaan ja toistettuina jopa vaarallisia. Ne hidastavat aineenvaihduntaa (joillakin huono-onnisilla pysyvästi!) ja hävittävät lihaskudoksia. Lihasten menetyksellä elimistön kyky polttaa energiaa vähenee. Jokaisella kitudieettikierroksella tilanne pahenee ja siksi kilot tulevat korkojen kanssa takaisin aina nopeammin. Ikääntyessä lihakset näivettyvät kaikilla, joten ehdoin tahdoin en tahtoisi lihaksiani hävittää, koska niiden mukana menee liikunta- ja toimintakyky, rollaattoriin pitäisi tukeutua ennen aikojaan. Ainoa laihdutustapa, jolla on mahdollisuuksia saada kestäviä tuloksia, on muuttaa ruokailutapoja esittämällämme tavalla pysyvästi.

    Äänestä

Nimimerkille sulaa hulluutta: Oletko ammatillisesti tekemisissä ravinnonohjauksen kanssa?
On osittain ymmärrettävää, että ravitsemusterapeutit toimivat sen tiedon varassa mikä heillä on.Turhan usein vain tuosta informaatiosta tulee uskonto, joka rajoittaa uuden ja ristiriitaisen tiedon vastaanottamista ja prosessointia. Ei esimerkiksi ymmärretä yksilöllisyyttä ja yritetään puskea kaikki saman muotin läpi. Vastaanotolla asiakas nyökyttelee nöyrästi päätään ravitsemusterapeutin täyttäessä pätemisen tarvettaan; tulos harvoin kantaa arjessa.
Alkoholistit saavat terveydenhuollon asiakaskäynnillä ohjeistuksen annosmääristä: joillekkin saattaa toimia, suurimmalle osalle ei.
Nutrauksen tein ilman ulkopuolista valvontaa. Painoa putosi viitisenkymmentä kiloa. Puolen vuoden kohdalla veriarvot olivat parantuneet selvästi ja olo oli hyvä. Hiuksissa ja ihossa ei mitään muutoksia huonompaan. Kävin päivittäin lenkkeilemässä ( kilometrejä en tässä yhteydessä mainitse, koska et niitä kuitenkaan
uskoisi). Kahdenkymmenkymmenen vuoden painonpudotus taustalla on ene-dietti ollut kohdallani pitkäkestoisesti toimivin.

Äänestä
  • Mutta miten ihmeessä se voi olla tehokasta, kun kaikki pudotetut kilot ovat tulleet takaisin korkojen kanssa?! Terveydelle on vielä haitallisempaa painon jojotus kuin ylipaino. Jo viiden prosentin painon pudotus sulattaa vaarallisinta rasvaa sisäelinten ympäriltä.

    Oletko kokeillut laihduttaa hitaasti ja terveellisesti jakaen päivän kalorit 5-7 aterialle? Mikä meni pieleen, miksi se ei tehonnut?

    Tunnut kantavan kaunaa ravitsemusterapeuteille, jotka varmasti ovat kanssani samaa mieltä vuoden nutraamisesta eli sulaa hulluutta. Se, että puolen vuoden nutraamisella olet parantanut rasva- ja sokeriarvojasi, ei todista laihdutustavan terveellisyydestä. Niin olisi käynyt olisit laihtunut millä menetelmällä tahansa n. 30kg. Nutraamalla ei voi elää lopun elämää. Miten ajattelit pysyä kevyempänä seuraavan nutraamisesi jälkeen?

    Äänestä

  • "On osittain ymmärrettävää, että ravitsemusterapeutit toimivat sen tiedon varassa mitä heillä on." Kuka ei niin tekisi? Tiede ei ole uskontoa. Ravitsemustiede on oikea tiede ja maailma täynnä laihduttamista, ihmisen ravitsemusta ja terveyttä koskevia tieteellisiä tutkimuksia, joiden perusteella suomalaiset ravitsemusterapeutit neuvoja asiakkailleen antavat. Ohjeet eivät perustu terapeutin henkilökohtaisiin uskomuksiin.

    Askeettinen ruokavalio ei mielestäsi hallitse elämää, mutta asiahan juuri päinvastoin. Suhteesi ruokaan on ilmeisesti yhtä vääristynyt kuin anorektikoilla. ENE-dieetin normaali kesto on 6-12 viikkoa ja enintään 16 viikkoa edellyttäen, että painoindeksi on yli 30. (Lievemmin ylipainoisten ei pidä jatkaa dieettiä yli 2 viikkoa.) Sinun olisi pitänyt olla terveydenhoidon ammattilaisen valvonnassa ENE-dieetillä sen 16 viikkoa, mutta sen sijaan jatkoit vuoden! Olisit voinut jopa kuolla kaliumin puutteen takia, joka oli sitä tasoa, että menit lääkärille.

    Terveellinen laihdutus sallii suuren yksilöllisen valinnanvapauden siitä, miten ateriansa kasaa. Ihminen tarvitsee proteiinia, rasvaa ja hiilihydraatteja, joten yksilöllisyys ei tarkoita sitä, että jätyäisi vaikka rasvat pois. Yksipuolisille kitudieeteille tai huijaus-laihdutusvalmisteille ei kukaan ravitsemusterapeutti voi asiakastaan kannustaa tai jatkamaan ENE-dieettiä yli 16 viikkoa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Khoihoih kirjoitti:

Niin minkä takia niitä suositellaan käytettäväksi vain enintään kaksi kuukautta? Söin pelkkää Nutrilettia vuoden verran ja kalium putosi niin alas, että lääkärin määräyksestä se oli lopetettava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu