Saunojen ja takkojen päästöt kuriin

Puun pienpoltosta aiheutuvat nokipäästöt tulee saada kuriin, vaatii tuore suomalainen ilmastoraportti.

Tutkijat suosittelevat puhtaamman polton opettelua ja uusien tulisijojen päästörajoitusten tiukentamista. Lisäksi esitetään joutsenmerkin myöntämistä vähäpäästöisille puukiukaille. Joutsenmerkki on pohjoismainen ympäristömerkki, joka myönnetään ympäristön kannalta kestävimmille tuotteille.

Tutkijoiden mukaan Suomen tulisi tukea EU:ssa valmisteltavaa Ecodesign-direktiiviä, jolla rajoitettaisiin uusien tulisijojen päästöjä vuodesta 2016 alkaen.

Direktiivi jättää rauhaan jo käytössä olevat tulisijat ja vähentää vain uusien päästöjä. Saunankiukaisiin tai takkoihin ei ole tulossa vaihtotalkoita.

Nokiraportti julkistettiin Helsingissä torstaina. Sen päätekijät ovat Helsingin yliopisto, Suomen ympäristökeskus (Syke) ja Ilmatieteen laitos.

Yllättävä tieto raportissa on, että noki- eli mustahiilipäästöt ovat etenkin talviajan ongelma. Lumelle tai jäälle laskeutunut noki tekee siitä tummempaa, jolloin sulaminen keväällä nopeutuu ja paljas maa alkaa imeä auringon lämpöä.

Talviaikaiset päästövähennykset ovat näin ilmaston kannalta tehokkaimpia, tutkijat sanovat.

"Suomen kesäaikaisten nokipäästöjen ilmastovaikutus on maailman mitassa promillen luokkaa, mutta lumelle laskeutuvasta noesta Suomi tuottaa jopa prosentin. Nokipäästöjen vähentäminen on nopea ja kustannustehokas toimenpide ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi", sanoo akatemiaprofessori Markku Kulmala Helsingin yliopistosta.

Huonosta poltosta aiheutuu huomattavasti enemmän nokipäästöjä normaaliin polttoon verrattuna. Huonon polton tunnusmerkkejä ovat yleensä esimerkiksi märän puun tai roskien polttaminen.

"Tulisijan käyttäjälle keinot hyvään palamiseen ovat yksinkertaisia. Niitä ovat kuiva ja puhdas puu, riittävä palamisilma ja säännöllisesti nuohottu tulisija. Päästöjen vähenemisen lisäksi polttopuuta kuluu vähemmän, tulisija pysyy puhtaampana ja kestää pidempään", sanoo Syken erikoistutkija Niko Karvosenoja.

Toinen merkittävä nokipäästöjen lähde Suomessa on liikenne.

"Liikennepäästöt tulevat vähenemään voimakkaasti uusien dieselajoneuvojen päästövaatimusten ansiosta. Puun pienpoltolle ei ole päästölainsäädäntöä, joten oikeiden polttotapojen merkitys korostuu etenkin taajama-alueilla", sanoo ilmastotutkimuksen yksikön päällikkö Ari Laaksonen Ilmatieteen laitokselta.

Noki eli musta hiili on hiilidioksidin jälkeen merkittävin ilmastoa lämmittävä ihmisperäinen tekijä. Nokea syntyy kaikesta biomassan epätäydellisestä palamisesta.

Raportin mukaan globaalit nokipäästöt ovat kasvaneet teollistumisen aikana noin kuusinkertaisiksi. Hiukkaset leijuvat ilmassa muutamasta päivästä pariin viikkoon ja voivat kulkeutua kauas.

Suomessa kaikkien pienhiukkaskuolemien, mukana myös noki, arvioidaan aiheuttavan useita satoja ennenaikaisia kuolemia vuodessa.

http://www.hs.fi/kotimaa/Tutkijat vaativat Takkojen ja saunojen talvipäästöt kuriin/a1400724660913?ref=tf_iHSisboksi300-artikkeli&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=articlepage&jako=76812a7388665bb6129b8f44bb8174b1
994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ajatelkaa idiootit joskus myös kustannusvastaavuutta!! Äärimmäisyyksiin pyrkiminen ei ole persaukisen valtion juttu =D

Äänestä

Kumpa joku varjelisi meitä FMI/SYKE/WWF päästöiltä.

Äänestä

http://lolfreerp.com/ - Check out this page with free RP codes :) Only three steps in 5 mins and you will get your code free!! VISIT, DOWNLOAD AND ENJOY BETTER GAME!

Äänestä

Kunhan persuhallitus tulee Suomeen niin sitten saadaan kyllä saastuttaa, sotkea, rikkoa pulloja uimarannoille, polttaa pihalla raktorinrenkaita, kaataa jäteöljyä vesistöihin, räkiä lattioille ja tappaa ja rääkätä kaikkea mikä liikkuu! Prkle! Ja markka ja YYA-sopimus ja mustavalko-TV ja spedevisio takaisin! Nih!

Äänestä

Onneksi Satu Hassi ei ole enää seuraavassa europarlamentissa häsläämässä Suomen vahingoksi.

Äänestä

"Noki eli musta hiili on hiilidioksidin jälkeen merkittävin ilmastoa lämmittävä ihmisperäinen tekijä. Nokea syntyy kaikesta biomassan epätäydellisestä palamisesta."

Ei luoja mitä sontaa!!!!!

Jos keväällä katsoo sulavia hankia, jotka menevät sulatessaan tummemmaksi, niin ei siinä nokea nää. Se tumma hangella on lähes täysin puista ja pensaista tulevaa pientä roskaa!!!!!
Kun tutkijat huomaavat tämän kaikkien tietämän ilmiön, niin nehän vaatii kaikkia puita kaadettavaksi!?!?!

Eikös niiden pienhiukkasten pitänyt viilentää ilmastoa?
Voisko ne jo päättää?

Äänestä
  • Puunpoltto pitää kieltää yksityishenkilöiltä!

    Äänestä

  • Ei kannata esittää tyhmempää kuin on, jotain rajaa...

    Hiilipartikkelien eli noen analysointi lumesta on eräs helpoimmista seurannoista, paljon hankalampia ovat monet keinotekoiset orgaaniset molekyylit ja klooriyhdisteet joita niitäkin löytyy nykyään napa-alueita myöten.

    "Katsoo hankia" on aika alkeellinen menetelmä mutta ehkäpä se joillekin riittää.

    Äänestä

Suomalaiset ovat saunoneet vuosisatoja savusaunoissa. Ei pikkusavut suomalaista vahingoita, kertokaa tämä fakta niille EU:n direktiiviautomaateille.
Minä ainakin jatkan saunomista entiseen malliin.
Suomalaisen pitää terveenä se vanha sanonta "jos ei sauna, viina ja terva auta niin tauti on kuolemaksi". Minä otan joka saunareissun jälkeen viina terva snapsi ryypyn. Tosin se terva on aitoa suomalaista puutervaa eikä mitään keskieurooppalaista kivihiilitervaa!
Kolesterolit ja muut arvot ovat ihan OK ja ikääkin on vasta n. 80-vuotta. Ja metsätyötkin vielä sujuu. Vierasmaalaisten "savuja" eli tupakkaa en ole koskaan nauttinut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rajoituksia tulossa kirjoitti:

Puun pienpoltosta aiheutuvat nokipäästöt tulee saada kuriin, vaatii tuore suomalainen ilmastoraportti.

Tutkijat suosittelevat puhtaamman polton opettelua ja uusien tulisijojen päästörajoitusten tiukentamista. Lisäksi esitetään joutsenmerkin myöntämistä vähäpäästöisille puukiukaille. Joutsenmerkki on pohjoismainen ympäristömerkki, joka myönnetään ympäristön kannalta kestävimmille tuotteille.

Tutkijoiden mukaan Suomen tulisi tukea EU:ssa valmisteltavaa Ecodesign-direktiiviä, jolla rajoitettaisiin uusien tulisijojen päästöjä vuodesta 2016 alkaen.

Direktiivi jättää rauhaan jo käytössä olevat tulisijat ja vähentää vain uusien päästöjä. Saunankiukaisiin tai takkoihin ei ole tulossa vaihtotalkoita.

Nokiraportti julkistettiin Helsingissä torstaina. Sen päätekijät ovat Helsingin yliopisto, Suomen ympäristökeskus (Syke) ja Ilmatieteen laitos.

Yllättävä tieto raportissa on, että noki- eli mustahiilipäästöt ovat etenkin talviajan ongelma. Lumelle tai jäälle laskeutunut noki tekee siitä tummempaa, jolloin sulaminen keväällä nopeutuu ja paljas maa alkaa imeä auringon lämpöä.

Talviaikaiset päästövähennykset ovat näin ilmaston kannalta tehokkaimpia, tutkijat sanovat.

"Suomen kesäaikaisten nokipäästöjen ilmastovaikutus on maailman mitassa promillen luokkaa, mutta lumelle laskeutuvasta noesta Suomi tuottaa jopa prosentin. Nokipäästöjen vähentäminen on nopea ja kustannustehokas toimenpide ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi", sanoo akatemiaprofessori Markku Kulmala Helsingin yliopistosta.

Huonosta poltosta aiheutuu huomattavasti enemmän nokipäästöjä normaaliin polttoon verrattuna. Huonon polton tunnusmerkkejä ovat yleensä esimerkiksi märän puun tai roskien polttaminen.

"Tulisijan käyttäjälle keinot hyvään palamiseen ovat yksinkertaisia. Niitä ovat kuiva ja puhdas puu, riittävä palamisilma ja säännöllisesti nuohottu tulisija. Päästöjen vähenemisen lisäksi polttopuuta kuluu vähemmän, tulisija pysyy puhtaampana ja kestää pidempään", sanoo Syken erikoistutkija Niko Karvosenoja.

Toinen merkittävä nokipäästöjen lähde Suomessa on liikenne.

"Liikennepäästöt tulevat vähenemään voimakkaasti uusien dieselajoneuvojen päästövaatimusten ansiosta. Puun pienpoltolle ei ole päästölainsäädäntöä, joten oikeiden polttotapojen merkitys korostuu etenkin taajama-alueilla", sanoo ilmastotutkimuksen yksikön päällikkö Ari Laaksonen Ilmatieteen laitokselta.

Noki eli musta hiili on hiilidioksidin jälkeen merkittävin ilmastoa lämmittävä ihmisperäinen tekijä. Nokea syntyy kaikesta biomassan epätäydellisestä palamisesta.

Raportin mukaan globaalit nokipäästöt ovat kasvaneet teollistumisen aikana noin kuusinkertaisiksi. Hiukkaset leijuvat ilmassa muutamasta päivästä pariin viikkoon ja voivat kulkeutua kauas.

Suomessa kaikkien pienhiukkaskuolemien, mukana myös noki, arvioidaan aiheuttavan useita satoja ennenaikaisia kuolemia vuodessa.

http://www.hs.fi/kotimaa/Tutkijat vaativat Takkojen ja saunojen talvipäästöt kuriin/a1400724660913?ref=tf_iHSisboksi300-artikkeli&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=articlepage&jako=76812a7388665bb6129b8f44bb8174b1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu